Jos olisi enää muutama viikko elinaikaa?

tässäiässäpohtii

Olen uskossa, mutta olisi se varmaan kova uutinen, jos sellainen uutinen tulisi puun takaa. Tätini kamppaili neljä vuotta sitten tällaisissa tunnelmissa. Hän tiesi ettei näe enää juhannusta.
Joskus Jumala antaa "armon" valmistautua iankaikkisuutta varten vielä viime hetkillä. Ei tätikään ollut eläessään mitenkään uskonnollinen, mutta kyllä hän joutui pohtimaan asioita kuolinvuoteellaan.
Toivon, että kun aikana tulee, niin saisin lähteä äkkiä. Aina pitäisi olla "kapsäkit pakattuina" iankaikkisuusmatkalle. Välit kunnossa Jumalan ja läheisten kanssa. Hyvä saattaa myös testamentti-, hoitotahtoasiat kuntoon, jos tulee kiire.

24

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivoi.tietää.elinaikaa

      Onhan se, eräs tuttu mies teki henkivakuutuksen ja sanoi iloisena, että häneläisi vielä ainakin 30 vuotta, mutta puolen vuoden päästä hän olikin jo kuollut. Olet ihan oikeassa...!

    • pitääollavalmiina

      Eräs julistaja (jääköön nimi sanomatta ennen loukkaa vainajien läheisiä) sanomatta oli ollut perhejuhlassa. Tilaisuudessa oli pidetty esillä evankeliumia ja puhuttu elämän rajallisuudesta. Pöydässä oli ollut kaksi veljestä, jotka olivat aikoneet elää vielä ainakin kaksikymmentä vuotta. No tilaisuuden lopussa he olivat lähteneet heittämään jotain vierasta kotiin ja matkalla päätyivät kolariin seurauksella että kuolivat.

      • 1800-luvulla muuan ranskalainen jonka nimeä en enää muista, olisiko ollut ammatiltaan lääkäri, teki 52-vuotiaana päätöksen elää satavuotiaaksi. Hän kuoli 54 vuoden iässä.


    • Raamatunsanaa

      Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.

      Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.

      Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.

      Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

      sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

      Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla."

      Tällainen lohdutus muslimeilta puuttuu.

      • mahtavaauskovalle

        Jeesus sanoo: Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
        Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Joh. 14: 1- 3.


    • sagsdfgasdfg

      Kuolemanpelkohan on tunnetusti synnyttänyt suunnilleen kaikki jumalat.

      • kysynpä

        Miksi sitten kuolema pelottaa? Siis pelottaa sinuakin, kun vastaat noin.


    • fda

      Uskonnot luovat kuolemanpelkoa ja tarjoavat kuvitelmia "jatkosta" pitääkseen ihmiset seuraajinaan. Se on kuin lukisi kiukuttelevalle lapselle satuja kun tämä ei halua mennä nukkumaan ajoissa. Se tarjoaa jotain mihin tuudittautua. Ei kuolema aikuisten oikeasti ole sen kummempi kuin nukkuisi ilman unia eikä heräisi. Aivot kun eivät toimi niin ei ole mitään mistä heräisi.

      Jos olisi muutama viikko elinaikaa viettäisin sen läheisten parissa ja järjestäisin kaikki käytännön asiat kuntoon niin ei heidän tarvitsisi sitten miettiä kuka saa mitäkin.

      • TietoisuusIlmanAivotoim

        "Aivot kun eivät toimi niin ei ole mitään mistä heräisi."

        Tai paremminkin minne palaisi. Silloin jäädään sinne missä ollaan, jos aivot eivät palaa takaisin toimintaan.


      • Re.Incarnation
        TietoisuusIlmanAivotoim kirjoitti:

        "Aivot kun eivät toimi niin ei ole mitään mistä heräisi."

        Tai paremminkin minne palaisi. Silloin jäädään sinne missä ollaan, jos aivot eivät palaa takaisin toimintaan.

        "Silloin jäädään sinne missä ollaan, jos aivot eivät palaa takaisin toimintaan."

        Ei palata samoihin aivoihin jos eivät palaa toimintaan, uusiin saatetaan jossain vaiheessa tulla.


      • fda

        Olisihan se kiva, jos olisi maailma olisi kolikkopelimäinen, missä saisi aina käyttää yhden markan lisäkrediitin uuteen elämään. Pidemmällä aikavälillä saattaisi kyllä kypsyttää kun joutuu lähtemään nollasta eikä jatkaa siitä mihin jäi.


      • fda

        Että sinällään tämä miten maailma toimii tuntuu olevan parempi vaihtoehto.


      • sattumaako.se.muka.on
        fda kirjoitti:

        Että sinällään tämä miten maailma toimii tuntuu olevan parempi vaihtoehto.

        Pallokin pyörii itsekseen jos luulet että maa niminen pallo pyörii vaan sattumalta...?


      • fda
        sattumaako.se.muka.on kirjoitti:

        Pallokin pyörii itsekseen jos luulet että maa niminen pallo pyörii vaan sattumalta...?

        Vai onko järkevä selitys, että jokin näkymätön taikuri käytti taikasanoja ja loihti parissa päivässä maailmankaikkeuden 5000 vuotta sitten? Uskoo ken haluaa.


    • kysynpä

      Mikä on missiosi pyöriä näillä palstoilla. Yritätkö saarnata asteismia, vai eikö ole muuta mielekästä toimintaa?
      Vastaan, miksi itse olen täällä. Julistan evankeliumia.

      • fda

        Siinäkö ovat ainoat syyt miksi kuvittelet jonkun olevan palstoilla?


      • no-kerro
        fda kirjoitti:

        Siinäkö ovat ainoat syyt miksi kuvittelet jonkun olevan palstoilla?

        Onko sitten vastausta kysymykseen?


      • kysynpä

        No riittäähän niitä toimettomia, syrjäytyneitä istumaan päivät pitkät netin äärellä. Jos ei usko Jumalaan, niin en vain, miksi nämä palstat kiinnostavat. Sielun rauhattomuus panee vatvomaan näitä juttuja, mutta käy täällä myös herätyksessä olevia, Jumalaa janoavia.
        Et ole itse vastannut, miksi roikut täällä?


      • fda

        Niin, miksi joku seuraa televisiota tai nuokkuu kirkossa? Vaaditko heiltä vastauksia siitä mitä tekevät omalla ajallaan?


      • fda

        Voin kyllä vastata jos perustelut vaatimuksesi.


      • kysynpä

        Moni seuraa televisiota, jos ei ole muuta järkevää tekemistä ja kirkossa käydään kuulemassa Jumalan sanaa, elämän leipää ja virvoitutaan yhteisestä rukouksesta.
        Niin mikä saa sinut sotkemaan näitä palstoja. Sinua jotenkin risoo ja rassaa, että uskotaan Jumalaan. Siihen tulokseen jään, kun et halua vastata,
        Et kyllä ainakaan fiksua kuvaa anna itsestäsi ja tuskin edistät ateismia. Paljon aikaa sinulla menee päivystäessäsi palstoja. Olet ilmeinen tyhjäntoimittaja.


      • fda

        "Moni seuraa televisiota, jos ei ole muuta järkevää tekemistä ja kirkossa käydään kuulemassa Jumalan sanaa, elämän leipää ja virvoitutaan yhteisestä rukouksesta."

        Yhteistä näille on rentoutuminen. Nykykirkkohan ei enää toimi kuten ennen, joten sielläkin voi "virvoittua". Tosin nykykirkossahan ei kovin moni käy, tilastojen alle kerran vuodessa nekin jotka siihen kuuluvat.

        "Niin mikä saa sinut sotkemaan näitä palstoja."

        En ole sotkemassa palstoja vaan keskustelemassa. Onko sinulla tapana keskustella muiden kanssa?

        "Sinua jotenkin risoo ja rassaa, että uskotaan Jumalaan. Siihen tulokseen jään, kun et halua vastata,"

        Olen siihen kysymykseen useasti vastannut, koska jostain syystä fundikset vaativat tietää miksi muut kirjoittavat ja lupasin siihen vastata jos kerrot miksi vaadit tätä tietää. Sinä et osannut vastata, joten jatkoit syyttelyä.

        Sentään teillä ei ole enää käytössä jalkapuita ja selkäsaunaa niille jotka ovat eri mieltä kuten silloin kun uskonto oli vahvimmillaan tässä maassa. Kuolonvuosien ja nälkävuosien aikaan.

        "Et kyllä ainakaan fiksua kuvaa anna itsestäsi ja tuskin edistät ateismia. Paljon aikaa sinulla menee päivystäessäsi palstoja."

        Et itsekään tunnu tällä haastamisella edistävän asiaasi.

        "Olet ilmeinen tyhjäntoimittaja."

        Näinkö sinua on opetettu kohtelemaan muita, solvauksilla? Juuri tuollainen syyttely on syy miksi ei pääse muodostumaan hyviä välejä tämän teidän uskontonne kanssa, eikä minulla ole mitään sympatiaa sille kun se lopulta itsekseen kuihtuu pois.


    • olenherranne

      Vakuutusyhtiöiden onni ettei liian aikasin herra ilmottele millonka lähetää, eli herra luo sitä kautta rikkaita ihmisiä! Köyhät kyykkyyn sanon minä

    • Taavi.Tyhjätasku

      Toivon, että kun aikana tulee, niin saisin lähteä äkkiä. Aina pitäisi olla "kapsäkit pakattuina" iankaikkisuusmatkalle. Välit kunnossa Jumalan ja läheisten kanssa. Hyvä saattaa myös testamentti-, hoitotahtoasiat kuntoon, jos tulee kiire.
      I
      Niin noita mietitään monessa päässä ?
      Testamentti on mahdollista kirjoittaa heti kun täysi-ikäisyys on saavutettu, siinä ei ole ongelmaa sen tiedän. Hoitotahto on myös ilmaistavissa samoin periaattein. "Kapsäkkiä" tuskin tarvitsee pakata,jos nyt ei laske sitä ,että määrittää "kapsäkki " johon tulee pakatuksi sitten kun omaisille ei ole enää muuta tehtävää kuin laskea miten jälkeenjäävä on hyödynnettävissä. Kun vielä varmistaa sen ettei "käärinliinojen laskosiin" jää mitään on valmis ! Läheisiä on turha miettiä he kyllä saavat lakiosansa jos jotain jää. Paras tilanne on siolloin kun jäännös on -0. Pöytä on puhdas ja riitakapuloita ei ole. Valmisteluun voi liittyä tunteilua mutta sehän ei juuri muuttoa kummempi ole ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2802
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      259
      2792
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      67
      2395
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      207
      1876
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1348
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      49
      1245
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1162
    Aihe