Ilmapiiri muuttuu ja natonilkit kerjää turpaan

ja uskon, että lähitulevaisuudessa saavat.
Amerikan Yhdysvallat, tuo Naton johtava maa on vittuillut ja kerjännyt turpaan eripuolilla maailmaa, demokratian nimessä ja luulenpa, että maalla on niin paljon vihollisia, että siinä ei liittoutuminen auta.
Suomen tulee pitää hyvät suhteet itänaapuriin, eikä tieten tahtoen kerjätä turpaan. Viimeksi oltiin kisassa kakkosia ja niin siinä käy nytkin:
http://yle.fi/uutiset/lepomaki_suomi_voi_hakea_nato-jasenyytta_ilman_kansanaanestysta__hs_orpo_ja_stubb_samoilla_linjoilla/8914786
Mistä kokoomus saa riveihinsä kaikki valopäät?
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemme EU-jäsenmaa ja Pohjoismaaa.
EU-maista 22 kuuluu Natoon ja EU:n väestöstä 95% asuu Naton jäsenmaassa.
Käytännössä Nato on lähes koko Euroopan Unionin väestön turvaava puolustusliitto.
Paitsi tuon pienen 5% osuuden EU:n väestöstä, johon Suomi valitettavasti kuuluu.
Suomi on ainoa Venäjään rajoittuva EU-maa, joka ei ole Nato-sopimuksen suojassa.

"Nato on keskeinen rauhanturvaoperaatio, joka tapauksessa tänä päivänä." Näin viisaasti sanoi Nobel.rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari.

Äänestä

Ahtisaari sai suomalaiset Eu:n VALEHTELEMALLA .NYTKÖ TUOTA MÄTÄSÄKKIÄ PITÄIS USKOA?
HYI HELVETTI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyzyjäx kirjoitti:

ja uskon, että lähitulevaisuudessa saavat.
Amerikan Yhdysvallat, tuo Naton johtava maa on vittuillut ja kerjännyt turpaan eripuolilla maailmaa, demokratian nimessä ja luulenpa, että maalla on niin paljon vihollisia, että siinä ei liittoutuminen auta.
Suomen tulee pitää hyvät suhteet itänaapuriin, eikä tieten tahtoen kerjätä turpaan. Viimeksi oltiin kisassa kakkosia ja niin siinä käy nytkin:
http://yle.fi/uutiset/lepomaki_suomi_voi_hakea_nato-jasenyytta_ilman_kansanaanestysta__hs_orpo_ja_stubb_samoilla_linjoilla/8914786
Mistä kokoomus saa riveihinsä kaikki valopäät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu