Venäjä vahvistaa NATOn ja Niinistön NATO-isäntämaa-Suomen uhan takia Krimin ohjusvaroitusjärjestelmäänsä uusimalla Dnepr-tutkat.
USA ja NATO eivät pääse sotalaivoillaan, hävittäjillään, ohjuksillaan 3000 kilometriä lähemmäksi Krimiä huomaamatta eli USA ja NATO eivät voi operoida hävittäjillään eikä helikoptereillaan Krimiä vastaan kun lentomatkaa on liikaa.
Jos USA ja NATO laukaisevat ohjuksiaan sotalaivoistaan Välimereltä ja Mustaltamereltä Krimiä ja Venäjää kohti, Krimin tutkat havaitsevat ne 3000 kilometrin päästä ja Venäjän ohjustentorjuntajärjestelmä aktivoituu.

Vastaukset 160
Vanhimmat
Kai siellä ohjuksia, kivääreitä ja räjähteitä on, mutta onko kohtuuhintaista ruokaa?
On ja edullista ruokaa onkin ja huippu laadukasta, myös luksusta. Huippukanaa, huippukalaa, huippuviinejä, huippuvihanneksia, huippuhedelmiä ja kaikki omaa tuotantoa.
Krimi on paratiisi.
Unohtuiko huippusinkkiämpärit?
Vai että ihan paratiisi, sen takia kun siellä on nyt käärme vai?
"Krimi on paratiisi."
Paratiisi ILMAN TURISTEJA, jotka olivat alueen pääelinkeino!!
Todellisuudessa Krim on kurja takapajula!
Krim ennen Venäjän miehitystä ja jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=tbzYfAR779A
On siellä nyt aseita, ja parempia kuin Usalla ja Natolla.
Venäjä puolustaa omaan.
Venäjä yritti sortovuosinakin puolustaa Suomessa asuvia ordodoksiakin, joten
Suomi piti alistaa venäläistämiselle.
Viime sodissa Neuvostoliitto oli Amerikkalaisten säilykkeidn varassa ja
asetekno!ogian varassa, ei ihme että Suomea vastaan pärjäsi.
Venäjällä on siellä Voronezh-tutkatkin, jotka näkevät USA:n ja NATO:n "näkymättömät" stealth- hävittäjät ja -sotalaivat.
Venäjä pystyy tuhoamaan näppärästi ohjuksillaan Usan ja Naton sota-alukset jo 3000 kilometriin asti.
Mitä ihmettä? Onko maat sodassa? Ja miten tämä liittyy Krimiin?
Koska se sota, ja lopullinen ydinsota alkaa sieltä Naton tungettuaan nokkaansa sinne..
Italiassa tunnustetaan Krimin kuuluvan Venäjään. Se oli krimiläisten tahto.
Italia on EU:n jäsenmaa ja mukana pakotteissa. Tuskinpa se Krimiä tunnustaa:-)
Venäjä blokkaa uudella Krimin tutka-asemallaan ja ohjustentorjuntajärjestelmillään USAn ja NATOn yritykset ampua ballistisia ohjuksia, risteilyohjuksia, yliääniohjuksia Krimille.
Venäjä sijouttaa myös 10 Tupolev-strategista pommittajaa ydinaseineen Krimille iskemään USAn ja NATOn selustaan jos ne hyökkäävät Venäjälle.
TOSIN Nato ei hyökkää Venäjäölle Tiöltun suureksi suruksi! Tähän saakka vain Venäjä on hyökkäillyt. Tuollaiset Tupolevit on lapsellisen helppoja ampua alas!
Krimi napattiin kuin karkki lapselta.
Kuten ätä nakki tunkiolta olisi osuvampi vertaus:-)
Todellisuudessa anastettiin väökivalloin samaan tapaan kuin valkoinen keppi sokealta! Venäjä on raaka diktatuuri!
Mustalta mereltä Välimereltä Ukrainasta Usa Nato Sauli Niinistö eivät enää pysty hyökkäämään Venäjälle
Hehe! Ylität itsesi! Ei Suomella ole mitään tekoa Mustalla Merellä ja AINOA, joka Suomessa haluaa sotaa on Valkeakosken Tiltu itse!
JOTEN: hyökätköön Tiltu itse Mustalla Merellä yksinään, kun on kerran niin sotaisella päällä!
Taitavasti Venäjä otti alueella herruuden maavoimilla, panssarivoimilla, ilmavoimilla, laivastolla, elektronisella aseistuksellaan.
Eihän Venäjä hallitse MUUTA kuin Krimiä? Valtaosa Mustasta Merestä on kansainvälisiä vesiä ja Bosporin salmet sulkee Nato-maa Turkki!
Everstiluutnantti, olisit käynyt kouluja niin ei tarvitsisi tuollaistakaan lukea.
Merillä on aina rannat ja rannikot ja sen mukaiset vesialueet everstiluutnantti.
Krimi ja Venäjä on sotilaallsesti vahvin ranta ja alue Mustallamerellä.
Natomaa Turkki ei sulje Bosborin salmea ja jos yrittäisikin, Venäjä avaisi sen ja myös kiertäisi sen.
Tuo on tullut jo useampaan otteeseen selväksi Syyrian sodassa jonka Venäjä voitti, USA, Nato hävisivät.
Salmen omistaja voi AINA SULKEA SALMEN helposti!
Venäjällä ei riitä papua avata sitä ja kiertäähän sitä ei voi?
Syyrian sota on yhä kesken! Venäjä lähti kesken kaiken karkuun ja USA ei ole ollut edes mukana Syyriassa!
Ei Syyrian sota salmea sulje, mutta sota Venäjän ja Naton välillä sulkisi sen varmasti!
Krimi on köyhtyvä takamaa, jonka turistit kiertävät kaukaa! Sen tulevaisuus näyttää synkältä ainakin siihen saakka, kun Venäjä romahtaa!
Kiinan keskushallinnon jälkeen nyt Kiinan maakunnat solmivat ystävyyssuhteet Krimin kanssa.
Krimi ei vaan ystävyydellä elä! Eikä Krimin eläkeläiset pian elä muutoinkaan kun se eläke i elämiseen riitä!
Nyt Valkeakosken Tiltu äkkiä apuun! Sepitä vaikka, että Valko-Venäjän kauppavaltuuskunta juuri saapui ja ostaa 100.000 Krimin kuohuviinipulloa hintaan 30.000 euroa/kpl!
Hyvin menee, on päästy otsikoihin.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venajan_pm_videolla_rahat_loppu-50961
Kokoomus lehti verkkouutiset voi jättää omaan rauhaan mitä tulee Venäjästä tehtyihin arvioihin.Puhuu ja kirjoittaa natopropagandaa aamusta iltaan!
Kyseessä on Medvedevin sanomiset, ei Verkkouutisten. Medvedev lausui:
"Meillä ei ole nyt rahaa. Kun saamme sitä jostakin, teemme indeksikorotuksen."
Hehe! Eihän toveri fuellerin mielestä Venäjällä VOI OLLA rahat loppu vaikka maa käyttää kolmasosan budjetistaan varusteluun?
Usa ja Nato ovat katkeria Krimin menestyksestä. Nyt ne yrittävät häiritä Venäjää, Krimiä, niiden kauppaa sotalaivoillaan Mustallamerellä
Ei ole vaan maailma ei hyväksy laitonta anastusta, jonka YK tuomitseKerrotko, että MITEN vieraan vallan laivat kv. osalla merta häiritsee ketään? On sulla jutut?
Kerro sinä Ridanpää KUKA on anastanut ja MITEN Krimin.
En ole mikään Ridanpää, mutta kerron silti:
Venäjä anasti laittomasti Krimin ja järjesti siellä pilavaalit, jonka jälkeen väittää sitä omakseen!
Et ole sitten kuullut?
Japanin edustusto vieraili Krimillä. Japani aloittaa kauppasuhteet Krimin kanssa.
Kyllä kai!½ Kauppaa käydään valtioiden välillä! Ei suinkaan Krimin ja Japanin välillä! Lännen näkökulmasta Krimi on kiistanalainen alue, jonka kanssa ei käydä kauppaa!
Jospa taas sepitätä jutut kuinka vaikkapa Espanja ostaa Krimin viinejä 30.000 euroa/pullo? Jospa se auttaa Krimiä ahdingossaan?
Ridanpää, älä sinä puutuu viinasioihin kun et niistäkään ymmärrä mitään.
Krimin viiniä ostetaan 43.500 $/pullo.
Tämän vuoden Pietarin talousfoorumi on ollut Krimin menestys. Investoijat ovat löytäneet Krimin kiitos Venäjän ja Venäjän panostuksen Krimin edellytyksiin infraan, työvoimaan, lainsäädäntöön jne.
Kauppaa käydään Japanin ja Krimin välillä. Et sitä tietenkään ymmärrä kun et tajua Venäjän aluehallinnosta yhtään mitään.
" Investoijat ovat löytäneet Krimin kiitos Venäjän ja Venäjän panostuksen Krimin edellytyksiin infraan"
Todellisuudessa siltaa rakennettiin hetken ja jätettiin kesken!
Lännestä KUKAAN ei investoi kiistanalaiselle alueelle!
Jospa taas sepitätä jutut kuinka vaikkapa Espanja ostaa Krimin viinejä 30.000 euroa/pullo? Se voi auttaa Krimiä ahdingossaan?
Kiina ja Venäjä ovat perustaneet öljyn ja kaasun yhteisyrityksiä Krimille.
Kiina sijoittaa kymmeniä miljoonia Krimin öljy- kaasutuotantoon.
Kiina ei investoi kiistanalaisella alueella ja Venäjän varat ovat tunnetusti loppu!
Koetapa Tiltu keksiä jotakin muuta! Jospa taas myyt viiniä 30.000 euroa pullo:-D
Se oli hauska!
USA on kyykyssä, Krimin rikkaudet ja businessmahdollisuudet kiinnostavat.
Nyt USAnkin delegaatio vierailee Krimillä.
USA tekee kuten kaikki muutkin maat. Ne kiertävät kauppasaartoa luomalla alueiden ja kaupunkien väliset suhteet, joiden puitteissa tehdään yhteistöyä ja kauppaa.
USA:n delegaatio vierailee Krimillä Jaltalla, Simferopolissa, Sevastopolisss, Pietarissa ja Moskovassa.
Lulaan ei k'y kauppaa Krimin kanssa, joka on kiistanalainen alue. Ja läännen kauppasaarto pitää. Lännessä on yllin kyllin kilpailevia firmoja, jotka mielellään ilmoittaa pakotteiden rikkomisista!
Valkeakosken Tiltun huoli on aiheellinen. Venäjä on sillassa!
Usan, Naton, Suomen, Kievin armeijan sotilaat Ukrainassa ovat alamaissa kun Krimillä kiellettiin jomojen marssi.
Venäjän Krimin suurimmat kauppakumppanit:
Kiina
Ukraina,
Turkki,
Kreikka,
Italia,
Saksa,
Ranska,
Iran,
Panama,
Venezuela
Lehdistön edustajat USAsta, Isosta Britanniasta, Saksasta, Bulgariasta, Romaniasta, Turkista, Iraksta, Etelä-Koreasta ovat tutustuneet Krimiin ja todenneet, että Krimi on osa Venäjää koska krimiläiset ovat niin halunneet, krimiläiset ovat tyytyväisiä Venäjään liittymiseen ja Krimi on hyötynyt taloudellisesti Venäjästä.
Venäjä sijoittaa Krimilleen S-400-ohjuspuolustuksen suojaamaan Usan ja Naton iskuilta.
MILTÄ IHMEEN ISKUILTA? Maailmassa ei todellakaan ole sotaa!
AINOA, MILTÄ VENÄJÄ ON KRIMIN SUOJELLUT, ON TURISMI!
Krimillä ei käy turistit lännestä, koska:
- alue on kiistanalainen
- matka Venäjälle vaatii kalliin viisumin
- suoria lentoja ei ole!
Mutta ei liioin Krimillä käy edes venäläiset itse, koska pitävät paikkaa ankeana ja kalliina.
Venäjä myy entisen Krimin ukrainalaisen ökyrikkaan oligarkin Kolomoiskyn 30 Krimn yritystä/sijoitusta ja palauttaa rahat niille krimiläisille, jotka kärsivät Kolomoiskyn pankkien vedätyksissä.
Venäjä saattaa jotakin myydäkin, mutta pitää rahat ehdottomasti itsellään kyetäkseen edes maksamaan eläkkeet ja palkat! Krimi on Venäjälle joutava takamaa, joka ei mitään tarvitse!
Venäjän puolustusministeri ilmoitti, että Venäjän Krimin joukot ovat nyt kattavat ja itsenäiset eli pystyvät operoimaan ja puolustamaan Krimiä USAta ja NATOa vastaan ilman Manner-Venäjän välitöntä tukea.
Venäjä sijoittaa Iskandereja Krimille.
Iskander M:n lisäksi Venäjä on sijoittanut Krimille lisää sotilaita rykmenttejä, ohjusyksiköitä ja mm. Bal Bastion -alustentorjuntaohjuksia, S-300V4 ja S-400 -ilmatorjuntaohjuksia ja Buk-M2 ja Pantsir-S1 ilmatorjunta-ohjustorjuntaohjuksia ja tykistöä.
Krimillä on Su-35ia joille USA, NATO, NATO-Suomi ei pysty mitään F-35llaan.
Ranskan parlamentti vierailee jo toistamiseen Krimillä.
Krimi tuottaa jo kansantaloudellista voittoa.
Toisin on Usan, Naton, Eun Ukrainan kanssa. IMF lapioi taas rahaa Ukrainalle, nyt 2,7 miljardia.
Tuttua Usan ja Naton väkipakkopolitiikkaa=Ukrainasta tuli elätti kuten Kosovostakin.
Krimi on kehittynyt valtavasti osana Venäjää. Ukraina sen sijaan on taantunut USAn ja NATOn marionettimaana.
Krimistä on tullut takapajula osana Venäjää! Ennen aluella kävi 6 miljoonaa turistia vuodessa. Nyt tuskin kukaan... ei edes venäläiset.
Tiltun "Krimin kauppa"-osia on huvittava! Ulkomaat eivät tee kauppaa yksittäisten nimemimaiden vaan kokonaisten maitten kanssa. Ja Venäjän kanssa ei enää juuri kauppaa tehdä... Krimin kanssa sitäkin vähemmän!
Krimin hallinnolliset resurssit lisääntyvät voimakkaasti nyt kun Krimi on Venäjän eteläällisen aluehallinnon jäsen.
Ranskan parlamenttidelegaation johtaja Thierry Mariani vie Ranskan, Venäjän, Krimin edustajien neuvotteleman Krimin investointiohjelman Ranskan parlamentin käsiteltäväksi.
Ranskan poliitikot ja talousasiantuntijat kertoivat että Krimi on sijoituksille huomattavasti kiinnostavampi kuin EU.
Itse asiassa he tietävät, että Krim on taantuva takamaa joka romahtaa yhdessä Venäjän kanssa!
Haluammeko Suomen osaksi Venäjään.
Putin sanoi Suomen olevan vain sen takia itsenäinen, koska Lenin
antoi Suomen itsenäisyyden, ei sen takia että Suomen bolsevistiset vallankumoukselliset , eli kansanvaltuuskunta niin toivoi vallankumouksen
aloittamiseksi ( Kullervo Manner, Yrjö Sirola ja gylling) leninin myöntävän
Suomelle itsenäisyyden. Lenin antoi vasta tammikuussa itsenäisyyden 1918, kun
Manner, Sirola ja Gylling SDP:n kommunistisiipi kävi suostuttelemassa samalla
luvaten aloittaa viimein vallankumouksen. Kansanvaltuuskunta olisi sitten
sisällisotien ja maailmansodan loputtua liittynyt Neuvosto-Venäjään.
Putin on kuin Kerenski laulussa "Kerenski leipoi kuivan taikinan..."
Krimi ja Ukraina olisi vapaa ilman Venäjän vallanhimoa.
Neuvostoliitto ja Venäjä on tehnyt näitä pakkosiirtoja Krimillä
Ja Itä-Karjalasta hävitettiin suomalaiset lähes kokonaan entisissä
puhdistuksessa.
Intiakin investoi Krimille.
Intia sai kylläkseen 'hävittäjäkaupoista' ja kiertaa Venäjän kaukaa!
Intia ei missään tapauksessa investoi riidanalaiseen alueeseen, jonka tulevaisuus on epävarma!
USA, NATO, Ukraina eivät kestä kun Venäjän Krimi kehittyy ja voimistuu taloudellisesti, sotilaallisesti, alueellisesti, paikallisesti.
Ne ovat lähettäneet Ukrainasta sabotoija- ja vakoilujoukkoja Krimille tuhoamaan Krimiä ja valmistelemaan hyökkäysiskuja Krimille.
Usan, Naton, Ukrainan Venäjän vastainen taloussota on kääntynyt niitä itseään vastaan.
Usa yrittää myydä oma tuotteitaan Venäjän tuotteiden korvaajiksi Ukrainaan mutta Ukrainalla ei ole rahaa ostaa paitsi EU:n lahjoitusrahalla.
Ukrainassa on puutetta ruuasta mm. leivästä, leipomotuotteista, suklaasta (edes Poroshenko ei pysty tuottamaan tehtaissaan riittävästi suklaata), lihasta, kalasta, kahvista, teestä, lasten ruuista, filtteritupakoista, oluesta, vodkasta, viineistä ym.
Elämää+Krimillä+propagandakulissin+takana.
Arvostettu+the+Economist+-lehti+kertoo+siitä+karusta+ja+usein+kafkamaisesta+todellisuudesta,+mihin+Krimin+asukkaat+ovat+joutuneet+nyt+osana+Venäjän+federaatiota.+Huikea+inflaatio,+pulaa+vedestä,+ruoasta+ja+energiasta+sekä+byrokraattiset+esteet+ovat+nyt+krimiläisten+arkea.
Krimillä+järjestettiin+viime+viikonloppuna+ensimmäiset+alueparlamenttivaalit+osana+Venäjää.+Yllättäen+Putinin+puolue+"Yhtenäinen+Venäjä"+näyttää+voittaneen+vaalit+yli+70+prosentin+ääniosuudellaan.+Vaalien+osallistumisprosenttikin+nousi+60+prosentin+tasolle.+Tosin+vain+kaksi+tuntia+ennen+äänestyspaikkojen+sulkeutumista+se+näytti+vielä+olevan+vain+45+%.
Neuvostonostalgialla+höystetyn+vaalipropagandan+takana+on+kuitenkin+karu+arki.+Krim+kärsii+jatkuvasti+vesi-+ja+energiapulasta.+Lähes+kaikki+sähköenergia+tulee+vielä+Ukrainan+puolelta.+Ukraina+kärsii+itsekin+energiapulasta+Venäjän+rajoitettua+kaasutoimituksiaan+maalle.+Kesäkuun+1.+päivänä+Krimillä+siirryttiin+Ukrainan+valuutasta+käyttämään+ruplaa.+Sen+ostovoima+on+pienentynyt+vientirajoituksissa+kärsivällä+alueella.+Votkapullo+maksaa+nyt+kolme+kertaa+enemmän+kuin+osana+Ukrainaa.
Krimin+matkailu+on+romahtanut.+Viime+vuonna+Krimillä+lomaili+yli+kuusi+miljoonaa+turistia.+Tänä+vuonna+hädin+tuskin+miljoona.
Krimiläisten+elämää+haittaa+myös+lähes+tragikoomiset+ongelmat+byrokratian+kanssa.+Venäjältä+loppui+tyhjät+passit,+joten+Krimiläisille+alettiin+antamaan+henkilöpapereita,+joissa+on+valmiiksi+painettu+henkilötunnukset,+jotka+viittaavat+Venäjän+muiden+alueiden+kansalaisuuteen.+Nyt+tällaisen+tunnuksen+saaneet+henkilöt+eivät+voi+ottaa+vaikkapa+pankkilainaa,+koska+tunnus+viittaa+väärään+asuinpaikkaan.+Tosin+eipä+ole+kovin+montaa+pankkiakaan+enää+valittavana.+Ukrainalaiset+pankit+lähtivät,+ja+antoivat+asiakkaidensa+nostaa+vain+osan+talletetuista+varoistaan.+Luottokortit+ja+verkkopankkipalvelut+on+"väliaikaisesti"+katkaistu.
Autoilijoiden+on+rekisteröitävä+ajoneuvonsa+Venäjän+rekisteriin,+koska+Ukrainan+kilvissä+ajaminen+on+muuttunut+laittomaksi.+Mutta+jos+krimiläinen+ajaa+autollaan+Ukrainaan,+auto+saatetaan+takavarikoida+kun+auton+rekisterinumero+ei+enää+vastaa+auton+valmistenumeroa.
Krimiläiset+lakimiehet+ovat+joutuneet+pikaisesti+opettelemaan+Venäjän+lakia.+Ongelmia+on+esimerkiksi+kiinteistökaupassa.+Krimin+maarekisteri+jäi+Ukrainaan,+joten+kaikki+kiinteistökaupat+ovat+jumissa.+Kiinteistökauppoja+on+nyt+tehty+ehdollisina:+tällöin+myyjä+ottaa+rahat+ja+ostajalle+jää+velvollisuus+huolehtia+paperisota+sitten+kun+se+on+mahdollista.
Jopa+postin+kulku+on+hankalaa.+Ukrainan+posti+ei+hyväksy+Krimin+uuden+postilaitoksen+lähetyksiä,+joten+posti+pitää+lähettää+sellaisten+maiden+kautta,+jotka+hyväksyvät+Krimin+liitoksen+Venäjään.+Näitä+ovat+mm.+Pohjois-Korea,+Kuuba,+Zimbabwe,+Venezuela+ja+Valko-Venäjä.+Kuuriripalvelut+tyssäsivät+maiden+välillä+elokuussa+kaaottisiin+tullijärjestelyihin.+Tällä+hetkellä+paras+tapa+lähettää+postia+Krimiltä+Ukrainaan+on+antaa+lähetys+junakonduktöörille+ja+pyytää+vastaanottajaa+noutamaan+se+junan+saapuessa.
Osa+ukrainalaisista+matkapuhelinliittymistä+toimii+vielä+Krimin+puolella+ilman+roaming-maksuja.+Ongelma+muodostuu+vasta+sitten+kun+haluaa+ostaa+lisää+saldoa+SIM-kortille.+Sadan+ruplan+setelin+voi+syöttää+latausautomaattiin+ja+sitten+toivoa,+että+24+Ukrainan+hryvniaa+saldoa+ilmestyy+matkapuhelimeen.+Paikalliset+sanovatkin,+että+jos+tuijottaa+automaatin+ruutua+tarpeeksi+pitkään+Franz+Kafkan+hahmo+ilmestyy+siihen+nauramaan.
Linkki+alkuperäiseen+artikkeliin:
http://www.economist.com/…/easte…/2014/09/crimeas-elections…
//pm
Ukrainalaiset salakuljettavat ruokaa Krimiltä.
Ukrainan armeija kyttää rajalla, pidättää ruoan salakuljettajat ja takavarikoi ruoan.
Ukraina, CIA haluavat nälänhätää Ukrainaan, jotta vouvat syyttää Venäjää.
Ukrainalaiset salakuljettaa ruokaa Krimille! Siellä on huutava pula MYÖS ruuasta!
Kokonainen leipä maksaa 44.000 euroa kpl!
Ukrainalaiset yrittävät käydä salaa Krimin puolella töissä mutta Ukrainan armeija ottaa heidät kiinni rajalla.
Todellisuudessa ukrainalaiset tuovat Krimille humanitääristä apua!
Ukrainalaiset salakuljettaa ruokaa Krimille! Siellä on huutava pula MYÖS ruuasta!
Venäläiset rajavartijat yrittävät estää heitä!
Krimillä juhlitaan keisarinna Katariina Suurta, joka liitti Krimin Venäjään vuonna 1783.
Mahtaa olla hyvät juhlat, ruokana ruohoa ja männynkäpyjä, juomaksi kuravettä, kun mikään ei toimi Krimillä!
Uusimman+gallupin+mukaan+79+%+krimiläisistä+uskoo+viranomaisten+kykenevän+puolustamaan+Krimiä+hyökkäyksiltä,+60+%+uskoo+hyökkäysten+olevan+ukrainalaisten+ja+40+%+Usan+ja+Naton+tekemiä.
Venäjä ja Intia ovat perustaneet yhteisen investointikeskuksen Krimille Sevastopoliin. Se keskittyy Sevastopolin sataman ja logistiikan kehittäniseen sekä Venäjän ja Intian kaupallisen meriliikenteen kehittämiseen.
Laulu raikaa komeasti.
Mother Russia From Alaska To The Kremlin! Great Song!
https://youtu.be/ipFVd_iHQRo
Hitto kun sai nauraa. Donetskiakin pitävät muka omanaan ja kehuvat etteivät ikinä ota toisen omaa... videon lopussa paras kohta: umpimielinen "vanja" istua töröttää silmänaluset mustana keittiön pöydässä.
Venäjä vei Krimille Su-34-monitoimi-pommittaja-hävittäjiä, joille Usa, Nato ja niiden terroristijoukot eivät voineet mitään.
Ja se Kuolontähti valmistuu ... milloin????????????????.
Mutta Venäjä ei "vienyt" Krimille elintasoa eikä itse mahda sille mitään!
USA, NATO, Ukraina menettäneet hermonsa:
Ukraina vaatii 8 vuotta vankeutta Ranskan parlamentin 10 12 jäsenelle, jotka vierailivat 2 eri kertaan Krimillä.
Ranska ei USAsta, NATOsta, Ukrainasta paljon piittaa. Thierry Mariani: Seuraavaksi Ranskasta vierailee 20 parlamentin jäsenen ryhmä Krimillä.
Hyvä kun vierailee! Muuta ei sitten tipu! Ei kauppaa ei turisteja! Krim kituu ahdingossa!
Nykyisellään ... Krim kiinnostaa ... kiveäkin. BUAHAHAHAHAHHAHHAHHHAH.
IMHO.
Usa+ja+Suomessa+natottajat+ovat+aivan+paniikissa+kun+Venäjän+Krimi+kehittyy.
Usa+laittoi+mustalle+listalleen+yritykset,+jotka+rakentavat+siltaa+manner-Venäjältä+Venäjän+Krimille+kuten+mm.+suunnittelijayrityksen+Gidrostroymostin,+urakoitsijayrityksen+SGM-mostin,+tielaitoksen+yrityksen+Uprdor+Tamanin+sekä+asiakadyrityksen+Mostotrest.
Mutta+se+Usata+ja+Suomen+natottajia+jurppii,+että+sillan+rahootus+tulee+100+%sti+Venäjän+federaation+budjetista+ja+sitä+Usa+ja+Nato+eivät+pysty+tuhoamaan.
Russians are losing interest in traveling to Crimea, as the demand for flights to Simferopol among tourists has declined by more than 25 percent this year, the Kommersant newspaper reported Monday, citing data from Svyaznoy-Travel ticket agency.
The Biletix ticket booking agent saw demand for tickets to Crimea fall by 7.5 percent this summer.
Analysts attribute the falling popularity of Crimea among Russian travelers to the lack of service infrastructure on the peninsula.
“The peninsula's infrastructure does not provide the same quality of service as Turkey and Egypt, and many travelers who visited Crimea have decided that it will not become a regular destination for their holidays,” commercial director of Svyaznoy-Travel, Andrei Osintsev, was quoted as saying by Kommersant.
As Moscow has suspended flights to both Turkey and Egypt amid strained ties and tightened security respectively, Russian tourists now prefer to travel to the southern resort towns of Anapa, Gelendzhik and Sochi, all of which offer better service than Crimea.
The number of tourists traveling to Sochi has grown this year by 40 percent, according to data from Svyaznoy-Travel.
Another negative factor that affects the popularity of Crimea is the increasing cost of airline tickets.
The average price of return tickets has reached 16,000 rubles ($246), according to Sergei Romashkin, CEO of the Delfin travel company.
Package tours to Crimea, however, haven't suffered such a dramatic decline. There is currently a sales slowdown, but the demand for package tours is still 40-50 percent higher than last year, Romashkin told Kommersant. However, members of the tourism industry say this growth will have stopped by next year.
The Crimean authorities have denied the falling popularity of the peninsula among Russian tourists. Crimean Deputy Prime Minister Ruslan Balbek, who oversees the tourism sector, said that Svyaznoy- Travel's data don't reflect the the real situation in the market.
“This is most likely either an information attack or a lack of knowledge. Crimea is one of the main tourist destinations in Russia,” Balbek was quoted as saying by the RIA Novosti news agency.
Contact the author at [email protected]. Follow the author on Twitter at @a_bazenkova.
Ylen toimittaja Krimillä: Älkää pelätkö, teille ei tapahdu mitään
Simferopol
Venäjän valtaaman Krimin niemimaan pääkaupunki Simferopol näyttää aamuauringossa rauhalliselta.
Länsimaiden pakotteet tuntuvat Krimillä selvästi. Mitkään kansainväliset pankkikortit tai luottokortit eivät kelpaa täällä, eikä esimerkiksi suomalaista kännykkää pysty käyttämään.
Venäjän siltahanke Krimille vaikeuksissa – aikataulu ja budjetti pettävät
Uuden sillan kustannusarviota on muutettu useaan kertaan. Rakentajan mukaan rahaa ei ole riittävästi. Vaikuttaakin siltä, että jättimäinen silta ei valmistu ajallaan, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Kerstin Kronvall.
Venäjä rakentaa lajissaan suurinta siltaa Euroopassa mantereensa ja vallatun Krimin välille. Monen on vaikea ymmärtää, mihin sitä ylipäätään tarvitaan.
Krimin niemimaalla kaikki tiet ovat kapeita. Väestöä on vain pari miljoonaa, eikä teollista tuotantoa ole nimeksikään.
Venäjä perustaa Krimille aseteollisuuden yrityksille innovaatio- ja testauskeskuksen.
Venäjällä ei ole enää varaa perustaa yhtään mitään! Krimin takana on enää loistava tulevaisuus, joka ei toteutunut!
Se on sellainen ns. Osaamiskeskus, aseteollisuuden yritysten verkosto.
Venäjälle Krimi on kallis harha-askel, joka vetää koko maan syvyyksiin!
Venäjän valtio rakentaa sinne infran ja puitteet mm. aseiden testausalueet, mittauslaitteet jne.
Todellisuudessa ei rakenna yhtään mitään! Siltakin jäi kesken!
Ylen toimittaja Krimillä: Älkää pelätkö, teille ei tapahdu mitään
Simferopol
Venäjän valtaaman Krimin niemimaan pääkaupunki Simferopol näyttää aamuauringossa rauhalliselta.
Länsimaiden pakotteet tuntuvat Krimillä selvästi. Mitkään kansainväliset pankkikortit tai luottokortit eivät kelpaa täällä, eikä esimerkiksi suomalaista kännykkää pysty käyttämään.
Venäjän siltahanke Krimille vaikeuksissa – aikataulu ja budjetti pettävät
Uuden sillan kustannusarviota on muutettu useaan kertaan. Rakentajan mukaan rahaa ei ole riittävästi. Vaikuttaakin siltä, että jättimäinen silta ei valmistu ajallaan, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Kerstin Kronvall.
Venäjä rakentaa lajissaan suurinta siltaa Euroopassa mantereensa ja vallatun Krimin välille. Monen on vaikea ymmärtää, mihin sitä ylipäätään tarvitaan.
Krimin niemimaalla kaikki tiet ovat kapeita. Väestöä on vain pari miljoonaa, eikä teollista tuotantoa ole nimeksikään.
Turistit kaikkosivat Krimin uimarannoilta
Tähän aikaan vuodesta Krimin niemimaan rantojen ja rantabulevardien terassien pitäisi olla pullollaan sekä ukrainalaisia että venäläisiä turisteja.
Viime vuonna noin kuusi miljoonaa vierailijaa houkutelleet rannat kuitenkin ammottavat tyhjyyttään.
– Turisteja ei juuri näy, ja kahvilat ja ravintolat ovat tyhjiä, kuvailee krimiläinen Natali Vlasenko STT:lle sähköpostilla.
Asia aiheuttaa päänsärkyä niemimaan matkailuyrittäjille, jotka tuskailevat elantonsa kanssa. Sanomalehti Kyiv Postin mukaan puolet Krimin asukkaista saa elantonsa turismista.
– Ei ulkomaalaisia, ei ukrainalaisia, ei töitä - - vain extreme-turismista kiinnostuneet haluavat tulla tänne, valitti Krimillä matkatoimiston omistava Ihor Brudny lehdelle.
Reilusti yli puolet Krimillä vierailevista turisteista on ollut ukrainalaisia. Sen jälkeen kun Venäjä liitti Krimin itseensä maaliskuussa, monet ukrainalaiset ovat jättäneet kesälomamatkan Krimillä väliin.
Poliittisten jännitteiden lisäksi niemimaalle matkustus on käytännössäkin hankaloitunut. Turistit saapuivat Krimille aiemmin paljon junalla. Nyt Ukrainasta tulevat junat jumiutuvat niemimaan rajoille, ja yhteyksissä voi olla tuntien viiveitä.
Koska juuri mikään valtio ei ole tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään, suurin osa lennoista niemimaalle on peruttu. Lentoja Krimille tulee enää Venäjältä.
Venäläisturistienkaan houkuttelu Krimille ei ole onnistunut. Venäjän television uutiskuvat Ukrainaa hallitsevista ”natseista” ja sotakuvista maan itäosasta on pelottanut monia pois. Lisäksi Krim kilpailee turisteista monien muiden venäläisten suosimien rantalomakohteiden, kuten Turkin ja Egyptin kanssa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin onkin kampanjoinut houkutellakseen turisteja Krimille. Putin vaati keväällä, että Venäjältä Krimiin suuntaavien lentojen hintaa alennetaan. Lisäksi valtiolliset energiayhtiöt, kuten Gazprom, ovat tarjonneet työntekijöilleen ilmaisia lomia Krimillä, kirjoittaa sanomalehti New York Times.
Valtionmediassa on myös runsaasti mainostettu Krimiä lomakohteena. New York Timesin mukaan myös maailman ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin (1934–1968) on valjastettu avuksi mainoksessa, jossa kuuluisan kosmonautin muistutetaan lomailleen Krimillä.
TS–STT
Ukrainassa on ruokapula, ihmisiä kuolee ennätysmäärät ruokamyrkytyksiin, pilaantuneeseen ruokaan ja väärennettyihin ruokiin juomiin.
Krimillä taas ruokaa on yllin kyllin, luksusaterioita ravintoloissa, luksusviinejä.
USA, NATO, Ukraina ovat asettaneet Venäjän vastaiselle rajalle sotilaita ja poliiseja sekä vapaaehtoisia sotajoukkoja estämään ukrainalaisia pakenemasta Ukrainasta Venäjälletai käymästä työssä Venäjän puolella.
Jo yli miljoona ukrainalaista on paennut Venäjälle.
Pakko-Ukraina.
Miksi säälittävä itkupilli, PUNAHUORA ei seuraa esimerkkiä ... pelottaako säälittävää paskahousua komennus GULAGille?.
Ukrainan+presidetti+Poroshenko+itkee+nyt,+että+Ukrainan+vienti+Venäjälle+on+vähenytynyt+80%+-+15+miljardia+dollaria.
Ukrainan romahdus ja rappio sen kuin kiihtyy.
Nyt Ukrainalle tulee kymmenien miljardien lovi maan budjetteihin kun Venäjä lopetti öljyputkiyhteistyön Ukrainan kanssa eikä enää pumppaa öljyä Ukrainan kautta.
Ukraina joutuu ostamaan öljyä kalliilla USA:lta. Krimillä sen sijaan kulutetaan erittäin halpaa osittain ilmaistakin Venäjän öljyä.
No entäs tämä kolmas sotanäyttämö, Itämeri.
Ei mitään hätää. Kyllä noi ruottalaiset pystyy pitämään itämeren hallinnassaan. Niillä on kokemusta sodinnasta.
Ranskan parlamentin valtuuskuntaa naurattaa kun Kiova räksyilee kun ranskalaiset vierailevat Krimillä tekemässä businessta
Krimillä on nyt puolustus kunnossa. Se oli Ukrainan aikoihin täysin rempallaan niin että Usa luuli Krimin/Sevastopolin valtaamsen olevan helppo nakki.
Venäjä ehti kuitenkin puolustamaan Krimiä. Usa, Nato, Suomi eivät pysty hyökkäämään enää Krimille Ukrainan kautta eikä Mustaltamereltä.
Venäjän Mustanmeren laivasto on saanut 5:nen sähkö-diselkäyttöisen sukellusveneen ja 6:s luovutetaan sille marraskuussa.
Usalla ja Natolla ei ole aseita Venäjän elektro-sähkökäyttöisiä sukellusveneitä vastaan.
Ne ovat äännettömiä ja voivat olla veden alla yhtäksoisesti 30 päivää.
Ja sukeltaa meressä 50 km:n syvyyteen ja jäädä sinne!
Krimin+talouden+kehitys+hurjaa+nyt+2016:
teollisuus,+kasvua+21%+
rakentaminen,+kasvua+31,1%
asuntorakentaminen,+asuinpinta-ala,+kasvua+19,2%
maatalous,+kasvua+3,9%
tukkukauppa,+kulutus,+kasvua+2,1%
Ja+länsiturismin+lasku+täydet+100+%!
Alueella+ei+ole+VIELÄKÄÄN+toimivia+pankkiautomaatteja!
Toisin on mennyt Usan ja Naton Ukrainassa: pimeät markkinat, työttömyyttä, köyhyyttä, nälkää, palkkojen, eläkkeiden leikkaukset.
Venäjän asema oli hyvin heikko Ukrainan kriisinalussa. Se ei kontrolloinut mitään jolla olisi ollut merkitystä, jolla se olisi voinut uhata tai pakottaa länttä. Se ei voinut sulkea Tanskan salmien Länsi liikennettä. Myöskään Bosporinsalmen. Se ei voinut leikata Yhdysvaltain pois SWIFT tai kansainvälisiä luotto merkki. Venäjä ei voinut estää South Stream, NordStreamin tai Ukrainan kaasun kauttakulkua.
Kaikki Venäjä voisi tehdä oli ammunta itsensä jalka; se olisi etenee Länsi ja USA geopoliittiset tavoitteet. Venäjä voisi käyttää "Gas ase" ja leikkaa kaasun Euroopasta - ja menettää päämarkkina Yhdysvaltain LNG. Se voisi leikata Siperian lennon Länsi lentoyhtiöiden - ja menettää rahaa. Se voisi lähettää tankit Kiovaan ja merkittävä hyökkääjä ja eristää Euroopasta seuraavien 50 vuoden aikana, samalla taataan ikuinen Yhdysvaltain miehityksen Euroopassa.
Ainoa järkevä asia Venäjä voisi tehdä vastauksena Länsi provokaatioita oli salaa vahvistamiseen Donbass ja Novorossiyan puolustusvoimat. Nyt tämä strategia tuottaa tulosta. Syyrian Venäjä on nyt "double tarkistettu" (shakki termi) länteen. Pepe Escobar huomauttaa aivan oikein kahta uhkia; kumpi tapa länteen liikkuu, se on edelleen "kontrolloi".
Tärkeintä Venäjä on nyt puristuksiin länteen Ukrainan kanssa Minskissä 2.0. Kumpikaan Venäjä eikä Novorossiya tarvitse Minsk 2.0. Ukraina on jo sotilaallisesti voitettu. Eurooppa tarvitsee nyt rauhaa Ukrainassa.Länsi ei voi siis enää uhata Venäjää Ukrainan kautta. Venäjällä on nyt aloite. Mikä tekee tilanteesta "kolminkertainen tarkistaa".
Escalation Dominance
(Päivitys 30 syyskuu)
Mikä tekee Venäjän asema niin vahva, että Venäjällä on nyt "laajenemisesta määräävä asema" Ukrainassa. Kiev on hävinnyt sodan kahdesti. Se voi voita mitään sodan kiihtymisestä. Tilanne on hyvin erilainen kuin mitä se oli keväällä 2014 LÄnsi ei voi enään painostaa Venäjää Ukrainan kautta.
Miten hallita Putin: Venäjän "Escalation Dominance" - 05 helmikuu 2015
Mikä vaivaa jotkut asiantuntijat noin Ukrainan kriisi on ilmiö nimeltä "kärjistyminen määräävä asema." Termin keksi Yhdysvaltain armeijan ja kansallisen turvallisuuden asiantuntijoita, jotka kehittänyt strategian varoittavan kylmän sodan aikana. Käsite katsoo, että Yhdysvallat voi parhaiten olla ristiriitoja ja välttää kärjistymisen jos se on hallitseva peräkkäisten soittanut ylös "tikkaita laajenemisesta," aina huipulle askelmalle ydinaseita. Tällainen oppi, joka perustuu tasapainossa-of-Tehonlaskennassa, on tärkeää, koska niin entinen KGB operatiivinen Vladimir Putin ja hänen tiukka ympyrä sotilaallisten kovan linjan ja vakoojia näyttävät ajattelevan.
Koska Obaman hallinto ja eurooppalaiset liittolaiset ovat vastanneet Venäjän provokaatiot kanssa koskaan tiukempia taloudellisia pakotteita, ne ovat aktivoitu niiden laajenemisesta valta-asema talouden alalla. Venäjän talous on yhä eristyksissä, ja kaikki rujo. Silti Putin jatkaa kärjistyä kriisin sotilaallisesti suosionosoitukset enemmistö venäläisiä, koska hän on ottanut mitta NATO ja ilmeisesti päättänyt että sotilasalaan ainakin hän on kärjistyminen valta-asema.
"Olemme näyttävät unohtaneen, että jopa heikompi tila paljon enemmän vaakalaudalla tietyllä alueella ja konfliktit voivat olla "kiihtyminen määräävä asema" kauas ulos suhteessa sen suhteellista tehoa, ja se on erityisen totta, jos se on suuri ydinaseiden tilassa kuin Venäjällä ", sanoi Dmitri Simes puheenjohtaja Center for National Interest ja venäläinen asiantuntija. Ne, jotka kannattavat toimittaa Ukrainalle tappavia aseita toivoa lisätä Venäjän onnettomuudet ja nostaa kipua Putin kunnes hän perääntyy ja hylkää kapinallisten, hän toteaa, mutta se voisi hyvin olla päinvastainen vaikutus provosoi Putinin tuplata jälleen ja laajentua sotilaallinen kriisi entisestään. "Länsi on ymmärrettävä, että tämä on erittäin vaarallinen tilanne, joka voi puolestaan venäjästä vihamielisen ydinvoiman lähitulevaisuudessa, ja johtaa ydinaseiden käyttämiseen aivan yhtä vaarallinen kuin Kuuban ohjus kriisi."
Voiko Yhdysvaltain kiihtyy Ukrainassa tilaamalla Kiovan hyökkäys?
(Vastaus lukijan kysymykseen)
Venäjä oli sotilaallisesti vahva Ukrainassa, heikko Syyriassa. Lisäksi Venäjän toiminta Ukrainassa rajoitti kansainvälistä oikeutta. Venäjä ei voinut tulla Ukrainasta tämä olisi johtanut amerikkalainen kiihtyminen Syyriassa, joka Venäjä olisi voinut torjua.
Nyt Venäjä on tarpeeksi vahva Syyriassa. Yhdysvallat ei voi vastata Ukrainan edessä, koska se on silloin, Venäjä on ja on aina ollut sotilaallisesti vahvempi.
Jos Venäjä olisi vastoin Yhdysvaltojen Syyriassa, sitten käsineet ovat pois Ukrainassa liikaa. Venäjä ei enää saa estää avoimesti tukevat Novorossiya, ehkä haltuunotto Kiev liikaa. Myös Minskin sopimus voidaan tulkita hyväksymisestä Venäjän intervention, jos se on yksipuolisesti rikkoa Kiev. Jos se päättyy 1. tammikuuta ilman pysyvää sopimusta autonomiaa Venäjän on vapaat kädet toimia.
USA ja Ukraina jäivät taas kakkoseksi Venäjälle Krimillä.
Venäjä otti Krimin sisäministeriön erikoisjoukkojen, joita USA rahoittaa, aseistaa, kouluttaa, 3 sabotoijaa kiinni Krimillä. Ne valmistelivat iskuja Venäjän armeijan tukikohtiin Krimillä.
Tosin USA ei aseista ja kouluta! Venäjä oli kuulu partisaanitoiminnasta jo silloin, kun Ukraina oliosa Venäjää! Perinteet velvoittavat taistelemaan miehittäjää vastaan!
Turkki aikoo tunnustaa Krimin osaksi Venäjää.
Ja vaikka ei sellaista puuhaa niin Valkeakosken Tiltu toki "aikoo" Turkin puolesta:-D
USAn, NATOn, EUn rahoittama Ukrainan talous on romahtamaisillaan.
USA, NATO, EU, Ukraina joutui valtiollistamaan Ukrainan suurimman pankin PrivatBankin.
Eikös vaan Valtioneuvosto ostanut Ukrainan PrivatBanksta Sauli Niinistön ja Stubbin johdolla joukkovelkakirjoja.
Paljonko on tullut takkiin?
Turistit kaikkosivat Krimin uimarannoilta
Tähän aikaan vuodesta Krimin niemimaan rantojen ja rantabulevardien terassien pitäisi olla pullollaan sekä ukrainalaisia että venäläisiä turisteja.
Viime vuonna noin kuusi miljoonaa vierailijaa houkutelleet rannat kuitenkin ammottavat tyhjyyttään.
– Turisteja ei juuri näy, ja kahvilat ja ravintolat ovat tyhjiä, kuvailee krimiläinen Natali Vlasenko STT:lle sähköpostilla.
Asia aiheuttaa päänsärkyä niemimaan matkailuyrittäjille, jotka tuskailevat elantonsa kanssa. Sanomalehti Kyiv Postin mukaan puolet Krimin asukkaista saa elantonsa turismista.
– Ei ulkomaalaisia, ei ukrainalaisia, ei töitä - - vain extreme-turismista kiinnostuneet haluavat tulla tänne, valitti Krimillä matkatoimiston omistava Ihor Brudny lehdelle.
Reilusti yli puolet Krimillä vierailevista turisteista on ollut ukrainalaisia. Sen jälkeen kun Venäjä liitti Krimin itseensä maaliskuussa, monet ukrainalaiset ovat jättäneet kesälomamatkan Krimillä väliin.
Poliittisten jännitteiden lisäksi niemimaalle matkustus on käytännössäkin hankaloitunut. Turistit saapuivat Krimille aiemmin paljon junalla. Nyt Ukrainasta tulevat junat jumiutuvat niemimaan rajoille, ja yhteyksissä voi olla tuntien viiveitä.
Koska juuri mikään valtio ei ole tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään, suurin osa lennoista niemimaalle on peruttu. Lentoja Krimille tulee enää Venäjältä.
Venäläisturistienkaan houkuttelu Krimille ei ole onnistunut. Venäjän television uutiskuvat Ukrainaa hallitsevista ”natseista” ja sotakuvista maan itäosasta on pelottanut monia pois. Lisäksi Krim kilpailee turisteista monien muiden venäläisten suosimien rantalomakohteiden, kuten Turkin ja Egyptin kanssa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin onkin kampanjoinut houkutellakseen turisteja Krimille. Putin vaati keväällä, että Venäjältä Krimiin suuntaavien lentojen hintaa alennetaan. Lisäksi valtiolliset energiayhtiöt, kuten Gazprom, ovat tarjonneet työntekijöilleen ilmaisia lomia Krimillä, kirjoittaa sanomalehti New York Times.
Valtionmediassa on myös runsaasti mainostettu Krimiä lomakohteena. New York Timesin mukaan myös maailman ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin (1934–1968) on valjastettu avuksi mainoksessa, jossa kuuluisan kosmonautin muistutetaan lomailleen Krimillä.
TS–STT
Ahdinko on rantakohteissa luonnollisesti syvä ja jäätelönmyyynnissä samoin, mutta ehkä sinne tulee siperialaisia turisteja reenaan avantouintia. Rantakelit Jaltassa -2... 5C. Mikäs siinä on uidessa.
Krimillä pankkitoiminta voi erinomaisesti.
Ja se korostuu sillä, että ATM:t (=pankkiautomaatit) eivät vieläkään toimi!
Usa (Obama) ja EU (Merkel, Hollande) yrittää painostaa että Venäjä alkaa elättämään Ukrainaa.
Ukraina pyytää lainaa Krimin pankeiltakin mutta ne eivät uskalla lainata kun Ukrainan valtio ei täytä lainanottajalle asetettavia vaatimuksia.
Krim – vuosi Venäjän komennossa
Krimillä Venäjään liittämistä seurannut euforia on tasaantunut. Arjen ongelmista huolimatta suurin osa ihmisistä näyttää suhtautuvan tulevaisuuteen kärsivällisen toiveikkaasti. Sen sijaan niemimaan alkuperäisväestöksi itseään kutsuvat tataarit syyttävät uutta hallintoa vainosta.
– Pian vietämme suurta juhlaa, Krimin kevättä. Kansanäänestyksestä on kulunut vuosi ja ihmiset todellakin pitävät tätä juhlimisen arvoisena päivänä, sanoo 26-vuotias simferopolilainen Tatjana Matvejeva.
Matvejeva on kannattanut Krimin Venäjään liittämistä alusta alkaen. Hän näkee elämän muuttuneen monella tapaa parempaan suuntaan. Paikallishallinnossa työskentelevän naisen palkkaa on nostettu ja Venäjä on luvannut suuria summia niemimaan infrastruktuurin kehittämiseen.
– Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt tulevaisuutemme on vakaa, Matvejeva sanoo monen muun Krimin niemimaalla haastattelemani lailla.
Myös Matvejevan poikaystävä Sergei Homenko on kääntynyt kannattamaan liitosta Venäjään.
– Uskoin aiemmin, että päätös on talouden kannalta huono. Mutta Venäjällä elintaso on paljon Ukrainaa korkeampi. Elämä täällä kehittyy ja lähestyy eurooppalaisia standardeja, Homenko sanoo.
Liittämisen jälkeinen euforia on kuitenkin laantunut. Siellä täällä ihmisten rintapielissä roikkuu vielä mustaoransseja venäläisyyden symboleiksi nousseita Yrjön nauhoja, mutta Venäjän liput eivät liehu enää asuntojen ikkunoissa tai autojen antenneissa.
Sillasta odotetaan ratkaisua ongelmiin
Todellisuus Venäjän osana on tarkoittanut myös paperisotaa ja hintojen rajua nousua. Lännen asettamat talouspakotteet häiritsevät pankkiliikennettä, ja esimerkiksi Visa ja Mastercard eivät enää toimi Krimillä.
Ihmiset odottavat hartaasti Krimin niemimaan emämaahan yhdistävää siltaa. Kertshinsalmen ylittävän sillan on luvattu valmistuvan vuoteen 2018 mennessä.
Eristykseen jääneet asukkaat uskovat sillan helpottavan ratkaisevasti niemimaan asemaa. Toiveissa on, että tuontitavaroiden hinnat laskevat kuljetuskustannusten pienentyessä ja venäläismatkaajat saapuvat sankoin joukoin lomailemaan liikenneyhteyksien parantuessa.
Ahtaalle ajettujen tataarien vastarinta hiipuu
Samalla kun Krimillä valmistaudutaan juhlimaan Venäjän osana olemista, alueen muslimiuskoinen tataariväestö kokee ilmapiirin kiristyneen.
Univormupukuiset miehet ovat siepanneet väkivaltaisesti tataareita, joista osa on löytynyt kuolleina ja osa kadonnut jäljettömiin. Vuoden aikana tataareiden koteihin, yrityksiin, kouluihin ja moskeijoihin on tehty järjestelmällisesti poliisien suorittamia etsintöjä.
– Vaino kohdistuu toisinaan täysin satunnaisiin ihmisiin. Siksi ihmiset ovat huolissaan. He pelkäävät, että sama voi tapahtua heille itselleen, Krimin tataareiden itsehallintoelimen edustaja Ilmi Umerov sanoo.
Vain harva tataareista jaksaa kuitenkaan enää aktiivisesti vastustaa uutta hallintoa. Moni kokee helpommaksi lopettaa vastarinnan venäläismiehittäjiä vastaan.
– Ihmisillä on omia vaikeuksia ja ongelmia joko töissä tai opintojen parissa, joku taas aikoo naimisiin. Ihmiset sopeutuvat uuteen todellisuuteen joko vapaaehtoisesti tai tahtomattaan, Umerov sanoo.
Erkka Mikkonen, Simferopol
Venäjä on sijoittanut S-400 -ilmatorjuntaohjuksia Krimille.
Venäjä on avannut kaasuputken mantereelta Krimille.
Krimi saa edullista puhdasta kaasua.
Venäjä on jättänyt siltatyömaan Krimille kesken!
Turistit kaikkosivat Krimin uimarannoilta
Tähän aikaan vuodesta Krimin niemimaan rantojen ja rantabulevardien terassien pitäisi olla pullollaan sekä ukrainalaisia että venäläisiä turisteja.
Viime vuonna noin kuusi miljoonaa vierailijaa houkutelleet rannat kuitenkin ammottavat tyhjyyttään.
– Turisteja ei juuri näy, ja kahvilat ja ravintolat ovat tyhjiä, kuvailee krimiläinen Natali Vlasenko STT:lle sähköpostilla.
Asia aiheuttaa päänsärkyä niemimaan matkailuyrittäjille, jotka tuskailevat elantonsa kanssa. Sanomalehti Kyiv Postin mukaan puolet Krimin asukkaista saa elantonsa turismista.
– Ei ulkomaalaisia, ei ukrainalaisia, ei töitä - - vain extreme-turismista kiinnostuneet haluavat tulla tänne, valitti Krimillä matkatoimiston omistava Ihor Brudny lehdelle.
Reilusti yli puolet Krimillä vierailevista turisteista on ollut ukrainalaisia. Sen jälkeen kun Venäjä liitti Krimin itseensä maaliskuussa, monet ukrainalaiset ovat jättäneet kesälomamatkan Krimillä väliin.
Poliittisten jännitteiden lisäksi niemimaalle matkustus on käytännössäkin hankaloitunut. Turistit saapuivat Krimille aiemmin paljon junalla. Nyt Ukrainasta tulevat junat jumiutuvat niemimaan rajoille, ja yhteyksissä voi olla tuntien viiveitä.
Koska juuri mikään valtio ei ole tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään, suurin osa lennoista niemimaalle on peruttu. Lentoja Krimille tulee enää Venäjältä.
Venäläisturistienkaan houkuttelu Krimille ei ole onnistunut. Venäjän television uutiskuvat Ukrainaa hallitsevista ”natseista” ja sotakuvista maan itäosasta on pelottanut monia pois. Lisäksi Krim kilpailee turisteista monien muiden venäläisten suosimien rantalomakohteiden, kuten Turkin ja Egyptin kanssa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin onkin kampanjoinut houkutellakseen turisteja Krimille. Putin vaati keväällä, että Venäjältä Krimiin suuntaavien lentojen hintaa alennetaan. Lisäksi valtiolliset energiayhtiöt, kuten Gazprom, ovat tarjonneet työntekijöilleen ilmaisia lomia Krimillä, kirjoittaa sanomalehti New York Times.
Valtionmediassa on myös runsaasti mainostettu Krimiä lomakohteena. New York Timesin mukaan myös maailman ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin (1934–1968) on valjastettu avuksi mainoksessa, jossa kuuluisan kosmonautin muistutetaan lomailleen Krimillä.
TS–STT
Venäjä on sijoittanut Krimille S-400:n yhteyteen Pantsir S-1:iä.
Usalla, Natolla, Ukrainalla, Sauli Niinistöllä ei ole mitään tsansseja hyökätä Krimille.
Itä-Euroopan Nato-maissa ja Ukrainassa palellaan kuoliaksi kun ne Usan armeijan ja Naton painostuksesta lopettivat Venäjän maakaasun oston.
Krimillä sen sijaan ei palella eikä kuolla.
Krimin ja Venäjän mantereen välille avattiin kaasuputki jo viime vuonna ja nyt sen kautta on toimitettu Krimille jo 30 miljoonaa kuutiota kaasua.
USA ja Nato eivät pysty/halua painostaa yhtäkään maata niiden energiavalinoissa eikä mitään massapaleltumisia lännessä todellakaan tapahdu!
Krimillä puolestaan köyhäillään. Sillan teko jäi kesken eikä turisteja tule muualta kuin persaukiselta Venäjältä!
Eniten paleltumiskuolemia tapahtuu Venäjällä ikiomasta maakaasusta riippumatta! Se ei ole ihme, sillä maassa on 5 miljoonaa asunnotonta, joista yksi miljoona on lapsia!
S-400:t ovat nyt taisteluvalmiudessa Krimillä.
S-400 torjuu lentokoneet, lennokit, ohjukset, ballistiset ohjukset, risteilyohjukset 400 kilometrin säteellä 30 kilometrin korkeuteen.
S-400:n tutka havaitsee kohteen 600 kilometriin ja voi seurata 300 kohdetta yhtäaikaa.
Usa, Nato, Niinistön Suomi ei pysty hyökkäämään Krimille kun niiden hävittäjät näkevät vastaa 200-300 kilometristä ja pystyvät laukaisemaan ohjuksensa 100-200 kilometristä.
Sitä ennen Venäjä on ehtinyt tuhota ne S-400:lla jo moneen kertaan.
ONNEKSI+EI+EDES+TARVITSE!
KUKAAN+EI+OLE+HYÖKKÄÄMÄSSÄ+VENÄJÄLLE!
KUKAAN+AINAKAAN+SUOMESTA+ei+halua/himoitse+sotaa!
SUOMEN+ARMEIJA+EI+HYÖKKÄÄ+VAAN+PUOLUSTAA+VAIN+OMAA+ALUETTAAN!
Toisin+sanoen+ei+kukaan+muu+kuin+Valkeakosken+Tiltu!
Ja+kun+ei+suomalaisia+asia+kiinnosta+niin+joutunee+Tiltu-parka++höökimään+Venäjälle+yksinään!
On+varsin+todennäköistä,+että+Tiltu+kärsii+yksin+hyökätessään+100+%:n+tappiot!
No tähän saakka ne natottajat sinne Venäjälle ovat olleet kovasti hyökkääämässä.
"No+tähän+saakka+ne+natottajat+sinne+Venäjälle+ovat+olleet+kovasti+hyökkääämässä"
AIVAN+KUKKUPUHETTA!+AINOAT,+JOTKA+OAT+HYÖKKÄÄMÄSSÄ+VEBÄJÄLLE+JUTUISSAAN+OVAT+YLLÄTTÄEN+MEIKÄLÄISET+VENÄJÄN+TILTUT!!??.
KUKAAN+MUU+EI+OLE+HYÖKKÄÄMÄSSÄ+VENÄJÄLLE!
KUKAAN+AINAKAAN+SUOMESTA+ei+halua/himoitse+sotaa!
SUOMEN+ARMEIJA+EI+HYÖKKÄÄ+VAAN+PUOLUSTAA+VAIN+OMAA+ALUETTAAN!
Toisin+sanoen+ei+ketkään+muut+kuin+Venäjän+Tiltut!
Ja+kun+ei+suomalaisia+asia+kiinnosta+niin+joutunee+Tiltu-parat+höökimään+Venäjälle+yksinään!
On+varsin+todennäköistä,+että+Tiltut+kärsii+yksin+hyökätessään+100+%:n+tappiot!
Krimiläiset tekivät viisaan päätöksen kun liittyivät Venäjään.
Krimi on turvassa, demokratia toimii, talous toimii, energiaa on, hyvinvointi kasvaa.
Ukraina ei ole turvassa. drmokratia ei toimi, talous ei toimi, energiaa ei ole eikä hyvinvointi kasva mutta köyhyys, työttömyys, pelko kasvavat.
USAlla, NATOlla, Niinistön NATO-isäntämaa-ilmavoimilla ei ole mahdollisuuksia iskeä Krimille.
Venäjä on siirtänyt taisteluvalmiuteen 2 rykmenttiä S-400 - ja Pantsir S-1 -ilmatorjuntajoukkoja ja lisäksi mm. Su-25-, Su-27-, Su-30-, Su-35 -taisteluhävittäjiä sekä Mi-8-, Mi-26- Mi-28- Ka-52 -taisteluhelikoptereita.
USAn, Naton, EUn, Suomen/S.Niinistön, Soinin Krimin saarto epäonnistuu:
Krimillä on jo kahdenkeskisiä investointi-kauppahankkeita mm. Ranskan, Kreikan, Vietnamin, Turkin, Israelin, Italian, Espanjan, Bulgarian, Australian, Tunisian, Egyptin, Iranin, Intian kanssa.
Mitään "saartoa" ei ole! Sen sijaan EU:n jäsenmaat tai USA eivät käy kauppaa kiistanalaisen alueen kanssa! Joten listassasi on valetta ainakin seuraavat: Ranska, Kreikka, Turkki, Italia, Espanja, Bulgaria ja Australia kanssa.
Turistit kaikkosivat Krimin uimarannoilta
Tähän aikaan vuodesta Krimin niemimaan rantojen ja rantabulevardien terassien pitäisi olla pullollaan sekä ukrainalaisia että venäläisiä turisteja.
Viime vuonna noin kuusi miljoonaa vierailijaa houkutelleet rannat kuitenkin ammottavat tyhjyyttään.
– Turisteja ei juuri näy, ja kahvilat ja ravintolat ovat tyhjiä, kuvailee krimiläinen Natali Vlasenko STT:lle sähköpostilla.
Asia aiheuttaa päänsärkyä niemimaan matkailuyrittäjille, jotka tuskailevat elantonsa kanssa. Sanomalehti Kyiv Postin mukaan puolet Krimin asukkaista saa elantonsa turismista.
– Ei ulkomaalaisia, ei ukrainalaisia, ei töitä - - vain extreme-turismista kiinnostuneet haluavat tulla tänne, valitti Krimillä matkatoimiston omistava Ihor Brudny lehdelle.
Reilusti yli puolet Krimillä vierailevista turisteista on ollut ukrainalaisia. Sen jälkeen kun Venäjä liitti Krimin itseensä maaliskuussa, monet ukrainalaiset ovat jättäneet kesälomamatkan Krimillä väliin.
Poliittisten jännitteiden lisäksi niemimaalle matkustus on käytännössäkin hankaloitunut. Turistit saapuivat Krimille aiemmin paljon junalla. Nyt Ukrainasta tulevat junat jumiutuvat niemimaan rajoille, ja yhteyksissä voi olla tuntien viiveitä.
Koska juuri mikään valtio ei ole tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään, suurin osa lennoista niemimaalle on peruttu. Lentoja Krimille tulee enää Venäjältä.
Venäläisturistienkaan houkuttelu Krimille ei ole onnistunut. Venäjän television uutiskuvat Ukrainaa hallitsevista ”natseista” ja sotakuvista maan itäosasta on pelottanut monia pois. Lisäksi Krim kilpailee turisteista monien muiden venäläisten suosimien rantalomakohteiden, kuten Turkin ja Egyptin kanssa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin onkin kampanjoinut houkutellakseen turisteja Krimille. Putin vaati keväällä, että Venäjältä Krimiin suuntaavien lentojen hintaa alennetaan. Lisäksi valtiolliset energiayhtiöt, kuten Gazprom, ovat tarjonneet työntekijöilleen ilmaisia lomia Krimillä, kirjoittaa sanomalehti New York Times.
Valtionmediassa on myös runsaasti mainostettu Krimiä lomakohteena. New York Timesin mukaan myös maailman ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin (1934–1968) on valjastettu avuksi mainoksessa, jossa kuuluisan kosmonautin muistutetaan lomailleen Krimillä.
TS–STT
Krimin saarto on jo murtunut. Nyt käytetään bulvaaneja, kohta niitäkään ei tarvita kun Venäjä pakotteet puretaan
Ei käytetä eikä Krimillä ole mitään sellaista, mitä länsi haluaa!
HAHAHAHAHAAA Hesarin, STT:n Tavallinen maisteri luulee, että nyt tammikuussa Krimin uimarantojen pitäisi olla täynnä.
Ei Tavallinen maisteri, Krimillä on kesät ihan niin kuin muuallakin Euroopassa. HAHAHAHAHAAA
Kuinka tyhmäksi oikeun heittäydyt? Me puhumme vuotuisesta turistimäärästä!
Ennen vanhaan Krimillä kävi 6 MILJOONAA turistia per vuosi! Ei käy enää!
HS, STT, Tavallinen maisteri,
Älkää nyt vaan menkö Hietaniemen uimarannalle katsomaan miten Helsingin turismi voi.
Katso edellinen vastaus, pöljä!
Krimin saarto ei onnistu.
Stubb, Haglund, Sauli Niinistö, Kanerva hyökkäsivät suomalaisen yrityksen yrittäjän kimppuun kun se oli investoinut Krimille viinituotanoon.
Kun Stubb, Haglund, Sauli Niinistö, Kanerva alkoivat uhkailla vaikeuksilla Suomessa, yrittäjä siirsi suomalaisen yrityksrnsä Krimille ja rekisteröi sen venäläiselsi yritykseksi.
Suomi menetti verotulot, yrityksen, työpaikat, ulkomaan kauppaa, viinikaupan, viiniosaamisen.
Ei Krimiä ole saarrettu. Asia on vain niin, ettei kiistanalaisen alueen kanssa kauppaa käydä!
KUKAAN SUOMESTA ei ole 'satsannut' Krimin viiniin!
Ukrainalaiset työntekijät ovat raivoissaan Krimin saarrolle. He eivät pääse rajan yli korkeamman elintason Krimille töihin kun USA:n, NATO:n, Ukrainan joukkoja on valvomassa rajaa ja ne ottavat kiinni.
Ukrainan ja Venäjän Krimin välille on tullut elintasokuilu.
Venäjän ja Krimin välille on tullut elintasokuilu.
Usa ja Nato ja Eu ovat tuhonneet Ukrainan talouden
Eivät ole!
Venäjä on tuhonnut Krimin talouden!
Eikä se siitä nouse ilman Venäjää
Krimillä vieraili viime vuonna talouden ja politiikan edustajia 60 eri maasta.
Nyt Krimillä vierailee politiikan ja talouden valtuuskuntia Euroopasta mm. Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Belgiasta, Turkista, Tanskasta.