Matematiikan taidot rapautuvat Suomessa ja sitä myöten innovatiivisuus, joka johta Suomen kilpailukyvyn heikkenemiseen.
Koska hallituksen yksi kärkihankkeista on kilpailukyvyn parantaminen, on myös koulutuksen painopistettä siirrettävä tavoitetta tukevaan suuntaan.
Pakkoruotsin opetus edustaa mennyttä savupiipputeollisuuden aikakautta, jolloin teollisuuspatruunat tulivat maahanmuuttaneista ruotsalaissuvuista ja herroja piti päästä palvomaan heidän omalla kielellään.
Tilanne on kuitenkin muuttunut ja Suomesta on tullut monikulttuurinen maa, jossa ei yksinkertaisesti voida panostaa kuin oman äidinkielemme, suomen, opetukseen. Äidinkieltä taitamalla voimme kukin opetella sitten muita asioita, mutta kaikki lähtee äidinkielestä.
Matematiikka on universaali taito, jota tarvitaan kaikkialla. Sen osaaminen on heikentynyt uhkaavasti, joten opetusta on lisättävä. Kustannukset eivät lisäänny lainkaan, kun tarvittava opetusaika otetaan pakkoruotsista.
Nuorisosta on pidettävä huolta, ennen kuin on liian myöhäistä.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1464324229748
"TIMSS-tutkimuksissa vuonna 2011 suomalaisten seitsemäsluokkalaisten taso romahti. Tutkimuksessa kävi ilmi, että seitsemäsluokkalaisten matematiikan taidot olivat taantuneet lähes yhden vuoden oppimäärän suhteessa vuoden 1999 tutkimukseen."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pakkoruotsista voisi järjestää neuvoa-antavan kansanäänestyksen.