" Olen hyvin sosiaalinen, pidän ihmisistä ja tulen

jhnhuopöööäö

kaikkien kanssa toimeen " Näin aloittaa työpaikkahaastattelussa " kaikki " työnhakijat kuvauksen itsestään. Pitävät myös tärkeänä, että varmasti saa kerrottua keskeisen asian itsestään. Oikeasti kuvauksella ei ole mitään arvoa koska se ei erottele hakijoita. Työnhakija joka rohkeasti kertoo työpäivänsä jälkeen olevan työstään väsynyt kuten kuuluukin ja jopa kyllästynyt sekä suorastaan vältellä heitä sen sijaan erottuisi positiivisella tavalla hakijoiden joukosta. Sosiaalisuutta pidetään " hyvän ihmisen merkkinä " ja siksi monet korostavat sosiaalisuuttaan Tietämättä mitä sosiaalisuus tarkoittaa ? Mihin sitä tarvitaan ? Onko se sosiaalisuutta että on työpaikan keskipiste ? Tuleeko todella toimeen kaikkien kanssa ? vai työntääkö toiset syrjään pois tieltä ? . Vai onko hiljainen, sivustakatsoja lopultakin sosiaalisin ? Yleissessä keskustelussa on sosiaalisuudesta tullut tyhjä hokema Kannattaisiko kuitenkin työnantajien kiinostua työnhakijoista jotka pohjimiltaan eivät ole kovin sosiaalisia eikä jatkuvasti kiinostuneita jokaisesta ihmisestä mutta arvostavat. Tässä sosiaalisuuden kuplan purkamista jokaiselle jos kiinostaa Hymiö

1

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ottaisin

      On näitä sosiaalisia persoonia nähty. Oikeampi määre olisi pintapuolinen laumariippuvainen. Tulee toimeen vain samanlaisten kesken ollen muuten aika epäsosiaalisia. Ei aina niin kiinnostava ihmisenä mutta toisaalta useimmissa työpaikoissa parempi juuri pintapuolisuuden ja ohjailtavuuden vuoksi, ja koska toimii hyvin kevyissä kontakteissa. Ja siksikin että heitä on enemmän. Ja helpommin nopeasti arvioitava kuin kaiken maailman syvälliset introvertit joista ei tiedä mitä pohjimmiltaan ajattelevat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      306
      3608
    2. 205
      2996
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2554
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      241
      2027
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1455
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1337
    8. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1334
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1318
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe