Päätoimittajien sananvapauskielto eli sananvastuu on ainutlaatuinen käsite koko maailman medioita ajatellen. Vain Suomessa kaikki virallisen median päätoimittajat asettuivat tukemaan sananvapauden päivänä luomaansa uutta käsitettä, sananvastuu. Samalla päätoimittajat sahasivat huomaamattaan oman oksansa puolittain poikki ja nyt odotellaan, milloin koko oksa katkeaa. Silloin virallisen median taru on lopussa.
Päätoimittajat sitoivat kätensä sananvastuulla
taaltpesee
10114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voihan kaiken ei-toivotun julkisen keskustelun kieltää. Keskustelu ei kuitenkaan lopu, vaan siirtyy pimeille foorumeille. Siellä sana onkin sitten kirjaimellisesti vapaa.
Vapaus ja vastuu ovat aina kulkeneet käsikkäin. Jos se nyt oikeasti jollekin tuli uutena asiana, niin hyvä, että on taas ääneen sanottu. Seuraavaksi kannattaa tutustua maamme lakeihin, joista nopeasti huomaa, että ennalta estämättä saa sananvapauden nimissä sanoa, mutta muita lakeja rikkovista sanomisista joutuu vastuuseen.
Lait on tarkoitettu lakimiehille ja kirjoitettu niin epäselvästi ettei edes lain säätäjät sitä ymmärrä. Esimerkkinä vaikka sana neekeri. Sitä ei ole määritelty rikolliseksi mutta sen käyttö saattaa olla rikos tai ei riippuen sanojasta ja tuomarista.
Jos mamut saa solkenaan raiskailla kantasuomalaisia naisia saamatta tuomioihinsa viharikoslisää, niin oikeusjärjestelmä on rikki!
Jos mamut saa somessa solvata raiskattua kantasuomalaista tyttöä ilman edes syyteharkintaa, niin oikeusjärjestelmä on pahasti rikki!
Ja koko "kiihotus" lain olemassaolon aikana on tuomittu kokonaista 7 henkilöä (mukaanlukien Halla-ahon oikeusmurha!) rasistisesta kirjoittelusta, niin oikeusjärjestelmä TODELLAKIN on rikki!
Ihan normaali äly riittää. Lakiteksti nimenomaan ei ole epäselvää, vaan mahdollisimman yksiselitteistä. Jos on vaikea ymmärtää, millä tavalla muille ihmisille saa puhua, niin jospa yrittäisi nyrkkisääntönä muistaa kohdella asiallisesti eikä loukkaavasti. Sillä pääsee jo pitkälle. Kiellettyjen sanojen listaukset olisivat aika naurettavia.
Päätoimittajille kelpaa vain heidän oma totuutensa.
propaganda on propagandaa oli tarkoitus mikä hyvänsä.
Huomatkaa kuinka paljon on esim. YLE. n uutisten katsojaluvut laskeneet.
Ennen oli tavallista n.1 200 000 katselijaluvut, nyt viimeisimmän listauksen mukaan enään suurin luku 700 000 !
Sama suunta on myös HS, AL, IL , IS ym. lehdillä
Niin se propaganda osuu omaan nilkkaan, kansa hylkää pikkuhiljaa valemedian,vielä viime vuonna ko. tilastot olivat aivan toisin.
Siis kannattiko yrittää mamuttaa suomen kansaa?
Kyllähän sen hölmötkin älyävät että sananvapauden muuttamisella uudissanaksi sananvastuu, niin tarkoitus on vain kieltää ilmaisemasta mielipiteitä. Riittävät lait ovat olemassa jo, mutta nehän eivät mielipiteiden kieltäjille riitä. Pitää keksiä uusia kieltoja, aivan kuten Neuvostoliitossa missä ns. vääristä mielipiteistä rangaistiin.
Nämä sananvapauden rajoittajat ovat täysiä kusipäitä, niin ylimielisiä tyhmyyksissään että holhoavat aikuisia kuin pieniä lapsia.
Sananvapaus on sivistyneen yhteiskunnan kulmakiviä, ja sen kieltämistä yrittävät ovat sivistyneen yhteiskunnan vastustajia. Kaikki niistä tuntuvat olevan islamilaisen kalifaatin kannattajia, koska kannattavat sananvapauden kieltoa aivan samalla tavalla kuin isis.
Totuuksia ei saa sanoa julki. Kuten sitä, että muslimilla on koraanin mukaan oikeus ja usein velvollisuuskin valehdella vääräuskoisille, ks. http://ajattelemista.blogspot.fi/2011/09/taqijja-ja-kitman-miksi-uskovainen.html.
Jos totuus on maahanmuuttovastainen, siitä on nykyisin vaiettava.
Väittävät, että Islam on rauhan uskonto. Eihän se ole sitä edes heidän omissa maissaan, sunnit, shiat, isis, talebanit et.c. tappavat toisiaan ja kristittyjä. Mitä siis me voimme odottaa, kun Euroopassa alkaa olla liikaa muslimeja?!