Vuoden 2004 verotuksessa tulee ensimmäistä kertaa kohdalleni tilanne, jolloin voin vaatia verovähennyksiä työmatkakuluista. Haluaisin vielä tietää, kuinka tarkka verottaja on näissä asioissa.
Pitääkö työmatkat pystyä jollain tavalla todistamaan vai tsekkaako verottaja matkat osoitetietojen perusteella (kodin ja työpaikan osoitteet)?
Pitääkö työmatkat pystyä jollain tavalla todistamaan vai tsekkaako verottaja matkat osoitetietojen perusteella (kodin ja työpaikan osoitteet)?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuohon se perustuu, eli et voi käydä muualla kuin kotoa työpaikalle. Ei siis esim. pääkonttorille ;)
Ei verottaja ole tarkka, jos vaadit halvimman kulkuneuvon mukaan. Mutta jos vaadit oman auton käytön mukaan, pitää perustella, miksi ei bussi/juna käy.
Minulla ainakin omalla autolla kulkeminen tuli paljon edullisemmaksi, kuin bussikyyti, joten ilomielin ilmoitin verottajalle kulkeneeni bussilla:)
sinulle tulee veroehdotus, täytät sinne tarkat kilsat duunin ja kodin väliltä. Etukäteen verottaja ei ikinä huomioi työmatkakustannuksia eli joka vuosi sinulle tulee lappu missä on mätkyjä kun ei ole huomioitu veroissa kilsoja ja joka kerta lähetät lapun takas missä olet täyttänyt kilsat. Näin eläkeikään asti. Verottaja ei osaa etukäteen huomioida kilsoja vaikka olisit ollut 30 vuotta samassa työpaikassa ja asunut samassa paikassa.
Kyllä meillä matkakuluosuus on huomioitu jo etukäteen verokortissa...tietenkin veroilmoituksessa vielä tarkennetaan miten on matkustettu.
Verokortti ja veroilmoitus/ehdotus ovat tyystin eri asioita. Matkakulut pitää vaatia ja perustella sitten ehdotuksella/ilmoituksella vielä erikseen, ja silloinhan ratkaistaan että saako niitä edes... Verokortti on ennakonpidätystä varten.
Mutta miten sitten on kaikki liput ja kuitit on liitettävä mukaan vai kuinka?ja onko tuosta edes juurikaan hyötyä...jos vaikka työmatkat on noin 30km päivässä?niin paljonkohan huomioivat verotuksessa