Aasian katastrofi näkyy leipäjonojemme pituudessa

AASIAN KATASTROFIN IRONIA NÄKYY SUOMEN LAMAKAUDEN LEIPÄJONOJEN PITUUDESSA

Halusin vain vielä kysyä teiltä sitä Suomen kansalaiset, miksi raha on näin löysässä Aasian luonnonkatastrofin auttamiseksi ja lomakohteiden jälleenkunnostamiseksi, mutta lama ajan Suomessa SPR:n leipäjonot olivat satojen metrien mittaiset.

Tuolloin ruoka-avun Suomelle järjesti Euroopan yhteisö, eikä ruoka-apu ole vieläkään loppunut.

Miksi siis ette suostu auttamaan oman maanne asukkaita, vaikka täällä suurimman osan aikaanne vietätte ja maata asutatte? Vai onko niin, ettei omatunto kolkuta, kun läheinen ei voi kauaksi huutaa, mutta lomalla ei voi lautakasoja katsella, kun ulkomainen hiekkaranta on kotimaata rakkaampi.

Tämä luonnonkatastrofi on opettanut minulle kaksi asiaa; 1) maan asukkaat välittävät laittaa muiden asiat kuntoon, mutta oman maan asiat ovat hoitamatta ja 2) löysää rahaa löytyy kyllä muuhun tarkoitukseen kuin sotaveteraaneille.

Sotiemme veteraaneja ja Suomen valtion oikeusuhreja kunnioittaen.

Nimim. “I don’t dial 112 either”
21620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kyllähän avun tarpeessa olevia on autettava. Kokoomus oli kyllä kaksi kautta hallituksessa eikä sotaveteraaneja silloin muistettu lainkaan. Vasta kepu-hallitus myönsi ilmaiset hautapaikat edes veteraaneille. Nyt oppositiossa kokoomuksen herrat ovat taas niin huolissaan sotaveteraaneista. Mistä kumman syystä heidät unohdetaan hallituksessa ollessa?

Äänestä
  • puutteeseen tiedotti lehdet viime viikolla. Espanjasta suomalainen lentokone ei suostunut antamaan happea matkan aikana, joten jouduttiin tuomaan Englannin kautta. Matkalla menehtyi.

    Ei häntä oltu vastaanottamassa lentokentällä valtiovallan kautta, ei ollut suuria otsikoita, vain toteamus, miten hapensaanti oli "kallista" tai vaikeaa.

    Kun itse tulin etelän matkalta aikoinaan tapaturman kautta, on vieläkin karmeat muistot, miten paareja yritettiin saada koneeseen vaikka miten. Minä keikuin siellä paarien päällä ja koin elämäni kauhun hetket. No, putosihan ne paarit sitten Vantaan kentällä ja huusin kuin palosireeni, tuskasta kyllä. Vasta kipsattu jalka jne. Oli se kauhujen matka, mutta hyvä kun edes joku kehittyy, ainakin saatiin 14 paaripotilasta kunnialla ihmisarvoisesti kotimaahan.

    Äänestä

Luin viestimistä, että maamme 200 kuoli nälkäänja puutteeseen 2003. Jos näin on, miten hallitus ja eduskunta voivat olla hiljaa. Ja totta on, aidosti nälkäiset ovat hakeneet leipäjonosta ruokaa itselleen ja läheisilleen. Ei sillä toimeentulotuella todella herran pöytää rakenneta.

Olen ollut srk-työssä mukana ja jakamassakin nälkäisille ruokaa. Ei siellä huvin vuoksi ihmiset odottele. Näe ensin malka omassa silmässäsi ja vasta sitten toisten. Miten on, eikö hätä ja köyhyys ja sen mukana tuleva turvattomuus lapsille ja nuorille mitään merkitse. Kuka huutaa heidän puolestaan tai seisoo hiljaista hetkeä, kun kuolinsanoma kolkuttaa kotiovelle.

Äänestä

Ihmisarvo uhattuna

Huono-osaisten köyhyys on syventynyt Suomessa. Köyhyys puree myös lapsiin ja nuoriin.

Lapsilisien taso on 14 prosenttia alhaisempi kuin kymmenen vuotta sitten.

Osa työssäkäyvistä nuorista ei selviä palkallaan ilman sosiaalitukea.

Pitkäaikaistyöttömyys on raskainta. Jotkut ovat joutuneet sinnittelemään lamasta asti. Kovaa on, kun kodinkoneet alkavat hajota ympäriltä, eikä niitä ole varaa uusia.

Leipäjonot pitenevät. Tapaamme ihmisiä, jotka kertovat, että raskainta työttömyydessä on tunne siitä, että ihmisarvo katoaa

Äänestä
  • Mene töihin sieltä narisemasta... kaikenlaisia syöttiläitä meidän kunnon ihmisten - veronmaksajien - pitääkin elättää...

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    Mene töihin sieltä narisemasta... kaikenlaisia syöttiläitä meidän kunnon ihmisten - veronmaksajien - pitääkin elättää...

    vai tiesitkö lainkaan maamme todellisuudesta?

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    Mene töihin sieltä narisemasta... kaikenlaisia syöttiläitä meidän kunnon ihmisten - veronmaksajien - pitääkin elättää...

    http://www.niuva.fi/

    Äänestä

  • MattiLehtonen kirjoitti:

    No onhan kielenkäyttöä ja asioihin suhtautumistapoja.

    Olen eläkkeellä ja kiitos, että olen osannut huolehtia itselleni toimeentulon. Jos silti joku läheisistäni jää työttömäksi, en minä siitä ilku ja nimittele. Se on surullista katsottavaa, miten huonoissa vaatteissa lapset katsovat pihaleikeissään toisia lapsia. Makkara on voi olla suurta herkkua, sitä näkee harvoin heidän leivänpäällään.

    Olen usein vienyt tuliaisina kokonaisen makkarapötkyn nauraen,että tehdäänpä leivät nyt. Se kiitollinen ilme vanhempien silmissä on koskettavaa.

    Kun ihmisarvo viedään työnteon kautta, jää siitä useinkin näköjään jonkunlainen saamattomuus, masennus, välinpitämättömyys ja se ei kohennu huomautuksilla. Siihen tarvitaan tukitoimia.

    Koska maamme terveydenhoito ei kykene kohentamaan näiden ihmisten, jotka olisivat teoriassa työkykyisiä, elämänlaatua, on valtiovalalan erityissuojelukseen silloin otettava nämä perheet, lapsineen.

    Olen itse saanut kokea, mitä on jäädä leskeksi, mutta sinnitellyt olen ja ehkä lukeneisuuteni auttoi, että sain olla vähän ylemmällä oksalla. Silti se ei tee minusta toisen nujertajaa, vaikka itsellä on rahaa maksat laskut ja verotkin eläkeläisenä.

    Äänestä

  • viestien lukija kirjoitti:

    "Jos silti joku läheisistäni jää työttömäksi, en minä siitä ilku ja nimittele."

    Ei tämä sössö ole jäänyt työttömäksi... hän on hankkiutunut työttömäksi... ja makaillut pankolla vuosikausia tekemättä yhtään mitään.

    Äänestä

  • kipeään kirjoitti:

    vai tiesitkö lainkaan maamme todellisuudesta?

    Minä tiedän Suomen... ja suomalaisesta... arkitodellisuudesta ehkä enemmän kuin arvaatkaan - jopa enemmän kuin osaat kuvitella.

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    "Jos silti joku läheisistäni jää työttömäksi, en minä siitä ilku ja nimittele."

    Ei tämä sössö ole jäänyt työttömäksi... hän on hankkiutunut työttömäksi... ja makaillut pankolla vuosikausia tekemättä yhtään mitään.

    Ratamon työura on suojatyöpaikasta toiseen siirtymistä, ikinä ei Ratamon verokirja ole kapitalistin käsiä lämmittänyt.

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    Ratamon työura on suojatyöpaikasta toiseen siirtymistä, ikinä ei Ratamon verokirja ole kapitalistin käsiä lämmittänyt.

    miten ala-arvoisesti puhutellaan toisiaan ja oletetaan olevansa jotain parempaa. Samanlaisia ilman vaatteita olemme, kuollessakin. Itse maksan veroja eläkeläisenäkin nyt 29 %, joten enköhän voi kuulua väkeen, joka jotenkin rahoittaa tätä työttömienkin joukkoa. Mutta silti myötätuntoni on niiden työttömien puolella, jotka ihan aidosti ovat työttömiä. Aina on poikkeus, mutta älkää nimitelkö, vaan kannustakaa, miten ....!!!

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    "Jos silti joku läheisistäni jää työttömäksi, en minä siitä ilku ja nimittele."

    Ei tämä sössö ole jäänyt työttömäksi... hän on hankkiutunut työttömäksi... ja makaillut pankolla vuosikausia tekemättä yhtään mitään.

    Leipäjonot venyttävät kasvupohjaa katkeruudelle

    Huono-osaisuus on jäänyt pysyväksi olotilaksi eräille ihmisille. Avustusjärjestöjen mielestä Suomeen on jo syntynyt uusi yhteiskuntaluokka, joka elää toimeentulorajalla tai sen alapuolella. Suomen julkisivu on kunnossa ja maine maailmalla hyvä. Kulissien takana on kuitenkin toinen maailma, joka ei ole meille kunniaksi. leivän jonotus ja siihen läheisesti liittyvä korkea työttömyys kuuluvat yhä suomalaiseen arkeen.

    Pitkäaikaistyöttömyyden kitkeminen poistaisi myös leipäjonot. Näin saataisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta jo kolme hallitusta on epäonnistunut tehtävässä. Nyt on vuorossa neljäs. Todellinen köyhyys on pienen kansanosan vakituinen ongelma. Siksi sen kitkemisen ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä.

    On ihmisarvoa loukkaavaa, että joidenkin pitää elättää itsensä kerjäämällä ilmaista leipää. Se on kansallinen häpeä, mutta myös otollinen kasvupohja katkeruudelle.

    ps. olen töissä, mutta mitä se sulle kuuluu, mäntti

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    "Jos silti joku läheisistäni jää työttömäksi, en minä siitä ilku ja nimittele."

    Ei tämä sössö ole jäänyt työttömäksi... hän on hankkiutunut työttömäksi... ja makaillut pankolla vuosikausia tekemättä yhtään mitään.

    että tämä rautalehti ei pärjäisi siinä maailmassa, jossa tehdään miehiä. Jos on aikaa asua netissä, niin tuskin hän töitä kovin ahkeraan tekee. Samanlainen luuseri taitaa mies olla, kuten haukkumansa ystävät.

    Äänestä

Elintarvikkeiden arvonlisäveroa on alennettava

Elintarvikkeiden arvonlisävero on Suomessa 17 % ja EU-maiden korkeimpia. Kaikkien EU-maiden keskiarvo on 5,0 %. Vero tulisikin aluksi alentaa nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin eli tasolle, jolla se oli ennen Suomen EU-jäsenyyttä.

Päivittäistavarakauppa huolehtisi siitä, että arvonlisäveron alennus siirrettäisiin sellaisenaan kuluttajahintoihin. Toimenpide hyödyttäisi suhteellisesti eniten vähätuloisia kotitalouksia. Se monipuolistaisi suomalaista elintarviketarjontaa sekä parantaisi koko elintarvikeketjun kilpailukykyä ja työllisyyttä.

Äänestä
  • Kukaan ei viitsi laittaa ykköspukua leipäjonoonkaan. Suomalainen sosiaalihuolto takaa riittävän perustoimeentulon ja kunnon ruikuttajille jopa korkeamman elintason kuin mikä on vähä- tai jopa keskipalkkaisilla työntekijöillä. Työttömiä en kuitenkaan halua haukkua, koska työstä saa muutakin elämälle tärkeää kuin palkkaa, kuten esim. hyviä sosiaalisia suhteita, kavereita ja omanarvontuntoa.

    Äänestä

Jos maan kansalaisilla on noin paljon ns. löysää rahaa poisannettavaksi, löytyisikö sitä vielä vähän ja saatettaisiin kunnialla nämä leipäjonot pois. On niitä työttömiä siellä aasiassakin ollut, mutta eikö se raamattu kehota katsomaan ensin omaa porstuaa ja sitten toisten. Tuumin vaan, kun katselen näitä kauhtuneissa vaatteissa olevia ihmisiä odottamassa kylmissään ruokakassia. Ei ne kaikki ole tahattomasti tähän tilanteeseen tulleet. Ihmisarvoa tarvittaisiin nyt tämän jälkeen oman maan kansalaisille. Kuka aloittaa eli yhteisöt, kirkko, valtiovalta ja poliittiset puolueet. Kojuja kauppatorille ja yhteinen hyvä alkamaan kaikille. Suuri onnellinen kansako.

Äänestä
  • Kukaan ei viitsi laittaa ykköspukua leipäjonoonkaan. Suomalainen sosiaalihuolto takaa riittävän perustoimeentulon ja kunnon ruikuttajille jopa korkeamman elintason kuin mikä on vähä- tai jopa keskipalkkaisilla työntekijöillä. Työttömiä en kuitenkaan halua haukkua, koska työstä saa muutakin elämälle tärkeää kuin palkkaa, kuten esim. hyviä sosiaalisia suhteita, kavereita ja omanarvontuntoa.

    Äänestä

Suomessa ei ole mitään leipäjonojen tarvetta, vaan pelkkiä pummeja, jotka menee leipäjonoon säästääkseen sossusta saamansa rahat viinaan.

Edellä mainittujen lisäksi on tietenkin koko joukko niitä "säästäsäisiä" ihmisiä, jotka aina hakevatjoka paikasta, minkä ilmaiseksi saa, ettei tarvii käyttää omaa, usein aika vähää rahaa syömiseen.

Suomessa ei ole kenenkään todellista tarvetta mennä ilmaiseen ruokajonoon ruoan takia. Sinne mennään aina sen takia, että saa ilmaiseksi.

Äänestä
  • kolisee eniten. Samoin sinä.

    Äänestä

oli ed. hallituksen sos.ministeri.Yrittikö ja saiko leipäjonoja lyhenemään. Ei, koska halua ja tarvetta ei ollut. Pelkkä kumileimasin oli, virkamiehet tekivät likaisen työn hänellekin. Karmeita naisia varsinkin hänen työtovereinaan onkin, oikeita huuhkajia ja vielä istuvat Helsingin vähäosaisten tarpeita sanelemassa.

Muualta maasta olemme tätä seuranneet ja kauhulla todenneet, mihin menee Helsinki, sitä muut perässä. Tiennäyttäjä toisille kunnille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Viljo Kompsi kirjoitti:

AASIAN KATASTROFIN IRONIA NÄKYY SUOMEN LAMAKAUDEN LEIPÄJONOJEN PITUUDESSA

Halusin vain vielä kysyä teiltä sitä Suomen kansalaiset, miksi raha on näin löysässä Aasian luonnonkatastrofin auttamiseksi ja lomakohteiden jälleenkunnostamiseksi, mutta lama ajan Suomessa SPR:n leipäjonot olivat satojen metrien mittaiset.

Tuolloin ruoka-avun Suomelle järjesti Euroopan yhteisö, eikä ruoka-apu ole vieläkään loppunut.

Miksi siis ette suostu auttamaan oman maanne asukkaita, vaikka täällä suurimman osan aikaanne vietätte ja maata asutatte? Vai onko niin, ettei omatunto kolkuta, kun läheinen ei voi kauaksi huutaa, mutta lomalla ei voi lautakasoja katsella, kun ulkomainen hiekkaranta on kotimaata rakkaampi.

Tämä luonnonkatastrofi on opettanut minulle kaksi asiaa; 1) maan asukkaat välittävät laittaa muiden asiat kuntoon, mutta oman maan asiat ovat hoitamatta ja 2) löysää rahaa löytyy kyllä muuhun tarkoitukseen kuin sotaveteraaneille.

Sotiemme veteraaneja ja Suomen valtion oikeusuhreja kunnioittaen.

Nimim. “I don’t dial 112 either”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu