Poliisi valvoo palstalaisia

"Poliisin tiedustelussa seurataan tälläkin hetkellä kymmeniä ihmisiä, joiden epäillään suunnittelevan joukkosurmaa muun muassa internetissä. He ihannoivat esimerkiksi aiempien joukkosurmien tekijöitä."

Tältäkin palstalta löytyy todennäköisesti muutama.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051421562411_uu.shtml
521032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Todellisuudessa tuo taitaa olla vain poliisin kilvenkiillotusyritys jonka todenperäisyyttä ei kukaan pysty tarkistamaan. Ovelasti laittaneet uhkaksi kotimaiset kuvitteelliset koulusurmaajat vaikka ovat epäonnistuneet täysin rajojen valvonnassa kun sisään on virrannut lukemattomia oikeasti potentiaalisia pommi-iskun tekijöitä muualta.

Äänestä
  • Aloitko huolestumaan?

    Äänestä

  • TurhaSunkinNäprää kirjoitti:

    Aloitko huolestumaan?

    En henk, koht, tasolla mutta onhan se surullista noin yleensä kun ehdointahdoin kutsutaan ja päästetään tappajat sisään. Ne jotka ne tänne järjesti ei varmaan saa siipeensä mutta joku viatonhan niistä virheistä maksaa hengellään ja verellään, sitten jeesustellaan ja annetaan lausuntoja "Emme mitenkään voineet tietää" vaikka se on ollut ilmiselvää jo viime vuoden keväästä lähtien.

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    En henk, koht, tasolla mutta onhan se surullista noin yleensä kun ehdointahdoin kutsutaan ja päästetään tappajat sisään. Ne jotka ne tänne järjesti ei varmaan saa siipeensä mutta joku viatonhan niistä virheistä maksaa hengellään ja verellään, sitten jeesustellaan ja annetaan lausuntoja "Emme mitenkään voineet tietää" vaikka se on ollut ilmiselvää jo viime vuoden keväästä lähtien.

    Vaikka olenkin mahanmuuttokriittinen (nainen), niin kyllä suomalainen mies on aina itse hoitanut väestön vähennyksen, turha siitä nyt on muita syytellä.

    Äänestä

  • IhmeNäprääjäKyllä kirjoitti:

    Vaikka olenkin mahanmuuttokriittinen (nainen), niin kyllä suomalainen mies on aina itse hoitanut väestön vähennyksen, turha siitä nyt on muita syytellä.

    Suomalainen mies on hoitanut senkin asian, että sinä saat puhua suomenkieltä, eikä me olla venäläisiä. Nyt suomalainen mies ei enää sinua suojele, kyyti tulee olemaan kylmää, ehkä sinäkin saat siitä osasi, rajat on auki suvakkifemakkojen ja muutamien maanpetturimiesten takia, täällä on jo satoja terroristeja ja islamisteja.

    Islam on tuottanut enemmän uhreja, kuin natsismi ja kommunismi. Sinun kaltaiset hölmöt ja naiivit naiset ei ymmärrä mistä on kyse. Tuossa on fiksu luento aiheesta.
    http://mvlehti.net/2016/05/14/loistava-suomalainen-luento-mita-on-islam-asiantuntija-kertoo/

    Äänestä

Hyvä homma.
Tällä palstalla materiaalia riittää.

Äänestä

Outsider1 toivoo että naisten kanssa asioista eri mieltä olevat laitettaisiin vankilaan. Se siitä sananvapaudesta.

Äänestä

Joukko_hurmatkaamme_ vastineeksi näille sairaille uhkauksille!

Poliisin evidenssi ei kestä edes käräjäoikeutta, kylläkään.

Äänestä

Suomen laki ja poliisi on muutenkin aina naisten puolella. Kerrottakoon esimerkkinä että ex naisystäväni pahoinpitei minut. Silmäkulma auki, huuli auki, käsi ja selkä täynnä verinaarmuja, silmälasit rikki ja kaiken kukkuraksi uhkasi vielä turmella muuta omaisuuttani. Tilanteesta selvittyäni menin lääkäriin näyttämään haavani ja poliisille. Poliisin kommentti oli seuraava. "Ei sun kannata tästä juttua nostaa koska harrastat metsästystä. Meinaan sen takia lupasi tullaan todennäköisesti eväämään koska olet ollut tappelussa" Siis täysin syyttömän ihmisen harrastus voidaan pilata vaan olemalla väärässä paikassa väärään aikaan. Onko oikeudenmukaista kysyn vaan?

Äänestä
  • Jos tuo pitää paikkansa, niin kyseessä on ihan selvä oikeusmurha.........mutta en tiedä noista asioista niin hyvin, että voisin sanoa voiko noin käydä....joku ketä on asioista oikeasti perillä ja tietää varmuudella näistä asioista kaiken voisi ottaa tähän kantaa.....kiinnostaa tietää itsekin, onko menty jo näin pitkälle näissä asioissa?... ;P

    Äänestä

  • NuuskaMuikkune kirjoitti:

    Jos tuo pitää paikkansa, niin kyseessä on ihan selvä oikeusmurha.........mutta en tiedä noista asioista niin hyvin, että voisin sanoa voiko noin käydä....joku ketä on asioista oikeasti perillä ja tietää varmuudella näistä asioista kaiken voisi ottaa tähän kantaa.....kiinnostaa tietää itsekin, onko menty jo näin pitkälle näissä asioissa?... ;P

    Olen nostamassa asiasta jutun poliisia korkeammille tahoille sillä en hyväksy tuollaista käytöstä muka oikeudenmukaisessa suomessa. Jos mulle tehdään pahaa ja poliisi sanoo että ei kannata tehdä asiasta rikosilmoitusta koska voit menettää lupasi on se mielestäni rikoksen tekijän suojelua ja hänen ei anneta joutua vastuuseen teoistaan. Sama kun istuisisit repsikan penkillä ja kuskina oleva kaverisi puhaltaisi rattijuopumuksen ja poliisi käskisi sinun luopua ajokortista ja kiitokseksi vielä sakot päälle. Kaveri jatkaa juovuksissa ajelua onnellisena.

    Äänestä

Se on ihan selvä, että oikeasti tuollaiset murha jutut pitäisi kitkeä ja puuttua niihin.

Mutta jos kielletään naisten toimien arvostelu ja totuuden kertominen asioista miehiltä, niin se pitäisi kieltää myös naisilta......laittaa sylettämään aina kaikki kaksinaismoraali tai tuplastandardit.....en tosin kannata sellaista sensuuria, ettei saisi puhua asioista niin, kuin ne oikeasti on... ;P

Äänestä
  • Sylettääkö sinua myös miesten kaksinaismoralismi, vai naistenko vain?

    Äänestä

  • 1018 kirjoitti:

    Sylettääkö sinua myös miesten kaksinaismoralismi, vai naistenko vain?

    Asianmukainen kysymys!
    Naiset eivät täällä vihapuhetta harrasta, mutta te miehet katsotte oikeudeksenne tehdä niin.
    Marttyyrius ja kaksinaismoralismi on aina epämiellyttävä piirre.

    Äänestä

  • 1018 kirjoitti:

    Sylettääkö sinua myös miesten kaksinaismoralismi, vai naistenko vain?

    Tietenkin.....ei ole sukupuolesta kiinni minulla mitkään asiat.... ;P

    Sovinismi on Feminismin veli......molemmat ovat ihan vastaavia Ismi uskontoja.... ;P

    Äänestä

  • TelaketjuTelle kirjoitti:

    Asianmukainen kysymys!
    Naiset eivät täällä vihapuhetta harrasta, mutta te miehet katsotte oikeudeksenne tehdä niin.
    Marttyyrius ja kaksinaismoralismi on aina epämiellyttävä piirre.

    "Naiset eivät täällä vihapuhetta harrasta, mutta te miehet katsotte oikeudeksenne tehdä niin."

    VoiVeljet....HaraKatkinNauraaSulle.....ja niin nauraa KissasiKin.... ;D

    "Marttyyrius ja kaksinaismoralismi on aina epämiellyttävä piirre."

    Feministin Bravuuri ominaisuuksia.....OiVoi... ;P

    Äänestä

Mahtaakohan Darkkiksella nyt alkaa sylki kuivamaan suuhun ja kalju punoittamaan soijaa puskien :). Kytät tarkkailevat sinua darkkis !. Vähänkö kannattaisi laittaa kirveet piiloon.

Äänestä

Kymmeniä? Oikeasti tuollaisia miehiä on satoja. Olisihan se suuri kunnia päästä tuolle top listalle ja olisi erittäin mielenkiintoista päästä asian tiimoilta kuulusteluihin ja kuulla mistä he aikoisivat minulle syytteet lukea ja vielä kiinnostavampaa olisi tietää mitä poliisi aikoo tehdä potentiaalisina ATM sotureina pitämilleen miehille? Laittaa 24/7valvontaan vai? Eipä taida onnistua lain puitteissa.

Äänestä

Onko poliisi muka oikeasti estänyt kymmeniä joukkosurmia? Onko meillä todellakin niin paljon ATM sotureita? Vai haluaako poliisi vain todellakin kiillottaa omaa kilpeään ja esittää julkisuudessa tehokasta?

Äänestä
  • Ihan pakko nillittää vastaan 😆

    Poliisi tekee upeaa työtä sanot sinä peräkammarin runkkari mitä sanot.

    Äänestä

Ne on just niitä naisten rakastamia jännämiehiä jotka suunnittelee viattomien ihmisten surmaamista.

Äänestä
  • Eikä ole vaan teidän ihailemia "atm-sotureita".

    Äänestä

  • En minä ihaile ketään. Toivon kaikille naisille hyvää ja että kukaan ei kuole mutta se näyttää olevan mahdotonta kun naiset valitsee huonoja miehiä.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Eikä ole vaan teidän ihailemia "atm-sotureita".

    Kyllä ovat. Jännämiehet eivät tosin suunnittele naisensa tappamista vaan tekevät sen hetken mielijohteesta aggressiivisuuspäissään ja vieläpä yleensä ilman pätevää syytä koska jännämies saa pillua naiseltaan.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Kyllä ovat. Jännämiehet eivät tosin suunnittele naisensa tappamista vaan tekevät sen hetken mielijohteesta aggressiivisuuspäissään ja vieläpä yleensä ilman pätevää syytä koska jännämies saa pillua naiseltaan.

    Nythän olikin kyse joukkosurmista, tuossa aloituksessa siis. Ja sinä itsejhän juurikin kirjoitat tuossa ylempänä "atm-sotureista".

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Eikä ole vaan teidän ihailemia "atm-sotureita".

    Älä teitittele kaikkia ätmejä samaan kastiin.

    Äänestä

Miksi poliisi ei valvo naisia. Naiset niitä jännämiehiä valitsee joten naiset on vaarallisia itselleen

Äänestä
  • Niinpä. Naisten kautta saisi helposti laitapuolen kulkijoita, kriminaaleja ja väkivaltarikollisia kiinni.

    Äänestä

Poliisit seuraa tätäkin palstaa. Osa pikkurikollisista käyttää tätä koodien välittämiseen.

Sitten peltipoliisin lisäksi on pillupoliisi ja hevostelijapoliisin lisäksi lutkinnan kaverit.

Mut antaa olla, hyvähän se on.

Äänestä
  • Eiköhän tästä palstasta ole vuosien aikana tehty niin monta ilmoitusta poliisille, että varmasti on seurannassa.

    Äänestä

  • Mahtaa laitoksella olla melko keko raatoja kyttiä jotka ovat tukehtuneet kahviin ja donitseihinsa kun ovat lukeneet tätä paskatunkiota.

    Äänestä

  • billux_man kirjoitti:

    Mahtaa laitoksella olla melko keko raatoja kyttiä jotka ovat tukehtuneet kahviin ja donitseihinsa kun ovat lukeneet tätä paskatunkiota.

    Se on AmmatinValinta kysymys....ElämäOn... =DDD

    Äänestä

Itse olen huomannut, että nettikäyttäytymistäni seurataan. En tiedä, onko mukana ollut poliisi. Käyttäytymiseeni on reagoitu, mutta mitään salattavaa esim. poliisin suhteen minulla ei ole, joten minulla ei seurantaa vastaan ole mitään...hyvä vain, jos esim. jotain rikollisuutta voidaan ennalta ehkäistä.

Äänestä

Poliisi on ystävä millenium redux:

"Poliisi ajaa - ilman housuja ja ja ilman housuja.

Poliisi pamputtaa - mustalla patukalla la la mustalla patukalla.

Poliisi käräyttää - omilta listoilta ta ta omilta listoilta.

Poliisi tuomitsee - poliisia a a poliisia."

Äänestä
  • Pitääkin olla kansaa lähellä!

    Äänestä

Poliisi on hyväntekijän ja lahjoittajan ruokakätköjen jäljillä.

Äänestä

Kuka seuraisi tätä Fobba Forssia, joka tunnetusti viihtyy netissä teini-ikäisten seurassa, etenkin tyttöjen.

Äänestä

Ovatko pilluaan paskoille jakavat lutkat kansanryhmä?

Äänestä

Heh-hehe.

Eniten näistä oon puhunut varmasti NAL ja Darkkis.

Pääosin näistä puhutaan täällä varoittavaan sävyyn, mitä seuraa naisten hypergamiasta,kun porukka alkaa sekoamaan.

Osa ihannoi, osa kauhistelee sitä lopputulemaa, naiset tapansa mukaan hautaavat päänsä hiekkaan.

Mutta joka täällä rustaa tappolistaa (en tiedä,ehkä minulla on musta huumorintaju, mutta tuo aina naurattaa minua) on aloittajan arvomaailman jakaja; jos outsider haluaa että poliisi pidättää kaikki jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä naisista ja feministeistä, on Darkkis se joka kannattaa "neitsytsetien, autistien, homojen, naisasialuuseireden, ätmien" yms. joukkosurmaa, joka suoritetaan 500 kirveenlyömällä päähän, ja vielä se kurkkukin vetäistään varmuudeksi auki, niin päästään kerralla erooon näistä ali-ihmisistä. :D

Siksi, tämän aloituksen ironiakerroin on sangen korkea. :D

Äänestä

Mikä vitsi! :D :D :D Abderrahman Bouananeakin se kiinni ottanut poliisi vain ampui jalkaan, kun missä tahansa sivistysmaassa poliisi olisi ampunut terroristia suoraan päähän, koska...terroristi! Poliisi siis suojelee ulkomaisia terroristeja ja tästähän outsider1 suvakkina pitää! Palstakirjoittajia sen sijaan on turha tuomita, kun ei ole mitään mistä tuomita.

Äänestä
  • Ampui kylläkin nivusiin, taisi osua oikein toiseen jalokiveenkin jalkovälissä.

    Kun jättivät henkiin, niin pystyivät ehkä jotain hyödyllisiä tietoja onkimaan häneltä kuulusteluissa.

    Se kyllä ihmetyttää, että on ollut aika monta poliisin suorittamaa ampumista nyt parina viime vuotena, joissa kohde on ammuttu kuoliaaksi..että olisko Turun terroristin tapauksessa mennyt tähtäys pieleen, vai menikö tähtäys pieleen niissä muissa tapauksissa?

    Kun tässä maassa nyt kovasti prorisoidaan rahankäyttöä, niin mielestäni näistä Bounanen kaltaisista voisi aloittaa säästötalkoot. Eli ei suomalaiseen vankilaan täysihoitoon, vaan joko nirri pois tai postimerkki pepaan ja karkotus.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


outsider1 kirjoitti:

"Poliisin tiedustelussa seurataan tälläkin hetkellä kymmeniä ihmisiä, joiden epäillään suunnittelevan joukkosurmaa muun muassa internetissä. He ihannoivat esimerkiksi aiempien joukkosurmien tekijöitä."

Tältäkin palstalta löytyy todennäköisesti muutama.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051421562411_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu