Venäjä asetti suomalaisen rehun tuontikieltoon.
Venäjä on asettanut suomalaisen eläinrehun väliaikaiseen tuontikieltoon, kertoo Yle.
Kieltoa perustellaan sillä, että rehuja olisi väärennetty ja ne sisältäisivät geenimanipuloitua ainesta.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kiistää epäilyt.
– Geenimanipuloitu rehu pitäisi rekisteröidä erikseen, mutta he väärentävät tietoja ja toimittavat rekisteröimättömiä rehuja, sanoo Sergei Dankvert Venäjän eläinlääkintä- ja kasviterveyslaitokselta
– Syytökset eivät pidä paikkaansa. Meillä rehutehtaat ovat Eviran valvonnassa eikä rehuja väärennetä. Myös yrityksillä on omavalvontaa, jonka perustella rehujen koostumus on jäljitettävissä, vastaa yksikönjohtaja.
Sen siitä sitten saa kun menee tiputtamaan finaalista ulos!
Venäjällä on sellaiset määräykset ja niiden tulkinnat, kuin kulloinkin on tarkoituksenmukaista. Sama koskee lakeja.
-kuin Ay -liike Suomessa, ovat lain ulottumattomissa verottomine rahoineen.
Sosilisti prersidentit harrastaa samaa verottomuutta, ja anoneet ja saaneet liian suuren eläkkeen 20 400 € vuodessa.
Samaa neukku mallia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä Sosialisti ei ainakaan ole Ryssä. Ryssä yrittää vaikuttaa pelottelemalla ettemme hakisi NATO:n jäsenyyttä. Nyt pitää pysyä tiukkana.