Evoluutio on toiminut ja toimii edelleen siten, ettei sillä ole mitään tavoitetta tai suuntaa. Evoluutio ja luonnonvalinta on toiminut myös ihmisenä tunnetun lajin kehityksessä. Evoluutioteoriassa puhutaan lajeista ja alalajeista, kuten voidaan nähdä monien samaksi lajiksi luokiteltujen lintujen ominaisuuksista.
Etelä-eurooppalainen västäräkki on hieman erivärinen kuin meidän kotoinen västäräkkimme. Monien sirkkujen nokan muoto on kehittynyt sen mukaan millaisia siemeniä sen hyödyntämässä ekolokerossa on kehittymässä. Luonto kehittyy yhtenä suurena kokonaisuutena, ei siten että vain jokin yksittäinen laji nytkähtäisi muusta luomakunnasta poikkeavasti.
Ala-lajeista kehittyy aikanaan omia lajejaan jotka eivät riittävästi eriytyessään pysty enää risteytymään, eivätkä saamaan elinkelpoisia jälkeläisiä muiden alaljien kanssa. Samalla kun uusia lajeja muodostuu entisistä alalajeista, myös joitakin lajeja saattaa kuolla sukupuuttoon. Ekolokeroissa tapahtuva muutos saattaa olla liian nopea joillekin pitkän elämänkaaren ja hitaan elämänkierron omaaville eliöille.
Erittäin hyvä esimerkki lajin sukupuutosta on saimaan norppa joka kituuttaa sukupuuton partaalla. Sen ekolokero on muuttunut nopeasti siitä jääkauden jälkeisestä tilanteesta jolloin se alkoi eriytyä yhteisestä kantamuodostaan. Ennen pitkää meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia ettei saimaan norppaa enää voida pelastaa.
Totta helvetissä evoluutio on toiminut myös ihmislajin kehityksessä. On selvää että vaalea ihonväri on ollut se edullinen ominaisuus, joka on yleistynyt pohjoisissa ihmispopulaatiossa. Siitä on ollut selvä lisääntymisetu meillä täällä pohjoisessa. Aivan samoin tummaihoisuus on ollut lisääntymisetu päiväntasaajalla elävälle ihmiselle. Ihminen on siis selvästi eriytynyt alalajeiksi ja alalajeilla on täten erilainen geeniperimä. Jos ihminen olisi voinut eriytyä vielä muutamia kymmeniä vuosia niin on todennäköistä ettei amerikkalainen ja eurooppalainen ihminen saisi elinkelpoisia jälkeläisiä tai eivät ehkä saisi ollenkaan jälkikasvua, eivät siis risteytyisi.
Ihonväri ei ole tietenkään ainoa erottava ominaisuus, se on vain helpoiten havaittavissa. Ehkä tärkein ominaisuus on kuitenkin erilaisten tautien kestäminen ja sietäminen. Pohjoisilla ja eteläisillä kansoilla on hyvin erilainen geeniperimä mitä tulee erilaisten tautien kestävyyteen. Selvimmin tämä tautikestävyys tuli espanjalaisten ja portugalilaisten valloittaessa Etelä-amerikkaa. Suurinta tuhoa alkuperäisten Inka-kansojen keskuudessa aiheuttivat eurooppalaisten tuomat taudit, joille Inkoilla ei löytynyt minkäänlaista immuniteettia ja he kuolivat lavantauteihin ja jopa tavallisiin flunssa-viruksiin.
On täysin pölvästiä ajattelua, että lähi-idästä saapuvat maahantunkeutujat toisivat jotain parannusta pohjoiseen geeniperimään. Lajien kehittymisessä avainsana on ollut "kelpoisimman valmistus" eli evoluutio ja luonnonvalinta ovat muokanneet kuhunkin ympäristöön juuri sellaiset ominaisuudet, jotka ovat edullisia ja saavat aikaan lisääntymisedun, joka sitten leviää yleiseksi ominaisuudeksi populaatioon.
Nykyään esim. kalataloudessa pyritään välttämään siirtoistutuksia ja se onkin nykyään luvanvaraista. On nimittäin todettu että jokaisessa järvessä ja lammessa on täysin siihen sopeutunut kalakanta. Jos esim. ahven on pienikokoista niin se on vain seurausta siitä että pienikokoisuus on ollut merkittävä etu.
Rotu mielletään lähinnä ihmisen tavoitteelliseksi toiminnaksi jonkin tietyn ominaisuuden saavuttamiseksi esim. juuri koirissa. Tällainen yhden ominaisuuden huomioiminen rodunjalostuksessa on puusilmäistä touhua ja siinä jäävät täysin huomiotta ne lukemattomat muut hyvät ominaisuudet joita koiran kanta-lajille sudelle on muodostunut miljoonien vuosien evoluutiossa ja luonnonvalinnassa.
Etelä-eurooppalainen västäräkki on hieman erivärinen kuin meidän kotoinen västäräkkimme. Monien sirkkujen nokan muoto on kehittynyt sen mukaan millaisia siemeniä sen hyödyntämässä ekolokerossa on kehittymässä. Luonto kehittyy yhtenä suurena kokonaisuutena, ei siten että vain jokin yksittäinen laji nytkähtäisi muusta luomakunnasta poikkeavasti.
Ala-lajeista kehittyy aikanaan omia lajejaan jotka eivät riittävästi eriytyessään pysty enää risteytymään, eivätkä saamaan elinkelpoisia jälkeläisiä muiden alaljien kanssa. Samalla kun uusia lajeja muodostuu entisistä alalajeista, myös joitakin lajeja saattaa kuolla sukupuuttoon. Ekolokeroissa tapahtuva muutos saattaa olla liian nopea joillekin pitkän elämänkaaren ja hitaan elämänkierron omaaville eliöille.
Erittäin hyvä esimerkki lajin sukupuutosta on saimaan norppa joka kituuttaa sukupuuton partaalla. Sen ekolokero on muuttunut nopeasti siitä jääkauden jälkeisestä tilanteesta jolloin se alkoi eriytyä yhteisestä kantamuodostaan. Ennen pitkää meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia ettei saimaan norppaa enää voida pelastaa.
Totta helvetissä evoluutio on toiminut myös ihmislajin kehityksessä. On selvää että vaalea ihonväri on ollut se edullinen ominaisuus, joka on yleistynyt pohjoisissa ihmispopulaatiossa. Siitä on ollut selvä lisääntymisetu meillä täällä pohjoisessa. Aivan samoin tummaihoisuus on ollut lisääntymisetu päiväntasaajalla elävälle ihmiselle. Ihminen on siis selvästi eriytynyt alalajeiksi ja alalajeilla on täten erilainen geeniperimä. Jos ihminen olisi voinut eriytyä vielä muutamia kymmeniä vuosia niin on todennäköistä ettei amerikkalainen ja eurooppalainen ihminen saisi elinkelpoisia jälkeläisiä tai eivät ehkä saisi ollenkaan jälkikasvua, eivät siis risteytyisi.
Ihonväri ei ole tietenkään ainoa erottava ominaisuus, se on vain helpoiten havaittavissa. Ehkä tärkein ominaisuus on kuitenkin erilaisten tautien kestäminen ja sietäminen. Pohjoisilla ja eteläisillä kansoilla on hyvin erilainen geeniperimä mitä tulee erilaisten tautien kestävyyteen. Selvimmin tämä tautikestävyys tuli espanjalaisten ja portugalilaisten valloittaessa Etelä-amerikkaa. Suurinta tuhoa alkuperäisten Inka-kansojen keskuudessa aiheuttivat eurooppalaisten tuomat taudit, joille Inkoilla ei löytynyt minkäänlaista immuniteettia ja he kuolivat lavantauteihin ja jopa tavallisiin flunssa-viruksiin.
On täysin pölvästiä ajattelua, että lähi-idästä saapuvat maahantunkeutujat toisivat jotain parannusta pohjoiseen geeniperimään. Lajien kehittymisessä avainsana on ollut "kelpoisimman valmistus" eli evoluutio ja luonnonvalinta ovat muokanneet kuhunkin ympäristöön juuri sellaiset ominaisuudet, jotka ovat edullisia ja saavat aikaan lisääntymisedun, joka sitten leviää yleiseksi ominaisuudeksi populaatioon.
Nykyään esim. kalataloudessa pyritään välttämään siirtoistutuksia ja se onkin nykyään luvanvaraista. On nimittäin todettu että jokaisessa järvessä ja lammessa on täysin siihen sopeutunut kalakanta. Jos esim. ahven on pienikokoista niin se on vain seurausta siitä että pienikokoisuus on ollut merkittävä etu.
Rotu mielletään lähinnä ihmisen tavoitteelliseksi toiminnaksi jonkin tietyn ominaisuuden saavuttamiseksi esim. juuri koirissa. Tällainen yhden ominaisuuden huomioiminen rodunjalostuksessa on puusilmäistä touhua ja siinä jäävät täysin huomiotta ne lukemattomat muut hyvät ominaisuudet joita koiran kanta-lajille sudelle on muodostunut miljoonien vuosien evoluutiossa ja luonnonvalinnassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.