Käännyin juutalaisuuteen

Nytjuutalainen

En jaksanut enää kristittyjen sekoilua. Otin yhteyttä Helsingin juutalaiseen seurakuntaan ja sovimme asioita. Aloin lukea tooraa ryhmäopetuksessa. Nyt tuntuu todella autuaalta, kuin kotiin olisi tullut. Shalom!

171

1625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfadffasd

      Tämä avaus on pilailua ja keksitty tarina. Täällä on kummallisia torolleja.

      • Nytjuutalainen

        Kuka sinä olet arvioimaan, mikä kirjoitus on totta ja mikä ei? Aika outo väite!

      • Anonyymi

        Miten niin trolli?

        Minä olen nyt löytänyt hengelliset juutalaiset juureni ja olen päättänyt palata takaisin Israeliin.

        Joten älkää pilkatko Jumalaa oman pelastuksenne kustannuksella, vaan alkakaa siunaamaan minua niin kuin Sana käskee teitä kristittyjä, ellette halua päätyä sinne piinahelvettiinne ikuisiksi ajoiksi kitumaan, johon moiseen järjettömyyteen minä juutalaisena en tietenkään enää usko!

        Mutta te voitte kaikin mokomin uskoa, kunhan vaan nyt alatte siunaamaan ja keräämään kolehtiakin hyväkseni, sillä paluu Israeliin ei ole halpaa.

    • Jeesus.On.Voittaja

      Sinua kiehtoo roska, kun saatavissa olisi ylellisyyttäkin. Oikeita juutalaisia olemme me kristityt.

      3. Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,

      Kirje filippiläisille 3
      1. Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
      2. Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.
      3. Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,
      4. vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
      5. joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
      6. intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
      7. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
      8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
      9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
      10. tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
      11. jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
      12. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
      13. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
      14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
      15. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
      16. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
      17. Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
      18. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
      19. heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
      20. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
      21. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

      • luterilainen.vieläkin

        Room. 11:1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.

        Ap. t. 26:4 Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa ja Jerusalemissa.

        Ap. t. 26:5 He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.

        Fil. 3:5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,

        1. Tim. 1:8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään

        Room. 7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

        Gal. 3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.

        1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        2. Kor. 11:31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele.

        Ef. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,

        2. Kor. 1:3 Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,

      • luterilainen.vieläkin

        Jeesus oli harras juutalainen, ja olisi varmaan ensin kauhistunut, sitten oksentanut ja lopuksi suuttunut, jos olisi maan päällä saanut kuulla että hänen nimissään synnytetään pakanallinen kristinusko!

        Matt. 24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

        Mark. 13:31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

        Luuk. 21:33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

        Luuk. 16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Matt. 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Mark. 10:18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

        Luuk. 18:19 Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

        Joh. 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

        Matt. 27:46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

        Mark. 15:34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

        Joh. 20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".

        Ilm. 3:2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.

        Ilm. 3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

      • mitä.ihmettä

        "Jeesus oli harras juutalainen, ja olisi varmaan ensin kauhistunut, sitten oksentanut ja lopuksi suuttunut, jos olisi maan päällä saanut kuulla että hänen nimissään synnytetään pakanallinen kristinusko!"

        Mitä sinä oikein höpiset.

      • luterilainen.vieläkin
        mitä.ihmettä kirjoitti:

        "Jeesus oli harras juutalainen, ja olisi varmaan ensin kauhistunut, sitten oksentanut ja lopuksi suuttunut, jos olisi maan päällä saanut kuulla että hänen nimissään synnytetään pakanallinen kristinusko!"

        Mitä sinä oikein höpiset.

        Ja lihansa päivinä Jeesus väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia Jumalalle, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja Jeesuksen rukoukset kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

        2. Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Matt. 22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
        Matt. 22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
        Matt. 22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

        Luuk. 16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
        Matt. 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Joh. 12:50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."

        Joh. 20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".

        Hepr. 5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

      • "Oikeita juutalaisia olemme me kristityt."

        Epäilemättä kaikkein oikeimpia ihmisiäkin?!

      • Penuela
        luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        Jeesus oli harras juutalainen, ja olisi varmaan ensin kauhistunut, sitten oksentanut ja lopuksi suuttunut, jos olisi maan päällä saanut kuulla että hänen nimissään synnytetään pakanallinen kristinusko!

        Matt. 24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

        Mark. 13:31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

        Luuk. 21:33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

        Luuk. 16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Matt. 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Mark. 10:18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

        Luuk. 18:19 Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

        Joh. 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

        Matt. 27:46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

        Mark. 15:34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

        Joh. 20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".

        Ilm. 3:2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.

        Ilm. 3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

        Ei edes viitsisi vastata.."kulmakivi" (jeesus) jonka juutalaiset hylkäsivät ja ristiin Naulitsivat! Hävettää Nyky ev.Lut. palvonta Nyky Israeliin. Juutalaiset odottavat yhä Messiaan ensimmäistä tulemista . Hän tuli jo. Minäkin pakana otin Jeesuksen vastaan ilolla. Enkä edes kuulu mihinkään kirkkoon tai lahkoon.. ja kyllä Jeesuksen myötä on synti anteeksi annettu..armosta myös..kyllä. Mutta ei se tarkoita etteikö ihmisen tulisi pyrkiä parannukseen. Tarkoitan että...ihmisen tulisi joka hetki haluta olla parempi ihminen..Tämän halun myötä.. Myös tekisimme työtä..pyrkisimme hyvään ja totuuteen..Itse kritiikki ja oman sisimmästäni rehellinen tutkiminen..ja rukouksessa rehellisyys...elämä on kova koulu syntiselle ihmiselle.. en.. en minä tuomitse.. puhun itsestäni..

      • Anonyymi
        Penuela kirjoitti:

        Mikäs pakana sinä olit?

      • Anonyymi

        Sanotko sinä todella juutalaisuutta roskaksi? Etkö osaa ollenkaan hävetä?

    • luterilainen.vieläkin

      Minäkin olen harkinnut aivan samaa, eli kääntyä juutalaisuuteen, jo runsaan kahdenkymmenen vuoden ajan! Mutta vielä yhä olen kirkon kirjoissa. Laiskuuttani en ole ollut valmis synagoogan koulunpenkille! Shalom!

      • ompa.outo.tyyppi

        Miksi vastaat itsellesi?

      • luterilainen.vieläkin
        ompa.outo.tyyppi kirjoitti:

        Miksi vastaat itsellesi?

        Mikä trolli se sinä oikein olet?
        Minä en ole tämän ketjun aloittaja!
        Mene muualle "torolloimaan" asdfadffasd !

      • ompa.outo.tyyppi
        luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        Mikä trolli se sinä oikein olet?
        Minä en ole tämän ketjun aloittaja!
        Mene muualle "torolloimaan" asdfadffasd !

        Kyllä sinä olet, kirjoitustyylisi paljastaa sinut.

      • Nytjuutalainen

        Ei muuten ole. Sinä olet outo syyttäjä.

      • Penuela

        Kun liityt Juutalaiseksi olet pahempi kuin he. Suurin osa heistä on "syntymä" juutalaisia. Moni ei edes uskonnollisia. Mutta sinä..Sinä haluat kääntyä kristityistä Juutalaiseksi ! Sinä silloin murhaat Jeesuksen henkilökohtaisesti. JUUDAS OLI SINUA PAREMPI IHMINEN..HÄPEÄ ITSEÄSI.

    • Hyvä. Lue Tooraa ja ano ymmärrystä ylhäältä, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalta. Toora on IHMEELLINEN. Voit aloittaa tutkimuksesi vaikkapa Chuck Misslerin opetuksella.

      "Chuck Missler - Hidden Torah Message Bible Code"

      https://www.youtube.com/watch?v=iBjjnC8DiSo

      Danilo Vallaakin kandee kuunnella. Toora kertoo mihin auringonpimennys perustuu. Ja paljon muuta.

      "https://www.youtube.com/watch?v=GiJb2o0XhYw&feature=youtu.be&t=4m23s

      Tietenkin tärkein juttu Toorassa on, että se kertoo JEESUKSESTA.

      > RAAMATUN MESSIAS-PROFETIAT JA NIIDEN TOTEUTUS

      Suomenkielinen versio on (luvalla) lyhennelmä alkuperäisestä englanninkielisestä : http://www.messiahrevealed.org

      Vanhassa Testamentissa on noin 300 profetiaa tulevasta Messiaasta eli Jeesuksesta Kristuksesta, jotka ovat toteutuneet Uuden Testamentin puolella. Seuraavassa on mainittu osa näistä. <

      http://gamma.nic.fi/~jlindell/messias.htm

      Jumalan siunatkoon sinua ja perhettäsi. Muista sinäkin siunata Israelia.

      ISIEN MAA

      https://www.youtube.com/watch?v=09pmTh64vD8

      Kotimaa jo vuodesta 1337 eKr. (alk. 5:10).

      https://www.youtube.com/watch?v=EtXbzO4xl_c&feature=youtu.be&t=5m10s

      • Nytjuutalainen

        Jeesus oli väärä profeetta, hänen nimeään en halua enää kuulla. Tooran opeissa on sanoinkuvaamattoman valtava viisaus ja rikkaus!

      • sekunda.juutalainen666

        Kuhan lämpimikses vittuilet.

      • Nytjuutalainen kirjoitti:

        Jeesus oli väärä profeetta, hänen nimeään en halua enää kuulla. Tooran opeissa on sanoinkuvaamattoman valtava viisaus ja rikkaus!

        Sääli, että otat itsellesi sokean juutalaisen roolin. Rukoilen sinulle erään tarsuslaisen kohtaloa.

        Biblia (1776)Kuin me siis kaikki maahan lankesimme, kuulin minä äänen puhuvan minulleni ja sanovan Hebrean kielellä: Saul, Saul, miksis minua vainoot? työläs on sinun tutkainta vastaan potkia.

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=apt 26

      • luterilainen.vieläkin
        Nytjuutalainen kirjoitti:

        Jeesus on väärä Jumala, pienellä j-alkukirjaimella, mutta hän ei itse tehnyt itseään Epäjumalaksi.
        Jeesusta pidettiin aikalaistensa keskuudessa profeettana, kuten hän myös itsekin monessa raamatunkohdassa kutsui ja piti itseään profeettana, ei ikinä Jumalana.

        Luuk. 13:33 Kuitenkin minun pitää vaeltaman tänään ja huomenna ja ylihuomenna, sillä ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.

        Jumala ilmoitti tulevasta profeetasta Moosekselle, saman arvoisesta kuin Mooseskin ja Jeesus sanoi olevansa tämä Mooseksen kanssa samanarvoinen profeetta, josta Jumala puhui Jeesukselle.

        Joh. 5:46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

        5. Moos. 18:18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
        5. Moos. 18:19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.

        Johannes Kastaja, joka oli kastanut Jeesuksen oli vielä vankilaan jouduttuaankin epävarma siitä, että oliko Jeesus sittenkään se tuleva Messias.
        Ja niitä Messiaitahan piti tulla kaksi, eri suvuista, eikä vain yhtä.

        Luuk. 7:19 Niin Johannes kutsui luoksensa opetuslapsistaan kaksi ja lähetti heidät Herran tykö kysymään: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"

        Jeesus "toteutteli" yli-innokkaasti "vanhoja kirjoituksia", toimien kaikessa niiden "käsikirjoitusten" mukaan, ikäänkuin näyttelijä näyttämöllä, eikä se minusta tunnu luonnolliselta. Vielä ristillä joi hapanviiniä, vielä senkin "vanhan kirjoituksen täyttääkseen". Useimmilla "vanhojen kirjoitusten profetioilla" ei ollut minkäänlaista tekemistä Jeesuksen tekojen kanssa, vaikka Jeesus niin näytti kuvitelleenkin.

        Joka tapauksessa Jeesus ei ollut, eikä ole, Jumala! Pelkkä ihmisten ihmisestä itselleen tekemä epäjumala vain!!!

        Ap. t. 2:33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.

        1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        Trinitaarit palvovat Raamatun vastaisesti välimiestäkin Jumalanaan, jopa korkeampana kuin itse Jumalaa, jopa itse Isänä jne. kuten schizofreniaa potevilta voi hyvin odottaakin! Koko Jeesuksen Jumalana palvominen on täysin sairasta, kollektiivista schizofreniaa, joka porukassa sitten huipentuu täysin hulluihin juttuihin ja selityksiin. Muut skitson kollektiivin skitsot jäsenet hyväksyvät ja nielevät kaikki hulluimmatkin skitsosekoilut, hallelujaa-huudoillaan ne vahvistaen! Porukassa skitsous vain senkuin tiivistyy entisestään!

        Raamattu varoittaakin tästä tällaisesta kristinuskon harjoittamasta raamatun- ja varsinkin Jumalan vastaisesta epäjumalan palvelemisesta:

        2. Tess. 2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
        2. Tess. 2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

      • luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        L.V. En tajua sua. Puhut kuin ateisti tai sokea juutalainen. Odotatko samaa "messiasta" kuin juutalaiset. Sitä, joka tulee omassa nimessään?

        Biblia (1776) Minä tulin Isäni nimeen, ja ette minua ota vastaan; jos joku tulee omalla nimellänsä, niin te sen otatte vastaan.

        SITKEÄ SOKEUS

        2Kor 3:14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. 3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; 3:16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.

        Pyydän. Anna Kristuksen sanan avata silmäsi. Mielummin ennen tempausta.

        Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        Jeesus parantaa...

        https://www.google.fi/#q=jesus healed me&tbm=vid

        ...ja kääntää.

        https://www.google.fi/#tbm=vid&q=muslims turning to jesus

        Juuri näin, samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Harmi, etteivät monet tätä ymmärrä. Jeesus oli ihan tavallinen ihminen, lihaa ja verta. Ei siis missään nimessä Jumala, eikä edes Jumalan poika - paitsi siinä tapauksessa, että me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä.

        Juutalaisuus on tavattoman rikas uskonto ja tässä ei olla turhan ryppyotsaisia, vaan osataan myös pitää hauskaa! Yhteiset juhlat ovat hienoja kokemuksia ja juutalainen kulttuuri upeaa. Jotkut todella odottavat messiaan tulemista, mutta minulle sanottiin, ettei se välttämättä ole fyysinen tapahtuma. Pelastaja voi näet tulla ihmisestä itsestään sisältä käsin, eli se olisi yhteinen kollektiivinen tapahtuma.

        ...ja juutalaiset perinneruoat ovat todella hyviä!

      • luterilainen.vieläkin
        yurki1000js kirjoitti:

        "Odotatko samaa "messiasta" kuin juutalaiset. "

        Mieti hetki tuota kysymystäsi ja sen mielettömyyttä. En jaksa alkaa sitä sen kummemmin tässä setvimään ja selittelemään sinulle.

        "Sitä, joka tulee omassa nimessään?"

        Juuri teidän trinitaarien Messias (=Jumalanne) on tullut omassa nimessään, mutta et tajua kolminaisuusopin ydintä.
        Sinun Messiaasi (=Jumalasi) on saamasi kolminaisuusopin mukaan tullut omassa nimessään, etkä ymmärrä lainkaan, kuinka hyväksymäsi kolminaisuusoppi kumoaa täydellisesti tuon väitteesi, että Jeesus olisi tullut Jumalan nimessä.
        Juutalaisten Messiaan/Kristuksen piti tulla Jumalan nimessä.
        Minun käsittämäni ja ymmärtämäni Jeesus Kristus, on tullut Jumalan nimessä.
        Sinun "Messiaasi" Jeesusjumala, ei ole Raamatun ilmoittama Messias.
        Sinun Jeesusjumalasi ei ole Raamatun Jeesus.

        Joh. 5:43 Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.

        Tuo esille ottamasi raamatunjae, varoitukseksi muka minulle, on tarkoitettu varoitukseksi sinulle itsellesi sekä muille trinitaareille, ei minulle. Sen jakeen pitäisi puhutella sinua, eikä minua.
        Minä olen selvästi osoittanut sen, että minä uskon Jeesuksen tulleen Jumalan nimessö, mutta sinä trinitaarina, kolminaisuusopin hyväksyneenä, kiellät jyrkästi sen, että Jeesus olisi tullut Jumalan nimessä. Sitä itse ymmärtämättä.
        Et ymmärrä mitä luet Raamatusta, et toistelemiesi sanojen sisältöä.
        Sinun Jeesuksesi, Jumalasi, on kolminaisuusopin mukaan tullut omassa nimessään.
        Se Jeesus, josta olen Raamatusta lukenut ja jonka olen hyväksynyt, tuli Jumalan nimessä.
        Sinun Jeesuksesi (="Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä" ) tuli omassa nimessään.
        Et vain itse tuota trinitaarina ymmärrä.

        Jes. 9:6 (9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

        Joh. 5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?

        "Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme. "

        Tuleeko sinusta sitten tuon tempauksen jälkeen samanlainen Jumala kuin Jeesuskin kolminaisuusopin mukaan on?

        2. Kor. 3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

        Room. 8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;

      • 1234567---

        Suurella osalla juutalaisia on vielä peite silmillä kun eivät usko Jeesukseen. Samoin suurella osalla niinkutsuttuja kristityitä on paksu peite vielä silmillä heidän opettaessaan, että sapatti ei kuulu Uudenliiton kristityille. Vaikka kymmenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton.

      • luterilainen.vieläkin
        1234567--- kirjoitti:

        Johannes 17
        3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

        Juutalaiset uskovat Jeesusta enemmän kuin sinä ja kaikki muut silmäsiteiset trinitaarit. Ette te trinitaarit usko Jeesusta. Teillä ne siteet on silmillä ja korvatulpat korvissa. Jeesuksen puheita ette halua kuunnella, ettekä edes ymmärtää.

        Jeesus: "yksin olet totinen Jumala"

      • yurki1000js kirjoitti:

        Sääli, että otat itsellesi sokean juutalaisen roolin. Rukoilen sinulle erään tarsuslaisen kohtaloa.

        Biblia (1776)Kuin me siis kaikki maahan lankesimme, kuulin minä äänen puhuvan minulleni ja sanovan Hebrean kielellä: Saul, Saul, miksis minua vainoot? työläs on sinun tutkainta vastaan potkia.

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=apt 26

        Jyrpä: Olet sokea vain itsellesi muiden tehdessä omia ratkaisuja. Tuollaistako se kristittyjen lähimmäisen rakkaus onkin!

      • Nytjuutalainen kirjoitti:

        Juuri näin, samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Harmi, etteivät monet tätä ymmärrä. Jeesus oli ihan tavallinen ihminen, lihaa ja verta. Ei siis missään nimessä Jumala, eikä edes Jumalan poika - paitsi siinä tapauksessa, että me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä.

        Juutalaisuus on tavattoman rikas uskonto ja tässä ei olla turhan ryppyotsaisia, vaan osataan myös pitää hauskaa! Yhteiset juhlat ovat hienoja kokemuksia ja juutalainen kulttuuri upeaa. Jotkut todella odottavat messiaan tulemista, mutta minulle sanottiin, ettei se välttämättä ole fyysinen tapahtuma. Pelastaja voi näet tulla ihmisestä itsestään sisältä käsin, eli se olisi yhteinen kollektiivinen tapahtuma.

        ...ja juutalaiset perinneruoat ovat todella hyviä!

        Mitä ihmettä! Olet varsinainen filosofi. Esittelen sinulle Hikka Pemasen.

        > Laskeskeltiin vähän poikien kanssa, että keskiverron pätkätyöläisen ei tarvitse kuin olla tietty aika töissä, niin sitten saadaan Suomen tai lähinnä EU alueen pankkien talous kuntoon. Normaaliin verokantaan suhteutettuna tämä tekisi yhtä keskiverto pätkätyöläistä kohtaan sellaiset 90 000 vuotta yhtäjaksoista palkkatyötä.
        Ai niin, täytyypä muistaa ottaa kuitti talteen, kun pojat pistää tämän vihkomme myyntiin. Ajat ovat kyllä kovia.
        Toivottavasti ne juntit Perussuomalaiset eivät ala taas kitistä siitä, että miksi pienipalkkaisin kansanryhmä joutuu maksamaan valtaa pitävän eliitin poliittiset hyvävelitötöilyt.
        On se kumma, että älymystön, johon tietenkin lasken itseni kuuluvan, on pakko sietää niitä rumia paksumahaisia punaniskoja vuodesta toiseen.
        Eivät hyväkkäät tajua, kuinka hienoa on olla osa sivistynyttä henkistä Eurooppaa. Voin melkein kuulla silmilläni sen, kuinka Etelä-Euroopassa sivistyneistö jo suunnittelee avustavansa Suomea, kun terveydenhuoltomme pettää, energiamme loppuu, tiestömme murentuu, ihmisoikeutemme katoaa ja kurjuus lisääntyy. Siellä ne jo varmasti allekirjoittavat valtionvelkasopimuksia pelastaakseen Suomen tulevasta ahdingosta. Typeriä ovat Perusmoukkalaiset, kun eivät halua tympeyttään ymmärtää tätä kaunista harmoniaa.
        Kyllä me noustaan täältä talousahdingosta, kun alempi roskasakkiluokka ktn. siivoojat heiluttavat pölyrättiä ahkerammin ja kaupan kassat liikuttelevat maitotölkkejä nopeammin sen lukijalaitteen ohi.
        Lisäksi voimme aivan hyvin antaa kaikki malmivarannot monikansallisille yhtiöille ikään kuin hyvän tahdon eleenä ilmaiseksi. Ja kun saamme olla osa tätä valtavan hienoa kulttuurilähdettä, niin se korvaa täysin viennin alas ajautumisen, itsenäisyyden menetyksen ja muut miljardiluokan tappiot. <

        http://www.evoluutio.com/?o=108&a=0&st=0

        Miksi Suomi joutui EU-PAKKOSIIRTOLAISUUTEEN? Se luopui Jeesuksesta.

        > Onko olosi outo? Oletko tuuminut, että jotakin tapahtui 90-luvulla ja maamme Suomi muuttui oudosti täysin erilaiseksi kuin mitä se oli ollut aikaisemman itsenäisyytensä aikana? Jos sinusta on tuntunut siltä, olet aivan oikeassa. 1990-luvun puolessa välissä Suomen tasavallasta tuli nimittäin yritys, jonka toimenkuvaan kuuluu kaikki valtiollinen toiminta ja yritysmuoto on Valtio ja sen laitokset. Kertaanpa vielä: sinun kotimaastasi tehtiin kaikessa salassa yritys. Sinulle ei tästä ole kerrottu yhtään mitään. Veikkaanpa ettei suurin osa kansanedustajistakaan tiedä elävänsä yrityksessä. <

        http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/isanmaasi-suomi-onkin-yritys.html

        > Politiikkamme tähtäsi integraatioon jo 80-luvun puolella. Näin saatiin aikaiseksi suorastaan vallankumouksellinen Integraatiolama ”vahvan markan politiikan” ja muiden sisäänpääsyehtojen seurauksena. Tämä merkitsi mm. noin 40 000 yrityksen kaatamista, valtavaa työttömyyttä runsaan 15 vuoden ajaksi, ”velkavankeutta” syyttömille ja täysin ulkopuolisillekin, oikeusmurhia, itsemurhia. Luvatun suuren taloudellisen kasvun sijaan saatiin kuristavien jäsenyysehtojen vuoksi lama koko Länsi-Eurooppaan, Suomeen syvin. <

        http://ipu.fi/mitaa-pahaa-eu-on-suomelle-tehnyt/

        > Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai pystyykö Suomi katkaisemaan velkakierteensä? Ne poliitikot, jotka velkaantumisesta päättävät, eivät ole enää vastaamassa, kun velat on maksettava. Sillä aikaa kun luit tämän, noin minuutissa, Suomen velka kasvoi yli 10 000 eurolla. <

        http://velkakello.fi/

        > Presidentit Koivisto ja Ahtisaari sekä keskeiset ministerit tiesivät, mikä oli neuvoteltu sopimus, koska sen tiesi myös keskeinen EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanenkin, joka joutui vetämään pois myynnistä paljastavan kirjansa ”Suomen tie EU:n jäseneksi”, Ultima Thule, Oulu 1999.

        Petoksesta vastaa ensisijaisesti presidentti Mauno Koivisto, joka alkuperäisen Hallitusmuodon 33 §:n mukaan sananmukaisesti määräsi Suomen ulkopolitiikasta. Maatalouden päätösvallan luovutttaminen maan rajojen ulkopuolelle on valtiopetos. Valtiopetos ei vanhene koskaan. <

        http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos A-nelosella

        > Suomen "alasajo" on tahallista. Jumala sallii sen, koska Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. <

        http://opsti.japo.fi/nwo.htm

        Oletko ateisti? Moni juutalainen ja israelilainen on ATEISTI. Israelin itsenäisyysjulistuksessa ei mainita Jumalaa. Käsittääkseni globalistit perustivat nykyisen Israel-valtion.

        Ps. Oletko miettinyt USA:n perustamiseen vuonna 1776 liittyviä henkimaailman seikkoja? Mark Passio valaisee.

        https://www.youtube.com/watch?v=qCVLfewqCUs

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Jyrpä: Olet sokea vain itsellesi muiden tehdessä omia ratkaisuja. Tuollaistako se kristittyjen lähimmäisen rakkaus onkin!

        Kumpi pelastaa, sinä vai Jeesus?

        http://bibelfokus.se/fi/node/269

      • 1234567--- kirjoitti:

        Suurella osalla juutalaisia on vielä peite silmillä kun eivät usko Jeesukseen. Samoin suurella osalla niinkutsuttuja kristityitä on paksu peite vielä silmillä heidän opettaessaan, että sapatti ei kuulu Uudenliiton kristityille. Vaikka kymmenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton.

        Sapatti/lepopäivä ei siltikään PELASTA. Jeesus pelastaa.

        Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

        Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        Biblia (1776) Jesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.

        Joh. 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

        Kyse on armosta. Ei lain täyttämisestä. Jumala tuli ihmiseksi siksi, ettei kukaan ihminen pysty täyttämään lakia. Iloitkaamme siitä:)

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=iloitkaa

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Ihminen toisen ihmisen

        Mitä jos koko maailma on SUOSSA? Muistutan, ettei "munkhauseneita" ole.

        > Münchhausen kertoi tarinoissaan muun muassa lentäneensä tykinkuulalla, käyneensä kuussa kuumailmapallolla, vetäneen itsensä omista hiuksistaan ylös suosta sekä saaneensa sormuksen, joka tekee hänestä näkymättömän. <

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Paroni_von_Münchhausen

        Lässytät typeryyksiä. Milloin se lääketiede kiinnostuu sinun psykoosin tilasta?

        En tiedä, kunnen ole kyseisen Paronin jälkeläinen.

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Lässytät typeryyksiä. Milloin se lääketiede kiinnostuu sinun psykoosin tilasta?

        Edelleen. Ateistella ei ole mitään annettavaa Jeesuksen ystäville. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää. Ateistit ovat sokeita. He eksyvät ja eksyttävät. Henkimaailman juttu.

        http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

        Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde. Kaikki LUOMAKUNNASSA todistaa luomisen ja lankeemuksen historiallisuudet. Ateistit ja muut uskonnolliset ihmiset tarvitsevat kutsun. "Ei mitään uutta auringon alla."

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        "Ateistella ei ole mitään annettavaa Jeesuksen ystäville."

        Ei ole hihhuleillakaan mitään annettavaa ateisteille. Pyydän kuitenkin että tapa ittes!

        "Ateistit ovat sokeita."

        Näössäni ei ole todettu mitään vikaa.

        "Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde."

        Tiede on kumonnut sen Luojanne tuhansia kertoja. Vai oletko sä sokea ja täysin ymmärtämätön?!

        "Ateistit ja muut uskonnolliset ihmiset tarvitsevat kutsun."

        Tapa kaikki uskovat, älkää säästäkö ketään. Otan sen kutsun vastaan ilomielin!

      • yurki1000js kirjoitti:

        Edelleen. Ateistella ei ole mitään annettavaa Jeesuksen ystäville. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää. Ateistit ovat sokeita. He eksyvät ja eksyttävät. Henkimaailman juttu.

        http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

        Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde. Kaikki LUOMAKUNNASSA todistaa luomisen ja lankeemuksen historiallisuudet. Ateistit ja muut uskonnolliset ihmiset tarvitsevat kutsun. "Ei mitään uutta auringon alla."

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        jaksat yurki jokaisessa vitun viestissäsi lässyttää ain noita samoja paskojasi.

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        Sapatti/lepopäivä ei siltikään PELASTA. Jeesus pelastaa.

        Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

        Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        Biblia (1776) Jesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.

        Joh. 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

        Kyse on armosta. Ei lain täyttämisestä. Jumala tuli ihmiseksi siksi, ettei kukaan ihminen pysty täyttämään lakia. Iloitkaamme siitä:)

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=iloitkaa

        Se on vaan peite suurella osalla silmillä ja sillä siisti, ja näyttää myös tiukasti pysyvän silmillä. Jumala kirjoitti omalla sormellaan MUISTA. Näitä haluttomia kyllä riittää, jotka eivät haluakaan nähdä ja muistaa, vaan venkoilevat vastaan samoin kuin yurkkikin.

        SAPATTI ON JUMALAN MERKKI.

        Edelleen. Kandee luottaa Luojaan. Hän loi kaiken. Hän omistaa kaiken. Hän operoi kaikkea. SUVEREENISTI.

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa

        Kiitos ja kunnia Jumalalle.

        Biblia (1776) Ainoalle viisaalle Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, olkoon kunnia, ja majesteetti, ja valta, ja voima, nyt ja kaikessa ijankaikkisuudessa, amen!

        PYHÄ

        https://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

      • luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        "Odotatko samaa "messiasta" kuin juutalaiset. "

        Mieti hetki tuota kysymystäsi ja sen mielettömyyttä. En jaksa alkaa sitä sen kummemmin tässä setvimään ja selittelemään sinulle.

        "Sitä, joka tulee omassa nimessään?"

        Juuri teidän trinitaarien Messias (=Jumalanne) on tullut omassa nimessään, mutta et tajua kolminaisuusopin ydintä.
        Sinun Messiaasi (=Jumalasi) on saamasi kolminaisuusopin mukaan tullut omassa nimessään, etkä ymmärrä lainkaan, kuinka hyväksymäsi kolminaisuusoppi kumoaa täydellisesti tuon väitteesi, että Jeesus olisi tullut Jumalan nimessä.
        Juutalaisten Messiaan/Kristuksen piti tulla Jumalan nimessä.
        Minun käsittämäni ja ymmärtämäni Jeesus Kristus, on tullut Jumalan nimessä.
        Sinun "Messiaasi" Jeesusjumala, ei ole Raamatun ilmoittama Messias.
        Sinun Jeesusjumalasi ei ole Raamatun Jeesus.

        Joh. 5:43 Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.

        Tuo esille ottamasi raamatunjae, varoitukseksi muka minulle, on tarkoitettu varoitukseksi sinulle itsellesi sekä muille trinitaareille, ei minulle. Sen jakeen pitäisi puhutella sinua, eikä minua.
        Minä olen selvästi osoittanut sen, että minä uskon Jeesuksen tulleen Jumalan nimessö, mutta sinä trinitaarina, kolminaisuusopin hyväksyneenä, kiellät jyrkästi sen, että Jeesus olisi tullut Jumalan nimessä. Sitä itse ymmärtämättä.
        Et ymmärrä mitä luet Raamatusta, et toistelemiesi sanojen sisältöä.
        Sinun Jeesuksesi, Jumalasi, on kolminaisuusopin mukaan tullut omassa nimessään.
        Se Jeesus, josta olen Raamatusta lukenut ja jonka olen hyväksynyt, tuli Jumalan nimessä.
        Sinun Jeesuksesi (="Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä" ) tuli omassa nimessään.
        Et vain itse tuota trinitaarina ymmärrä.

        Jes. 9:6 (9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

        Joh. 5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?

        "Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme. "

        Tuleeko sinusta sitten tuon tempauksen jälkeen samanlainen Jumala kuin Jeesuskin kolminaisuusopin mukaan on?

        2. Kor. 3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

        Room. 8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;

        En saa selvää sinusta. Siksi menen pelastuksen ytimeen. Miten mielestäsi ihminen tulee Kristuksen uskoon?

      • HeirKoten

        Ajattelen aina, että Jumala antaa meille rauhan, sinä yurki vain hämmennät koko kattilaa! Mene kota dinn fraten aurbuchen!

      • HeirKoten kirjoitti:

        Ajattelen aina, että Jumala antaa meille rauhan, sinä yurki vain hämmennät koko kattilaa! Mene kota dinn fraten aurbuchen!

        Ok, mutta jatkan laulukurssia. Tämä kuulostaa jännältä :D

        https://www.youtube.com/watch?v=2sq_G_c_7lU

      • Penuela
        Nytjuutalainen kirjoitti:

        Juuri näin, samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Harmi, etteivät monet tätä ymmärrä. Jeesus oli ihan tavallinen ihminen, lihaa ja verta. Ei siis missään nimessä Jumala, eikä edes Jumalan poika - paitsi siinä tapauksessa, että me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä.

        Juutalaisuus on tavattoman rikas uskonto ja tässä ei olla turhan ryppyotsaisia, vaan osataan myös pitää hauskaa! Yhteiset juhlat ovat hienoja kokemuksia ja juutalainen kulttuuri upeaa. Jotkut todella odottavat messiaan tulemista, mutta minulle sanottiin, ettei se välttämättä ole fyysinen tapahtuma. Pelastaja voi näet tulla ihmisestä itsestään sisältä käsin, eli se olisi yhteinen kollektiivinen tapahtuma.

        ...ja juutalaiset perinneruoat ovat todella hyviä!

        Juuh.. sehän se on olennaista.."osaa juhlia" ja "perinne ruuat hyviä" oot valintas tehnyt..ja siitä vastaat. Todellinen "valinta" käydään kun luetaan ihmisten sisintä..hyvyyttä ja pahuutta. Tosin kirjoituksesi jo kertoo sisinpäni tilan. Rukoilen puolestasi Jeesuksen Jumalan Pojan Messiaan nimeen.

      • shabbatshalom
        yurki1000js kirjoitti:

        Edelleen. Kandee luottaa Luojaan. Hän loi kaiken. Hän omistaa kaiken. Hän operoi kaikkea. SUVEREENISTI.

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa

        Kiitos ja kunnia Jumalalle.

        Biblia (1776) Ainoalle viisaalle Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, olkoon kunnia, ja majesteetti, ja valta, ja voima, nyt ja kaikessa ijankaikkisuudessa, amen!

        PYHÄ

        https://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

        Kiitos ja kunnia meidän ainoaalle viisaalle Jumalallemme, Vapahtajallemme, Jeesukselle Kristukselle.
        Hän on pyhä ja hänen sapatinsa on Pyhä.
        Sapatin rauhaa Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa!
        https://www.youtube.com/watch?v=VCMBkxr2WSc

      • lopetetetett
        luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        Jeesus on väärä Jumala, pienellä j-alkukirjaimella, mutta hän ei itse tehnyt itseään Epäjumalaksi.
        Jeesusta pidettiin aikalaistensa keskuudessa profeettana, kuten hän myös itsekin monessa raamatunkohdassa kutsui ja piti itseään profeettana, ei ikinä Jumalana.

        Luuk. 13:33 Kuitenkin minun pitää vaeltaman tänään ja huomenna ja ylihuomenna, sillä ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.

        Jumala ilmoitti tulevasta profeetasta Moosekselle, saman arvoisesta kuin Mooseskin ja Jeesus sanoi olevansa tämä Mooseksen kanssa samanarvoinen profeetta, josta Jumala puhui Jeesukselle.

        Joh. 5:46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

        5. Moos. 18:18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
        5. Moos. 18:19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.

        Johannes Kastaja, joka oli kastanut Jeesuksen oli vielä vankilaan jouduttuaankin epävarma siitä, että oliko Jeesus sittenkään se tuleva Messias.
        Ja niitä Messiaitahan piti tulla kaksi, eri suvuista, eikä vain yhtä.

        Luuk. 7:19 Niin Johannes kutsui luoksensa opetuslapsistaan kaksi ja lähetti heidät Herran tykö kysymään: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"

        Jeesus "toteutteli" yli-innokkaasti "vanhoja kirjoituksia", toimien kaikessa niiden "käsikirjoitusten" mukaan, ikäänkuin näyttelijä näyttämöllä, eikä se minusta tunnu luonnolliselta. Vielä ristillä joi hapanviiniä, vielä senkin "vanhan kirjoituksen täyttääkseen". Useimmilla "vanhojen kirjoitusten profetioilla" ei ollut minkäänlaista tekemistä Jeesuksen tekojen kanssa, vaikka Jeesus niin näytti kuvitelleenkin.

        Joka tapauksessa Jeesus ei ollut, eikä ole, Jumala! Pelkkä ihmisten ihmisestä itselleen tekemä epäjumala vain!!!

        Ap. t. 2:33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.

        1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        Trinitaarit palvovat Raamatun vastaisesti välimiestäkin Jumalanaan, jopa korkeampana kuin itse Jumalaa, jopa itse Isänä jne. kuten schizofreniaa potevilta voi hyvin odottaakin! Koko Jeesuksen Jumalana palvominen on täysin sairasta, kollektiivista schizofreniaa, joka porukassa sitten huipentuu täysin hulluihin juttuihin ja selityksiin. Muut skitson kollektiivin skitsot jäsenet hyväksyvät ja nielevät kaikki hulluimmatkin skitsosekoilut, hallelujaa-huudoillaan ne vahvistaen! Porukassa skitsous vain senkuin tiivistyy entisestään!

        Raamattu varoittaakin tästä tällaisesta kristinuskon harjoittamasta raamatun- ja varsinkin Jumalan vastaisesta epäjumalan palvelemisesta:

        2. Tess. 2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
        2. Tess. 2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

        Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Mistä olet tuon oppinut?
        Minusta pitäisi tehdä uusi uskonpuhdistus koska se jäi kesken ja perustuu valheelle ja synnille.

      • Anonyymi
        Penuela kirjoitti:

        Juuh.. sehän se on olennaista.."osaa juhlia" ja "perinne ruuat hyviä" oot valintas tehnyt..ja siitä vastaat. Todellinen "valinta" käydään kun luetaan ihmisten sisintä..hyvyyttä ja pahuutta. Tosin kirjoituksesi jo kertoo sisinpäni tilan. Rukoilen puolestasi Jeesuksen Jumalan Pojan Messiaan nimeen.

        Eikö mielestäsi ravinto ole uskonnossa tärkeää? Kyselee nimim. Baguettepoika

    • shamuelkohen

      Tooran ryhmäopiskelu ei vielä tee sinusta juutalaista. Odotapa kun pääset käsiksi juutalaisten sekoiluun.

      • Nytjuutalainen

        Niin, varmasti tulen aina olemaan gentiili useammille, mutta minut on otettu jo todella lämpimästi ja ystävällisesti vastaan. "Sinusta tulee vielä hyvä juutalainen", sain rohkaisua heti alkuun.

      • moses.himmler666

        Sinusta tulee vielä varmasti hyvää vapaan juutalaisen saippuaa.

      • villakoiranydin

        Ihminen on luonnostaan ylpeä ja haluaa ansaita oman pelastuksensa. Mutta Jumala tietää, että se ei valitettavasti onnistu keneltäkään.

        Kristinuskossakaan kyse ei ole uskonnosta, vaan Jumalan ja ihmisen suhteesta. Jos se suhde on kunnossa, niin naapurien sekoilu on samantekevää. Me uskomme Jumalaan, emme muihin kristittyihin.

        Ihmiset ovat muuten ihan samanlaisia kaikissa uskonnoissa. Sekoilijoita ei pääse karkuun missään.

      • Kellomuna

        Mutta kaikki "jos et usko Jeesukseen joudut tulimereen" -tyypit ovat AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN rasittavia.

      • ateisti1982
        Kellomuna kirjoitti:

        Mutta kaikki "jos et usko Jeesukseen joudut tulimereen" -tyypit ovat AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN rasittavia.

        Samaa mieltä!

      • villakoiranydin kirjoitti:

        Ihminen on luonnostaan ylpeä ja haluaa ansaita oman pelastuksensa. Mutta Jumala tietää, että se ei valitettavasti onnistu keneltäkään.

        Kristinuskossakaan kyse ei ole uskonnosta, vaan Jumalan ja ihmisen suhteesta. Jos se suhde on kunnossa, niin naapurien sekoilu on samantekevää. Me uskomme Jumalaan, emme muihin kristittyihin.

        Ihmiset ovat muuten ihan samanlaisia kaikissa uskonnoissa. Sekoilijoita ei pääse karkuun missään.

        "Ihminen on luonnostaan ylpeä ja haluaa ansaita oman pelastuksensa. "

        Olen ihminen, enkä hyväksy minkäänlaista uskonnollista pelastusta! Uskominen (vain tiettyyn) Jumalaan on mielestäni hyvin luonnotonta!

      • villakoiranydin kirjoitti:

        Ihminen on luonnostaan ylpeä ja haluaa ansaita oman pelastuksensa. Mutta Jumala tietää, että se ei valitettavasti onnistu keneltäkään.

        Kristinuskossakaan kyse ei ole uskonnosta, vaan Jumalan ja ihmisen suhteesta. Jos se suhde on kunnossa, niin naapurien sekoilu on samantekevää. Me uskomme Jumalaan, emme muihin kristittyihin.

        Ihmiset ovat muuten ihan samanlaisia kaikissa uskonnoissa. Sekoilijoita ei pääse karkuun missään.

        "Kristinuskossakaan kyse ei ole uskonnosta, vaan Jumalan ja ihmisen suhteesta. "

        Uskossa ei ole kyse uskonnosta, HÄH!? Ei se usko mitään tiedettäkään ole!

      • ateisti1982 kirjoitti:

        "Kristinuskossakaan kyse ei ole uskonnosta, vaan Jumalan ja ihmisen suhteesta. "

        Uskossa ei ole kyse uskonnosta, HÄH!? Ei se usko mitään tiedettäkään ole!

        FAKTAT:
        1. Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde.
        2. Kaikki luomakunnassa todistaa luomisen ja lankeemuksen historiallisuudet.

      • yurki1000js kirjoitti:

        FAKTAT:
        1. Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde.
        2. Kaikki luomakunnassa todistaa luomisen ja lankeemuksen historiallisuudet.

        Faktaväitteenäsi pitämäsi ja mainitsemasi 1. ja 2. kohdat on jo tuhannet kerrat täällä kumottu.

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Faktaväitteenäsi pitämäsi ja mainitsemasi 1. ja 2. kohdat on jo tuhannet kerrat täällä kumottu.

        Ittees dorkennat. Aina vaan. Kutsu on tarpeen. "Ei mitään uutta auringon alla."

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Edelleen. Ateisteilla ei ole annettavaa Jumalan lapsille. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Ittees dorkennat. Aina vaan. Kutsu on tarpeen. "Ei mitään uutta auringon alla."

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Edelleen. Ateisteilla ei ole annettavaa Jumalan lapsille. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää.

        "Ittees dorkennat."

        Siis myönnät olevasi natsukka/pallihiki!? :)

      • yurki1000js kirjoitti:

        Ittees dorkennat. Aina vaan. Kutsu on tarpeen. "Ei mitään uutta auringon alla."

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Edelleen. Ateisteilla ei ole annettavaa Jumalan lapsille. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää.

        "Edelleen. Ateisteilla ei ole annettavaa Jumalan lapsille. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää."

        Edelleenkin, mitä sulla on annettavaa muille ihmisille!?!? Vastaan puolestasi: "EI MITÄÄN"!

    • Uskonvapaus on meillä jokaiselle määritetty Suomen laissa eli kuulua johonkin uskontokuntaan tai olla kuulumatta mihinkään uskontokuntaan.
      Kristityille "uskonvapaus" tarkoittaa samaa kuin että ihmisen tulee olla VAIN kristitty, eikä sitä että ihminen halutessaan saa kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan tai olla uskomatta mihinkään.
      Ilmeisesti kaikki se, mitä tulet saamaan kristityiltä päällesi on sellaista, että olet yhtä paljon heitä (muka) "oikeaoppineita" vastaan kuin me uskonnottomatkin ja ateistitkin Suomen maassa, jossa kristinusko on valtion uskonto. kristityt tuntevat olonsa ja uskonsa uhatuksi, jos joku haluaa liittyä uskontokuntaan tai on uskonnoton.
      Minulle Raamattu on sama kuin Toora tai Koraani jne., mutta Suomessa vallitsee silti uskonvapaus, jota kristityt eivät taas tajua!

    • Ateisteille. Teillä ei ole mitään annettavaa Herraan luottaville ihmisille. Eikä muillekaan. Ainakaan mitään tärkeää. Rukoilen teille etsikkoaikaa, jotta voisitte vastaanottaa pelastuksen armolahjan ennen tempausta.

      > Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. <

      http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

      Tapahtuu pian:

      RAPTURE (tempaus)

      Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

      https://www.google.fi/#q=rapture of the church

      TRIBULATION (vaivanaika)

      Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

      https://www.google.fi/#q=great tribulation

      PEACE (maailmanrauha)

      Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

      https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

      • "Teillä ei ole mitään annettavaa Herraan luottaville ihmisille. "

        Ei ole sinullakaan

      • Edelleen. Maailmaa ei voi ymmärtää, ellei noteraa henkimaailmaa. Olemme lopunajassa. Herra kääntää muslimeja. Hän antaa heille unia ja näkyjä.

        https://www.youtube.com/results?search_query=muslims turning to jesus

        Ap.t. 2:17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.

        Langennut maailma vihaa Jeesusta. Raamattu ei erehdy.

        Joh. 15:18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.

        Vaino vahvistaa Raamatun ilmoituksen.

        https://www.youtube.com/results?search_query=christian persecution

      • 1234567---
        ateisti1982 kirjoitti:

        "Teillä ei ole mitään annettavaa Herraan luottaville ihmisille. "

        Ei ole sinullakaan

        yurkilla menee Ilmestyskirjan selitykset päin pöpelikköä. Toivottavasti kukaan ateistikaan ei niihin mene mukaan uskomaan hänen selityksiänsä.

      • 1234567--- kirjoitti:

        yurkilla menee Ilmestyskirjan selitykset päin pöpelikköä. Toivottavasti kukaan ateistikaan ei niihin mene mukaan uskomaan hänen selityksiänsä.

        Lukijoilleni. Tempausta voi verrata pelastavaan Nooan arkkiin. Morsian temmataan 7 vuotta kestävän ahdingon (tulvan) ajaksi turvaan. Punnitkaa Raamatulla. Tapahtuu pian:

        RAPTURE (tempaus)

        Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        https://www.google.fi/#q=rapture of the church

        TRIBULATION (vaivanaika)

        Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

        https://www.google.fi/#q=great tribulation

        PEACE (maailmanrauha)

        Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

        https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

      • luterilainen.vieläkin
        yurki1000js kirjoitti:

        Lukijoilleni. Tempausta voi verrata pelastavaan Nooan arkkiin. Morsian temmataan 7 vuotta kestävän ahdingon (tulvan) ajaksi turvaan. Punnitkaa Raamatulla. Tapahtuu pian:

        RAPTURE (tempaus)

        Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        https://www.google.fi/#q=rapture of the church

        TRIBULATION (vaivanaika)

        Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

        https://www.google.fi/#q=great tribulation

        PEACE (maailmanrauha)

        Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

        https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix00191

        http://klinik.fi/terveysinfo/skitsofrenia

        Kerrot yurki1000js uskovasi Jeesusta.

        Johannes 17
        3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka YKSIN OLET TOTINEN JUMALA, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

        Sinä yurki1000js uskot että Jeesus on "Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä", samalla uskoen Jeesusta?!?

        http://www.apteekki.fi/terveydeksi/mielessa/skitsofrenia-mika-neuvoksi-kun-mieli-sairastuu.html

        Johannes 20
        17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun ISÄNI tykö ja teidän ISÄNNE tykö, ja minun JUMALANI tykö ja teidän JUMALANNE tykö".

        Johanneksen ilmestys 3
        12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi JUMALANI temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen JUMALANI nimen ja JUMALANI kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun JUMALANI tyköä, ja oman uuden nimeni.

        Sinä yurki1000js se vain vakaasti uskot Jeesusta ja Raamattua!?!

        http://psychcentral.com/quizzes/schizophrenia.htm

        Luterilainen. Ollaan loogisia/järkeviä. Evoluutiossa ei olisi tauteja eikä moraalikysymyksiä. Siinä ei olisi OIKEAA eikä VÄÄRÄÄ. Siinä olisi vain AINETTA.

        Evoluutiossa ei olisi tunteita, ajatuksia eikä luovuutta. Siinä ei olisi tahtoa eikä pyrkimystä. Se vain rullaisi omalla painollaan eikä kukaan mahtaisi sille mitään. Siksi evoluutioon uskovien on turha haukkua muita evoluutiotuotteita, kuten esmes luomiseen uskovia ihmisiä.

        Ps. Miksi siteeraat Raamattua, vaikka olet ateisti?

        Morjens, pallihiki alias Yurki!

      • yurki1000js kirjoitti:

        Lukijoilleni. Tempausta voi verrata pelastavaan Nooan arkkiin. Morsian temmataan 7 vuotta kestävän ahdingon (tulvan) ajaksi turvaan. Punnitkaa Raamatulla. Tapahtuu pian:

        RAPTURE (tempaus)

        Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        https://www.google.fi/#q=rapture of the church

        TRIBULATION (vaivanaika)

        Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

        https://www.google.fi/#q=great tribulation

        PEACE (maailmanrauha)

        Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

        https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

        Yurki/pallihiki, tempaiseppa ittesi hengiltä!

      • Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen ateistien puolesta.

        Biblia (1776) Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.

        Matt:
        6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
        6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
        6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
        6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
        6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

      • luterilainen.vieläkin
        yurki1000js kirjoitti:

        Luterilainen. Ollaan loogisia/järkeviä. Evoluutiossa ei olisi tauteja eikä moraalikysymyksiä. Siinä ei olisi OIKEAA eikä VÄÄRÄÄ. Siinä olisi vain AINETTA.

        Evoluutiossa ei olisi tunteita, ajatuksia eikä luovuutta. Siinä ei olisi tahtoa eikä pyrkimystä. Se vain rullaisi omalla painollaan eikä kukaan mahtaisi sille mitään. Siksi evoluutioon uskovien on turha haukkua muita evoluutiotuotteita, kuten esmes luomiseen uskovia ihmisiä.

        Ps. Miksi siteeraat Raamattua, vaikka olet ateisti?

        Olenko minä mielestäsi ateisti kun uskon Jeesuksen tavoin Jumalaan?
        Minä ja Jeesus uskomme samaan Jumalaan.
        Pidätkö Jeesustakin ateistina?
        Sinulla ei ole mitään syytä kutsua minua ateistiksi, joten tuollaisen tyhjän, perusteettoman väitöksesi takana on joko pahuus tai luonnehäiriö.
        Vakavaan luonnehäiriöön viittaavat myös kaikki nuo sinun sekavat viestisi.
        Teille pystyssä pysymättömille helluntailaisille pitäisi kypäräpakko.
        Sekavat viestisi saattavat myös johtua kypärän käyttämättömyydestäsi.
        Osta paatti kypärä.

        http://tieku.fi/ihminen/aivot/psykopaatti/psykopaatti-kuka-on-psykopaatti
        http://www.testimaa.com/test/psycho?l=fi

        Osta skitsopaatti iso lääkekaappi.

        1 1 1=?

        Ymmärrätkö lukemaasi tekstiä?
        Jee-sus ei o-le Ju-ma-la

        https://www.youtube.com/watch?v=ez0sMXtOxfc

        https://www.youtube.com/watch?v=dRIjLnopsmM

        https://www.youtube.com/watch?v=NdDFwxpcPnk

        https://www.youtube.com/watch?v=zoyme-1nn_4

        https://www.youtube.com/watch?v=b5FiqQ_VVKo

        https://www.youtube.com/watch?v=DY3e2DRKlzM

      • luterilainen.vieläkin
        yurki1000js kirjoitti:

        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen ateistien puolesta.

        Biblia (1776) Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.

        Matt:
        6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
        6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
        6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
        6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
        6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen skitsofrenien ja psykopaattien puolesta.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Lukijoilleni. Tempausta voi verrata pelastavaan Nooan arkkiin. Morsian temmataan 7 vuotta kestävän ahdingon (tulvan) ajaksi turvaan. Punnitkaa Raamatulla. Tapahtuu pian:

        RAPTURE (tempaus)

        Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        https://www.google.fi/#q=rapture of the church

        TRIBULATION (vaivanaika)

        Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

        https://www.google.fi/#q=great tribulation

        PEACE (maailmanrauha)

        Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

        https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

        "Lukijoilleni"

        Luuletko todellakin, että sun tekstejäsi täällä joku lukee?! Yksikään toinen uskova ei niitä lue, jollei sitten ole Mark5 tai Sami-A(nus)!

        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen helluntailaisten työsuhteiden pysymisien puolesta. (Että työnantajat ymmärtäisisivät näitä kaatuilijoita työpaikallaan, antamatta heti heille monoa)
        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen helluntailaisten trapetsitaiteilijoiden puolesta.

        https://www.youtube.com/watch?v=6J1tE6sd9AM

        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen helluntailaisten seurakuntarakennusten puolesta.

        https://www.youtube.com/watch?v=CQ5zfNAiM-c

        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen helluntailaisten puolesta.

        https://www.youtube.com/watch?v=LrGZR5LRxLk

        Oliko myös ............? En tiennytkään.

        https://www.youtube.com/watch?v=pDtfTRkNzb8
        https://www.youtube.com/watch?v=x5LELCi4FHo

        Pyydän lukijoitani rukoilemaan Suomen helluntailaisten hevosten puolesta.

        https://www.youtube.com/watch?v=9TxRv0jAW-U

      • luterilainen.vieläkin
        ateisti1982 kirjoitti:

        "Lukijoilleni"

        Luuletko todellakin, että sun tekstejäsi täällä joku lukee?! Yksikään toinen uskova ei niitä lue, jollei sitten ole Mark5 tai Sami-A(nus)!

        yurki1000js onkin lasku- ja lukuhäiriöinen skitso sekä psykopaattinen narsisti. Luulee ja kuvittelee varmaan paavinkin Roomassa kuuluvan sen lukijakuntaan.

      • luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        yurki1000js onkin lasku- ja lukuhäiriöinen skitso sekä psykopaattinen narsisti. Luulee ja kuvittelee varmaan paavinkin Roomassa kuuluvan sen lukijakuntaan.

        Luteri. Kalevi Lehtinen tiesi, että lapsikasteen kautta kirkko tuli saastutetuksi ateisteilla. Hän sanoi: "Suomessa on neljä miljoonaa (4.000.000) kristittyä, joiden uskonto on uuspakanuus."

        KALEVI LEHTINEN

        https://www.google.fi/#q=kalevi lehtinen

        Kalevisi tietää että olet tyhmä!?

      • yurki1000js kirjoitti:

        Edelleen. Maailmaa ei voi ymmärtää, ellei noteraa henkimaailmaa. Olemme lopunajassa. Herra kääntää muslimeja. Hän antaa heille unia ja näkyjä.

        https://www.youtube.com/results?search_query=muslims turning to jesus

        Ap.t. 2:17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.

        Langennut maailma vihaa Jeesusta. Raamattu ei erehdy.

        Joh. 15:18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.

        Vaino vahvistaa Raamatun ilmoituksen.

        https://www.youtube.com/results?search_query=christian persecution

        "Maailmaa ei voi ymmärtää, ellei noteraa henkimaailmaa. "

        Olen silloin mieluusti ymmärtättä sun henkimaailmaasi...idiootti/natsukka/pallihiki/Jyrbä

      • Penuela
        luterilainen.vieläkin kirjoitti:

        Olenko minä mielestäsi ateisti kun uskon Jeesuksen tavoin Jumalaan?
        Minä ja Jeesus uskomme samaan Jumalaan.
        Pidätkö Jeesustakin ateistina?
        Sinulla ei ole mitään syytä kutsua minua ateistiksi, joten tuollaisen tyhjän, perusteettoman väitöksesi takana on joko pahuus tai luonnehäiriö.
        Vakavaan luonnehäiriöön viittaavat myös kaikki nuo sinun sekavat viestisi.
        Teille pystyssä pysymättömille helluntailaisille pitäisi kypäräpakko.
        Sekavat viestisi saattavat myös johtua kypärän käyttämättömyydestäsi.
        Osta paatti kypärä.

        http://tieku.fi/ihminen/aivot/psykopaatti/psykopaatti-kuka-on-psykopaatti
        http://www.testimaa.com/test/psycho?l=fi

        Osta skitsopaatti iso lääkekaappi.

        1 1 1=?

        Ymmärrätkö lukemaasi tekstiä?
        Jee-sus ei o-le Ju-ma-la

        https://www.youtube.com/watch?v=ez0sMXtOxfc

        https://www.youtube.com/watch?v=dRIjLnopsmM

        https://www.youtube.com/watch?v=NdDFwxpcPnk

        https://www.youtube.com/watch?v=zoyme-1nn_4

        https://www.youtube.com/watch?v=b5FiqQ_VVKo

        https://www.youtube.com/watch?v=DY3e2DRKlzM

        Poika on isänsä vertainen.. Jeesus on Jumalan Poika. .Osa Jumalaa. Me myös olemme osa Herraa..Osa Jumalaa.. Voisimme olla myös....

      • lopetetetett
        Penuela kirjoitti:

        Poika on isänsä vertainen.. Jeesus on Jumalan Poika. .Osa Jumalaa. Me myös olemme osa Herraa..Osa Jumalaa.. Voisimme olla myös....

        Jeesus oli profeetta ja saarnaaja.Ei jumala, mutta hänessä vaikutti pyhä henki joka häntä neuvoi.

      • lopetetetett kirjoitti:

        Jeesus oli profeetta ja saarnaaja.Ei jumala, mutta hänessä vaikutti pyhä henki joka häntä neuvoi.

        Ilman Raamattua puheesi on pelkkää sanahelinää.

      • Anonyymi
        yurki1000js kirjoitti:

        Lukijoilleni. Tempausta voi verrata pelastavaan Nooan arkkiin. Morsian temmataan 7 vuotta kestävän ahdingon (tulvan) ajaksi turvaan. Punnitkaa Raamatulla. Tapahtuu pian:

        RAPTURE (tempaus)

        Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        https://www.google.fi/#q=rapture of the church

        TRIBULATION (vaivanaika)

        Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

        https://www.google.fi/#q=great tribulation

        PEACE (maailmanrauha)

        Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

        https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

        yrkille kommentoin. Paljon on niitä jotka julistavat tuhatvuotista rauhanvaltakuntaa maan päällä vietettäväksi. Suotakoon se heille.

        Pelastuneet Adventistit ovat 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhoon tuomitun maan päällä.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Pelastuneet Adventistit ovat 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhoon tuomitun maan päällä."

        1. Mihin he menevät sieltä kun 1000 vuotta on kulunut?

        2. Miksi Raamattu antaa ymmärtää, että rauha tulee MAAHAN 1000 vuodeksi?

        Ilmestyskirja:
        20:1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

        Ei mitään rauhaa maahan tuhanneksi vuodeksi, jossa synnintekijä joutuisi kiroukseen 100-vuotiaana ja nuorin kuolisi 100 vuotiaana. Tämäkö olisi rauhaa ?

        Pelastuneet adventistit 1000 vuotta taivaassa, Ei täällä tuhotun maan päällä. Taivaassa ei ole syntiä, eikä kuolemaa oleva.
        Tuhannen vuoden jälkeen kun kaikki jumalattomat herätetään kuolleista, myöskin paholainen päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. He nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin. Viimeinen tuomio jumalattomille. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat. Tämä on toinen kuolema heille.

        Tuhannen vuoden jälkeen Jumala luo omilleen uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu. Heillä on iankaikkinen elämä uudessa maassa.

        "Ei mitään rauhaa maahan tuhanneksi vuodeksi, jossa synnintekijä joutuisi kiroukseen 100-vuotiaana ja nuorin kuolisi 100 vuotiaana. Tämäkö olisi rauhaa ?"

        Rauha maan päällä tulee vallitsemaan, koska saatana ei pääse riivaamaan maailmaa. Mutta muuten synti asuu meissä A&E:n lapsissa hamaan (maailman)loppuun saakka.

        Ps. Keistä ja mistä maantieteellisestä alueesta tässä mielestäsi on kyse?

        Jes 65:
        17
        Sillä katso, minä luon uudet taivaat
        ja uuden maan.
        Entisiä ei enää muisteta,
        eivätkä ne enää ajatukseen astu;
        18
        vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti
        siitä, mitä minä luon.
        Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin,
        riemuksi sen kansan.
        19
        Minä iloitsen Jerusalemista
        ja riemuitsen kansastani;
        eikä siellä enää kuulla itkun ääntä
        eikä valituksen ääntä.
        20
        Ei siellä ole enää lasta,
        joka eläisi vain muutaman päivän,
        ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
        sillä nuorin kuolee satavuotiaana,
        ja vasta satavuotiaana
        synnintekijä joutuu kiroukseen.
        21
        He rakentavat taloja ja asuvat niissä,
        he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
        22
        he eivät rakenna muitten asua,
        eivät istuta muitten syödä;
        sillä niinkuin puitten päivät ovat,
        niin ovat elinpäivät minun kansassani.
        Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
        23
        He eivät tee työtä turhaan
        eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi,
        sillä he ovat Herran siunattujen siemen,
        ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
        24
        Ennenkuin he huutavat, minä vastaan,
        heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
        25
        Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella,
        ja leijona syö rehua niinkuin raavas,
        ja käärmeen ruokana on maan tomu;
        ei missään minun pyhällä vuorellani
        tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.

    • Tukevan.Vaimon.Mies

      Vaimo vahvistaa Raamatun ilmoituksen. AAMEN!

      • Ateisti1982EiKirj
        yurki1000js kirjoitti:

        "Kaiken takana on nainen." Mistä ongelmat? Vaimo yllytti/vietteli.

        Biblia (1776) Niin sanoi Adam: vaimo, jonkas annoit minulle, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.

        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=1mo 3

        "Kaiken takana on nainen."

        Jaa, eikö se "Matti & Teppo" kuuntelu ollutkaan teiltä uskovilta kiellettyä?!

      • Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

        "Kaiken takana on nainen."

        Jaa, eikö se "Matti & Teppo" kuuntelu ollutkaan teiltä uskovilta kiellettyä?!

        Ei sellainen kesy musa oo kiellettyjä. Mutta ateistien herkut on.

        https://www.google.fi/#q=disgusting heavy metal&tbm=vid

        Henkimaailmalla ei kande leikkiä. Jossain vaiheessa raja ylittyy eikä paluuta ole. Kaikki on ennustettu. Voimme luottaa vain Luojaamme.

        Biblia (1776) Joka paha on, se olkoon vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon vielä saastaiseksi; mutta joka vanhurskas on, se tulkoon vielä hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoon vielä pyhäksi.

        Ps. Pariisissa palvottiin saatanaa siinä konsertissa, johon terroristit (saatana) iski.

        > “KISS THE DEVIL” – BY EAGLES OF DEATH METAL

        WHO’LL LOVE THE DEVIL?
        WHO’LL SONG HIS SONG?
        WHO WILL LOVE THE DEVIL AND HIS SONG?

        I’LL LOVE THE DEVIL
        I’LL SING HIS SONG
        I WILL LOVE THE DEVIL AND HIS SONG

        WHO’LL LOVE THE DEVIL?
        WHO’LL KISS HIS TONGUE?
        WHO WILL KISS THE DEVIL ON HIS TONGUE?

        I’LL LOVE THE DEVIL
        I’LL KISS HIS TONGUE
        I WILL KISS THE DEVIL ON HIS TONGUE <

        http://www.nowtheendbegins.com/paris-concert-crowd-was-singing-kiss-the-devil-the-moment-terror-attacks-began/

        Aiheesta lisää:

        https://www.google.fi/#q=bataclan massacre graphic

        Metallica on uskovilta kiellettyä, kuten mahdolisesti "Am I Evil?" ?!

        https://www.youtube.com/watch?v=-u-HCHCuHMg

      • yurki1000js kirjoitti:

        ihmeellinen evoluutio

        Eiks olekin!? Metallica on tehnyt paljon enemmän kuin sun Jumalasi tai Jeesuksesi on koskaan pystynyt yhdessä!

      • Penuela

        Hi..hi..tukeva miehen vaimo.. usko yhdistää

      • Penuela
        yurki1000js kirjoitti:

        ihmeellinen evoluutio

        Evoluutio teoria ja Luoja. EI OLE OLEMASSA HARMAA PARASTA UKKOA PILVIEN PÄÄLLÄ!!! On olemassa jotain paljon ihmeellisempää..ON elämää fyysisen kuoleman jälkeen. On aisteja jotka ovat meille vielä vieraita. On meidän ymmärrystä isompi.. Jumalan mukaan Rakkaus. .Jeesuksen mukaan Rakkaus..Kaikkien maailman uskontojen mukaan..Kyse on voimasta jota kutsumme nimellä "Rakkaus". Ihminen kuvittelee itsestään niin paljon..kieltää alkunsa. . Kieltää syntymä.
        Jumala on. Hän on rakkaus.. me olemme osa Häntä. Rakkaudella Hän.

    • Sissoskiesus2

      Juutalaiset hirttivät Jeesuksen. Ehkäpä olet sitten tietämättäsi liittynyt murhaajien kiltaan.

      • Sisso. Pelastus on juutalaisista. Herraan luottavat ihmiset siunaavat Israelia ja saavat siunauksen. Jumalattomat kiroavat Israelia ja saavat kirouksen. "Ei mitään uutta auringon alla."

        4Moos. 24:9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

        Osmo Pöysti valaisee langenneessa maailmassa vallitsevaa ilmiötä, pyrkimystä rakentaa maailmanhallitus (NWO).

        > Suomen "alasajo" on tahallista. Jumala sallii sen, koska Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. <

        http://opsti.japo.fi/nwo.htm

      • yurki1000js kirjoitti:

        Sisso. Pelastus on juutalaisista. Herraan luottavat ihmiset siunaavat Israelia ja saavat siunauksen. Jumalattomat kiroavat Israelia ja saavat kirouksen. "Ei mitään uutta auringon alla."

        4Moos. 24:9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

        Osmo Pöysti valaisee langenneessa maailmassa vallitsevaa ilmiötä, pyrkimystä rakentaa maailmanhallitus (NWO).

        > Suomen "alasajo" on tahallista. Jumala sallii sen, koska Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. <

        http://opsti.japo.fi/nwo.htm

        Äläs Jyrpä valehtele!

        "Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. "

        Asiahan on just päinvastoin, mitä tulee ihmisten hyvinvointiin. Ihmisten hyvinvointi parenee, kun uskovat ihmiset vähenevät!!!

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Äläs Jyrpä valehtele!

        "Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. "

        Asiahan on just päinvastoin, mitä tulee ihmisten hyvinvointiin. Ihmisten hyvinvointi parenee, kun uskovat ihmiset vähenevät!!!

        Hyvä. Vihdoin jengi alkaa arvostaa Raamatun Hyvää Sanomaa:)

        Luuk 3:10 Ja kansa kysyi häneltä sanoen: "Mitä meidän siis pitää tekemän?" 3:11 Hän vastasi ja sanoi heille: "Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin." 3:12 Niin tuli myös publikaaneja kastettaviksi, ja he sanoivat hänelle: "Opettaja, mitä meidän pitää tekemän?" 3:13 Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää, kuin mikä teille on säädetty." 3:14 Myös sotamiehet kysyivät häneltä sanoen: "Mitäs meidän pitää tekemän?" Ja hän sanoi heille: "Älkää kiskoko keneltäkään älkääkä kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne."

        3Moos:

        19:9 Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen.
        19:10 Älä myöskään korjaa tyhjäksi viinitarhaasi äläkä poimi varisseita marjoja, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
        19:11 Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö.
        19:12 Älkää vannoko väärin minun nimeeni, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra.
        19:13 Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti.
        19:14 Älä kiroa kuuroa äläkä pane kompastusta sokean eteen, vaan pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.
        19:15 Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein.
        19:16 Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra.
        19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.
        19:18 Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.

        YHTEISELON KAAVA:
        - Jos kaikki antavat, kaikki saavat. Jos kaikki ottavat, vahvat saavat.

      • Väärä_jätkäkö

        Kenet ne jutkut site naulasivat ristille?

        Sanoin jo älä Jyrbä valehtele !

      • klih

        roomalaiset ristiinnaulitsivat

    • FratenAuchburgen

      Kili sinttaa mutaatti konttaava lobootti!

    • Luterilaiset ateistit. Miks leikitte ja kerjäätte multa jonninjoutavuuksia?

    • Hienoa_mutta_perverssiä

      Slaalom vaan. No nyt saat ainakin tuoretta rituaaliteurastettua kosher lihaa.

      Sitku sust tulee mohel, niin saat imee pikkupojan pipp...

      • Ööber

        Tuliko hyvä mieli..rukoilen puolestasi että saisit lääkityksen kohilleen. .harmi et lobotomiaa ei enää suosit. .ois ollu hyvä just sulle.

    • KyntäjäReiska

      Eipä näytä tälläkään palstalla olevan kovin paljoa muita, kuin rienaavia pilkkaajia. He ovat totisesti jo palkkansa saaneet ja hienovaraisuus loistaa poissaolollaan. Muutama fiksu keskustelija löytyy! Aloittaja on löytänyt itselleen mielekkään uskonnon ja opiskelee sitä. Hän selvästi kokee sen itselleen hyväksi ja oikeaksi. Voi kun useammat meistäkin uskaltaisivat lähteä löytöretkille uskontojen maailmaan ja löytäisivät juuri sen itselle sopivan! Vaihtoehtoja on paljon eikä yksikään välttämättä ole toista huonompi. Se on sitä elämän ihanaa monimuotoisuutta!

      • Peiska.vako

        Kyllä sinä Reiska kynnät, mutta et saa mitään aikaiseksi, korkeintaan kieroja vakoja.

        Muuten tiedoksesi:
        Et ymmärrä hengellisistä asioista näköjään mitään :(

        Et erota elävää ja kuollutta toisistaan.

        Uskonto = kuollut hengellisyys
        Usko Jeesukseen =Elämä

    • Setä.neuvoo

      Aihe on mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Olen joskus muutaman vuoden aikana lukenut läpi runsaat määrät Raamatun selitysteoksia, erikielisiä käännöksiä ja muutamat alkutekstiversiot. Jos joku silloin, yli 10 vuotta sitten, olisi tullut estämään hepreankielisen VT:n lukemista, en tiedä, olisiko selvinnyt hengissä.

      Jumala on siis vaikuttanut tahtomista ja tekemistä. Teologiaani olen purkanut ja koonnut, siis tarkistanut ja läpi käynyt ja hienosäätänyt elämäni aikana moneen kertaan. Mutta onko juutalaisuudessa lahkoa tai haaraa, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi? Tai onko Suomessa sionisteja, jotka haluaisivat lähteä vaikka sotimaan Israelin puolesta? Minusta on tullut sionisti Raamatun äärellä, vaikka olen mielestäni myös kristitty.

      Kirjoitin eri keskusteluun viestiä kolminaisuudesta, ennaltamääräämisopista ja Jeesuksen olemuksesta. Että oliko ihminen vai Jumala, jne.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14291747/petri-paavola-tehtailee-perinnaissaantoja

      • Kiitos Setä. Ymmärrykseni mukaan, kun kirjanoppinut juutalainen tulee Kristuksen uskoon, hän on jotakuinkin valmis EVANKELISTA.

    • Rasputin50000aS

      Tässä ketjussa keskustelee paljon nimimerkki yurki1000js. Hän on uskovainen kristitty, jolla ei ole mitään annettavaa kenellekään. Hän ei osaa perustella mielipiteitään, foliohattu kiristää hänen päätään turhan paljon ja lisäksi hän yrittää hauskuuttaa välillä tylsillä jutuillaan ja linkeillään. Toivottavasti hän saa elämässään asiat kuntoon ja mielensä järjestykseen.

      • Raspu. Nojoo. Miten sen nyt ottaa. Itse toivon, että opponoijani tukeutuvat Raamattuun.

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        Raspu. Nojoo. Miten sen nyt ottaa. Itse toivon, että opponoijani tukeutuvat Raamattuun.

        Tukeutuuko yurkki itse Raamattuun ? Ei aina näytä siltä, että tukeutuisit.

    • eijuutalainen

      No mene sitten niiden foorumille. Mitä sä sitten vielä täällä teet?

    • eihyvänenaika

      Siis millä tavalla aloittajan mielestä Jeesus sekoili hänen elämässään että piti kääntyä juutalaisuuteen? Nimittäin eihän ole mitään järkeä pitää ihmisten , uskovienkaan, sekoilua tekosyynä kääntyä Herrasta juutalaisuuteen. Juutalaiset uskonkiihkoilijathan tappoivat Herran. Ja sitä ennen taisi mennä joitakin profeettoja.

      • SabbatSaalom

        Mutta kun se oli väärä messias.

      • JeesustaSeuraamaan

        Jeesus ANTOI Itsensä, meidän ja koko maailman syntien tähden! Että jokaisella, joka nöyrtyy syntisen paikalle Hänen eteensä, ja luopuu synneistään ja riettauksistaan OLISI ARMO JA IANKAIKKINEN ELÄMÄ. kuten näemme, heitä on vain piskuinen lauma :( Kuten Jeesus tiesi sanoa (R38)!

    • jury

      Kaikissa (ihmisten) uskonnoissa sekoillaan, juuri siksi ne ovat uskontoja. Usko on eri asia, eikä tarvitse kehyksiä. Juutalaisuuteen kääntyvän on hyväksyttävä poikien silpominen ja eläinten rituaaliteurastus. Kummatkin vastenmielisiä ja barbaarisia tapoja. Perinneruokien takia ei tarvitse kääntyä. Ja lukea voi ihan mitä vain.

    • jury

      Kaikissa (ihmisten) uskonnoissa sekoillaan, siksi ne ovat uskontoja. Usko on eri asia, eikä tarvitse kehyksiä. Kun "kääntyy" juutalaisuuteen (enemmän kuin uskonto), täytyy hyväksyä ympärileikkaus (silpominen) ja rituaaliteurastus. Kummatkin vastenmielisiä ja barbaarisia tapoja. Perinneruokien takia ei tarvitse kääntyä. Ja lukea voi ihan mitä vain.

    • Kansainvälisen punaisen Ristin asiakirjojen mukaan juutalaisia kuoli toisessa maailmansodassa alle 300 000 henkeä. Luku käsittää kaikista syistä kuolleet. Kaasukammioitahan leireillä ei ollut muuta kuin tamineiden desinfioimiseen. Perkeleen sikiöt eivät voi lakata valehtelemasta.

      • Faktaatiskiin

        Kannattaa lukea muitakin iltasatuja, kuin magneettimediaa.

      • Moshe.Himmler.88

        Suosittelen lämpimästi iltalukemiseksi nerokkaan valtiomiehen Adolf Hitlerin "Mein Kampf/Taisteluni" -teosta. Siitä selviää ns. pomminjuuret, ja saa kauniit ja makoisat unosetkin, ikään kuin kaupan päälle...!

    • upeakirjoitus

      Oletko jo miten pitkällä Tooran opiskelussa? Upeaa, että joillain riittää rohkeutta vaihtaa uskontoa!

    • Aloitus ja nosto eivät tietenkään ole trolleja. Ollaan vakavan asia äärellä.

    • lähisukulainen

      Sama täällä. jeesus uskonto ei ole uskottava.

    • violaluna17

      Kristitytkö sekoilee? Maailmanlapset ne sekoilee! Tässäkin keskusteluketjussa on ihan hassuja kirjoituksia,voivoivoi...

    • Milk-and-Honey

      Minäkin haluan juutalaiseksi! Mahtavaa, kun toiset uskaltavat vaihtaa uskoa tuosta noin vain.

      • HenkiTekeeEläväksi

        Juutalaisuus leviää veren perimässä!

        Jokainen ihminen on 'adamilainen'.

    • PasiToivonen

      Oletko mies? Onnistuu kun leikkautat esinahkasi.

    • Rebekkah

      Olisipa kiva kuulla, miten ketjun aloittaja on edistynyt juutalaisella tiellä. Minuakin kiehtoo kovasti juutalaisuus, mutta en ole aivan varma, rohkenisinko kääntyä. (Ainakaan vielä.)

      • VainJeesusPelastaa

        Kiehtoo ja kiehtoo. Ennen kääntymistäsi tiedä, ettei juutalaisuus Pelasta kadotuksesta, vain Israelin Pyhä, Jeesuksen veri Pelastaa (ottaminen sovitus vastaan Hänen Nimessään).

    • valitse.totuus

      Miksi ihminen luopuu totuudesta ja lähtee seuraamaan valhetta? Oi voi tätä pimeyden aikaa!

    • Uskomatonta miten ihmiset lankeavat näihin trollien aloituksiin.

      • eitrollimielestäni

        Kerro, miksi tämä on mielestäsi trollausta? Kyllähän ihmisen on todettu vaihtavan uskontoaan.

    • shaaron

      Miten aloittajalla menee nyt? Koetko yhä juutalaisuuden itsellesi parhaana uskontona?

    • kirousväistyy

      Miksi hyläsit totuuden ja aloit seuraamaan valhetta? Etkö tiedä, mitä olet mennyt tekemään? Kuka sinua voi enää auttaa? Kokeile rukoilla Jeesusta!!! Hän on ainoa turvasi.

    • capiche

      Odota kun törmäät sekoileviin ja riiteleviin juutalaisiin. Kokemusta on siltäkin suunnalta. Sekoilu on ihmiselle tyypillistä toimintaa. Fantasia täydellisestä yhteisöstä on utopia. Kumppanien vioilla on tapana paljastua viimeistään kuherruskuukauden jälkeen.

      • baabelinsekoitus

        Niin, voihan sitä miettiä aluksi vaikkapa ortodoksi-, -reformi ja konservatiivijuutalaisutta. Näiden sisällä tietysti lukemattomia alasuuntauksia. Ortodokseillakin on erilaisia hasidistia yms. liikkeitä, jotka kilpailevat keskenään (Aish, Chabad, Belz yms.) Että ei se täydellistä ja yhtenäistä ole ainakaan.

    • Ben.Jehuda

      Niin sitä vaan kristinusko unohtuu kun pääsee aitoon asiaan käsiksi.

    • PedonMerkkiDaavidinTähti

      Juutalaisuuteen kääntyvä joutuu ihan erityisesti vannoen kieltämään Jeesuksen ja kolminaisuusopin: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Muiden uskontojen kohdalla tätä ei vaadita, mutta kristittyjen käännynnäisten kohdalla kyllä.

      Aloittaja on siis varmasti kieltänyt Jeesuksen, Isän ja Pyhän Hengen, sellaisena kuin UT opettaa ja liittynyt aktiivisiin antikristittyihin, tuntien nyt olonsa "kotoisaksi".

      Esim. nk. messiaaninen, sala-kristitty hän ei voi olla. Messiaaniset juutalaiset ovat juutalaisuudessa, itse alkujaan juutalaisina, alkaneet tunnustaa Jeshuaa profeettanaan (messiaaniset eivät tunnusta Häntä Jumalan Pojaksi). Mutta juutalaisuuteen kääntynyt, jos salaa uskoo Jeesukseen, kuitenkin virallisesti Hänet kieltäen, on valehtelija moneen suuntaan.

      Ensinnäkin Hän on kieltänyt Jeesuksen ja Jeesuksen puolelta tämä asia on selvä.

      Luukas 12: 8-10
      8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
      9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.
      10 Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.

      Jos hän kuitenkin teeskentelee uskoa juutalaisuuteen mutta samalla muka salaa "uskoen Jeesukseen" (jolla hänen kieltonsa vuoksi ei ole enää mitään merkitystä), hän on pettänyt myös juutalaiset. Eli on huijari / valehtelija, monesta näkökulmasta.

      Mutta aidosti Jeesuksen kieltäneenä, juutalaiseen lakiin ja talmudisti-rabbiinien kieltoihin ja käskyihin sielunsa perustaen, on hän epäilemättä nyt juutalainen, antikristitty ja kantaa mahd. kaulallaan juutalaisten okkultistien keskiajalla luomaa kuusikanta-kuviota ("Magen David = Daavidin tähti / kilpi"), jolla ei ole mitään tekemistä esim. Raamatun Daavid-, tai Salomo-kuninkaiden kanssa, vaan on yksistään juutalaisten kabbalistien alkukeskiajalta peräisin oleva noitamerkki, kuusikanta, heksagrammi.

      • Ben.Nathanael

        Se on turhaa mitään jeesusta seurata kun saa elää juutalaisessa uskossa ja elämän todellisuudessa!

    • capiche

      Kiitos ilmoituksesta. Armon alta lain alle siirtyminen on valinta, josta on seurauksensa.

      Ihmisillä on tapana sekoilla ja täydellistä yhteisöä etsivä tulee pettymään. Ellei sitten lopulta kasva aikuiseksi, ja ryhdy suhtautumaan ihmisen epätäydellisyyteen filosofisesti.

      Ei kristittyjen kanssa kestäkään, ellei katso ihmisten sijasta Kristukseen. Juutalaisten kanssa paljon aikaa viettäneenä voin kertoa, ettei kestä heidänkään kanssa. :)

      • capiche

        Heh, huomasin juuri toistavani itseäni. Nothing new. Tämähän onkin vanha ketju, jota kommentoin jo maaliskuussa.

    • starofdavidah

      Minäkin haluaisin olla mystikko juutalainen
      juutalaisilla on aito asia hallussaan ja taikavoimat

    • Anonyymi

      Älä häpäise Jeesuksen sovitustyötä jonka kautta Jeesus on uuden liiton välimies. Jos alat noudattaa vanhan testamentin lakia, menetät pelastuksen. Pelastus tulee yksin Herrasta. Raamatusta löytyy sisäinen juutalaisuus, joka kuuluu meille kaikille. Ulkonainen juutalaisuus ei voi ratkaista kaiken vaan sisäinen juutalaisuus. Tiedätkö mitä se on?

      Armo ja totuus tulee Kristuksen kautta

      • Anonyymi

        Kymmenenkäskyn laki on Uudessa liitossa kristityn sydämessä. Antikristillisyys poistelee käskyjä, ja julistavat, ei kuulu enää uudenliiton kristityille.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan itse antikristuksen palvelija adventisti, numerosarja, joka on tuomassa taakkoja ja eksyttämässä kristtyjä pois armosta.
        Raamattu ei ilmoita yhtään mitään kymmenen käskyn lakia, valehtelit. Sinulla on ohjeenasi synnin ja kuoleman laki.
        Tämä kaikki sisältyy kymmeneen käskyyn ja käskyjen noudattamiseen:
        Kivität sapatin rikkojat. Kivität huorat. Revit rikki patsaat ja muut idolit ja hävität ennustajat.
        Poistat viattoman veren velan.
        Jos ei lapsesi kunnioita sinua, niin toimit lain mukaisesti: Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä,
        ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'. Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.
        Seuraat kymmentä käskyä, niin nämä saattavat olla viimeiset sanasi: älä sinä jätä häntä rankaisematta, sillä sinä olet viisas mies ja tiedät, mitä sinun on hänelle tehtävä, saattaaksesi hänen harmaat hapsensa verisinä alas tuonelaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenenkäskyn laki on Uudessa liitossa kristityn sydämessä. Antikristillisyys poistelee käskyjä, ja julistavat, ei kuulu enää uudenliiton kristityille.

        1234567---

        Mitenkäs se Adventtimorsiamen kirkkopellossa kasvava Öljypuu jakselee?

        Onko jo paljon porukkaa oksastettu siihen vai osoittaako puu lahoamisen merkkejä?

    • Anonyymi

      Ahaa ok.

    • Anonyymi

      parhaat jutut ateismipalstalla kun nämä eivät ymmärrettävästi ketään jaksa kiinnostaa. joten siirtykää sinne.

    • Anonyymi

      Ilman Kristuksen sovintoverta olet KADOTUKSEN RJOKAA!

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista, kun Raamatun perusteella kristityt ovat Juutalaisia:

      "Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin". Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta
      hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois. Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa! "
      Room. 11:17-24

      "Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."
      Room. 2:28-29

    • Anonyymi

      Rabbiininen juutalaisuus on avoimen antikristillinen uskonto ja kulttuuri.

      Juutalainen voi olla samanaikaisesti ateisti, tai vaikka buddhalainen, hindu tai bahai.

      Mutta ei kristitty.
      Jompi, kumpi on valittava, juutalaisuus TAI Jeesus.

      Näitä kahta ei voi tunnustaa yhtäaikaisesti.

      Juutalaiset rabbit tekivät tämän selkeän pesäeron jo n. 2000 vuotta sitten ja näin on edelleen.

      Mahd. piilokristitty on kääntyessään huijannut juutalaisia sekä heidän rabbejaan.

      Juutalaisuuteen kääntyessään kristityn on seurakunnan edessä ääneen ja ilm. myös kirjallisesti kiellettävä Jeesus.

      He eivät siis ole enää uskottavia edes kristittyinä.
      Eivät ole uskottavia missään asiassa.

    • Anonyymi

      Jeesus oli tapauskovainen Juutalainen, ei mikään lahkoissa hilluva ja kaatuileva, sekavia moliseva helluntailainen.

      Luuk. 4:16

      Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.

      Juutalaisuuden uskoa Jeesus tulee kyselemään, löytääkö sitä kun tulee takaisin.

      Ilm. 14:12

      Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

      Helluntailaisuus on antikristuksen uskonto.

      • Anonyymi

        Tavallaan !

    • Anonyymi

      Jeesus oli Juutalainen, lapsena 8 pv. ikäisenä ympärileikattu ikuisen liiton jäseneksi.

      Kaikkki muut uskonnot kuin Juutalaiset on Raamatun mukaan niitä "Saatanan synagoogia".

      • Anonyymi

        Tekopyhät kristityt suitsuttaa Israelin valtiota ja kansaa, mutta vihaavat Juutalaisten uskontoa.
        Jeesus oli uskoltaan Juutalainen, ei mikään helluntailainen lahkolainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekopyhät kristityt suitsuttaa Israelin valtiota ja kansaa, mutta vihaavat Juutalaisten uskontoa.
        Jeesus oli uskoltaan Juutalainen, ei mikään helluntailainen lahkolainen.

        Luuk. 4:16

        Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

      • Anonyymi

        "Jeesus oli Juutalainen, lapsena 8 pv. ikäisenä ympärileikattu ikuisen liiton jäseneksi.
        Kaikkki muut uskonnot kuin Juutalaiset on Raamatun mukaan niitä "Saatanan synagoogia"."

        Jeesus oli juutalainen? Vai niin? No vastaappa, kenelle Jeesus lausui nämä sanat:

        "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. (Joh.8:44)"

    • Anonyymi

      Leikkasitko jo kilkelinpään?

    • Anonyymi

      Suomessa on kymmeniä jos ei sataa erilaista kristillistä lahkoa tarjolla. Turha pitää mitään kiirettä jos oikein uskontoakin meinaa vaihtaa.

      • Anonyymi

        Ketään kristittyjä ei palvota ja kristityt vaan torailee keskenään, mutta palvovat juutalaisia, joten juutalaisuudessa on näitä etuja kristinuskoon nähden.

        Pelastuakseen ei myöskään tarvitse uskoa Jeesukseen, vaan on Jumalan silmäterä ihan vaan omassa lihassaan.

        Käskytkään ei mitenkään rajoita elämää, vaan tappaminenkin...jopa lasten...on sallittua ja oikeutettua silloin, kun on kyse vääräuskoisista---ja vääräuskoisiahan ovat kaikki muut paitsi juutalaiset. Joten ei kannata ryttyillä juutalaisten kanssa, sillä Jumala katsoo henkilöön ja hyvin tarkkaan katsookin!

        Juutalaisia palvovien ja siunailevien kristittyjen kannattaa kuitenkin muistaa, että usko ilman tekoja ei ole mistään kotoisin Jahven silmissä, joten pelkkä siunailu ei yksin riitä pelastukseen ikuisesta piinahelvetistä, vaan tarvitaan rahavirtoja Israeliin, sillä Jumalan 1.luokan silmäteränä oleminen ei ole halpaa.

    • Anonyymi

      Kuka jättää Jeesuksen ja hylkää pelastuksensa kristittyjen "sekoilun" takia?!

      Muistutan, että kristinuskossa on tarkoitus seurata Kristusta, eikä muita kristittyjä.

      • Anonyymi

        Sori vaan mutta jeesuksesi on lucifer

        Biblia (1776)
        Ilm. 22:16 Minä Jesus lähetin minun enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Davidin juuri ja suku, se kirkas kointähti.

        Lucifer on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo, ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja. Antiikista lähtien Lucifer on tarkoittanut Kointähteä eli Venusta. Nimitys kuvaa Venuksen nousua loisteena taivaalle ja lankeamista taivaan rannan taa.[1]

        Ei ihmekään kun uskovat käyttäytyvät kuin riivatut. Seuraavat heidän herraansa saatanaa

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe