EDUSKUNNASSA MÖYHYÄMÄLLÄ VIIMEISILLÄÄN OLEVAT PERSUT SAAVAT OIKEAA TOTUUTTAAN NYT ILMOILLE, KYLLÄ TUTISUTTAA KUMMASTI KUN KANSA NÄYTTÄÄ MIELIPITEITÄÄN. HYVÄ SDP!!!!!!HYVÄ SDP!!!!!!HYVÄ SDP!!!!!!HYVÄ SDP!!!!!!HYVÄ SDP!!!!!!
PERSEPUOLUEEN LEUKAKUNINKAILLA OIKEA SUUNTA, ALAS!
HYVÄSDP
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No mutta eihän se sdp saanut viimeksikään mitään aikaan ainiin paitsi leikkauksia ja perään leikkauksia mitä luulet seuraavan kerran saavasi kun taas pääsevät päättämään?
JOS ON AIVOSOLU KÄYTÖSSÄ, NIIN VARMAAN, EHKÄ ON HUOMANNUT, ETTÄ TÄMÄ SAKKI KAVEREINEEN ON SAANUT PAHEMPAA AIKAISEKSI KUN KOKO SUOMEN HISTORIASSA MIKÄÄN AIEMPI PORUKKA..SIIS JOS ON AIVOSOLUJA..
Ja ne pahat asiat on? Nythän tilanne on paljon vaikeampi kuin viime hallituksen aikaan jossa sdp päätti tosin eivät saanet mitään aikaan edes silloin mitä luulet että näin kovemman ajan aikana sitten saisivat aikaan? Toki päätökset on nyt rajuja kun niitä ei tehty 4 vuoteen yhtään ja sitäkin ennen oli jo suomi alamäessä kurjaahan tämä on sitä tuksin kukaan kieltää mutta ei vielä sentää olla kreikka 2.
Ollaan
Hei