Olen loppu tähän olemiseen.

Ehkä vähän helpottaa kun kuulet että toinen samanlainen :(

Minulla on ihan samoin: Nautin elämästä ja teen mitä lystään, kun en kelpaa edes töihin. Vähän on tietysti niukkaa, mutta voi tätä elämän ihanuutta, kun saa nukkua aamulla pitkään ja olla rauhassa päivästä ja viikosta toiseen. Onneksi on sentään vaimo, jolla on pysyvä virka ... ja pitkät työpäivät. Minä poika se vain oleilen ja elän terveellisesti luontoretkistä nautiskellen - jos sää on hyvä, enkä viitsi aina vain harrastella kotona mitä nyt million keksinkin. KIITOS VALTIO, ETTÄ TYÖLLISTÄT PAKOLAISET, ETKÄ MINUA! Saanpahan vähän revanssia, kun ei tarvitse osallistua näihin talkoisiin. Totuus on kuitenkin se, että hankin kolme ylempää yliopistotutkintoa, hyvän kielitaidon ja lähes 30 vuotta lujaa ammattitaitoa, jonka jälkeen en sitten yhtäkkiä enää kelvannutkaan edes apurahan hakijaksi saati uuden tohtorinväitöksen tekijäksi. Satojen työhakemusten ja monien vuosien jälkeen päätin viimein, että nyt riitti: Jos ei kelpaa, niin ei sitten. Ja nyt mina poika nautin vain elosta ja laulan:

"Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt.
Luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt.
Tulkaa viekää sitten vaikka tuhkat pesäsätä,
Mut' minä nautin kesästä.

Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.
Vain suvituulen
Minä kutsun kuulen.
Se ottaa mukaan mun uudelleen.

Viranomaiset saa mua turhaan etsiä.
Vielä riittää sentään jonkin verran metsiä.
Enkä välitä mä kuulla yhtään uutista
Sen raatikaisen tuutista.

Siellä missä käki vielä kehtaa kukkua,
Siellä sammalvuoteella on hyvä nukkua.
Kahila ei laula, eikä höyry selosta.
Mä nautin hiljaiselosta.

Elämä tää on vain sattumalta saatua,
Mutta stressin uhrina ois synti kaatua.
Hetkeäkään heiluisi en täällä hengissä
Mä kiiltonahkakengissä.

Hiljaa vaeltaen tahdon sinne ehtiä
Missä ilmesty ei joutavia lehtiä.
Hoitakaa te uskolliset hyvin sorvia.
Jo näkyy hiirenkorvia.

Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.!

JUHA VAINIO

Hey on kiva lukea että jotkut ovat syrjaantymisesta keksinyt sen hyvän puolen..mutta itseäni se joskus ahdistaa..Olen luonteeltani kuitenkin aktiivinen ja tekemattomyys ahdistaa. .no käyn kuntosalilla paivittain. .Siinäpä se sitten onkin..kaupungille ei huvita mennä yms..ja olen ollut jossain ilmaistapahtumissa mutta niissä on eläkeläisiä tunnen itseni ulkopuoliseksi. .Itselläni ei ole kun peruskoulu ja hajanainen työkokemus ja olen saanut useimmiten kenkää työstä ellen ole itse lähtenyt jos liikaa kiusataan. En ole sopeutunut minnekään. .muutaman koulun .olen aloittanut mut ne on jääny kesken..no tass päivästä päivääntyomarkkinatuella jolla tulee toimeen. .nukun kymmeneen ja sit kahdelta salille kauppaan kotiin. .jos joku lahden seudulta tietää minne vois mennä itseään ulkoiluttaa. .baarit alkoholi ei kiinnosta..Olen nainen 49..ja sinkkukin. .

Vai ei "ketään ota ikinä yhteyttä". Miksi pitäisi? Miksi et itse voisi olla aktiivinen ja alotteellinen ja ottaa yhteyttä?

En ymmärrä miten ihmiset valittavat tekemättömyydestä, kun se on oma valinta: Tekemistä on vaikka kuinka paljon! Eikä sen tarvitse olla kallista, eikä tarjota edes rahallista korvausta. Opiskele, harrasta mitä vain mikä kiinnostaa. Opettele vaikka koodaamaan Pythonia, jos et todellakaan keksi mitään kiinnostavampaa. Se olisi edes hyödyllistä, kuten vaikkapa iPhonen ohjelmoinnin opettelu. Voisi syntyä vaikka mitä. Kävele luonnossa, joka on paljon edelisiä kiinnostavampaa ja terveellisempää, mutta molempi parempi. Lue. Voit keksiä mitä tahansa. Maailma on avoin - varsinkin työttömälle! Hyödynnä se. MIeti vaikka mitä elämässä kannattaa tehdä ja tee niin.

No täällä nyt ei kannata oikeastaan panostaa mihinkään suuresti, koska kaikki on niin ohimenevää. Ihmiset raatavat ja kuvittelevat suuria itsestään ja hehkuttavat toisilleen erinomaisuuttaan, josta kukaan ei ole oikeasti kiinnostunut, koska kaikki ovat kiinnostuneita vain itsestään. Montaako henkilöä tekoineen täällä muistetaan heidän kuoltuaan, ei juuri ketään, monesti ei edes lähipiiri muista, vaan mieluummin unohtaa "herra- tai rouvajohtajan" hoitolaitokseen vaippoineen. Moni raataa henkihieverissä tavoitellen viimeisillä voimillaan sitä niin hyvää eläkettä, että "sitkun" ja sitten viekin sairaus rahat ja unelmat ja "parhaassa" tapauksessa hauta odottaa...mutta saahan sitä tavoitella...kauas linnut karkaavat.

Mua ei kiinnosta enää kuin syöminen (ei, en ole ylipainoinen) ja juominen.
hyvä ateria, pari bissee ja sitten kevyttä juopottelua kunnes nukahtaa.
aamulla ei krapulaa ja sama kuvio toistuu.

Ihmisen elämä tapahtuu omalla kohdalla. Muiden kiinnostuksella ei ole väliä, mutta älä hukkaa terveyttäsi ja omaa elämääsi.

Ei se palkkatyö ole ainut elämäntarkoitus. Tietenkin rahaa tulee enemmän, mutta onko siitä loppujen lopuksi hyötyä. Olen oppinut elämään pienellä butjetilla ja rahaa on jäänyt jopa säästöön. Ei ole häpeä käydä leipäjonossakaan, dyykata lukemista lehtikeräyksistä, kuluta kirppareita. Siitä voi tulla ihan elämäntapa. Ihmisiä tapaa, saa tuttuja ja ystäviä vapaaehtoistyön kautta ja voi elää hyödyllistä ja mukavaa elämään.
Syön suhteellisen terveellisesti, pidän yllä kuntoa ja terveyttä. Voi mikä onnentunne tämä vapaus järjestellä elämänsä niin kuin haluaa.
Ja kun elämä on annettu Jumalan johtoon, niin ei koe olevansa syrjäytynyt. En olleenkaan koe olevani sellainen.

Elämäni on vain oleskelua. Ketään ei ikinä ota yhteyttä eikä minulla ole aktiviteettejä, ainakaan sellaisia mitkä piristäisi mieltäni. On yksinkertaisesti masentavaa.

Eikö kielikorvaasi särje lause: "Ketään ei ikinä ota yhteyttä..."? vrt. lauseeseen "Kukaan ei ikinä ota yhteyttä..."

No, syrjäytymiseen kai tottuu.

Itse oikeastaan nautin vapaudesta. Jo lapsena huomasin kuinka ällö paikka esim koulu on.

Samoin armeija ja koulutus sekä työelämä. Teen omia hommia ja nautin vapaudesta. Perhettä ei ole. Mihinkään uraputkeen ei kiinnosta lähteä.

Vapaudessa on hyvä elää jos pärjää taloudellisesti.

Lukee kirjoja, matkailee lähiympäristössä,kirjoittelee.

Nk. Ystävien kanssa kannattaa olla varovainen, parempi kun pärjäilee yksin.

Maailma on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpia kirjoja! Siinä on ollut yksi henkireikä, ja rakas harrastus.
Ja uusia tulee kokoajan, kaikkia ei elinaikanaan ehdi lukea...
Olen ollut niinpaljon yksin, ja kauan, ja nyt poissa työelämästäkin että tiedän tuon aloittajan tunnelman.
Samaan oravanpyörään jossa ennen olin, ei saa minua enää mikään eikä kukaan :)

keitä riisiä, ja syö. tarvitset vain vettä, riisiä ja suolaa. siinä pikku aktiviteettia sinulle, ruoanlaittoa meinaan

Minä puhun asiaa.

Mä ikäni puursin ja puursin ja kuin muut halusivat. Vaimon bipolaari vei eron aikaan ja samaan aikaan olin verkkokalvoleikkauksessa joka töpättiin ja tuli useita leikkauksia ja tippoja ja piikki silmään. Tää Sisu mies ikänsä menetti vaimon , kolme koiraa siis lapsemme ja psykoosi Skopolamin tipoista.
Yli kaksi v meni ja ajat sitten lääkkeet pois joista vain haittaa ennen kuin sain elämästä kiinni.
Itsarin suunnittelin oliko ilmeiseti psykoosiehkäisylääkkeen syytä. Itse vähensin ANNOKSIA , KUN TAJUSIN LÄÄKEKURJUUTENI.

Omakotitalo ja odotin , odotin kun ain ikäni kaikki yksin niin nyt en kyentynyt ja odotin , mutta ei tullut apuja. Apuja ei tullut vaikka suuri joukko tiesi ja tunsi ja kristittyjä ,kuin myös..
Postilaatikosta ei tule morsianta ei auttajaa ei ymmärtäjää ei kuin laskuja lisää vaan........
Askel jonnekkin minne haluaisit . Yksi askel ja siitä....

Itse olen ollut työttömänä jo yli 5 vuotta. Käyn kuntouttavassa työtoiminnassa neljänä päivänä viikossa.

Mun tyypillinen arkipäivä

herätyskello soi klo 6. Käyn vessassa pesemässä hampaat. Syön lautasellisen puuroa, ja juon kupin kahvia. Surffailen tabletilla netissä. Kahdeksaksi menen kuntouttavaan työtoimintaan. Lähden sinne kävellen, ja olen siellä kahteen asti. Puoli kolmen aikoihin olen kotona, ja laitan ruokaa. Ruuan jälkeen juon tuopillisen kahvia, ja otan päikkärit. Laitan herätyskellon soimaan neljäksi, ettei päikkärit veny liian pitkäksi. Lähden kylille kävelemään. Siinä joskus viiden jälkeen palaan kotiin kaupan kautta, jos tarvitsee jotain ruokia ostaa. Kuuden aikaan syön ilta palaa, ja loppu ilta menee koneella ja telkkarin ääressä.

Kyllä se niin on että kukaan ei sinne kotiin tule mukaansa hakemaan. Itse se on aktiviteettinsa löydettävä.
Joka kylällä on kirjasto. Maantietä ja metsäpolkua pääsee. Järvessä ui ilmaiseksi, jos ei avantoon uskalla niin kesäisin ainakin. Kun kerran netit näkyy kaikilla olevan, sieltä löytyy pilvin pimein mielenkiintoista asiaa. Jos historia kiinnostaa, aineistoa on niin paljon ettet eläissäsi ehdi kaikkea lukea. Jos lääketiede- luonto- uskonto- mikä tahansa kiinnostaa, avaa netti!
Elämä on ihan just niin kurjaa ja kamalaa kun sen itse tekee! Jos jäät miettimään että miten kamalan epäreilua kun mua koulussa kiusattiin, kun mulla on näin huonot jalat etten pääse liikkeelle, kun mulla sitä ja tätä. Sinne nurkkiisi saat homehtua.
Se on myös niin, että vaikka naapurit huomaisi että tuolla nyt ei mene hyvin, on hyvin usein vaikea ketään lähestyä kun on saanut vihamieliset katseet ja "mitä se sulle kuuluu". Mieluiten sitten jättää sinne omilleen happanemaan.
Itsesääli ja katkeruus ovat ihmisen pahimpia vihollisia!