Automaatti vai manuaali?

automaatti_ehdoton

Automaattiset ja portaattomat vaihteistot ovat pudottaneet manuaalivaihteisten autojen myynnin parissa vuodessa alle puoleen ensirekisteröinnissä. Uusien manuaalien osuus tippuu keskimäärin muutaman prosenttiyksikön vuodessa.

Vielä vuonna 2009 ensirekisteröidyistä autoista manuaaleja eli keppivaihteellisia oli noin 69,1 ja automaatteja 26,4 prosenttia. Portaattomia vaihteistoja, kuten Audin Multitronicia, oli 4,5 prosenttia. Nyt alkuvuoden tilastojen mukaan automaatteja tilataan jo 45,6 ja portaattomia vaihteistoja 10,5 prosenttia. Manuaaleille jää toki merkittävä 43,6 prosentin osuus, mutta suunta on selvä: joka vuosi perinteisten manuaalien osuus tilauksista on tippunut 3,6 prosenttiyksikköä, ja muutostahti on pysynyt vuosien saatossa kohtuullisen tasaisena.

Audi-myynnissä automaattitrendi näkyy huomattavasti vahvemmin. ”Mututuntumalla sanoisin, että 80% uusista Audeista tulee automaatilla”, Laurila toteaa. Useimmille asiakkaille vaihteisto on mukavuustekijä. ”Harvemmin enää vaihdetaan pois, jos on kerran jo ostettu automaatti.” Sen sijaan Multitronicit ovat Laurilan mukaan jäämässä uusista Audeista kokonaan pois.

Automaattien voittokulku näyttää vahvalta. Saman tahdin jatkuessa uusia manuaaliautoja ei enää tilata lainkaan reilun 12 vuoden päästä.

74

878

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Molemmissa on hyvät puolensa. Ja kyllä se multitronikkikin on automaattivaihteisto. Sähköautoissa ja variaattorivetoisissa ei tarvitse puhua enää kuin kahdesta "vaihteesta", niissä ollaan jo portaattoman puolella.

      Minulle siis kelpaa mikä vain. Nyt on automaatti, mutta seuraava voi olla manuaali. Katsotaan sitten kun vaihdon aika on...

      • E220_CDI

        HEP! Täällä toinen sekakäyttäjä ilmoittautuu. Edellisen autoni halusin ehdottomasti manuaalina, nykyisen jouduin yleisön painostuksesta valitsemaan tomaattina, seuraavasta ei mitään tietoa?


    • automaatti_sähkö

      tulevaisudessa ei ole muitakuin automaatteja!
      Kaikki hybrid ja sähköautot ovat automaatteja

      • metusalemin-aikaisia

        Viime vuosituhannelle jämähtäneet ajelee vielä manuaalilla ja säätelee peilejä jollakin mekaanisilla vipusilla ja nostavat ikkunoitaan käsiveivillä.


      • E220_CDI
        metusalemin-aikaisia kirjoitti:

        Viime vuosituhannelle jämähtäneet ajelee vielä manuaalilla ja säätelee peilejä jollakin mekaanisilla vipusilla ja nostavat ikkunoitaan käsiveivillä.

        Näitä uskontunnustuksia kuulee yleensä aivan vastakkoin, siis tällä vuosituhannella automaatin ostaneet ja saman tien yläraajahalvaantuneet, jotka ovat olevinaan moderneja. Oikeasti osaajat ajavat ihan millä huvittaa sopeuttaen ajotapaansa ajamansa härvelin mukaan tekemättä siitä uskonnollista kysymystä.

        Pian 30 vuotta sitten ostin ensimmäisen automaattini, enkä vieläkään osaa sanoa kumpi on yksikäsitteisesti parempi. Tälläkin viikolla olen ajanut sekä automaattia että manuaalia. Kesäkelissä minulle on melkein sama kummalla ajaa, mutta vähän hitaampi ja kömpelömpihän automaatti tietenkin talvella on. Mutta on siinäkin hyvät puolensa.

        Miksi ihmisten ei voi antaa valita mielensä mukaan kenenkään valintoja halveksimatta?


      • Ei ole yhdessäkään sähköautossa automaattivaihteita. Ihan itse pitää valita, mennäänkö eteenpäin vai taaksepäin. Toki sähköisesti tuo säätyy, mutta manuaalinen valitsin siinä on. Varsinaisia "vaihteita" ei taas ole ollenkaan. Tai voihan niitä laittaa, jos haluaa energiaa hukata...

        Lähimmäs automaattivaihteista sähköautoa muuten päästään Linnanmäen törmäilyautoissa. Jos painat jarrua vähän pidempään, auto menee taaksepäin. Siinäkin on manuaalinen tekijä, mutta aika portaaton tuo säätö eteen- ja taaksepäin on.


      • Perce.edes-Meniz
        E220_CDI kirjoitti:

        Näitä uskontunnustuksia kuulee yleensä aivan vastakkoin, siis tällä vuosituhannella automaatin ostaneet ja saman tien yläraajahalvaantuneet, jotka ovat olevinaan moderneja. Oikeasti osaajat ajavat ihan millä huvittaa sopeuttaen ajotapaansa ajamansa härvelin mukaan tekemättä siitä uskonnollista kysymystä.

        Pian 30 vuotta sitten ostin ensimmäisen automaattini, enkä vieläkään osaa sanoa kumpi on yksikäsitteisesti parempi. Tälläkin viikolla olen ajanut sekä automaattia että manuaalia. Kesäkelissä minulle on melkein sama kummalla ajaa, mutta vähän hitaampi ja kömpelömpihän automaatti tietenkin talvella on. Mutta on siinäkin hyvät puolensa.

        Miksi ihmisten ei voi antaa valita mielensä mukaan kenenkään valintoja halveksimatta?

        Tuollaiset viittaukset "yläraajahalvauksiin" osittavat lähinnä kirjoittajan alkeellisen ymmärryksen asiasta. Se kepin sekaaminen on yksinkertaisesti turhaa.
        Ajotmukavuus ja turvallisuuskin paranee oleellisesti.
        Automaatti ei myöskään ikinä sammu---


      • E220_CDI
        Perce.edes-Meniz kirjoitti:

        Tuollaiset viittaukset "yläraajahalvauksiin" osittavat lähinnä kirjoittajan alkeellisen ymmärryksen asiasta. Se kepin sekaaminen on yksinkertaisesti turhaa.
        Ajotmukavuus ja turvallisuuskin paranee oleellisesti.
        Automaatti ei myöskään ikinä sammu---

        Enhän minä vaihdekepin vatkaamisesta puhukaan, vaan puuttuva kytkinpoljin se talviajosta tekee manuaalia kömpelömmän.

        Ajomukavuus riippuu siis kelistä, tilanteesta ja kuljettajan mielipiteestä. Turvallisuus taas lähinnä kuskista.

        Eipä tuo näytä manuaalikaan sammuvan kuin avaimesta.


    • Easydrv

      Automaatilla on ylivoimaista ajamismukavuus. Ei tarvitse vaihdella kaupungissa ja maantiellä voi ajella cruisella, etenkin adaptiivisella satoja kilometrejä polkimiin koskematta. Ja onhan siinä se manuaalinen asentokin jos vaihteita sattuisi innostua räpläämään.

    • Punkkkki

      Kyllä on kummaa jos joku aasi vielä "säästää" siinä että ottaa auton vanhanaikaisena manuaalina. Jopa porsche on siirtynyt monissa urheiluautoissa manuaalista jo automaattiin eikä manuaalia edes saa. Manuaali on sama kun ostasit kuvaputkitelkkarin tai nokian kännykän. Ei ole tätä päivää. Sama kun menet vaihtamaan manuaaliautoa niin vaihtoarvo on koko ajan huonompi. 5-vuoden päästä manuaalia ei enää tulla myymään kuin poikkeus-aaseille jotka eivät tajua mistään mitään. Surkuhupaisimpia ovat nämä jotka ostavat esim uuden audi A6/E-mersu/BMW5-sarja luoka auton manuaalina hahahha..säälittävää ja autolla ei ole arvoa vaihtohetkellä. Jokainen haluaa päästä helposti ja mukavasti eikä matkustajatkaan jaksa jotain kepin vääntelijää ja auton nytkyttelijäää kovin kauaa

      • tietoinen.laadusta

        Huono vertaus. SALORA M sarjan televisio voittaa kuvan ja äänen laadussa Samsung curved tv:n.

        Nokia 515 :ssä on huippuluokan 5mp. Hd kamera led salamalla. Alumiinirunko ja 2.6` gorilla glass näyttö peittoaa muoviset älypuhelimet. YouTube sovelluskin löytyy.

        Lada Samara 5 M/T : ssä on Porschen suunnittelema moottori ja vaihteisto. Erinomainen maastossa ja maantie ajossa. Automaatti voi rikkoutua mäkisessä ja mutaisessa paikassa missä edetään ankarissa olosuhteissa.


    • meidänero

      Törpöt automaatila. Sompamiehellä aina manuaali!

      • kykynsä_mukaan

        Osuva nimimerkki.

        Intissä tuli nähtyä ihmiselon skaalaa vähän laajemmin eli törmättyä myös näihin vajailla pytyillä käyviin yksiöihin, joiden kanssa ei muutoin tule askaroitua. Siellä piti sekin ihme nähdä, että on oikeasti miehiä, joille omien kengännauhojen sitominen ihan itse on suuri saavutus!

        Tuon havainnon jälkeen on ollutkin jo helpompi sulattaa se, miten suoli24 palstoilla hilluu sellaisia sankareita, joiden mielestä on suuri saavutus, kun he kykenevät saamaan polkuauton liikkeelle.

        Kivat heille. Taito tulee tarpeeseen, koska heillä harvemmin on varaa automaattivaihteisiin autoihin. Onneksi ikäloppuja polkuautoja saa pilkkahinnalla.


      • koirankoppissa

        Peukku ylöspäin!


    • tottakai_

      automaatti tottakai, ei tarvitse edes miettiä!
      Kepin heiluttaminen on niin 70-lukua

    • ManualMatti

      Heti kun ralliautoissa aletaan käyttämään automaattilootaa vaihdan automaattiin.

      • polje_poika_polje

        Et kai vaan kuvittele, että ralliautot on samanlaisia polkuautoja kuin sinun ritsasi?

        Ei ralliautoissa tarvita kytkintä kuin liikkeellelähdössä... googleta sekventiaalivaihteisto. Tai älä sittenkään. Tulee vain paha mieli. Köyhyys on jo itsessään kyllin ikävää.


    • sulovilen

      No minä voin ostaa sen käytetyn e mersun manuaalina jos kerran halvalla saa.

      • eitaidairrota

        Niillä manuaaliaskisilla mersuilla ajetaan 1 000 000km että heilahtaa, sellaisella on arwoa käytettyjen markkinoilla. Toki mersu osaa tehdä myös kilometrejä kestävää automaattia toisin kuin saksalaiset kilpailijaveljet.


    • näin_se_menee

      tottakai automaatti - ei tarvitse edes miettiä!

      • sompamies

        Näin tomaattitollo.. Manuaalista en luovu..


    • ValinnanVapaus

      Täysin makuasia ja jokainen valitsee rattaansa lompakkonsa ja mieltymuksiensä mukaan.

      Ainoa mikä kannattaa selvittää automaattia valitessaa on ko. laatikkotyypin / mallin teknisen kestävyyden maine, joka valitettavasti mm. VW:llä on varsin huono.

      Mikäli jonkin märkäkytkimellisen automaatin valitee, niin aina 50-60tkm:n tai kolmen vuoden välein öljyn- ja suodattimevaihdot, niin optimoi laatikon pitkäikäisyyttä.

      • E220_CDI

        Puoltoääni valinnan vapaudelle


    • Keijollanatsaa

      Jos teoriatasolla asiaa lähestyttäisiin, niin eihän olsi kuin yksi vaihtoehto DSG.
      Valitettavasti käytännön tasolla asia ei ole niin yksiselitteinen.

    • Dsgonparas

      DSG on automaattisesti toimiva manuaali. Muinoin oli ongelmia, vaan ei ole enään. On paras vaihteisto.

      • rytkyn-rytkyn

        DSG on kauko-ohjaimella toimiva manuaali. Itse laatikko varmaan toimiikin, mutta nuo kaksi kytkintä tuppaavat kulumaan ennenaikaisesti ja kun toimintoja vielä ohjailee reistaileva mokatroniikka, niin lopputuloksena on vain grande katastrof.


    • vaarallinenoudole

      Äsken joku vaari kokeili tomaattia ja pyöritti auton puuhun ja rusinaksi!

    • tomaattitietysti

      "Sompamiehet" täällä kannattavat manuaalia. Keskivertoälykäs simpanssikin osaa sitä keppiä vatkata. Tomaatti tietenkin.

      • tappajatomaatti

        25 vuotta olen ajanut vain manuaalilla, mutta kun tulevana vuonna auto taas vaihtuu on se automaatti.

        Automaatin otan ihan vain markkinoiden painostuksesta. Kun kerran uusista autoista kohta suurin osa on tomaatteja, niin opetellaan nyt itsekin sitten.

        Auta armias, jos autokauppiaalla ei pokka pidä kun kysyn, että miten tällä ajetaan?

        Millä helvetillä sitä osaa olla painamatta sitä olematonta kytkintä? Kestääkö kauan mennä selkärankaan?


      • aisin

        Erittäin helppoa ja vaivatonta. Unohtaa vaan sen vasemman jalan kokonaan.
        Ei mitään kynnystä kun siirryin manuaalin jälkeen jenkkiautomaattiin 1979. sen jälkeen oli kuitenkin muutama manuaali, mutta päädyin automaattiin jälleen 2004 ja olen pitäytynyt siinä. Keskusta-asujalle niin helppo ja vaivaton ratkaisu.


      • luserientomaatit

        Sinä simpanssi et osaa. Sinä sinulle typerä luuseri tietenkin tomaatti!


      • maijan-mehu

        Marakatit täällä räksyttää, mutta karavaani kulkee.....tietenkin automaatilla.


    • automies_eikä_akka

      Manuaali terveelle autofriikille ja tosikuskille, automaatti akoille ja vammaisille. Piste.

      Oma BMW 325i vm 2010 ja manuaali tottakai.

      • automieseikäakka

        Ketä kiinnostaa sinunlaisesi luuseripellen autovalinta? Jutustasi kävi jo ilmi sinun täydellinen typeryytesi. Vaatii kyllä taitoa saada yhteen lyhyeeseen lauseeseen sisällytettyä kokonainen ihmisen ajatusmaailman tyhjyys. Piste.


      • automatique

        Todellista Esson baarin nurkkapöydän ainesta. Manuanaali on muinaismuisto !


    • onhannäitä

      Nastapellet, tomaattipellet..

      • manu-ressukka

        Keppimiehillä pitää olla koko ajan jotain ADHD-puuhastelua. toinen käsi hämmentää keppiä ja toinen anaalirauhasia.


    • ValinnanVapaus

      Myös kaikki suuret raskaan kaluston valmistajat tuottavat automaattivaihteista kalustoa armeijoita myöten. Australiassakin pitkät rekat ovat saaneet automatit arkea helpottamaan.

      Welcome to Heavy Automatics:

      Heavy Duty Transmissions- http://www.heavyautomatics.com.au/

      "Allison Transmission designs and manufactures the world's best power transmission products for military vehicles."

      - http://www.army-technology.com/contractors/propulsion/allisontransmission/

      Australia heavy trucks "The Mack mDRIVE – One drive will automatically shift your thinking."

      - https://www.macktrucks.com.au/powertrain-and-suspensions/transmissions/

      "Test drive: Kenworth T880 40-inch sleeper"

      "The T880’s Paccar MX13 engine coupled with an Eaton Fuller 18-speed vocational Ultrashift Plus automated transmission made easy work out of 55,000 pounds of concrete blocks piled on a flatbed trailer.""

      "The Ultrashift Plus smoothly transitioned from one gear to the next, leaving both hands to manage the wheel and navigate traffic."

      - http://www.ccjdigital.com/test-drive-kenworth-t880-40-inch-sleeper/?utm_medium=ccj&utm_campaign=site_click&utm_source=must_clicks_sidebar

      "Are automatic transmissions gaining ground?"

      - http://www.ccjdigital.com/are-automatic-transmissions-gaining-ground/

      • ihmettelet

        Siksi, kun niitä ajaa kaikenlaiset törpöt!


    • tässä_totuus

      uusi E-mersu - kaikki automaatteja, manuaalia ei edes saa
      uusi Q7 Audi - kaikki automaatteja
      uusi V90 ja XC90 - ei edes saa manuaalia
      kaikki Ferrarit - manuaalia ei saatavilla
      Tesla - mikä manuaali?

      jne jne

    • sdkljfdskljfskld

      Onko vaihteistoni kunnossa kun siitä löytyi portaat? Ajoin sen tosin talon seinästä sisään mutta ei kai sillä ole vaikutusta?

    • näin_se_vaan_menee

      koskas F1 on ollut viimeksi vaihdekeppi?
      Ralliautoissa tuotiin keppi takaisin, kunnes siitä taas luovutaan.

      Kaikki kalliimmat, isoimmat , luksus tai superurheiluautot,
      kaikki sähkö ja hybridi´-autot ovat automaatteja tai muuten ei manuaali

      Näin se vaan menee

    • Harmaantuva

      Ajoin 39 vuotta manuaaliaskeilla. Sen jälkeiset 7 vuotta minulla oli DSG-automaatti ja kohta vuoden päivät olen ajanut 7-vaihteisella mehulingolla. Nykyisen autoni keskikonsolissa ei ole edes vaihdekeppiä, vaan ajosuuntaa vaihdetaan ohjauspylvääseen sijoitetulla viiksellä.

      Asun pääkaupungissa Kehä I:n ja Kehä III:n välisellä vyöhykkeellä, joten ajo pysähtelevässä ruuhkaliikenteessä on tuttua.

      Ajoin autokouluni 1969 kuorma-autolla ja nykyinen ajokorttiluokkani on A BE CE. Kaksoiskytkentä-/välikaasutemput ovat yhä selkäytimessä ja ajelenkin vuosittain jonkin verran C-korttia vaativalla 3-akselisella harrastepelillä, jonka 2 × 5-vaihteista manuaalivaihteistoa hallitaan kahdella kepillä.

      En siis pidä itseäni kädettömänä kuskina, mutta silti en henkilöautopuolella tunne vähäistäkään tarvetta palata kepakolla hämmennettäviin. Mukavuusero automaatin hyväksi on tuntuva!

      • sinunongelmasi

        Et olekkaan sombamies,vaan luuseri!


      • Harmaantuva
        sinunongelmasi kirjoitti:

        Et olekkaan sombamies,vaan luuseri!

        Tuollainen nimitys ei satuta lainkaan, kun nimittäjän henkinen taso ilmenee noinkin silmiinpistävästi. Ja autoni kuskinpukilla automaatin(kin) suomasta mukavuudesta nautiskellessa ei luuserimaisesta olosta ole häivääkään.


    • nykyaikaa_

      onko joku nähnyt uutta manuaali Jaguaaria?
      Entä Bentley, myydäänkö paljon manuaaleja?

      VW Passat myydään 70-80% automaatteina uusista.
      Porscheen valitaan PDK yhä useammin kuin manuaali

      • Faktaaesiin

        Jaguareja on manuaaleina (2016) samoin mustangeja ja porscheja! Jopa bmw M sarjalaisia on manuaaleina. Samoin Gallardoja ja ties mitä urhwiluautoja ja luksusautoja..


      • akvamatic

        Mutta vain jälkeenjäänyt tilaa noin hienoja autoja manuanaalina


      • Näinsemenee
        akvamatic kirjoitti:

        Mutta vain jälkeenjäänyt tilaa noin hienoja autoja manuanaalina

        Väärin! Manuualisena tuntee itse ajavan ja saa vaihtaa vaihteen koska haluaa eikä laatikko itse. Lisäksi mustangit ainakin on haluttuja enemmän manuaaleina koska tomaatti ei sivi niihin. Samaa mieltä jokainen ihminen joka on autohullu.


      • parempi_ihminen

        Nyrkkipyykillä tuntee pesevänsä pyykkinsä itse, toisin kuin konetta käyttämällä.

        Lisäksi ikkunat pitää veivata auki kammesta ja kampeahan käytetään myös käynnistykseen...


      • polkuautoilija
        Näinsemenee kirjoitti:

        Väärin! Manuualisena tuntee itse ajavan ja saa vaihtaa vaihteen koska haluaa eikä laatikko itse. Lisäksi mustangit ainakin on haluttuja enemmän manuaaleina koska tomaatti ei sivi niihin. Samaa mieltä jokainen ihminen joka on autohullu.

        Kyllä tumputus aina nainnin voittaa.

        Nyrkkipyykillä kokee pesevänsä pyykkinsä itse, toisin kuin konetta käyttämällä.

        Vain neidit käyttävät sähköikkunoita. Tosimies veivaa. Myös moottorin käyntiin.


      • volvocars

        esim. uusi Volvo V90 tarjolla
        10 moottori vaihteisto mallia,, joista 2 on manuaaleja, loput automaatteja.

        Isommat moottorivaihtoehdot aina automaatteja


      • Harmaantuva
        Näinsemenee kirjoitti:

        Väärin! Manuualisena tuntee itse ajavan ja saa vaihtaa vaihteen koska haluaa eikä laatikko itse. Lisäksi mustangit ainakin on haluttuja enemmän manuaaleina koska tomaatti ei sivi niihin. Samaa mieltä jokainen ihminen joka on autohullu.

        Minulla on vuoden 2015 mallia olevassa autossani automaattilaatikko (ihmettelen suuresti, haluaisiko joku saman auton manuaaliversiona!). Keskikonsolissa ei ole mitään vaihdekeppiä tai sellaisen korviketta, vaan valinnat R-N-D-P hoidellaan vaivattoman luontevasti ohjauspylvään oikealla puolella olevasta tikusta.

        Monitoimiratissa on myös sormenpäillä helposti hoideltavat valinnat ja – , joilla laatikosta voi halutessaan kaivaa esiin pienempää tai suurempaa (vähän samaan tapaan kuin formula-autoissa. Olen nähnyt vuoden aikana näille painikkeille tarvetta pari kertaa ajaessani alas pitkää, jyrkkää ja serpentiinimutkaista tunturin kuvetta ja halutessani tällöin käyttää tuntuvaa moottorijarrutusta jarrupäällysteiden kuluttamisen asemesta.

        Muulloin 7G-Tronic on hoidellut tehtävänsä niin mallikkaasti, ettei minun ole tarvinnut edes ajatella mitään vaihtamisiin liittyvää.

        Manuaalilaatikoita hämmentelin lähemmäs neljä vuosikymmentä. Automaattiin siirryin 2008 todetakseni, että olisi kannattanut siirtyä jo paljon aikaisemmin. Olin toki ajanut jo 1980-luvulla vuokraamojen ym. automaattivaihteisilla, paljonkin, ja siirtymistä lykkäsi ainoastaan huomattava hintaero sekä tieto suuremmasta polttoaineenkulutuksesta. Nämä erot ovat sittemmin tasoittuneet hyvinkin maltillisiksi (kulutusero manuaalilaatikoihin nähden on nykyisillä 7...9-vaihteisilla automaateilla ja kaksoiskytkentäautomaateilla käytännössä jo olematon tai jopa kiepsahtanut toisensuuntaiseksi).

        Manuaaleihin en usko palaavani enää koskaan.


    • suotunkilainen

      enpä tartte kairalla korpi tiellä mitään tomaattia oma w 124 merssu on manuaali ja mukava käyttää kytkin poljin tunnokas ja melkosen kevyt ja loota tarkka vaikka lasissa jo yli 650 tuhatta km muutenkin merssu on ollut kestävin pirssi mitä on ollu en kyllä varmaan ikuna osta tomaatilla autoa

    • tyhmille_riittää

      Manuaali tyhmille, automaatti fiksuille. Vertaan edelleen television kaukosäätimeen: haluatko nousta aina tuolista vaihtamaan tv:n sivunapista kanavaa vai teetkö sen mieluummin kaukosäätimellä?

      • keksitollomuuta

        Vain tollo noin.. Ei käy vertaluksi.. Pöljällä tomaatti..


      • nyrkki_kyllikki

        Pyykinpesukone on tolloille. Tosin mies keittää kalsarinsa tai pesee ne nyrkkipyykkinä puron varrella.


    • uusipoloilija

      Todennäköisesti manuaalivaihteita on hyvin pitkään. Itse en kaipaile uusiin autoihini tarpeetonta varusteläjää, joista täytyy maksaa tonni toisensa jälkeen, mikäli valitsee jonkin muun kuin hinnat alkaen-mallin. Niissä taas on lähes aina manuaali, koska automaatti korottaa hintaa niin reilusti.
      Pikkuautoissa tilanne korostuu, kun vaihteiston osuus auton hinnasta voi olla yli 10 %. Esimerkiksi Volkswagen Polossa hinnat ilman toimituskuluja alkavat 14.941,79:stä, mutta seuraavaksi halvimman bensakoneisen tilaaminen kustantaa jo 18.603,20 e. Siihen DSG-automaatti ja hups, hinta onkin jo 20.561,44. Lisähinta 5.619,65 euroa tarkoittaa 37,6 % ostohinnan nousua.
      Polo edustaa ns. b-segmenttiä, joka on myydyin autoluokka Euroopassa. Pikkuautojen markkinaosuus Suomessa nousee jatkuvasti:
      "Tammi-maaliskuussa rekisteröityjen autojen suosituimpien 30 henkilöautomallin joukosta B-segmentin autojen osuus oli noin 17 prosenttia, kun viime vuonna vastaava osuus oli 15 prosenttia ja vuonna 2014 osuus jäi 12 prosenttiin." http://www.aut.fi/ajankohtaista/tiedotteet/maaliskuussa_rekisteroitiin_11_637_henkiloautoa.1538.news

      • väärin_meni

        hetkinen sä lasket ihan VÄÄRIN!

        tuossa sun vertauksessa Polossa vaihtuu myös moottori,
        ethän sä voi suoraan verrata eli malleja ja laskea hintaeroa noin

        Polo 1.2 manuaali halvin on 18.600
        Polo 1.2 dsg halvin on 20.500 = hintaeroa siis 2000e, ei yli 5000 euroa.

        No onko 2000e paljon vain vähän on asia eri.
        Jos vaikka laskee niin että ajelee tässä KehäI sisällä pks seudulla,
        on vaihteen vaihtoja varmaan useita satoja päivittäin!

        Jos ajan 2km matka lähikauppaa, ilman pysähdyksiä
        DSG vaihtaa varmaan 20 kertaa jo sillä matkalla


      • köyhät_polkuautoilijat

        >tuossa sun vertauksessa Polossa vaihtuu myös moottori,
        ethän sä voi suoraan verrata eli malleja ja laskea hintaeroa noin

        Näinhän se menee. Halvin auto on aina kehitysmaavarusteltu polkuauto. Automaattia ei saa yhtä karvalakkina, vaan rasti ruudussa "automaatti" tarkoittaa automaattisesti parempaa varustelutasoa ja, usein, moottorikin on joku muu kuin sen nuhaisin hinnat alkaen malli.

        Automaatit eivät ole köyhille ja siksi köyhät niitä haukkuu.


      • pienessäpäässämanuaaleja
        väärin_meni kirjoitti:

        hetkinen sä lasket ihan VÄÄRIN!

        tuossa sun vertauksessa Polossa vaihtuu myös moottori,
        ethän sä voi suoraan verrata eli malleja ja laskea hintaeroa noin

        Polo 1.2 manuaali halvin on 18.600
        Polo 1.2 dsg halvin on 20.500 = hintaeroa siis 2000e, ei yli 5000 euroa.

        No onko 2000e paljon vain vähän on asia eri.
        Jos vaikka laskee niin että ajelee tässä KehäI sisällä pks seudulla,
        on vaihteen vaihtoja varmaan useita satoja päivittäin!

        Jos ajan 2km matka lähikauppaa, ilman pysähdyksiä
        DSG vaihtaa varmaan 20 kertaa jo sillä matkalla

        Totta tuokin, mutta jos se hinnat alkaen- Polo muuten täyttää liikkumisen tarpeet niin onhan se vaan etenkin suhteellisesti aivan tolkutonta maksaa yli 5000 lisää siitä että saa automaattilaatikon (ja pakkonaitettuna isomman koneen paremmat varusteet joille ei välttämättä ole käyttöä).

        Tuon takia B- ja C-segmentinkin autoissa manuaali tulee pitämään puolensa, vaikka muuten trendinä automaatti on yleistymässä.


      • siltkin_
        pienessäpäässämanuaaleja kirjoitti:

        Totta tuokin, mutta jos se hinnat alkaen- Polo muuten täyttää liikkumisen tarpeet niin onhan se vaan etenkin suhteellisesti aivan tolkutonta maksaa yli 5000 lisää siitä että saa automaattilaatikon (ja pakkonaitettuna isomman koneen paremmat varusteet joille ei välttämättä ole käyttöä).

        Tuon takia B- ja C-segmentinkin autoissa manuaali tulee pitämään puolensa, vaikka muuten trendinä automaatti on yleistymässä.

        jep mutta silti vertaat eri asioita keskeneään.
        Ja toiselle auto on muutakin kuin vain "liikkumisen tarpeeseen"

        Myös pieniä autoja myydään yhä enemmän automaatteina,
        mm naiset arvostavat niin helppouden vuoksi


    • senkuvaan

      Minua ei häiritse tollojen tomaatit.. Tollojahan ne monessa muussakin asiassa..

      • polje_poika_polje

        Ei häiritse, mutta kovasti selität pihlajanmarjoja happamisksi. Ei tunnu toimivan kovin hyvin, kun katkeruus tihkuu rivien väleistä.


      • nauretaanhihaavajakeile

        Oletkin tollompi, kujin luulin.. Et ymmärrä lukemaasi, apukoulupohja sinulla. Juuri kerroin että törtöt voi ajaa tomaateilla. Ei häiritse.. Mistä ton kiuljulla pilaamasi aivot löytää kateuden.. Tolloille joku kateelinen?


    • 2.4STW__

      Erikoinen tilanne. Automaatilla ajavia ei yhtään häiritse manuaalilla ajavat mutta manuaalilla ajavia tuntuu kovasti häiritsevän kun toiset on valinneet automaatin.

      Missähän se ongelma onkaan? :-)

      • happamat_marjat

        Täysin normaali tilanne. Kun astianpesukoneet olivat vielä harvinaisia, ei ollut pulaa sankareista, jotka selittivät mieluummin tiskaavansa käsin "koska käsin tulee puhtaampaa". Samalla lailla on kehuttu kameroiden manuaalitarkennus vs. automaattitarkennus ja valotusmittarithan ovat tunnetusti ihan turhia kanssa.


      • otan-osaa

        Kateus tuntuu kalvavan manuanaalia melkoisesti.
        Toinen vitsaus on toi jälkeenjääneisyys. Ajatusmaailma on jämähtänyt viime vuosisadalle, jolloin kaikki vielä repivät päälle synkronoimattomia vaihteita.


      • E220_CDI

        Se ongelma on juuri tuo aivan vastakkoin, eli tällä vuosikymmenellä automaatin ostaneiden ylenkatse ja tarinat jälkeenjääneisyydestä.

        Se kuulostaa aika samalta kuin "minne puhhu vähhän hoonno soommi, kun mine ole ollut kaksi viikko Haparanda putkas". Eka tomaatti vasta tällä vuosituhannella ja heti ollaan niin modernia, että henkselit repeää. Ei rispektiä voi ostaa, se pitää ansaita.

        Ajakaa toki tomaatilla, mutta antakaa myös muiden valita vapaasti. Eikä se tomaatin valinta teistä yhtään naapurianne viisaampia tee.


    • jep_jep_

      Paljon kehuttu Telsa - onko vaihdekeppiä mitä vatkataan?
      Sähköautot on tulevaisuutta ja näyttävät että mm manuaalinen vaihteen siirto häviää

      • sähköinen_polkuauto

        Manuaalitumputtaja ostaa mieluummin Elcat Cityvan sähköauton, jossa on ajonautinnon viimeistelevä 5-vaihteinen manuaalivaihteisto!

        Tämä on manuaalitumputtajan kukkarolle paremmin sopiva valinta, mutta se ei estä tumputtajaa kehuskelemasta, että valitsin tämän Teslan sijaan juuri kepin hivelyn aiheuttaman mielihyvän vuoksi.


    • tomaatittoloille

      Tuntuu tämä uusi sokotan rabidikin kovasti arpovan tomaatissa. Mitä latois sisään. Tomaattitollot tykkää..

      • nykii.kovin

        Eihän se olekaan mikään oikea automaatti vaan reistailevan mokatroniikan ohjailema manuaalilaatikko. Onko komponentin jo vaihdettu kestäviin ja onko takuuna vaihdettu kaikkiin laatikoihin synteettiset mineraaliöljyiksi ?


      • polkuautot_ei_kestä

        Kaikki kaksoiskytkinlaatikot eivät ole kovin onnistuneita? Mitenkään väistämätön piirre tämä ei kyllä ole - ei esim. vuokra-autona olleen Golfin 7-pykäläistä päässyt haukkumaan.

        Ja on niitä maanantaikappaleita polkuautojenkin laatikoissa. Googleta vaikka GM:n keksintöä nimeltä M32. Laakeriremontti 70 tkm kohdalla on aika normaali suoritus...

        Ja se ajonautinto... just. Joissain autoissa, esim. Almera, tuntuma on kuin puurokattilaa hämmentäisi. Täytyy vaan luottaa ja toivoa, että pykälä menee päälle, kun soppakauhaa kallistaa haluttuun suuntaan.

        Kovasti tuntuu polkuautoilijatkin harrastavan arpomista. Etenkin moottoritien liittymisrampeilla ja ylämäissä näytetään kummastelevan, kun ei vaan kiihdy. Ja vielä tahmeampaa on toiminta tilanteessa, missä ollaan hidastamassa punaisiin valoihin, mutta valo vaihtuukin yllättäen vihreäksi. Pitää vissiin soitaa äitille ja kysyä neuvoa, mitä nyt tehdään...


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5805
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3231
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2730
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2380
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe