MIHIN SUUNTAAN MAAILMAN USKONNOT OHJAAVAT?

Uskonto on ollut historian voimatekijöitä, mutta ovatko maailman uskonnot olleet aito rauhan ja turvallisuuteen johtava voima? Ovatko ne opettaneet kannattajilleen, että veljellisen rakkauden tulisi ylittää maidenväliset rajat ja rotuerot? Ovatko kristikunnan katolliset, protestanttiset ja ortodoksiset kirkot osoittautuneet sen väitteensä mittaisiksi, että ne seuraavat Jeesusta Kristusta pitäen häntä "Rauhanruhtinaana"? Ovatko ne todellisuudessa pahentaneet sitä vihamielisyyttä, joka vaarantaa ihmiskunnan tulevaisuuden? Tarkastelemalla näitä asioita koskevia tietoja historiasta käsin voimme saada yllättävän vastauksen.
Historia tarjoaa opetuksia niille, jotka haluavat oppia. Tärkeimpiä opetuksia on se, että uskontojen tai lahkojen välisiin erimielisyyksiin perustuvat selkkaukset ovat melkein aina pahimpia, sitkeimpiä ja vaikeimmin ratkaistavia. Kaikki suuret uskonnot saarnaavat rauhaa ja veljeyttä ja armoa ja kuitenkin eräät julmimmat ja suvaitsemattomimmat pakkokeinot historiassa on pantu täytäntöön Jumalan nimessä. Nämä historialliset tosiasiat mielessään voisi kysyä: Niin epämiellyttävää kuin aihe onkin, niin eikö tulisi käsittää, että muiden syiden, imperialismin, rasismin ja militarismin lisäksi uskonnosta on tullut entistä vakavampi uhka ihmiselämälle?
Historia on tosiaan tahriintunut verestä, jota on vuodatettu uskontojen tukemissa taisteluissa. Yksistään tällä vuosisadalla olemme nähneet kahden maailmansodan aikana ja niiden jälkeen häpeällisiä tekoja samaan uskontoon kuuluvien teurastaessa toisiaan, katolliset ovat tappaneet katolilaisia, protestantit protestantteja, muslimit muslimeja ja niin edelleen. Vaikka vastakkaisilla puolilla olevat papit ovat kuuluneet samaan uskontoon, ne ovat siunanneet joukot, jotka ovat olleet lähdössä surmaamaan uskonveljiään.
Moitittavimpiin tässä suhteessa kuuluvat kristikunnan kirkot. MIKSI? Koska ne väittävät edustavansa Raamatun Jumalaa ja hänen Poikansa Jeesusta Kristusta, joka sanoi:
Johannes 13:35

Kaikkein pahimmat teurastukset ovat kuitenkin tapahtuneet aivan kristikunnan sydämessä:
"Kristityt eivät ole koskaan kainostelleet sotimista toisia kristittyjä vastaan. Jos he olisivat kainostelleet sitä, ei useimpia Euroopassa käydyistä kiihkeimmistä sodista olisi koskaan syttynyt. Ensimmäistä ja toista maailmansotaa, joissa kristittyjä surmaavien kristittyjen määrä ylsi kaikkien aikojen ennätyksiin, ei olisi koskaan voitu käydä".
Raamatun kanta on tässä asiassa täysin selvä:
1. Pietarin kirje 3:11
Jesaja 2:2 - 4

Meidän tulisi rakastaa toisiamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli paholaisesta (Saatanasta Panettelijasta) joka tappoi veljensä.
1. Johannes 3:10 - 12

Tämän maailman uskontojen kannattajat jatkavat kuitenkin Kainin menettelyä tappamalla veljiään ja heidän pappinsa ovat tukeneet näin menetteleviä. Jos siis kuulut johonkin uskontoon, kysy itseltäsi: "jos kaikki maan päällä elävät kuuluisivat minun uskontoon, olisivatko sodat loppuneet ja olisiko tämä maapallo nyt aidon rauhan tyyssija?"
Maailman uskontojen jakautunut ja sotaisa tila soittaa, ettei Jumala ole niiden takana. Tämä voi tuntua yllättävältä niistä, joiden mielestä kaiken uskonnon täytyy olla hyvää, koska se väittää edustavansa Jumalaa. Raamattu ilmaisee kuitenkin selvästi, että "ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan jumala".
1. Korinttolaisille 14:33

Se ilmaisee myös sen, että on olemassa sekä oikea uskonto että väärä uskonto. Se osoittaa, että vain sellaisella palvonnalla, joka perustuu totuuteen ja joka on vapaa ulkokultaisuudesta, on Jumalan tuki.
Matteus 15:7 - 9
Johannes 4:23 - 24
Tiitukselle 1:16

Koska maailman uskonnot ovat itse asiassa harjoittaneet haureutta poliittisen, kaupallisen ja yhteiskunnallisen hyödyn saamiseksi, Raamattu kuvaa niitä ikään kuin portoksi. Kuvaillessaan tätä "porttoa" se sanoo:
Johanneksen Ilmestys 17:1 - 6
Johanneksen ilmestys 18:24

Tämän maailman uskonnoilla on tosiaan raskas verivelka kaiken maailmanhistoriassa tapahtuneen tappamisen vuoksi! Ne joutuvat tekemään siitä tilin Jumalalle.
On selvää, ettei mikään uskonto, jonka tavat ovat ristiriidassa Raamatun kanssa, voi menestyksellisesti JOHDATTAA ihmiskuntaa tosi rauhaan ja turvallisuuteen. Tämän vuoksi Jeesus sanoi aikansa vääristä uskonnollisista johtajista:
Matteus 15:14

Samoin maailman uskonnot ovat nykyään "sokeita oppaita" niin sotaa kuin elämän muitakin tärkeitä piirteitä koskevissa asioissa.
16120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niinpä niin, "maailman uskonnot". Vain yksi kirkko voi olla oikea ja se ei perustu maailmaan vaan Jumalan ilmoituksiin. Alkukirkon jäsenille sanottiin: Eläkää maailmassa mutta ei maailmasta. Ainoasta oikeasta Jeesuksen Kristuksen kirkosta luovuttiin ja tilalle tuli keisarin kirkko. Keisari alkoi nimittää piispoja. Tuo käytäntö jatkui Suomessakin kunnes presidentti Martti Ahtisaari sai muutoksen perustuslakiin. "Maailman kirkot" ovat maailman tapojen mukaisia. Siitä uskonsodat ovat kummunneet. Muut sodat ovat olleet mm. poliittisia.

Äänestä
  • Voiko kukaan nauttia tosi rauhasta lähimmäistensä kanssa tai todellisesta turvallisuudesta, ellei oikeita moramittapuita pidetä yllä? Ilman tällaisia mittapuita valehtelu, varastaminen, aviorikokset ja muu samankaltainen ovat yleisiä. Toisaalta aidon lähimmäisenrakkauden tulisi edistää hyvää moraalia.
    Raamattu ilmaisee Jumalan näkemyksen moraalista seuraavasti:
    Roomalaisille 13:8 -10

    Mutta mikä vielä tärkeämpää, uskonto, että ihminen voi olla rauhassa Jumalan kanssa, olla vakuuttunut Hänen suosiostaan ja suojeluksestaan, ellei hän pidä kiinni Jumalan moraalimittapuista? Voisitko edes kunnioittaa Jumalaa, joka ei vaadi sellaista moraalia niiltä, jotka sanovat palvelevansa häntä?
    Jotta Jumala voisia vaatia ihmistä pitämään kiinni hänen mittapuistaan, hänen täytyisi ilmoittaa selvästi nuo mittapuut. Hän on tehnyt sen sanansa Raamatun välityksellä.
    2. Timoteukselle 3:16 - 17

    Ajatus, että kunkin olisi tehtävä omat moraalimittapuunsa ja toimittava niiden mukaan, ei ole yhtään sen järkevämpi kuin ajatus, että kunkin olisi tehtävä omat liikennesääntönsä ja toimittava niiden mukaan. Tiedät, mikä olisi tulos. Raamattu osoittaa johdonmukaisesti, että on vain yksi tie, joka tuo Jumalan hyväksynnän. Kuten Jeesus sanoi, kaikki muut tiet johtavat vain tuhoon.
    Matteus 7:13 - 14
    Luukas 13:24

    Kannattavatko erityisesti kristikunnan kirkot Jumalan moraalimittapuita ja johtavatko ne näin muuta maailmaa oikeaan suuntaan? Mitä monet näihin kirkkoihin kuuluvat paljastavat elämällään? Kuulutko sinä johonkin kirkkoon? Jos kuulut, niin kysy itseltäsi: " Jos jokainen ihminen maan päällä eläisi niin kuin minun uskontoni jäsenet, tekisikö se lopun rikollisuudesta, epärehellisistä liiketavoista, riidoista ja sukupuolisesta moraalittomuudesta?
    Raamattu varoittaa että, "vähäinen määrä hapatusta hapattaa koko taikinan" ja että "huono seura turmelee hyödylliset tavat"
    Galatalaisille 5:9
    1. Korinttolaisille 15:33

    Tästä syystä se antaa kristitylle myös käskyn: "Lakatkaa seurustelemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun kanssa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, äläkä edes syökö sellaisen kanssa. Poistakaa paha ihminen keskuudestanne"
    1 Korinttolaisille 5:11 - 13

    Tosin joku saattaa ottaa harha-askeleen ja sitten toipua. Mutta miten on niiden laita, jotka harjoittavat sellaisia moraalittomia tapoja? Jos tällaiset ihmiset välittävät palvelevansa Jumalaa, he ovat ulkokultailijoita. Epäilemättä inhoat ulkokultaisuutta ja Raamattu osoittaa, että Jumalakin vihaa sitä ja sen harjoittajia.
    Matteus 23:27 - 28
    Roomalaisille 12:9

    Miten on sinun uskonnossasi? Noudattaako se Raamatun käskyä "poistaa" ne, jotka rikkovat itsepintaisesti Jumalan lakeja eivätkä ilmaise aitoa katumusta? Vai salliiko se sellaisten ihmisten pysyä hyvässä asemassa, jolloin he ovat vaaraksi toisille? Julistaako se moraalia vain huulillaan, vaikka se itse asiassa ummistaa silmänsä väärinteolta tai jopa suvaitsee sitä.
    Matteus 15:7 - 8

    Yhä useammat papit sanovat, että haureus, aviorikos ja homoseksuaalisuus eivät välttämättä ole väärin. Mutta he eivät ole sopusoinnussa Jumalan ajattelutavan kanssa. hänen sanansa sanoo selvästi
    1. Korinttolaisille 6:9 - 10

    Äänestä

  • Alku"kirkko" ei palvonut jumalana Kolobin lähistöllä asuvaa kokemusten kautta jumalaksi kehittynyttä ruumillista olentoa, Korotettua ihmistä. Ennen 1800- lukua ei kukaan ollut kuullutkaan tästä olennosta. Oikeaa kristillisyyttä ei ainakaan voi olla uuden pakanajumalan kirkko, silloin koko Uusi Testamentti jeesuksineen ja paavaleineen on väärää kristinuskoa.

    Äänestä

Missä määrin sitten voidaan katsoa juuri uskonnon ohjaavan johonkin suuntaan. Yhtä hyvin voitaisiin esittää, että ulkoavaruudessa on jokin alien voima, joka ohjaa kaikkea. Uskonnoista on sekä hyvään että pahaan. Pyrkimys on, että hyvät teot voittaisivat pahojen tekojen osuuden. Uskonnot ohjaavat: 1) Maapallon laajuiseen paratiisitilaan 2) Kärsimysten loppumiseen 3) Kuoleman voittamiseen jne.
Mutta Jeesus varoitti ennalta, että jumalattomat tempaavat valtakunnan käsiinsä ja että tulee vääriä profeettoja, vääriä kristuksia ja vääriä mahdeja. Niin kauan kuin uskonnot ovat oikeissa käsissä on noita pyrkimyksiä kohden kuljetaan. Mutta kun jumalattomat tempaavat käsiinsä vallan seurauksena on näennäisiä pyrkimyksiä kohden vainoja, kansanmurhia ja muuta sellaista.

Palautuuko valtakunta koskaa ihmisten käsiin jumalattomien käsistä on asia erikseen. Raamatun ilmestykset osottaisivat, että ei palaudu. Jumalattomat ja väärät jumalat vievät maapallon aina maailmanloppuun asti. Uskonnot ovat hyvä asia, mutta jumalattomat ovat kavalia, raivoisia, petollisia, murhaajia ja varkaita jne.

Äänestä
  • perussyy siihen, miksi tämän maailman uskonnot ovat niin jakautuneessa ja sekasortoisessa tilassa, on se että ne jättävät huomiotta jumalan lait, jotka esitetään hänen Sanassaan Raamatussa. Todellisuudessa monet papit eivät pidä raamattua Jumalan henkeytettynä sanana. Mutta henkeytetty apostoli Paavali julisti:
    2. Timoteukselle 3:16
    Paavali teroitti myös sitä, ettei Raamattua tule ottaa vastaan "ihmisten sanana, vaan niin kuin se todella on , Jumalan sanana"
    1 Tessalonikalaisille 2:13
    Jumala, kunnioitusta herättävän kaikkeuden kaikkivaltias Luoja, on varmasti voinut valmistaa kirjan ja huolehtii siitä, että se on säilynyt muuttumattomana läpi vuosisatojen
    "Kuitenkin usein saa lukea niin sanottujen eri "kristillisten kirkkojen pappien" kommentteja, että Raamatun lausunnot eivät yksinkertaisesti ole tosia, kun niitä arvostellaan nykyisen tieteen ja historian tuntemuksen valossa.
    Otetaan muutama esimerkki maailmalta.
    1. Se ettei maan luominen ole voinut tapahtua 1. Mooseksen kirjassa kuvaillulla tavalla.
    2. Väittävät että ihmisen luomiskertomus, "ihmisrotu ei saanut alkuaan sillä tavoin, miten se kerrotaan Raamatussa.
    3. ei uskota vedenpaisumukseen, sitä pidetään taruna
    4. Ei uskota että Joonan oli valaan sisällä useita päiviä, jota myöskin pidetään taruna.
    5. Ei uskota, että Jumala laittoi aasin puhumaan
    6. Raamatussa on virheitä, epätarkkuuksia ja ristiriitoja jne.
    Tässä muutama esimerkki Suomen Kirkon viranhaltijoiden kannanottoja homouteen!
    Luterilaisen kirkon piispojen mielipiteitä homoseksuaalisuudesta.

    Jatkuu...

    Äänestä

  • IhmettelenSuuresti kirjoitti:

    perussyy siihen, miksi tämän maailman uskonnot ovat niin jakautuneessa ja sekasortoisessa tilassa, on se että ne jättävät huomiotta jumalan lait, jotka esitetään hänen Sanassaan Raamatussa. Todellisuudessa monet papit eivät pidä raamattua Jumalan henkeytettynä sanana. Mutta henkeytetty apostoli Paavali julisti:
    2. Timoteukselle 3:16
    Paavali teroitti myös sitä, ettei Raamattua tule ottaa vastaan "ihmisten sanana, vaan niin kuin se todella on , Jumalan sanana"
    1 Tessalonikalaisille 2:13
    Jumala, kunnioitusta herättävän kaikkeuden kaikkivaltias Luoja, on varmasti voinut valmistaa kirjan ja huolehtii siitä, että se on säilynyt muuttumattomana läpi vuosisatojen
    "Kuitenkin usein saa lukea niin sanottujen eri "kristillisten kirkkojen pappien" kommentteja, että Raamatun lausunnot eivät yksinkertaisesti ole tosia, kun niitä arvostellaan nykyisen tieteen ja historian tuntemuksen valossa.
    Otetaan muutama esimerkki maailmalta.
    1. Se ettei maan luominen ole voinut tapahtua 1. Mooseksen kirjassa kuvaillulla tavalla.
    2. Väittävät että ihmisen luomiskertomus, "ihmisrotu ei saanut alkuaan sillä tavoin, miten se kerrotaan Raamatussa.
    3. ei uskota vedenpaisumukseen, sitä pidetään taruna
    4. Ei uskota että Joonan oli valaan sisällä useita päiviä, jota myöskin pidetään taruna.
    5. Ei uskota, että Jumala laittoi aasin puhumaan
    6. Raamatussa on virheitä, epätarkkuuksia ja ristiriitoja jne.
    Tässä muutama esimerkki Suomen Kirkon viranhaltijoiden kannanottoja homouteen!
    Luterilaisen kirkon piispojen mielipiteitä homoseksuaalisuudesta.

    Jatkuu...

    Arkkipiispa Jukka Paarma:
    - ”On olemassa hyvin laaja kirjo erilaista homoseksuaalisuutta. Jotkut ovat syntymästään saakka omanneet vahvan homoseksuaalisen identiteetin. Osa on horjuvia, rajalla. Vaikka homous on epäluonnollista eikä Raamattu sano mitään myönteistä homouden harjoittamisesta, tiedämme nyt
    sen synnystä enemmän kuin Raamatun kirjoittamisen aikaan. Ei ole olemassa yksimielisyyttä siitä, mistä homous johtuu.” Suomen Viikkolehti, 24.4.2002, s. 4

    Piispa Wille Riekkinen:
    - "Toivon, että homot ja lesbot voisivat osallistua kirkon työhön jäseninä, tekijöinä ja päättäjinäkin.” Karjalainen, 14. 2 2002, s. 9
    - Riekkisen mukaan "virallistettu parisuhde tukee homojen ja lesbojen elämänmittaista suhdetta", Riekkinen sanoo että homoseksuaalisuus on heteroseksuaalisuuden rinnalla myös tosiasiallinen seksuaalisuuden muoto, Riekkinen sanoo, että käsitys homoseksuaalisuudesta on muuttunut Raamatun ajoista. Kotimaa 26.4.2002, s. 4
    - Riekkisen mukaan tietämys homoseksuaalisen käyttäytymisen synnystä oli Raamatun kirjoitus ajankohtana vielä lapsenkengissä sekä propagandistinen pelote. Riekkisen mukaan Raamattu ei ole yksityiskohtainen lakikirja, joka sopisi nykyisen modernin elämän jokaiseen tilanteeseen. Helsingin Sanomat, 15.5.2002, s. A 13

    Piispa Juha Pihkala:
    - ”Minusta olisi parempi, jos homot ja lesbot toteuttaisivat seksuaalista taipumustaan pysyvässä parisuhteessa.” Etelä-Suomen Sanomat, 6.2.1999

    Piispa Irja Askola
    On pahoillaan homokeskustelun yksipuolisuudesta, "Surettaa, hävettää ja harmittaa", keskustelun yksipuolisuutta.
    "Toivon tietysti, että kirkossa jaksettaisiin olla. Kirkon äänihän on monipuolinen, ja esimerkiksi minä kannatan linjaa, jonka mukaan pappi voi siunata homo- tai lesboparin. Pääkaupunkiseudulla papiston enemmistö kannattaa rekisteröidyn parisuhteen siunaamista", Askola kommentoi Helsingin Sanomille 17.10.2010

    PIISPAT VASTAAN RAAMATUN SANA
    Arkkipiispa Paarma on joko tietämätön Raamatun opetuksesta tai sitten hän haluaa miellyttää nykyisessä ajassa elävää yhteiskuntaa, joka hyväksyy homouden "luonnollisena" seksuaalisuuden muotona. Niin vanhan kuin Uuden Testamentin puolella on selkeä opetus, että homous on synti. Homous EI VOI OLLA silloin synnynnäisenä geeneissä. Paarma sanoo nykyisen ihmiskunnan tietävän enemmän homouden synnystä kuin Raamatun kirjoittajat tiesivät. Paarman kommentti on OUTO kirkon miehelle, sillä Raamattu EI OLE ihmisen sanaa, vaan JUMALA SANAA ihmiselle; Raamatun kirjoittajat ovat Jumalan Hengen JOHTAMINA kirjoittaneet Raamatun eli Jumalan sanan. Koska Jumala on sanonut VT:ssa ja UT:ssa homouden synniksi, niin ei se nyt 2000 LUVULLA ole synnittömäksi tullut, vaan se on ja PYSYY syntinä. Raamatun sana ja sanoma on MUUTTUMATON, mutta valhetta rakastava ihminen uskoo vastoin sitä mistä Raamattu opettaa.
    Piispa Riekkinen toivoo homoja ja lesboja kirkon työntekijöiksi. Samoin on Riekkisen laita, että hän ei joko tunne Raamatun opetusta tai sitten haluaa miellyttää ihmisiä julistaen korvasyyhylle sopivaa "evankeliumia". Raamattu opettaa homouden ja lesbouden olevan syntiä, eikä silloin homot ja lesbot voi TEHDÄ hengellistä työtä seurakunnassa. Kirkko ei ole seurakunta, vaan ihmisten formuloima uskonnollinen instituutio, joka opettaa Raamatun olevan Jumalan sanaa, mutta silti kirkko liian monessa kohdin riisuu Raamatun sanan ympäriltä totuuden vaatteet pukien Raamatun sanan opetuksen valheen vaatteisiin. Tätä taustaa vasten ymmärrän piispojen (mukaan lukien Riekkisen) halun julistaa korvasyyhyteologiaa ihmisten MIELYTTÄMISEKSI. Riekkinen sanoo että homoseksuaalisuus on heteroseksuaalisuuden rinnalla myös tosi seksuaalisuuden harjoittamismuoto. Samoin Riekkinen sanoo käsityksen homoudesta muuttuneen Raamatun ajoista. Raamatun opetuksen mukaan homous on synti, eikä se MUUTU ajan saatossa synnittömäksi. Riekkinen uskoo enemmän IHMISEN ääntä kuin Jumalan ääntä, koska Riekkinen haluaa miellyttää ihmisen korvasyyhyä eikä Jumalaa.

    Piispa Pihkala sanoo, että homojen ja lesbojen olisi parasta toteuttaa seksuaalisia taipumuksiaan pysyvässä parisuhteessa. Pihkala ei joko tunne Raamatun opetusta tai sitten hän haluaa miellyttää ihmisten korvasyyhyä. Raamattu opettaa selvästi, että homous on synti, silloin ei Jumalan palvelija voi KEHOTTAA ihmisiä elämään homouden ja lesbouden synnissä! Pihkalan kommentointi homoseksuaalisuuteen osoittaa hänen julistavan "korvasyyhyevankeliumia".

    Näillä piispoilla on erilainen käsitys homoudesta kuin on Raamatun sanalla. Nämä kirkon työntekijät opettavat Raamattua perinteestä käsin ja korvasyyhystä, joka muuttuu yhteiskunnan muutosten myötä. Esimerkkinä on kun naisjohtajuus tuli yleisesti hyväksytyksi yhteiskuntaan, niin kirkko alkoi opettamaan VASTOIN OMAA tunnustustaan, että nyt tarvitaan naispappeja kirkkoihin (huom, ei kaikki, mutta osa). Kun YHTEISKUNTA suhtautui kielteisesti homouteen, niin KIRKKO suhtautui myös.

    Jatkuu.......

    . Mutta kun yhteiskunta on nyt yleisesti hyväksynyt homoseksuaalisuuden normaaliksi seksuaalisuuden harjoitusmuodoksi, niin kirkko on myös alkanut suhtautua homoseksuaalisuuteen samoin.
    Kirkon evankeliumi muuttuu yhteiskunnan muutosten ja virtausten mukana. Kirkko ei tunne Raamattua kovin hyvin, vaan se seuraa yhteiskunnassa tapahtuvia suuntauksia ja muutoksia. Raamattu opettaa homoseksuaalisuuden olevan syntiä, joten jokainen, joka todella uskoo Raamattuun, uskoo myöskin homoseksuaalisuuden olevan syntiä. Homoille kuuluu myös rakkauden evankeliumi, jossa on myös heille VOIMA elämän muutokseen, Raamatun osoittamaan TERVEESEEN elämään.

    Kirkko toimiikin monessa suhteessa tänä päivänä luopumuksen torvena ja toitottaa maailmalle korvasyyhyteologiaa, josta on riisuttu Jumalan sanan totuus, jonka tilalle on asetettu inhimillinen rakkaus. Raamattu puhuu rakkaudesta totuuteen, joka on Jumalan tuntomerkki ihmiskunnalle. Kirkko on luonut itselleen käsitteen suvaitsevainen rakkaus, joka hyväksyy melkein kaikenlaiset synnit ja uskomukset, sellaisina "totuuksina", joista jokainen voi VALITA itselleen sopivan "totuuden." Kirkon rakkaus on korvasyyhy rakkautta, joka lyö vasten kasvoja Jumalan rakkaudelle. Se on myös muistettava, että kirkon sisällä on USKOVIA, jotka pitävät homoutta syntinä.

    Äänestä

  • On hienoa että yhteiskunnat kehittyvät. Vartiotorniseura varmasti jatkaa homofobisena yhteisönä. Sitä ihmettä että uskollinen ja ymmärtäväinen orja antaisi sellaista valoa Vartiotornin välityksellä todistajille että pitäisivät homoja tasavertaisina ei varmasti tule tapahtumaan.

    Äänestä

  • samarin kirjoitti:

    On hienoa että yhteiskunnat kehittyvät. Vartiotorniseura varmasti jatkaa homofobisena yhteisönä. Sitä ihmettä että uskollinen ja ymmärtäväinen orja antaisi sellaista valoa Vartiotornin välityksellä todistajille että pitäisivät homoja tasavertaisina ei varmasti tule tapahtumaan.

    Jos JT eivät hyväksy joukkoon Homoja ja lesboja, se on Raamatun sanan noudattamista.
    Kyse on siitä mitä mieltä Jumala on homoista ja lesboista jne.

    Se on Jumalalle kauhistus!

    1. Moos. 1:26 –28
    3. Moos. 20:10
    3. Moos. 20:13
    1. Kor. 6:9
    1. Kor. 7:2
    Room. 7:1-3
    2. Moos. 20: 14 jne.

    Äänestä

  • IhmettelenSuuresti kirjoitti:

    Jos JT eivät hyväksy joukkoon Homoja ja lesboja, se on Raamatun sanan noudattamista.
    Kyse on siitä mitä mieltä Jumala on homoista ja lesboista jne.

    Se on Jumalalle kauhistus!

    1. Moos. 1:26 –28
    3. Moos. 20:10
    3. Moos. 20:13
    1. Kor. 6:9
    1. Kor. 7:2
    Room. 7:1-3
    2. Moos. 20: 14 jne.

    Totta veli puhut.

    Yrittäkää tulla niistä vanhoista taikauskoista tälle vuosituhannelle. Se mitä on tuhansia vuosia sitten kuviteltu Jumalan sanoneen, ei ole tätä päivää. Hyväksyihän Jumala muka orjatkin tuolloin.

    Äänestä

  • Höpölöpsis kirjoitti:

    Yrittäkää tulla niistä vanhoista taikauskoista tälle vuosituhannelle. Se mitä on tuhansia vuosia sitten kuviteltu Jumalan sanoneen, ei ole tätä päivää. Hyväksyihän Jumala muka orjatkin tuolloin.

    Siis orjuuden.

    Äänestä

Nykypäivänä maailmassa vallitsee suvaitsevaisuus, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen voi luoda itselleen oman "totuutensa". Samoin tämä suvaitsevaisuus toitottaa, että kaikki uskonnot ja uskomukset ovat osia ja palasia totuudesta ja johtavat YHTEEN ja samaan päämäärään. Tämä suvaitsevaisuus ei kuitenkaan suvaitse Raamatun totuutta, vaan asettaa kaikki uskomukset yhtä oikeiksi, paitsi ei RAMATUN SANAA. Tämä johtuu siitä, että synnin vallassa oleva ihminen pakenee sitä tervettä synnintuntoa, joka johtaisi ihmisen pelastumaan synnin vallasta sekä eheytymään Kristuksen kanssa. Pahan saatanan LUOMA VALHE Jumalasta saa aikaan sen ettei ihminen tunnista Parantajaansa ja Pelastajaansa, Luoja Jumalaa.

On siksi ymmärrettävää, miksi kristikunnan pääkirkot eivät pidä Raamattua erehtymättömänä. Englannissa eräs anglikaanisen kirkon piispa väitti Kristuksen ylösnousemusta "luilla tapahtuneeksi silmänkääntötempuksi"
Monet papit siis joko väheksyvät Raamattua tai eivät opeta kannattajiaan kunnioittamaan sitä ja noudattamaan siinä olevia jumalan lakeja. Se on tärkeää syy siihen, miksi koko kristikunnassa vallitsee niin kauhistuttava tietämättömyys Jumalan sanasta.
Minkä johtopäätöksen tästä voi vetää: "vain harva uskonnossa vallitseva suuntaus uhkaa jäytää tämän MEIDÄN AJAN järjestäytynyttä uskontoa siinä määrin kuin raamatun tuntemuksen SURKEA TILA. Useimmille kirkossakävijöille "Raamattu pysyy VIERAANA DOKUNENTTINA, JOTA EI LUETA.
Mitä seurauksia tästä kaikesta kaaoksesta on ollut? Ovatko maailman uskonnot (joita on noin parisen tuhatta) osoittaneet voivansa halventaa Raamatun opetuksia ja silti tuottaa rauhaa ja hyvää moraalia kannattajiensa keskuudessa? PÄINVASTOIN, olosuhteet huononevat kautta maailman. Maat, joissa on ei kristillisiä uskontoja, ovat lisääntyvässä määrin joutuneet levottomuuksien, jakautumien, poliittisten turmeluksen ja rappeutuvan moraalin näyttämöksi. Mutta rikollisuus, moraalittomuus, huumeiden väärinkäyttö, rotukiistat ja sota ovat kauan koetelleet kovimmin nimenomaan kristikuntaa. On käynyt juuri niin kuin Jumalan luotettava sana ennusti:
Jeremia 8:9

Todisteet ovat kiistattomat. Ne osoittavat, että tämän maailman uskonnot eivät ole rauhan ja turvallisuuteen johtava tosi voima. Ne ovat jättäneet kannattajansa tietämättömiksi todellisesta toivosta, Jumalan valtakunnasta. Mitä tämä kaikki merkitsee?

Äänestä

MAAILMAN USKONTOJEN LOPPU LÄHENEE, siihen kuuluu myös mormoonit, jos tyyli ei muutu!!!!
Jeesus Kristus sanoi:
Matteus 15:13

Tämän maailman uskontojen tuottama huono hedelmä todistaa, että NE EIVÄT OLE Jumalan istuttamia. Siksi raamattu ennustaa kaikkien väärien palvontajärjestelmien tulevan tuhon.
Jumala puhuu näistä uskonnollisista järjestelmistä vertauskuvallisesti porton kaltaisena "Suurena Babylonina", kun hän sanoo väärän uskonnon maailmanlaajuisesta mahdista.
Johanneksen Ilmestys 18:2
Johanneksen Ilmestys 18.5 - 8

Huomaa että tämän tuhon on määrä tulla yllättävän äkisti, kuin "yhtenä päivänä" . Monien ihmisten hämmästykseksi ja kauhuksi juuri ne poliittiset kansat, joiden kanssa väärä uskonto on kauan harjoittanut haureutta, raunioittavat ja tuhoavat sen.
Johanneksen ilmestys 17:12 ja 16
Johanneksen ilmestys 18: 10 - 17

Sen tähden jumalan kehotus kuuluu:
Johanneksen ilmestys 18:4

Tällä tavoin toimiminen merkitsee sitä, että NÄKEE väärän uskonnon niin kuin Jumala näkee sen. Se merkitsee sitä, että inhoaa sitä sen mätien hedelmien, sen ulkokultaisuuden ja taikauskon tähden. Tulisi tuntea inhoa sitä kohtaan, että väärä uskonto on esittänyt väärin Jumalan ihmiskunnalle ja lisännyt ihmisten kärsimystä ja sortoa.
Roomalaisille 2:24
Jeremia 23:21 -22

Jos tajuat tämän. lakkaat kokonaan tukemasta tällaisia uskontoja ja osoitat siten kannattavasi täysin Jumalan niille langettavaa tuomiota.
Ei kuitenkaan riitä, että vain eroat Raamatun vastaisesta seurakunnasta / kirkosta. Sinun täytyy etsiä ja löytää ulkokultaisuudesta vapaa TOSI palvonta, joka tuo sinulle Jumalan rauhan ja suojeluksen, kun ennustettu tuho tulee. Sellaista tosi palvontaa harjoittavien täytyy olla ihmisiä, jotka ovat "takoneet miekkansa Vantaiksi eivätkä enää opettele sotimaan"
Jesaja 2:4

Heidän täytyy olla ihmisiä, jotka uskovat Jumalan sanaan, elävät sen mukaan ja antavat sen olla elämänsä ohjaava voima.
Psalmit 119:105

Heidän täytyy osoittaa aitoa, ulkokultaisuudesta vapaata rakkautta lähimmäistään kohtaan.
Johannes 13:35
Roomalaisille 13:8

Tosi kristittyjen tulee olla syvästi HUOLISSAAN siitä vaarallisesta tilanteesta, johon väärät uskonnot ovat saattaneet ihmiset ympäri maailmaa. He pyrkivät vilpittömästi antamaan Jumalan sanalle ENSI SIJA elämässään ja toimivat sen mukaan. Tosi seurakunnassa on myös nähtävissä miten siellä opitaan ja miten he soveltavat sitä, mitä Jumala vaatii niiltä, jotka säilyvät elossa tulevasta tuhosta ja saavat elää hänen vanhurskaassa uudessa maailman ajassa hänen taivaallisen valtakuntansa hallinnon alaisuudessa.

Tässä opetusta mihin vääräoppisuus johtaa!!!!

Äänestä
  • ##ihmettelenSuuresti##

    Kiitos monista raamatunmukaisista kommenteistasi.
    Saa nähdä, ottaako kukaan opiksi?

    Äänestä

  • ossiniskanen kirjoitti:

    ##ihmettelenSuuresti##

    Kiitos monista raamatunmukaisista kommenteistasi.
    Saa nähdä, ottaako kukaan opiksi?

    Ottaa opiksi ja hylkää omat lähisukulaisensa tietyissä tilanteissa? Ei kiitos. Sellainen ei ole rakkauden uskontoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

IhmettelenSuuresti kirjoitti:

Uskonto on ollut historian voimatekijöitä, mutta ovatko maailman uskonnot olleet aito rauhan ja turvallisuuteen johtava voima? Ovatko ne opettaneet kannattajilleen, että veljellisen rakkauden tulisi ylittää maidenväliset rajat ja rotuerot? Ovatko kristikunnan katolliset, protestanttiset ja ortodoksiset kirkot osoittautuneet sen väitteensä mittaisiksi, että ne seuraavat Jeesusta Kristusta pitäen häntä "Rauhanruhtinaana"? Ovatko ne todellisuudessa pahentaneet sitä vihamielisyyttä, joka vaarantaa ihmiskunnan tulevaisuuden? Tarkastelemalla näitä asioita koskevia tietoja historiasta käsin voimme saada yllättävän vastauksen.
Historia tarjoaa opetuksia niille, jotka haluavat oppia. Tärkeimpiä opetuksia on se, että uskontojen tai lahkojen välisiin erimielisyyksiin perustuvat selkkaukset ovat melkein aina pahimpia, sitkeimpiä ja vaikeimmin ratkaistavia. Kaikki suuret uskonnot saarnaavat rauhaa ja veljeyttä ja armoa ja kuitenkin eräät julmimmat ja suvaitsemattomimmat pakkokeinot historiassa on pantu täytäntöön Jumalan nimessä. Nämä historialliset tosiasiat mielessään voisi kysyä: Niin epämiellyttävää kuin aihe onkin, niin eikö tulisi käsittää, että muiden syiden, imperialismin, rasismin ja militarismin lisäksi uskonnosta on tullut entistä vakavampi uhka ihmiselämälle?
Historia on tosiaan tahriintunut verestä, jota on vuodatettu uskontojen tukemissa taisteluissa. Yksistään tällä vuosisadalla olemme nähneet kahden maailmansodan aikana ja niiden jälkeen häpeällisiä tekoja samaan uskontoon kuuluvien teurastaessa toisiaan, katolliset ovat tappaneet katolilaisia, protestantit protestantteja, muslimit muslimeja ja niin edelleen. Vaikka vastakkaisilla puolilla olevat papit ovat kuuluneet samaan uskontoon, ne ovat siunanneet joukot, jotka ovat olleet lähdössä surmaamaan uskonveljiään.
Moitittavimpiin tässä suhteessa kuuluvat kristikunnan kirkot. MIKSI? Koska ne väittävät edustavansa Raamatun Jumalaa ja hänen Poikansa Jeesusta Kristusta, joka sanoi:
Johannes 13:35

Kaikkein pahimmat teurastukset ovat kuitenkin tapahtuneet aivan kristikunnan sydämessä:
"Kristityt eivät ole koskaan kainostelleet sotimista toisia kristittyjä vastaan. Jos he olisivat kainostelleet sitä, ei useimpia Euroopassa käydyistä kiihkeimmistä sodista olisi koskaan syttynyt. Ensimmäistä ja toista maailmansotaa, joissa kristittyjä surmaavien kristittyjen määrä ylsi kaikkien aikojen ennätyksiin, ei olisi koskaan voitu käydä".
Raamatun kanta on tässä asiassa täysin selvä:
1. Pietarin kirje 3:11
Jesaja 2:2 - 4

Meidän tulisi rakastaa toisiamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli paholaisesta (Saatanasta Panettelijasta) joka tappoi veljensä.
1. Johannes 3:10 - 12

Tämän maailman uskontojen kannattajat jatkavat kuitenkin Kainin menettelyä tappamalla veljiään ja heidän pappinsa ovat tukeneet näin menetteleviä. Jos siis kuulut johonkin uskontoon, kysy itseltäsi: "jos kaikki maan päällä elävät kuuluisivat minun uskontoon, olisivatko sodat loppuneet ja olisiko tämä maapallo nyt aidon rauhan tyyssija?"
Maailman uskontojen jakautunut ja sotaisa tila soittaa, ettei Jumala ole niiden takana. Tämä voi tuntua yllättävältä niistä, joiden mielestä kaiken uskonnon täytyy olla hyvää, koska se väittää edustavansa Jumalaa. Raamattu ilmaisee kuitenkin selvästi, että "ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan jumala".
1. Korinttolaisille 14:33

Se ilmaisee myös sen, että on olemassa sekä oikea uskonto että väärä uskonto. Se osoittaa, että vain sellaisella palvonnalla, joka perustuu totuuteen ja joka on vapaa ulkokultaisuudesta, on Jumalan tuki.
Matteus 15:7 - 9
Johannes 4:23 - 24
Tiitukselle 1:16

Koska maailman uskonnot ovat itse asiassa harjoittaneet haureutta poliittisen, kaupallisen ja yhteiskunnallisen hyödyn saamiseksi, Raamattu kuvaa niitä ikään kuin portoksi. Kuvaillessaan tätä "porttoa" se sanoo:
Johanneksen Ilmestys 17:1 - 6
Johanneksen ilmestys 18:24

Tämän maailman uskonnoilla on tosiaan raskas verivelka kaiken maailmanhistoriassa tapahtuneen tappamisen vuoksi! Ne joutuvat tekemään siitä tilin Jumalalle.
On selvää, ettei mikään uskonto, jonka tavat ovat ristiriidassa Raamatun kanssa, voi menestyksellisesti JOHDATTAA ihmiskuntaa tosi rauhaan ja turvallisuuteen. Tämän vuoksi Jeesus sanoi aikansa vääristä uskonnollisista johtajista:
Matteus 15:14

Samoin maailman uskonnot ovat nykyään "sokeita oppaita" niin sotaa kuin elämän muitakin tärkeitä piirteitä koskevissa asioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu