Talvivaaran rahat joilla piti tukea maanviljelijöt

Kommentti: Kiittäkäämme Talvivaaran loppusotkusta Vaasan oikeusviisaita!
Kotimaa Julkaistu 25.05.2016 16:52

Timo Haapala
Jos joku luuli, että Talvivaaran sotkut päättyivät elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) hautajaispuheeseen Terrafame Oy:n Sotkamon kaivoksen ”hallitusta sulkemisesta”, niin väärin luuli. Sekasotku jatkuu ja valtiolta meni rahat - ehkä nekin, joilla piti tukea maanviljelijöitä.

Montesquieun vallan kolmijako-oppi, jonka hän esittelee pääteoksessaan Lakien henki, on pyhä opinkappale kaikille nykypolitiikassa vaikuttaville. Sen mukaanhan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.

Tänään keskiviikkona 25. toukokuuta 2016 tätä mantraa mietti varmaan moni ministeri, poliitikko ja kainuulaiset katkera sappi suussa.

Nimittäin Vaasan hallinto-oikeus päätti suuressa viisaudessaan ajaa alas Talvivaaran kaivoksen ja tuhota sen jatkomahdollisuudet. Kyseessä on miljardiluokan päätös, joka tehtiin siis - öhöm tuota, Vaasassa.

Vaasan hallinto-oikeuden huhtikuinen päätös Talvivaaran ympäristöluvan määräaikaisuudesta johti lopulta siihen, että hankkeeseen ilmeisesti jo saatu yksityinen rahoittaja veti henkselit naulaan ja katosi ties minne.

Juuri hallinto-oikeuden asettama määräaika oli lopullinen niitti.

- Vaasan hallinto-oikeuden päätös tappoi edellytykset saada yksityistä rahoitusta, kun lupaavat neuvottelut olivat menossa, Olli Rehn tiivisti tiedotustilaisuudessaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi toimittajille eduskunnassa, että taloudelliset edellytykset kaivoksen jatkamiselle olisivat olemassa, mutta väliaikaisella ympäristöluvalla yksityistä rahoittajaa ei saada.

Eli se siitä.

Tämän kirjoittajan tiedossa ei ole, kävikö kukaan Vaasan oikeusoppineista edes paikan päällä Sotkamossa.

Vaan uskottava on, sillä ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisissa lupa- ja hallintopakkoasioissa koko Suomi kuuluu nimenomaan Vaasan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

x x x x x x x x x x

Mutta vainaja kummittelee vielä moneen otteeseen!

On suorastaan irvokasta, että Talvivaaran kaivoksen lopettamista ja jatkamista valmistellaan samaan aikaan. Sulkemisen vaatiman ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) rinnalla viedään eteenpäin myös kaivostoiminnan jatkamisen edellyttämiä YVA-prosesseja.

Siinä menee aikaa, tupakkaa ja rahaa.

Eikä tässä kaikki, kuten mainosmies sanoisi!

Hallitus pumppaa lisätalousarviossaan 144 miljoonaa euroa Terrafame Group Oy:n lisäpääomistukseen eli siihen pohjattomaan kaivoon, jonka nielemään kokonaisrahamäärä Olli Rehn ei edes uskaltanut arvioida ääneen.

Samalla se tarkoittaa, että hallituksen lisätalousarvioihin varaamat 300 miljoonaa on kohtapuoliin syöty.

Se voi olla huono uutinen maanviljelijöille, joiden ahdinkoa helpottamaan hallitus oli varautunut syksyllä noin 50 miljoonan lisätalousarviolla. Nyt hyvä kysymys kuuluu, poljettiinko maanviljelijöidenkin tukieurot Talvivaaran kaiken nielevään nälkämaahan tai näljänkään.

Joka tapauksessa hallituksessa tämä riita on edessä syksyllä. Voi maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) parkaa.

Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratian mukaan yhtiö aikoo valittaa päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) takarajaan eli ensi maanantaihin mennessä.

Se lienee se ja sama, sillä KHO:lta ratkaisu ei taatusti tule vuodenvaihteeseen mennessä, mikä on puolestaan koko Talvivaara-saagan takaraja.

Poliittisia syyllisiähän tässä kuuluu tietenkin alkaa etsiskellä. Nykyhallituksella on nykyhallituksen vastuu, mutta edellishallituskaan ja sen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori(kok.) ei voi vastuutaan väistellä.

Kannattaa myös muistaa, että edellishallituksessa oli kuusi puoluetta eli syyttömiä on ehkä vaikeampi löytää kuin syyllisiä.

Talvivaaran lopettaminen maksaa noin puoli miljardia vedenpuhdistamoineen.

Eli:

Paskakaivos, mutta tulipahan tehtyä.
12108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tahtoo noita vihervasemmsiton edustajia olla ties missä.
He kuulee paremmin niitä.
Varmaan näin kävi Vaasassa.
"asiasta en tiedä mitään, mutta hanttiin pistän"
Ainakin ikävää jos oikeuslaitos tuolla tasolla, että olisi vihervasurit pääneuvonantajia.

Äänestä

"Talvivaaran lopettaminen maksaa noin puoli miljardia vedenpuhdistamoineen."
Eikö niitä vesiä tarvitsekaan puhdistaa jos toiminta jatkuisi? Miksi puhdistamosta puhutaan vain lopetuspäätöksen yhteydessä?

Äänestä
  • Se on kepuli tapa hamätä kuulijaa.

    Äänestä

Vaasan hallinto-oikeuden päätöshän ei ollut kaikilta osin yksimielinen, eikä se tule olemaan lopullinen. Se määräaikaisuus siinä ei ollut edes yllättävä tekijä. Korkein hallinto-oikeushan tämän lopulta ratkaisee, asia on edelleen tuomioistuinkäsittelyssä. Käsittääkseni muutosta ollaan sieltä hakemassa, toteaa Suomela. -Yle

Ja nythän maalaisliittolaiset junttaavat korkeinta hallinto-oikeutta....

Äänestä

Jussien rahat meni Jenkkien ilmasota harkkoihin.

Äänestä

Talvivaara farssi on ajettava lopullisesti alas, koko historian ajan touhu on ollut yhtä sekoilua, toivo rikkautta on löytynyt joka käänteessä ja näköään edelleen (valtion velka rahalla), realismia ei hetkeäkään. Takavuosien teollisuusjohtajat varmaan kääntävät kylkeä haudassaan seuratessa tätä hölmöilyä, heille kun oli selvyys että varovaisuus on hyväksi rahaa tehtäessä. Toisin kuin tällä pöljällä kaikki mulle heti sukupolvella.

Äänestä
  • Pääasia että saatiin työpaikkoja syrjäseudulle.

    Äänestä

Taloudesta, ympäristöstä ja hallinnosta:

- Talvivaara on Suomen teollisuushistorian suurin taloudellinen katastrofi.

- Talvivaara on Suomen ympäristörikosten historiassa vailla mitään vertailukohtaa.

- Talvivaara ja Sipilän hallitus ovat lahjottavuudellaan tuhoamassa miljoonien kansalaisten uskon maamme poliittiseen järjestelmään vain muutaman dollarin tähden.

Äänestä

Keskustan johtaman hallituksen siunaama Talvivaara on häpeä.

Äänestä

Talvivaaraan tai maatalousloisille rahat molemmat menee kankkulankaivoon kumpikin kepun suojateista ei ole ikinä tehnyt oikeita töitä oli kyse talvivaaran johdosta tai sosiaaliavustuksilla elätettävistä maatalouloisista.

Äänestä

Mitä ihmettä Timo Haapala oikein ruikuttaa? Mitä hän ehdottaa? Onko Timo Haapala oikeasti sitä mieltä, että suomalaisten oikeuslaitosten pitäisi alkaa putinilaiseen tyyliin, tehdä "poliittisesti tarkoituksenmukaisia" ja hallitukselle mieluisia päätöksiä eikä pitää huolta siitä, että lakia noudatetaan?

Talvivaara perustettiin (kepulaisten ajamien tukiaisten saattelemana) Suomeen, jossa on voimassa Suomen lait. Ei Vaasan hallinto-oikeus ole laatinut lakeja, vaan sen tehtävä on ainoastaan pitää huolta, että niitä noudatetaan. Ei pitänyt olla sen enempää Kepulle, hallitukselle kuin Talvivaaran talousneroillekaan yllätyksenä, että Suomessa on voimassa Suomen laki. Tai saattoi se kepulaisille on jonkinasteinen yllätys, kun sielä ollaan Kekkosen ajoista asti totuttu, että laki ei koske välttämättä kepulaisia.

Kun medialla menee päin p*rsettä, niin petaako Timo Haapala itselleen paikkaa johonkin valtion virkaan, kun on tarve lipaista kieli ruskeana Sipilää ja muita kepuleita. "Ei te taaskaan tyrineet satoja miljoonia, vaan se oli Vaasan hallinto-oikeus, kun teki virheen, kun luki mitä laki sanoo."

Kaiken lisäksi Talvivaara katastrofin laittaminen oikeusistuimen tekemän päätöksen syyksi on täyttä spekulaatiota. Kukaan ei tiedä olisiko kukaan halunnut tikulla koskea kepulaisen "pisnesajattelun" karmaisevaan kukkaseen vaikka oikeus olisi tehnyt minkä päätöksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kallista_on kirjoitti:

Kommentti: Kiittäkäämme Talvivaaran loppusotkusta Vaasan oikeusviisaita!
Kotimaa Julkaistu 25.05.2016 16:52

Timo Haapala
Jos joku luuli, että Talvivaaran sotkut päättyivät elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) hautajaispuheeseen Terrafame Oy:n Sotkamon kaivoksen ”hallitusta sulkemisesta”, niin väärin luuli. Sekasotku jatkuu ja valtiolta meni rahat - ehkä nekin, joilla piti tukea maanviljelijöitä.

Montesquieun vallan kolmijako-oppi, jonka hän esittelee pääteoksessaan Lakien henki, on pyhä opinkappale kaikille nykypolitiikassa vaikuttaville. Sen mukaanhan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.

Tänään keskiviikkona 25. toukokuuta 2016 tätä mantraa mietti varmaan moni ministeri, poliitikko ja kainuulaiset katkera sappi suussa.

Nimittäin Vaasan hallinto-oikeus päätti suuressa viisaudessaan ajaa alas Talvivaaran kaivoksen ja tuhota sen jatkomahdollisuudet. Kyseessä on miljardiluokan päätös, joka tehtiin siis - öhöm tuota, Vaasassa.

Vaasan hallinto-oikeuden huhtikuinen päätös Talvivaaran ympäristöluvan määräaikaisuudesta johti lopulta siihen, että hankkeeseen ilmeisesti jo saatu yksityinen rahoittaja veti henkselit naulaan ja katosi ties minne.

Juuri hallinto-oikeuden asettama määräaika oli lopullinen niitti.

- Vaasan hallinto-oikeuden päätös tappoi edellytykset saada yksityistä rahoitusta, kun lupaavat neuvottelut olivat menossa, Olli Rehn tiivisti tiedotustilaisuudessaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi toimittajille eduskunnassa, että taloudelliset edellytykset kaivoksen jatkamiselle olisivat olemassa, mutta väliaikaisella ympäristöluvalla yksityistä rahoittajaa ei saada.

Eli se siitä.

Tämän kirjoittajan tiedossa ei ole, kävikö kukaan Vaasan oikeusoppineista edes paikan päällä Sotkamossa.

Vaan uskottava on, sillä ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisissa lupa- ja hallintopakkoasioissa koko Suomi kuuluu nimenomaan Vaasan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

x x x x x x x x x x

Mutta vainaja kummittelee vielä moneen otteeseen!

On suorastaan irvokasta, että Talvivaaran kaivoksen lopettamista ja jatkamista valmistellaan samaan aikaan. Sulkemisen vaatiman ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) rinnalla viedään eteenpäin myös kaivostoiminnan jatkamisen edellyttämiä YVA-prosesseja.

Siinä menee aikaa, tupakkaa ja rahaa.

Eikä tässä kaikki, kuten mainosmies sanoisi!

Hallitus pumppaa lisätalousarviossaan 144 miljoonaa euroa Terrafame Group Oy:n lisäpääomistukseen eli siihen pohjattomaan kaivoon, jonka nielemään kokonaisrahamäärä Olli Rehn ei edes uskaltanut arvioida ääneen.

Samalla se tarkoittaa, että hallituksen lisätalousarvioihin varaamat 300 miljoonaa on kohtapuoliin syöty.

Se voi olla huono uutinen maanviljelijöille, joiden ahdinkoa helpottamaan hallitus oli varautunut syksyllä noin 50 miljoonan lisätalousarviolla. Nyt hyvä kysymys kuuluu, poljettiinko maanviljelijöidenkin tukieurot Talvivaaran kaiken nielevään nälkämaahan tai näljänkään.

Joka tapauksessa hallituksessa tämä riita on edessä syksyllä. Voi maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) parkaa.

Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratian mukaan yhtiö aikoo valittaa päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) takarajaan eli ensi maanantaihin mennessä.

Se lienee se ja sama, sillä KHO:lta ratkaisu ei taatusti tule vuodenvaihteeseen mennessä, mikä on puolestaan koko Talvivaara-saagan takaraja.

Poliittisia syyllisiähän tässä kuuluu tietenkin alkaa etsiskellä. Nykyhallituksella on nykyhallituksen vastuu, mutta edellishallituskaan ja sen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori(kok.) ei voi vastuutaan väistellä.

Kannattaa myös muistaa, että edellishallituksessa oli kuusi puoluetta eli syyttömiä on ehkä vaikeampi löytää kuin syyllisiä.

Talvivaaran lopettaminen maksaa noin puoli miljardia vedenpuhdistamoineen.

Eli:

Paskakaivos, mutta tulipahan tehtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu