Kreikalle myönnetään 10,3 miljardin lisälaina

Kreikalle myönnetään 10,3 miljardin lisälaina
Mielenosoitus Kreikan parlamentin edessä.

Kansainvälinen valuuttarahasto pysyy toistaiseksi mukana Kreikan rahoittamisessa.
Ulkomaat

Euroryhmän ministerit ovat päässeet sopuun Kreikan velkahelpotuksista ja lainasta. Kreikalle myönnetään 10,3 miljardin euron lainaerä.

Euroryhmän puheenjohtaja, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem tiedotti asiasta keskiviikkoyönä pitkien neuvotteluiden jälkeen. Dijsselbloem kertoi Twitterissä, että laina maksetaan erissä, ja ensimmäinen erä 7,5 miljardia maksetaan kesäkuussa.

Euroryhmä sopi myös periaatteista, joilla Kreikan velkoja helpotetaan.

Kansainvälinen valuuttarahasto pysyy toistaiseksi mukana Kreikan rahoittamisessa ja arvioi tilanteen uudestaan loppuvuodesta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos Timo Soini on tässä mukana, niin seuraavassa puoluekokouksessa hänet on potkittava pois puoluejohtajan tehtävistä ilman nimitystä kunniapuheenjohtajaksi.

Äänestä

Lisää rahaa ja velkahuojennukset päälle, näin se tosissaan on. Taas menee suomalaista rahaa eurooppalaisille pankeille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Takki_kääntyi_taas kirjoitti:

Kreikalle myönnetään 10,3 miljardin lisälaina
Mielenosoitus Kreikan parlamentin edessä.

Kansainvälinen valuuttarahasto pysyy toistaiseksi mukana Kreikan rahoittamisessa.
Ulkomaat

Euroryhmän ministerit ovat päässeet sopuun Kreikan velkahelpotuksista ja lainasta. Kreikalle myönnetään 10,3 miljardin euron lainaerä.

Euroryhmän puheenjohtaja, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem tiedotti asiasta keskiviikkoyönä pitkien neuvotteluiden jälkeen. Dijsselbloem kertoi Twitterissä, että laina maksetaan erissä, ja ensimmäinen erä 7,5 miljardia maksetaan kesäkuussa.

Euroryhmä sopi myös periaatteista, joilla Kreikan velkoja helpotetaan.

Kansainvälinen valuuttarahasto pysyy toistaiseksi mukana Kreikan rahoittamisessa ja arvioi tilanteen uudestaan loppuvuodesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu