Mitä mieltä hän on susien ja karhujen eläinvahingoista tai muista
Ministeri Mikko Savola oli eduskunnas
mitämies
5219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Koskas Savolasta on Ministeri tullut?
Persitenttiä sen kannattajat appiukkoja etuneneäs oli tekemässä jo ensimmäisessä vaalilehdessään. Kun sitä baarissa klaanilta kyseltiin, eikös tuo ole vähän liian suurta. Oli vastaus:" Tavoitteet pitää olla korkeella"
Mutta ei tule peressaa saatikka ministeriä, ansiot puuttuu.
Kyselytunneilla ei ainakaan paljoa kysele.
http://reservilaisliitto.fi/uutishuone/uutiset/asedirektiivissa_torjuntavoitto.35076.news
Mikko Savola lesoaa että saatiin torjuntavoitto. Ja kakat sanon minä! Jokainen rajoite EU:n puolelta on TURHA. Savolan on turha länkyttää että torjuntavoittoa on tullut, päin vastoin MITÄÄN ei pidä EU:n puolesta rajoitella.
Ettei vaan Mikolla mennyt oma etu toisten edelle. Ei uskaltanut ajaa ressujen asiaa ja jättäytyy vaikeassa tilanteessa johdosta pois.
Sopii niin tunnelmaan...