Pyöräilijät pitäisi ehdottomasti määrätä ajamaan hitaammin, silloin kun pyörätie on jalankulkuväylän välittömässä yhteydessä. Vaara on olemassa, että pyöräilijät törmäävät jalankulkijaan, kun pyöräilijät - varsinkin isokokoiset äijänköriläät - painavat jalankulkijoiden seassa tuhatta ja sataa. Sellaisiakin onnettomuuksia on sattunut, eikä niistä aina selviä pelkillä pintanaarmuilla.
Polkupyöräilijöille nopeusrajoitus
malttionvalttia
102706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 102
Vanhimmat
Kävellään siellä reunassa eikä pompita niin ei synny vaaratilanteita. Mene hoitoon traumasi vuoksi kun vanne kiristää päätä ja johtuu polkupyöristä. Yleisesti ni hanki itsellesi elämä.
Tässä taas nähtiin pyöräilijöiden empatian aste! Minä itse ensin, muut väistäkööt! Pois alta mummot ja vaarit!
Äläs nyt autot tappavat joka vuosi 220 ihmistä ja lisäksi rammoiksi ja vammaisiksi jäävät. Loukaantuneita en edes mainitse.
Ja mitenkähän tuo tähän ketjuun liittyy?
Todella vaarallista kävellä jalkakäytävällä joka on samalla pyörätie. Meno on kuin kilpapyöräilyssä. Pyöräilijät ovat kuin maailman omistajia, kävelijöistä ei välitetä. Nimim.Kävelläänreunassa sen jo todisti.
No jos kävelet autotien reunassa,niin pitäisikö siinäkin olla autoilla pienempi nopeus rajoitus...?
Ei tuolla ole mitään tekemistä empatian kanssa. Se nyt vain on yksinkertainen fakta, että liikenne on sujuvaa vain silloin, kun jokainen siihen osallistuvat ottaa muut huomioon. Jos jalankulkija poukkoilee miten sattuu ympärilleen katsomatta, niin sujuva liikenne on mahdottomuus.
Jalankulkijoille pitäisi määrittää paikka tien vasempaan laitaan aina kun jalkakäytävän yhteydessä on myös pyörätie. Tällöin pyöräilijä ja jalankulkija kohtaisivat kasvotusten ja törmäyksiltä vältytään nykyistä paremmin.
Pyörille ei kannata määrittää mitään turvallista nopeusrajoitusta, koska hiljaisilla kaduilla pyöräilijä joutuu tuolloin ajamaan aivan tarpeettoman hiljaa. Tämä vähentää pyöräilyä ja siten heikentää kansanterveyttä.
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen löytyy jo nyt laista, joten vaarallisesti pyöräileviä voidaan sakottaa. Täysin turhaa sakottaa turvallisesti kovaa pyöräilevää, koska ei kuitenkaan liikuta vastaavissa nopeuksissa kuin autolla, eikä kovaa ajaminen saata myös muita vaaraan, kuten autolla ylinopeutta ajaessa usein tapahtuu.
Todellakin esim.Ratinanrantatien pyöräilijöillä on paljon kovempi vauhti kuin esim Tampereenvaltatien autoilijoilla. Tämä vain esimerkkinä ja sama pätee monen muuhun väylään. Niin sanotut kilpapyöräilijät pitäisi laittaa autokaistoille ajamaan koska vauhti on samaa luokkaa.
Eikö tuo väylä ole aika leveä ja yleensä myös tyhjä? En tuosta ole juuri koskaan pyöräillyt ja silloin kun olen, niin ei tullut muistaakseni yhtään jalankulkijaa vastaan.
Tampereen valtatien varressa olevalla pyörätiellä ainakin on reilusti tilaa, joten siinä ei ole varsinaisesti mitään syytä ajaa hiljaa. Toki joutuu joskus jarruttelemaan, kun jalankulkijat tekevät ennalta-arvaamattomia liikkeitä maisemia katsellessaan.
Edellinen kommentti jälleen vahvisti pyöräilijöiden suunnattoman itsekeskeisyyden. Muut ihmiset ovat vain heidän tiellään. Ja täyttä vauhtia ajava pyöräilijä ei muka aiheuta mitään vaaraa! Uskomatonta schaibaa!
NO ei ole leveä eikä tyhjä. Meneppä esim. joskus iltapäivällä katsomaan uusiks. Työmatkalaiset ajavat täysillä ja silloin on kävelijöitten oltava todella varuillaan. Onhan siellä tapahtunutkin onnettomuuksia. Tiedän asian koska kuljen siitä päivittäin.
Kyllä se on niin,Jos on muitakin kulkijoita silloin ajetaan muitten mukaan
Nää saatanan kumipäät ajelee ku hullut vaikka lapsia tiellä.
Kyllä pitäs 15-20 vauhti riittää pyörälle jos ei yksin ajele.
Terv:Varovainen pyöräilevä auton omistaja
Mutta mulla on kiire, oikeus ja ihonmyötäiset homppelishortsin. Muut voivat ihan hyvin kulkea ojassa, kun meikä polkee 150€ eliittipyörälläni.
Nii no onhan se 150 euron mankeli varmaan eliittipyörä, jos ei paremmasta mitään tiedä. Ihanko kirppiksen kalleimman kävit ostaa täräyttämässä?
Jos sinä liikut ennalta-arvaamattomasti ilman mitään järkevää syytä ja siten estät muuta liikennettä, niin olet yksiselitteisesti liikenteen sujuvuuden tiellä. Pysy kotonasi jos et osaa liikkua liikenteessä, kuten sielä kuuluu liikkua.
Piti oikein käydä katsomassa kartasta. Tarkoitatko siis tuota jalkakäytävää tuossa kohtaa? Eihän tuolla edes saa pyöräillä, enkä ymmärrä miksi kukaan pyöräilisi, vaikka saisikin, koska tuo autotie/parkkialue on aina vapaa pyöräilylle. Vasta koskarin kohdalla alkaa pyörätie, vaikka sekin taitaa nyt olla ummessa.
Vai tarkoitatko tuota stadionin kupeessa menevää reittiä? Siinä saa pyöräillä, mutta tuolla tiellä on kyllä reilusti leveyttä, enkä kyllä usko sen ruuhkaantuvan pyöräilykelvottomaksi missään normaalissa tilanteessa. Poikkeuksena jotkut yleisötapahtumat.
Meikä ostaa laatukamat Stockalta.
Urpå!
STADISSA PYÖRÄILIJÖISTÄ OSA AJAA JALKAKÄYTÄVÄLLÄ, VAIKKA LIIKENNEMERKILLÄ ON PYÖRÄTIE OSOITETTU OLEVAN TOISELLA PUOLEN KATUA! JOS HUOMAUTAT ASIASTA, KUULET TÖRKEYKSIÄ JA AJO JATKUU. PILAAVAT UPEAN LAJIN LIIKUA. MEILAHDESSA!!!!!!!!!!
Elä sie huuvva, korviin sattuu! Ja mitä tsadin asiat tänne kuuluvat?
ja tampereella kun ajaa pyöräteillä niin joku hullu jalankulkija tönäisee bussin alle tai muuten yrittää murhata koska luulee että pyörätie on vain jalkakäytävä ja koska tampereella oman käden oikeus on jalankulkijoilla se ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisu kaikkeen.
Niin, Tampereella pyöräilijä ja jalankulkija kilpailevat kumpi ehtii ensin tappaa toisen. Autoilija ei millään ehdi väliin...
MUTTA MEILLÄ TSADISSA PYÖRÄILLÄÄN PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄ!!!
MEIL ON IHAN KREISIII!!!
Pitäis olla pyöräilijöille ja jalankulkijoille ihan omat ladut, perkele, niin kaikki mahtuis samana päivänä ulos liikkumaan.
Kai niitä vaaratilanteita syntyy, kun kaiken maailman pölhöt kävelee tuolla miten sattuu, kun ovat niihin älylaitteisiinsa keskittyneet. Yhtäkkiä lähetään kääntymään, ilman että yhtään katotaan, että tuleeko sieltä takaa pyöräilijää. Sitten kun ei niillä silmillä ja korvilla enää nähä eikä kuulla yhtikäs mitään.
Oma lukunsa on sitten nämä pyöräilevät pennut. Luokkakaveri kävelee ja toinen poika polkee Jopolla vieressä. Katse on kaveriin päin ja fillari vaeltaa puolelta toiselle. Siinä keskellä väylää mennään. Se on semmonen juttu, että kun tuolla pyörätiellä mennään, niin katse eteenpäin. Ne ei oikein tunnu tajuuvan sitä, että tommosella tyylillä voi sattua ja pahasti. Sitten on nämä pikkupilttien laumat. Siin on semmoset kolme tenavaa pienillä pyörillä ja ne ei sitten yhtään huomaa, mitä ympärillä tapahtuu. Koskaan ei tiiä, milloin joku on pinnojen ja hammasrattaan ja ketjun väleissä, kun ne poukkoilee äkkiä ja arvaamattomasti ihan miten sattuu. Pirunmoisia vaaratekijöitä.
Sitten on vielä bussista hyppäävät, jotka eivät katso lainkaan ympärilleen ennen kuin näin tekevät. Toki pyöräilijällä on väistämisvelvollisuus, mutta se ei mitenkään poista tuon teon typeryyttä.
Bussipysäkillä myös odotetaan siten, että tukitaan koko väylä, vaikka bussia ei edes näy.
Koirantaluttajat ovat erittäin vaarallisia etenkin pimeällä, kun koira saattaa olla toisella puolella tietä, taluttaja toisella ja naru menee mukavasti tien yli.
Jaaha. Se onkin linja-autosta pois astuvan vika, jos kaaharipyöräilijä pyyhkäisee siitä aivan bussin oven edestä ja teilaa jalankulkijan. Koko ajan vaan lisää näitä minäminäminä-juttuja, itsessä ei muka koskaan ole vikaa.
ennen oli semmonen aika että fillaristi automaattisesti väisti
ennen sai sen fillarin pysähtymään ihmisten takia
Kyllä minä ainakin ennakoin, että jos sattuu niin sopivasti osumaan, että minä ajan pysäkin kohdalla samaan aikaan, kun bussi siihen pysähtyy, niin alan jarruttelee. Tosin, jos näen, että bussin ovet eivät vielä aukea ja ehdin siitä ohi, niin ei muuta ku vauhtia yllä. Paha sieltä on kenenkään eteen hypätä, jos ovet on kiinni.
Jakaisin myös vähän vastuuta näille bussista tuleville. Kun kerran on varsin hyvin tiedossa, että siinä menee se pyörätie ja sieltä saattaa tulla pyöräilijä samaan aikaan kun matkustajat bussista poistuvat, niin tarviiko sieltä sännätä ulos kuin päätön kana? Otetaan se mahdollisuus huomioon, että sieltä voi tulla se pyöräilijä. Se varovaisuus kuuluu myös bussista poistujille ja jalankulkijoille, eikä vain yksin niille pyöräilijöille. Välillä kun katsoo, niin sieltä bussistahan tullaan siihen keskelle pyörätietä silleen niin kuin maailmanomistajan elkein. Ei yhtään katsota sivuille eikä varota tai väistetä mitään, kun meinataan kait että "Ku eihän sielt tullut ketään eilenkään."
On myös ollut vähän pölhöläismäistä suunnitteluakin: Pakkoko se oli niin päin tehdä, että sen bussipysäkin täytyy olla just sen pyörätien puolella? Miksei se jalankulkijoille tarkoitettu väylä voi olla sillä pysäkin puolella ja se pyörätie siellä vähän sivummalla? Eipähän pääsis syntyy ainakaan näitä vaaratilanteita, että kisoihin treenaava pyöräilijä tulee sieltä täysillä ja samaan aikaan älykännykkään keskittynyt bussimatkustaja tulee ja hyppää bussista suoraan siihen pyöräiljän ajolinjalle.
Ja mistähän helskutista ko. pysäkillä ensimmäisen kerran pois jäävä voi tietää että siinä menee pyörätie? Pyöräilijä ehkä sentään näkee linja-auton kokoisen esineen. Olisi kyllä syytä saada pyöräilijöille ajokorttipakko lääkärintarkastuksineen jotta päästään eroon sokeista ja asennevammaisista pyöräilijöistä.
Jos et tiedä mihin olet astumassa, niin silloin kannattaa olla vielä tavallista varovaisempi. Ihme, että olet vielä hengissä jos suhtaudut kaikkeen itsellesi uuteen tuollaisella varomattomuudella.
Helvetin hyvin sanottu, kiitos. "pyöräilijä ehkä sentään näkee linja-auton kokoisen esineen..." No tarviiko sen olla jotain linja-auton kokoista, että sen voi nähdä? Eikö bussista poistuvan tartte koskaan väistää mitään? Jalankulkijoille tarvitaan äkkiä kävelyyn oikeuttava lisenssi ja lääkärintarkastukset, että päästään eroon sokeista ja asennevammaisista pyöräteillä kävelijöistä.
Bussista poistuva voi olla jopa täysin sokea ja hänen pitäisi siis väistää kaaharipyöräilijää? Ehdotatko siis eutanasiaa kaikille jalan kulkeville jotka eivät täytä sinun superihmisvaatimuksiasi?
No sähän täällä olet niitä superihmisvaatimuksia esittämässä. Pyöräilijöiden pitäis sitä ja pyöräilijöiden pitäis tätä... loputon lista.
Kyllä sokeankin kannattaa kepillään kokeilla ennen kuin ulos astuu. Väistämisestähän täällä ei ole kukaan mitään puhunut, vaan normaalista varovaisuudesta. Pyritään tarkkailemaan ympäristöä parhaansa mukaan.
Tuo on kyllä vaarallista jos sokea tökkää kepin viattoman ohiajavan pyöräilijän pinnojen väliin. Saattaa käydä huonolla tuurilla pahastikin, jos lentää sarvien yli pää edellä katuun.
MEILLÄ STADISSA KULKEE JUNAT KADUILLA, NIISTÄ JÄÄ IHMISIÄ PYSÄKEILLE!!!
Jos ei ole edellytyksiä ajaa polkupyörällä asiallisesti niin sitten kuljetaan jalan. Jalan kulkeminen on kaikkien perusoikeus.
Ja teillä siellä tsadissa näemmä keskustellaankin huutamalla...
"Pyörätiellä polkupyöräilijän ja mopoilijan on aikoessaan linja-auton tai raitiovaunun pysäkin kohdalla sivuuttaa sille pysähtyneen linja-auton tai raitiovaunun annettava esteetön kulku ajoneuvosta tai raitiovaunusta poistuville ja siihen nouseville matkustajille. (7.5.1997/414)"
Lykkään bussin ovesta varmuuden vuoksi rollaattorin edelläni
No sitten käy niin. Kyllä sokean pitää kepillään tunnustella mihin on menossa.
Miksi linkität lakipykäliä, jotka eivät liity mitenkään keskusteltavaan asiaan?
"rfdsfsd
26.5.2016 10:08"
Tuosta kommentista lähtien on keskusteltu juurikin lakilainaustani koskevaa asiaa.
Mitä kohtaa et tällä kerralla ymmärtänyt?
Tilanteen ennakoinnista on apua.
Kaikki tietävät mitä laki asiasta sanoo. Ei olla puhuttu siitä kuka on väistämisvelvollinen, vaan siitä, että miten omasta turvallisuudestaan pidetään huolta.
Etkö ikinä kyllästy olemaan jatkuvasti väärässä?
*Ei olla kiistelty
Olisikin uudenlainen kokemus olla liikennesääntöihin liittyvässä asiassa väärässä.
En usko että edes puolet pyöräilijöistä tietää mitä laki ko. asiasta määrää.
Turvallisuus on silloin taattu kun kaikki noudattavat lakia.
Pääsääntöisesti lakia kannattaa noudattaa, mutta ei kaikissa tilanteissa.
Laki sanoo, että liikenteessä tulee noudattaa varovaisuutta, jota se jalankulkija ei noudata, joka nousee bussista katsomatta ensin molempiin suuntiin.
Kävelijöillä pitäisi ehdottomasti olla naamaraja.
Pyöräilijöitä pelottaa ajaa hiljaa rumien seassa.
Juu, pyöräilijöille nopeusrajoitus ja jalankulkijoille naamaraja. Siin ois aika hyvin puntit tasan ja kiellot kohillaan.
Olen ajatellut että pyöräilijät ovat rumia, kun usein peittävät naamansa liinalla ja päänsä potalla! Onhan se tietysti hyvä olla potta mukana.
Olen jättänyt pyöräni viimeaikaisesti lähes kokonaan pyörävajaan. Tuo keskustapyöräilijöiden porukka esittää nykyisellään sellaisia perversioita tieliikennelaista, etten millään muotoa halua tulla leimatuksi siihen kööriin.
Mitähän nuo perversiot tieliikennelaista ovat?
N on aikuisten juttuja semmottet. sun ei kuulu niistä vielä tietää
Miten pyöräilijä voi edes määrittää nopeutensa? Eihän polkupyörissä ole autoista tuttua nopeusmittaria. Ennen oli maanteillä sentään kilometripylväät, joista pystyi matka-ajan avulla laskea keskinopeutensa. Jos esimerkiksi pylväiden välillä kului aikaa 2 minuuttia, niin nopeus oli silloin 30 km/h.
Itse ajan kaupungissa yleensä samaa vauhtia autojen kanssa, koska kovempaakaan ei saa ajaa.
Kyllä nopeutensa suurinpiirtein osaa arvioida ilman mittariakin. Ei muuten maksa paljoa nopeusmittari, joten suosittelen hankkimaan.
Toivottavasti ajat sitten kadulla autojen seassa. Kevyen liikenteen väylälle ei kaahareilla saisi olla asiaa.
Ensimmäisen maantiepyörän jo vuonna 1989 ostaneena sanon, että se mittari on pakollinen varuste. Tietää lenkin jälkeen, aina, että paljon tuli ajettua, kuinka kauan matkaan meni aikaa ja mitkä olivat lenkin keskinopeus ja kovin vauhti. Ilman mittaria olis lenkin jälkeen vähän samanlainen olo kuin olisi alkanut illalla katsomaan leffaa, mutta nukahtikin kesken. "Höh. No mitenhän siinä oikein kävi?" Maantiepyörä ilman mittaria on kuin nainen ilman pillakkaa.
Kevyen liikenteen väylällä on sama nopeusrajoitus kuin vieressä olevalla ajoradalla. Kävelykadulla on 20 km/h nopeusrajoitus pyöräilijöille.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001187381.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tasoristeys
Autoille on saatava ajonesepoijut kuten ennen junien tasoristeyksissä, kun kulkuoikeus on poikeavalla liikenteellä.
Puomi hälytysvalo ja ääni jolla vaaditaan auto antamaan oikeuden kulkea tulematta yliajetusi.
Mikä on "ajonesepoijut", "poikeavalla" ja "yliajetusi"?
Katso kirjoituksen klinkistä, on sekä kuvina että tekstinä. Autoilijat ovat käyneet ylimielisiksi ja ryöhkeiksi puomit valot ja äänimerkki käytöön jos vaikka vähän uskoisivat.
Nimim "ajokieltoon", on hieman poikeava.
MEILLÄ ON STADISSA VÄHÄN POIKEAVAA!!
Epäily: Polkupyörällä liikkunut mies yritti raiskata Rovaniemellä
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/106566-epaily-polkupyoralla-liikkunut-mies-yritti-raiskata-rovaniemella
Polkupyörälläkin tiiviisti ajan tasalla
Kuinka tämä pyöräilijöiden nopeusvalvonta olisi tarkoitus käytännössä totetuttaa?
käräytyspalkkioin.
Nämä kerrostalojen naapurinkyttääjät ja muut "poliisit" lähtis varmaan mielellään kyttäämään pyöräilijöiden nopeuksia. Se ihmisten kyttääminen kun on niin tehokasta, että siinä ei kovin paljon mee ohi, että mitä kaikkea siinä 24 tunnin sisällä ehtii tapahtumaan.
Sitä kun meinataan, että säännöt koskevat ainoastaan polkupyöräilijöitä ja jalankulkijoiden ei tartte noudattaa mitään sääntöjä, eikä vähät välittää mistään. Kun jalankulkija varomattomuuttaan aiheuttaa vaaratilanteen, niin se on automaattisesti pyöräilijän vika. Ihan ku me pyöräilijät oltais jotain ajatustenlukijoita, että me voitais tietää, mitä muiden päässä liikkuu.
Hikiperse-kaljamaha-autoilijat yrittää provota sportteja pyöräilijöitä! :D
MEILLÄ ON STADISSA BODIA, SPORTTISTA JA TSEMPPISTÄ!!
Eikö teillä ole omaa Helsinki-foorumia jonne voisi mennä huutamaan?
Pyöräily tulisikin sallia vain erillisillä pyöräteillä ja ajoradalla, jalankulkijain seassa ei laisinkaan. Rikkomuksesta sakkoa ja rikoksentekoväline valtiolle.
Hämpilläkin sen ylittäminen autojen seassa on turvallisempaa kuin jalkakäytävällä kävely, pyöräilijät tulevat takaapäin yli 50 km/tunnissa ja painoa äijällä on pyörineen yli 100 kg. Ei paljon naurata kun sellaisen pommin saa selkäänsä, siinä menee selkäranka ja lapaluut ja saa lopunikäiset vammat muistokseen.
Autoilijana pakko kompata näkemystä että jalankulkijat ovat autolle mukavampia törmäyskohteita. Pyörästä tulee teräviä naarmuja ja lommoja, mutta jalankulkijaan törmätessä yleensä vain pehmeitä kuhmuja, jotka voi korjata maalaamatta vauriokohtaa.
Katso taaksesi ennen kuin vaihdat kulkusuuntaasi, niin kukaan ei aja päällesi. Itse pyöräilin Hämeenkadulla viime viikolla ja yksi nainen vaihtoi äkillisesti suuntaansa neljä kertaa kahden sekunnin sisään katsomatta lainkaan ympärilleen. Piti oikein pysähtyä katsomaan, kun näin tyhmiä ihmisiä näkee harvoin.
Samaa mieltä kyllä siitä, että Hämeenkatu toimisi paljon paremmin jos pyöräilijöillä olisi oma kaista ajoradan puolella. Tosin tuohon pitäisi laittaa asfalttipinta, koska en renkaitani mene rikkomaan nykyiselle tiepinnalle.
------Katso taaksesi ennen kuin vaihdat kulkusuuntaasi, niin kukaan ei aja päällesi.----
Kas kun et jo ehdota jalankulun kieltämistä kokonaan. Sittenhän sekopäät pyöräilijät saisivat törmäillä vain toisiinsa. Viisainta tosin olisi kieltää jalankulun ja pyöräilyn sekottaminen samoille väylille kuten on tehty Treen keskustassa.
------Katso taaksesi ennen kuin vaihdat kulkusuuntaasi, niin kukaan ei aja päällesi.-----
Loruja kun ne kahjut ajavat päällesi edestäkin päin. Kuten eilen meinasi käydä Rongan tunnelin itäpäässä kun sälli kaahi pyörällään oikaisten jalkatietä pitkin ja minun piti väistää.
Etkö osaa itse väistää lainkaan jos kerran edestä päin tulevaan pyöräilijään meinasit törmätä? Aika marginaalinen ilmiö tuo on jos osaa kävellä, koska itselleni ei ole vielä kertaakaan vastaavaa sattunut.
Eihän tietysti jalankulkijan kannata katsoa taakseen, tai ylipäänsä ympärilleen missään tilanteessa - varsinakaan silloin kun siihen on lähtökohtaisesti sääntöihin perustuva oikeus. Kannattaa kulkea laput silmillä ja katse maahan 20 asteen kulmassa kallistettuna. Hei, Ihanko totta?
Itse ainakin seuraan myös jalankulkijana taakseni ennen kuin muutan suuntaani silloin jos tiedän samalla kulkuväylällä kulkevan pyöräilijöitä. Käytösmalli tulee ihan itsesuojeluvaistosta. Fillaroidessa taas koitan varoittaa muita kellolla, siinä vaan on se riski, että saa sellaisen määrän törkyhuutelua perään, ettei oikein mieltä lämmitä ja joskus kynnys soittaa kelloa on aika korkea. Suomalaisuus on nykyään sitä, että mitään kohtuutta ei voi vaatia ylipäänsä missään asiassa, aikuiset ihmiset saavat itkupotkuraivareita mitättömistä asioista kuten liikenteen velvoittavien pelisääntöjen noudattamisesta tai niissä joustamisesta omien oikeuksien suhteen.
Ei kai Hämpillä jalkakäytävillä saa ajaa millään välineillä? Muutenkin on ruuhkaista
Asia on helppoa hoitaa oikeanlaisilla katumerkinnöillä siten, että jalankulku ja pyöräily erotetaan toisistaan. Varsinkin, kun nykyään ollaan ottamassa paljon käyttöön niitä joukkoliikenne ja pihakatuja ihmisten olemisen helpottamiseksi. Tampere on kuitenkin vielä kehittymässä mitä ihmisten pyöräilyreitistöjen ja luontokohteiden ylläpitoon tulee. Vaikka kaikki kiitos kaupungille, että vuosikymmenien työ asian puolesta alkaa vihdoinkin tuottaa tulosta. Ja ihmisillä naisilla, lapsilla ja perheillä alkaa vihdoin olla mahdollisuus harrastaa yhdessä järkevää liikkumista sekä vapaa-aikaa.
Asia on helppoa hoitaa kieltämällä pyöräily Hämeenkadun jalkakäytävillä ympärivuotisesti, kuten se on nyt kiellettyä talvikaudella. Rinnakkaiskaduilla on riittävästi tilaa pyöräilijöille.
Aasiassa on muutamassa suurkaupungissa menty jo siihen, että ydinkeskustan pyöräily on kielletty.
------kuten se on nyt kiellettyä talvikaudella.-----
Oletko pannut merkille vaikuttaako se kielto jotenkin pyöräilyyn Hämpin jalkakäytävillä.
Kyllä, valvonta puuttuu. Miksi vain autoilijoiden sakkorahat kelpaavat valtiolle?
Olisiko syynä se että niiltä pössytteleviltä pyöräilijöiltä ei saada ulosmitattua mitään? Munamankelikin on varastettu...
Autoilijoiden liikennerikkomukset ovat yleensä paljon pyöräilijöiden rikkomuksia vaarallisempia, joten on ymmärrettävää ja perusteltua, että autoilijoiden ajokäyttäytymistä valvotaan tarkemmin. Pyöräilijöiden kyttääminen olisi suorastaan täysin järjetöntä, kun katsoo esimerkiksi autoilijoiden suojatiekäyttäytymistä.
Rinnakkaiskatujen käyttäminen aiheuttaa ylimääräisiä lenkkejä. Toisekseen Hämeenkadulla et ole edes väistämisvelvollinen samalla tavoin, kuin tuolla pyöräilyn pääreitillä. Jos Hämeenkadulla saa autoilla ajaa, niin silloin sinne kyllä pyörätkin mahtuvat. Kun autoilu kielletään, niin silloin pyöräilijät luonnollisesti kannattaa siirtää ajoradan puolelle omalle kaistalleen.
Jokainen kävelijähän varmistaa kävellessään ettei jää auton alle, tekee jotain välttääkseen sen. Miksi sitten on niin vaikeaa noudattaa samaa varovaisuutta koskien pyöräilijöitä? Kävelee tien reunassa eikä tee äkkinäisiä puolen vaihdoksia, niin kaikki sujuu kyllä hyvin, meni se pyöräilijä ohi sitten 4 km/h vai 40 km/h.
tai 80 kmh kuten Lukonmäessä
trikoopellet tulee jarruttamatta mäkee vaikka lastenvaunuja vastaa ja koskisormi nousee
onkohan nää niitä mikkisoftan ekoja? Taitaa onnex se liikenne vähentyä pian siittä suunnasta
Se menee jo täysin extremelajiksi. Aika hullua lasketella sitä mäkeä alas, sen mitä pyörästä lähtee ja jonka painovoima tuo. Mä oon joskus mennyt sen Lukonmäen kautta ja katellut, että tähän en kyllä hirveitä lähtis laskettelemaan. Siihen, lähes vapaapudotukseen, sais ihan jumalattoman vauhdin, mutta kyllä siinä mäen alla on sen verta vaarallinen paikka, että en suosittele tulemaan siihen hirveellä vauhdilla. Se 80 km/h on jo semmonen vauhti, että jos sieltä sivulta joku yllättäen sattuu tulemaan, niin paljoo ei kerkee jarruttelee. Siinä on sitten jälki aika rumaa, eikä tartte enää paljoa satulaan nousta. Aika heikko näkyvyys siinä mäen alla, että tullaa se mäki alas sen mukasella nopeudella, eikä jotain lähemmäs satasta. Paljos siinä Lukonmäessä on nopeusrajoitus autoilijoille?
polkupyöräilyn vastainen oot Tosi vastenmielistä
melkei natsia
Mä mitään pyöräilyä vastusta! Tarkoitin vaan sitä, että ei tuolla kannata henkensä uhalla painaa menee. Jos sitä helvetin Lukonmäkeä lasketellaan kahdeksaakymppiä alas, niin kyllähän se aika extremeä on. Siinä vauhdissa kun yllätys sattuu, ei kypärä paljo pelasta. Oikein pelottaa teiän puolesta, kun teiltä tuntuu oleen terve itsesuojeluvaisto ihan hukassa. Hullua hommaa tommonen.
"polkupyöräilyn vastainen oot Tosi vastenmielistä
melkei natsia "
Jos ihan positiivisessa hengessä varottaa pyöräilijää itseään ja neuvoo samalla tätä varomaan myös muita liikenteessä liikkuvia. Niin pyöräilijälogiikalla sellainen varoittelija on ilman muuta Kansallissosialismin kannattaja. Selvä.
Niin 40 km jalkakäytävällä. Kaikki menee hyvin, kunhan vaan ajatellaan pyöräilijän parasta. Pyörilijät kuuluvat autokaistoille ajelemaan 40 km. Mikä tässä on niin vaikeeta? Sinne vaan.
Joka pyöräilymetri saa luonnon voimaan yhä paremmin. Ekologiaa. Sen takia pyöräilyäpitää suosia
Kyllä. Säännöt pitää silti olla ja kävelijöitten huomioiminen. Pyörät ovat tulleet kävelyteille eivätkä kävelijät pyöräteille.
Pyöräilijöiden ponnistellessaan päästelemä metaani on paha kasvihuonekaasu, joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Pyöräilyasut on tehty öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara. Heidän puputtamansa soijapavut sun muut vegaaniruoat on tuotu kaukaa merten takaa. Tuossa noin niinkuin alkuun...
Pyöräilijä ajoi päälle ja liukeni paikalta - nainen loukkasi vakavasti jalkansa
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/107061-pyorailija-ajoi-paalle-ja-liukeni-paikalta-nainen-loukkasi-vakavasti-jalkansa
"Pyöräilijä ajoi päälle ja liukeni paikalta "
Onhan noita päivittäin keskustassa. Ei nyt ehkä ihan suoranaisia karkeita päälleajoja. Mutta liiallisella tilannenopeudella aiheutettuja tönimisiä. Pyöräilijä poistuu lujaa tai poistuu lujaa ja näyttää sormimerkkejä.
Päivittäin? En ole kertaakaan nähnyt. Kerran meinasi yksi pyöräilijä ajaa naisen päälle puistossa, kun jutteli kaverilleen, mutta veti jarrut pohjaan ja lensi sarvien yli. Törmäystä ei tapahtunut.
Mulla tapahtu tossa aivan juuri, ett fillaristi tuli viistoon kadun yli, pompsautti jalkakäytävälle ja jatkoi jalkakaytävällä viistosti. Siinä olin rakennuksen seinän vieressä kävelemässä niin eikös se jatkanut hidastamatta ja törmätätömäytti minuun. Ei mitään anteeksipyyntöä tai mitään. Alkoi asetel fillariaan siihen parkkiin vaan. Oi niinku olis ollu aivan jokapäiväistä. Ehkä se onkin niin, että jalankulkijaa ei tartte pitää minään
keskustassa Puutarhakatu
siinä Hämeenpuiston ja Anttilan välissä kun kävelee on kyllä aika vaikea välttää, ettei ainakin kerran joku pyöräilijä vänkäisi kylkeen
Tieliikennelaki (23 § Tilannenopeus) velvoittaa jo ajamaan sopivalla tilannenopeudella.
Pykälässä lukee mm. seuraavaa: "Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet."
Noudatetaan nyt vain sitä lakia.
---Noudatetaan nyt vain sitä lakia.---
Eikös se niin olekan, että pyöräilijän ei tartte. Jos on tarpeeksi ekolooginen niin sillä perusteella ei tartte.