Peräti neljä prosenttia uskoo yhä valemedioihin

STT, HELSINKI
MV-lehden ja Magneettimedian kaltaiset nettisivustot ja niiden sisällöt ovat lisänneet perinteisten, ammattimaisesti toimitettujen sisältöjen luotettavuutta, sanoo Sanomalehtien Liiton kuluttaja- ja mediamarkkinoinnin johtaja Sirpa Kirjonen .
– Niissä sisällöissä ei sitouduta journalistisiin ohjeisiin. Epäluotettavan tiedon levittäminen on tuonut näkyväksi ammattimaisesti toimitetun sisällön.
Positiivisesta suuntauksesta huolimatta MV-lehden ja Magneettimedian kaltaisten nettisivustojen sisältö on tuttua noin puolelle 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Heistä kahdeksan prosenttia ilmoitti luottavansa näiden sivustojen sisältöön.
– Voi sanoa, että neljä prosenttia suomalaista luottaa tämän tyyppiseen sisältöön ja myöskin levittää sitä, Kirjonen harmittelee.
Luotetuimman median kirkkainta pokaalia kantaa edelleen painettu sanomalehti, johon luottaa 79 prosenttia suomalaisista, ilmenee Sanomalehtien liiton teettämästä tutkimuksesta. Luku kasvoi kuudella prosentilla vuoden takaisesta.
Toiseksi luotetuin on Yleisradion televisiokanavat ja kolmanneksi Ylen radiokanavat, 75 prosenttia ja 66 prosenttia. Ylen televisiokanavien luotettavuus kasvoi viidellä ja radiokanavien kahdella prosentilla.
Kirjosen mukaan perinteisten medioiden luotettavuus on parantunut myös vastaajien takia, jotka vuosi sitten eivät luottaneet mihinkään mediaan. Esimerkiksi 18–24-vuotiaista lähes viidennes ei luottanut yhteenkään mediaan. Tänä vuonna vain viisi prosenttia on samoilla linjoilla.
Miehet luottavat naisia enemmän MV-lehden kaltaisiin sivustoihin. Sanomalehtien liiton mukaan eniten sivustoihin luottavia on ihmisissä, joilla on alempi koulutus. Esimerkiksi sivustot tuntevista perus- tai ammattikoulun käyneistä 14 prosenttia luottaa MV-lehden kaltaisiin sivustoihin.
Kyselytutkimukset perinteisten medioiden luotettavuudesta ja netin erikoissivustojen luotettavuudesta toteutti IRO Research ja TNS Gallup maaliskuussa.
8109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hae (murkut.org) ja olet tiedin lähteillä joita voit itse puntaroida jee, meille viitsitään kahtella kunnon tietoja.

Äänestä

Kukas viitsii tätäaloittajaa enää sen suuremmin komentoidä, hoito halla eessa, surkeaa voi surkeaa, voltteja ja voltteja pukataan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juovuksissako sinä näitä spämmejä kirjoitat? Laita nyt hyvä mies korkki kiinni ennen kuin munaat itsesi oikein kunnolla!

    Äänestä

Kyllä se prosentti on jotain 15-20% luokkaa, yllättävän moni on menettänyt luottamuksen valtamediaan. Toki edelleen suurin osa kansasta uskoo valtamediaan, koska laumaeläin. Ja tämä prosentti kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän valtamedia valehtelee. Toki valtamedia on viime aikoina skarpannut totuuden kertomisessa, kiitos mv-lehden paljastusten. Mielestäni mv-lehden kaltaiset sivustot, pakottavat valtamediaa kertomaan totuuden. Itse uskon kuitenkin suurimmalta osin valtamediaan, toki osa jutuista on agenda-perusteisia, ja sinällään totuuden peittelemistä.

Äänestä

NOT on kuin Stubbi, vetelin luvut omasta päästäni palvelemaan agendaani.
69 % Turun Sanomien lukijoista luottaa MV-lehden kaltaisiin julkaisuihin ja valtamedia väitti 8 %
Valtamedia jäi kiinni housut kintuissa mustamaalaamisesta valheeseen perustuvalla tilatulla "tutkimuksella".
http://mvlehti.net/2016/05/19/69-turun-sanomien-lukijoista-luottaa-mv-lehden-kaltaisiin-julkaisuihin-ja-valtamedia-vaitti-8/

Järkyttävä aivopesun yritys alkoi juuri valtamedioissa koskien auttamishalua
Amnestyn maailmanlaajuinen kysely: Neljä viidestä ottaisi pakolaisia maahansa
Toinen tilattu tutkimus, riippuen siitä kuka maksaa ja paljonko sillä ansaitaan.
http://mvlehti.net/2016/05/19/jarkyttava-aivopesun-yritys-alkoi-juuri-valtamedioissa-koskien-auttamishalua/

Äänestä

Mitä Vittua!- lehti teetätti tänään tutkimuksen jonka mukaan 97 % luotti lehteen.

Äänestä

Hannu, Hannu! Trolli-Ilja-Idolisisikin Venäjältä jo punastuu tästä pyyteettömästä työstäsi Itä-Naapurimme pussiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

STT, HELSINKI
MV-lehden ja Magneettimedian kaltaiset nettisivustot ja niiden sisällöt ovat lisänneet perinteisten, ammattimaisesti toimitettujen sisältöjen luotettavuutta, sanoo Sanomalehtien Liiton kuluttaja- ja mediamarkkinoinnin johtaja Sirpa Kirjonen .
– Niissä sisällöissä ei sitouduta journalistisiin ohjeisiin. Epäluotettavan tiedon levittäminen on tuonut näkyväksi ammattimaisesti toimitetun sisällön.
Positiivisesta suuntauksesta huolimatta MV-lehden ja Magneettimedian kaltaisten nettisivustojen sisältö on tuttua noin puolelle 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Heistä kahdeksan prosenttia ilmoitti luottavansa näiden sivustojen sisältöön.
– Voi sanoa, että neljä prosenttia suomalaista luottaa tämän tyyppiseen sisältöön ja myöskin levittää sitä, Kirjonen harmittelee.
Luotetuimman median kirkkainta pokaalia kantaa edelleen painettu sanomalehti, johon luottaa 79 prosenttia suomalaisista, ilmenee Sanomalehtien liiton teettämästä tutkimuksesta. Luku kasvoi kuudella prosentilla vuoden takaisesta.
Toiseksi luotetuin on Yleisradion televisiokanavat ja kolmanneksi Ylen radiokanavat, 75 prosenttia ja 66 prosenttia. Ylen televisiokanavien luotettavuus kasvoi viidellä ja radiokanavien kahdella prosentilla.
Kirjosen mukaan perinteisten medioiden luotettavuus on parantunut myös vastaajien takia, jotka vuosi sitten eivät luottaneet mihinkään mediaan. Esimerkiksi 18–24-vuotiaista lähes viidennes ei luottanut yhteenkään mediaan. Tänä vuonna vain viisi prosenttia on samoilla linjoilla.
Miehet luottavat naisia enemmän MV-lehden kaltaisiin sivustoihin. Sanomalehtien liiton mukaan eniten sivustoihin luottavia on ihmisissä, joilla on alempi koulutus. Esimerkiksi sivustot tuntevista perus- tai ammattikoulun käyneistä 14 prosenttia luottaa MV-lehden kaltaisiin sivustoihin.
Kyselytutkimukset perinteisten medioiden luotettavuudesta ja netin erikoissivustojen luotettavuudesta toteutti IRO Research ja TNS Gallup maaliskuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu