Suvakit hävisivät pelin ja häipyivät palstalta

Niin sanotut suvaitsevaiset (l. suomalaisvastaiset rasistit) ovat nykyään kovin hiljaa. Aiemmin lähes joka palstalla pyöri useita suvakkeja, mutta nyt täällä on enää kourallinen kiihkomielisimpiä (ja vähä-älyisimpiä) yksilöitä, jotka jaksavat jankuttaa päivästä toiseen samoja jo moneen kertaan kumottuja "argumenttejaan". Ilmeisesti suurin osa suvakeista on ymmärtänyt, että he ovat tällä erää hävinneet pelin ja vetäytyneet omiin suljettuihin someryhmiinsä nuolemaan haavojaan.
13145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse asiassa valitettavasti suvakit ovat voittaneet. Heidän takanaan seisoo myös Suomen poliittinen johto ja virkakoneisto. Vankkurit kulkee koirat haukkuu.

Äänestä
  • Ovatko sittenkään? Kun ylenmäärin valkopestään ja kehutaan matuja, alkaa maltillisimmilta suvakeiltakin usko loppua. Parhaimmillaan alkavat käydä kuumana; epäily kytee, alitajunta alkaa tehdä työtään ja kriittisyys lisääntyy. Sitä parempi mitä enemmän poliitikot kehuvat maahanmuuton hyötyjä, valehtelevathan ne muussakin.

    Olen alkanut kyseenalaistaa noita matuja puoltavia juttuja. Mitenkähän usein takana onkaan sarkasmi, trollaus tai piruilu?

    Äänestä

Ei meillä ole aikaa päivystää, tätä Suomen suurinta avohoitolaitosta 24/7

Äänestä
  • Milläs ajalla sinä täällä sitten päivystät?

    Äänestä

joko on ikävä. joudut riitelemään yksinäsi

Äänestä

Kun kaikkialta Euroopasta tulee lähes päivittäin uutisia matujen tekemistä raaoista väkivaltarikoksista, joukkoraiskauksista, terrorisuunnitelmista jne., on suvakkien yksinkertaisesti mahdoton keksiä mitään vakavasti otettavia selityksiä, jotka palvelisivat heidän agendaansa tässä asiassa.

Älykkäimmät suvakit toki ymmärtävät vaieta, kun ei ole mitään edes jotakuin järjellistä sanottavaa, mutta osa jatkaa edelleen rasistikortin hysteeristä heiluttelua, matujen rikollisuuden vähättelyä ym. maahanmuuttokeskustelun trollaamista.

Äänestä
  • Kyllä, on tapahtunut karmea virhe, kun vihamieliset miesjoukot on laskettu Eurooppaan.

    Äänestä

Suvakeille valkeni lopulta totuus, matut ovat tänne tahallaan siirrettyja roistoja, tulleet Kalifaattia rakentamaan. Mutta vielä maanantaina toisella palstalla yksi suvakki väitti, että "miten niin Ruotsissa NoGo alueita, miten todistat" !!!
Ihan kaikki vajakit ei ole vieläkään kartalla.

Äänestä

Koskahan täällä touhuavat pölvästit ymmärtävät, että eurooppalaistenkin seassa on suurin joukoin rikollisia, ihan on vankilat täynnä. Silti ei tapana ole väittää, että kaikki eurooppalaiset ovat rikollisia.

Miksi sitten pakolaisia väitetään rikollisiksi muutamien luonnevikaisten ja sotakokemuksistaan häiriintyneiden tekosten vuoksi?
Hieman kehittyneemmät ajatuksen juoksut olisivat tarpeen.

Ja kaiken aikaa pitäisi muistaa, että noiden poloisten auttamiseksi pitäisi tehdä jotain. Siinä samalla on hyvä tilaisuus oppia itsekin jotain.

Äänestä
  • Vai ihan kokemuksistaan häiriintyneiksi? Jos on itse ollut tekijänä ei silloin ole mikään uhri, jota pitää paapoa.

    Voisit itse aloittaa sen auttamistyön: rikolliset pois ja avuntarvitsijaperheet tilalle. Puolet naisia. Ja fundamentalistiin taipuvilta uskonto vaihtoon tai pois heti.

    Ja kaikenlainen salailu, vääristely, vaikeneminen ja kantaväestöön kohdistettu rasismi pois.

    Äänestä

Mihin aloittaja niitä suvakkeja kaipaa?

Äänestä

Korkkaan shamppanjapullon vasta kun olen nähnyt uutisen:
Suomi keskeyttää pakolaisten vastaanoton toistaiseksi asiaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Lisäksi Suomi palauttaa 30000 Ruotsista aiemmin tullutta pakolaista Ruotsiin.

Äänestä

Ryssät eli palstan rasistit eivät enää julista Moskovan Valheet-lehteä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Euroopan_puolesta kirjoitti:

Niin sanotut suvaitsevaiset (l. suomalaisvastaiset rasistit) ovat nykyään kovin hiljaa. Aiemmin lähes joka palstalla pyöri useita suvakkeja, mutta nyt täällä on enää kourallinen kiihkomielisimpiä (ja vähä-älyisimpiä) yksilöitä, jotka jaksavat jankuttaa päivästä toiseen samoja jo moneen kertaan kumottuja "argumenttejaan". Ilmeisesti suurin osa suvakeista on ymmärtänyt, että he ovat tällä erää hävinneet pelin ja vetäytyneet omiin suljettuihin someryhmiinsä nuolemaan haavojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu