Miksi suljemme silmämme USA: n sota julmuuksilta?
Kun seuraa tiedotusvälineitä, helposti tulee mieleen että maailma muuttuu aina vaan sotaisammaksi. Niiden ehkä ei pitäisi kaikelle kansalle joka veristä kahakkaa esiin tuoda, sillä ne uutiset ahdistavat suurta osaa meistä ja tarvitsemmeko sitä tietoa?
Tutkin maailman maiden sotaisuutta ja totesin että jos haetaan useimmin sotivaa kansakuntaa, se on USA. Joka olemassaolonsa aikana on ollut miltei joka vuosi sodassa ja hyökkäävänä osapuolena. Mutta millainen on tuo hampaisiin aseistunut suurvalta, jonka nimeen varsinkin Suomen nykyinen poliittinen ja taloudellinen eliitti kumartaa ja kehottaa ottamaan mallia.
Ja mitkä ovat ne sodankäynnin luvut ja faktat ja uutistiedot jotka Amerikan uskovaiseksi orjuutettu valtamedia Suomessa vaikenee ylläpitääkseen harhakuvaa lännen demokratiasta ja ihmisoikeuksista?
Toisen maailmansodan jälkeen USA on käynyt enemmän sotia kuin yksikään muu valtio ja sen aiheuttamat siviilien surmat ovat valtavat. Tämän lisäksi Yhdysvaltojen sotamäärä ja uhriluku kasvaa räjähdysmäiseksi jos lukuun vielä lasketaan sen tukemat sodat. Jossa USA; n antama tuki, kuten materiaalinen tai poliittinen, joilla on merkityksensä sodan jatkumiselle ja kärsimysten jatkolle.
ISIS operaatiota edeltävässä puheessaan USA: n presidentti Obama totesi, että koko maailma on hänen taistelutantereensa ja että Yhdysvallat tulevat saalistamaan jokaisen terroristin, joka uhkaa Yhdysvaltojen turvallisuutta, riippumatta siitä, missä nämä terroristit ovat. Uholla ei islamisteja voiteta, he kun taistelevat kuollakseen tullakseen marttyyreiksi, kun ulkovaltojen sotilaat taistelevat vaan elääkseen.
Käsittämättömiä olivat USA: n sodat kauko- idässäkin, täysin käsittämättömät, mitään hyötyä saavuttamattomat ja äärimmäisen häpeälliset. Siviilien silmitön murhaaminen ja maan pommittaminen myrkylliseksi ovat asioita, joka osoitti ettei Yhdysvallat välittänyt siviiliuhreista vähääkään. Tämä näkyy kaikkein selkeämmin Laosin ja Vietnamin kohtelua tarkastellessa. Yhdysvallat pommitti periaatteella, kaikki maan tasalle ja mainitut maat kärsivät sen seurauksista vielä tänäkin päivänä.
Yksin viimeisin Irakin sota on tuottanut jo reilut sata tuhatta uhria. Ja samalla USA: n silloinen presidentti George Buhsh vapautti terrorismin vastaisella sodallaan sen maailmanlaajuiseksi. Journalisti Paul Joseph Watsonin mukaan onkin täysin selvää, että USA: n sota terrorismia vastaan on ollut valhetta alusta alkaen. Yhdysvaltain sotatalous tarvitsee terroristeja luodakseen sotahenkistä laajentumistaan kautta maailman ja pitääkseen yllä muualta tulevaa pelon ilmapiiriä kotimaassaan. Yhdysvallat tarvitsee sodilleen aina jonkin tekosyyn ja helppoa on amerikkalaisten manipulointi, uhkakuvia luomalla. Jolloin se Israelin tavoin on hyökännyt monesti niin halutessaan ilman minkäänlaista kansainvälistä oikeutusta. Kuten nytkin noin 1000 pommituslentoa Syyriassa ja Irakissa, eikä siviiliuhreista mitään mainintaa.
Yhdysvallat katsoo siis olevansa oikeutettu sotimaan missä se tahtoo, se myös rikkoo jatkuvasti sodankäynnin sääntöjä, joita se muilta vaatii.
Sotavankien ja siviilien kohtelu on yksi esimerkki sotarikoksista. On käsittämätöntä miten vinksahtaneeseen mielentilaan amerikkalaissotilaat on saatu, että he kykenevät mitä julmimpiin kidutuksiin ihmisyyttä vastaan?
T Levo 27.1.15
Sama meno myös kaupallisella puolelle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun on kieli syvällä perseessä! Näkee vain mustatpakarat..