Loirin poikako?!

Mooona

38

12361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nassutäti

      Siis vaimo numero 3 kanssa hommattu: Loiri on ollut naimisissa kolme kertaa, joista kaksi liittoa on päättynyt eroon. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli näyttelijä Tuula Nyman vuosina 1967–1969. Toinen vaimo oli Mona Loiri, joka kuoli vuonna 1977 auto-onnettomuudessa. Vesa-Matti ja Mona Loirin poika Jani kuoli vuonna 1994, myös auto-onnettomuudessa. Kolmannen vaimonsa Riitan kanssa Vesa-Matti Loirilla on lapset Jenni (s. 1979) ja Joonas (s. 1982). Vuosina 1989–1993 hän oli kihloissa malli Marita Hakalan kanssa. Hakalan jälkeen Loiri oli avoliitossa itseään 25 vuotta nuoremman Stina Toljanderin kanssa. Heille syntyivät pojat Ukko (s. 1995) ja Sampo (s. 1996). Pariskunta erosi vuonna 1999.[4] Loiri seurusteli myös muun muassa Lenita Airiston kanssa 1970-luvulla.[19][4] Loirin veli on graafikko Pekka Loiri ja kapellimestari Paavo Berglund oli serkku.

      • muistaen_jania

        Janin muistan aina, olimme samaan aikaan Santahaminan aliupseerikoulussa -92 kesällä. Aivan kuten isänsä Vesku Pojat-elokuvassa. Osasi esittää ja heittää juttua. Monet kerrat juttelimme keskenään, aikaa kun oli. Toiset vain lähtee aikaisemmin ja toiset myöhemmin.


      • Anonyymi

        3 vaimoa ???? tuula,mona, riitta...kihloissa marita ja taas naimisissa stina ??? kyyyllä tosta nyt tulee ainaski 4 ½ ;D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3 vaimoa ???? tuula,mona, riitta...kihloissa marita ja taas naimisissa stina ??? kyyyllä tosta nyt tulee ainaski 4 ½ ;D

        ai,jaa avoliitossa... jep, jep


    • Juudasjalakanen

      Kiljusen herrasväkeä.

    • 179

      34-vuotiasta suomalaismiestä epäillään vapun jälkeen Helsingissä tapahtuneesta tapon yrityksestä. Lisäksi häntä epäillään törkeän kiristyksen yrityksestä, jonka tekoaika on heinäkuussa 2015.

      Siitä, mitä rikosnimikkeet pitävät sisällään, ei ole tarkempaa tietoa.

      Vangitsemisen käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa näillä hetkillä. MTV Uutiset seuraa käsittelyä.

      Mies on julkisuudesta tunnettu musiikkivideotuottaja ja DJ.

      Tuo on MTV uutinen, jossa ei missään sanota, että epäilty on Uuno Turhapuron poika.

      Toivottavasti oikeus tapahtuu. eikä mitään vangitsemista, vain lissujen musta tuntuu perusteella.

      • AUWO

        kliffaa tää on KLIFFAA


    • Stiiinariiitta

      Sitten on Vesku Loirin poika samanniminen Joonas Loiri kuten Nassutäti on Wikipediasta kopsannut.
      Toivotaan parasta pelätään pahinta...

    • heheheeee

      Loiri yritti tappaa.

    • zxsoihz

      No voi voi.

    • niiiiiiin

      Vesku Loiri hylkäsi aikoinaan vaimonsa ja lapsensa nuoremman naisen vuoksi ja lähti lätkimään kodistaan. Seuraukset näkyvät nyt...

    • wieunu

      Kovin on samat kasvonpiirteet kuin sielunvaellusoppiin uskovalla Aino Kassisen opetuslapsella.....................

    • 508
    • polvestatoiseen

      Isäukko muistetaan vielä Töölössä aikamoisena katujätkänä. Pienemmät pojannaskalit saivat helposti turpiinsa, jos olivat saaneet uuden jalkapallon, eivätkä antaneet herra Loirin sitä potkia.

      • rjvncd

        Vanha Loiri veti joskus Frederikiä turpaan.


    • 142

      Tapon yritys muuttui törkeäksi pahoinpitelyksi.

      Mikähän tuo törkeä kiristyksen yritys on ? Alex Smithin nauhoja ?

    • RiittaStiinaMooona

      Suvun julkisuus tuo taatusti pikku-Loirille helpotusta tuomiohinsa.

    • suljetutovet

      Ettei olisi Bandidos-yhteyksiä...

      • Pattajan-suomi-paari

        Koventamisperusteena BMC ?


    • hipsu544

      Joonaksella on talousongelmia ja rötöksiä kontollaan. Nyt sitten lisäksi näitä kiristys- ja pahoinpitelyjutut. Ei pitäisi enää lähes nelikymppisenä olla tuollaista elämäntyyliä, sääliksi käy vanhempia...

      • ihme.mummo

        82 syntynyt ei ole nelikymppinen. Muistaakseni riitta oli muuten juristi.


      • ihme.mummo
        ihme.mummo kirjoitti:

        82 syntynyt ei ole nelikymppinen. Muistaakseni riitta oli muuten juristi.

        hipsu544 sanoikin "lähes nelikymppinen", mokasin


      • ksjdlskj

        Hipsumummo on lähes dementti.


    • teotseitsemänt

      Minkälainen laina ? Mihin tarkoitukseen ? Kuka ja miksi ei maksa takaisin ? Oliko 200e vai 2000e vai 20000 e ? Korkoja ? Menikö perintään ?
      Pankissa voi asiat sopia ja hoitaa. Tai muuten(kin) ihan järkissään ja inhimillisesti.

    • aldsjfölskj

      Vesku on muistaakseni kertonut että hänellä oli pitkään huonot ja etäiset välit Joonas-poikaansa, myöhemmin vähän paremmat välit, lupasi esim. maksaa pojan autokoulun mutta ei sitten pystynytkään maksamaan tai ei hoitanut asiaa, tämä ihan esimerkkinä, ehkä isä-rooli jäi kaikkien muiden kiireiden vuoksi vähemmälle huomiolle, voi selittää jotain, vaikkei pojan myöhemmät törttöilyt varmaan Veskun vika suoranaisesti olekaan.

      Kyllä täytyy sanoa että Veskulle on tapahtunut yksityiselämässä paljon ikäviä asioita, muistaakseni hän on käynyt itsekin erittäin lähellä kuolemaa ja on kertonut kokeneensa jonkinlaisen "rajatilakokemuksen" silloin.

    • eipäätäeijärkee

      - käynyt itsekin erittäin lähellä kuolemaa ja on kertonut kokeneensa jonkinlaisen "rajatilakokemuksen" silloin -

      So ? Mitä pahaa tässä kuolemarajakokemuksessa muka on ? Miten se liittyy tähän hakkaamisjupakkaan ?

      Mitä tarkoitat kirjoutuksellasi, the point ? Kerro, kerro.

    • lumehoitoja

      Humehia

    • Itkusilmä

      Voi kuinka surullista, oli kenen tahansa poika.Tunnen suurta myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan.Muuten Riitta äiti oli kampaaja, kun tapasivat Veskun kanssa, mutta onhan hän voinut opiskella juristiksi aikuisena.Toivottavasti vanhemmat tukevat ja uskovat muutokseen.Koskaan kun ei ole liian myöhäistä muuttaa elämänsä suuntaa.

    • alitap

      Istunut samassa baarissa Thaimaan Pattajalla Joonas Loirin kanssa ja täytyy kyllä sanoa että ylimielinen Joonas on.
      Veskukaan ei poikaansa voinut ojentaa, vaikka suorastaan pottuili muilla ja uhosi.

      Toivottavasti oppii nyt ja saa ansionsa mukaa !

      • Tekoonsajasukuunsa

        Näyttelijät taitavat parhaiten näytellä itseään. Millanenkas se Turhapuro-hahmo nyt olikaan?


    • KallionKimma

      ääliön näköinen vajakki tämä joonaluiri,,,tulee saamaan a ina kuonoonsa pelkän ulkonäkönsä perusteella................. limanuljaska ! Hyi !

      • eimenehyvin

        Joonas näyttää olevan hyvän näköinen mies. Nätimpi kuin isänsä saman ikäisenä. Miten lienee nyrjähtänyt lain väärälle puolelle?
        Äitinsä on Riitta , Veskun toinen vaimo. Ei ole Veskulla mennyt hyvin, kun yksi vaimo kuoli ja ainakin yksi pojista on kuollut. Surua on riittänyt.


    • AnnaMamma

      Väkivaltaa ja kiristystä - miten ihminen pääsee sellaisista luonteenominaisuuksista eroon? Vanhempien vika ei ole se, jos aikuinen ihminen toimii rikollisesti? Kaikki me kuitenkin päätämme aivan ikiomasta elämästämme ja vastaamme siitä. Joonas Loiri saa nyt vastata omastaan.

    • kallionkimma

      joona loiri = ruma ankanpoikanen ja murhamies........ kiinnostaa vain vesipaskavaippalais pissiksiä.

    • karkkix

      syököhän paljonkin karamelleja ?

    • oyklktyjtjiop

      Joonas on komea. joten postinkantaja lienee alulle panija

      Uuno Turhapuro on rumilus

    • kjjfhjdhjhjfh

      Näin Joonas Loiri kommentoi tuoreeltaan tuomiotaan Seiskalle!
      Viihdeuutiset 28.07.2016 13:43
      Musiikkivideo-ohjaaja Joonas Loiri tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä tänään torstaina (28.7.).

      TAUSTAA: Joonas Loirille tuomio ainoastaan pahoinpitelystä: muut syytteet hylättiin!

      Tuomio oli Joonakselle suuri helpotus, sillä syyttäjä haki hänelle tuomiota törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kiristyksen yrityksestä ja tappeluun osallistumisesta. Oikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. Vielä tutkinta vaiheessa Joonasta epäiltin jopa tapon yrityksestä ja onkin aika poikkeuksellista, että lopullinen tuomio tuli niin paljon lievemmästä rikoksesta.

      Seiska tavoitti myös Joonaksen, joka ehti kommentoida saamaansa tuomiota vain lyhyesti.

      – Olen niin onnellinen. Oikeus tapahtui, Joonas totesi Seiskalle lyhyesti..

    • Anonyymi

      Isä tais olla paskantärkeä ja itsekäs h...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe