Uskonnonvapaus ja kirkko

Suomalaisessa uskonnonvapaudessa ei ole kuin se vika, ettei sitä ole. Niin kauan kuin yksi taho eli kirkko nauttii sadoista eri etuoikeuksista, niin mitään uskonnonvapautta ei ole olemassakaan.
Olisiko Suomenkin aika siirtyä uskonnonvapauden aikaan?

Totta hitossa on ollessani armeijassa 60 luvulla oli uskonnonvapaus selkeästi pinnalla.
Kaikki osallistuivat ilta ja kenttäjumalanpalveluksiin. Ne joilla oli rappikoulu käymättä suorittivat sen palveluksensa päälle. Muutenkin oli vapaus suunrenmoista jos ei ollut rippikoulua käyty ei pappi vihkinyt avioliittoon. Kuitenkin laki uskonnonvapaudesta oli säädetty aikoja sitten. Rukoussunnuntaina ei saanut järjestää huvitilaisuuksia ja muitakin ihmeellisyyksiä oli. Jopa Jumalanpilkkaoikeudenkäynti oli ajankohtainen.
Siinä esimerkkejä uskonnonvapaudesta joka esti hautaamisen kirkkomaahan ja ainakin moninkertaisen hautapaikkamaksun. Yhteisövero verotti yhtiöitä vaikka yksikään asiakkaista ei olisi kirkkoon kuulunut, nythän sama systeemi on kaikkien veronmaksajien piikissä.

Vaatimukset tulee kohdistaa valtiovaltaan, eduskuntaan, hallitukseen ja oikeudenvalvojille. Ei "aneluja" kirkolle. Joka on pian itse vähemmistö.

Uskonnonvapauteen kuuluu sekä vapaus liittyä, kuulua, harjoittaa ja julistaa (ns. positiivinen ulottuvuus) että vapaus olla kuulumatta, erota, olla harjoittamatta ja olla tuomatta julki (ns. negatiivinen ulottuvuus). Uskonnonvapaus ei toteudu, jos jompikumpi näistä asian kahdesta puolesta jää toteutumatta.
Kyse on vapausoikeudesta. Julkisen vallan tulee turvata vapaus. Uskonnon harjoitus ja sen järjestäminen ovat kuitenkin yksilöiden itsensä sekä uskonnollisten yhdyskuntien asioita. Valtion turvaama vapaus harjoittaa uskontoa ei tarkoita, että valtion tulisi järjestää uskonnonharjoitustilaisuuksia.