Sormet puutuu

Olen rakentanut taloa koko syksyn.
Jouduin muuraamaan harkkoja ja tekemään raskasta työtä pakolla ja äkkiä.
Miksi, ei kuulu tähän, mutta oli pakko.
Ammatiltani olen suunnittelija: Piirrän oikealla kädellä ja käytän hiirtä melko paljon.
Jo vuodesta -86 olen potenut satunnaisesti oikean käden puutumista ylöspäin ja raskasta työtä tehdessä (esim poratessa kattoon): Oireet alkoivat silloinkin rankan työrupeaman jälkeen.

Nyt sormet tuntuvat puutuneilta koko päivän levossa oltaessa, mutta öisin koko kättä särkee. Vasemmassa ovat oireet lieviä, mutta selviä.
Onko kyse
-Hermoista
-Lihaksista
-Veritulpasta
4749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puutuminen viittaisi hermo-ongelmaan. ENMG:ssä suljetaan myös lihassairaudet pois, ja katsotaan hermojen toiminta kaulasta sormiin asti. Suosittelen selvittämään mistä on kyse, ennen kuin oireet pahenevat.

Äänestä

Uskoisin tosiaan puutumisen liittyvän hermoihin mitkä ovat joutuneet jostain syystä puristukseen.
Eräällä tuttavallani oli puutumisen tunne sormissa ja kyse oli hänellä hermoista.
Kanattaa tutkia asiaa fysiologilla/neurologilla.
Tai vaikka aloittaisit terveyskeskuksesta, pääasia on että tutkitutat asian.

Äänestä

Siitä tiedät että onko hermoista, kun määrität tarkasti mitkä alueet sormista ja kädestä puutuu ja selvität ovatko ne alueet saman hermon hermotusalueella. Esim. kyynärhermo hermottaa sen alueen ihosta mitä pistelee kun kyynärpään kolauttaa jne.

Äänestä

Kokeile hermoratahierojaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käsittämättä kirjoitti:

Olen rakentanut taloa koko syksyn.
Jouduin muuraamaan harkkoja ja tekemään raskasta työtä pakolla ja äkkiä.
Miksi, ei kuulu tähän, mutta oli pakko.
Ammatiltani olen suunnittelija: Piirrän oikealla kädellä ja käytän hiirtä melko paljon.
Jo vuodesta -86 olen potenut satunnaisesti oikean käden puutumista ylöspäin ja raskasta työtä tehdessä (esim poratessa kattoon): Oireet alkoivat silloinkin rankan työrupeaman jälkeen.

Nyt sormet tuntuvat puutuneilta koko päivän levossa oltaessa, mutta öisin koko kättä särkee. Vasemmassa ovat oireet lieviä, mutta selviä.
Onko kyse
-Hermoista
-Lihaksista
-Veritulpasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu