Valio on suurissa niin vaikeuksissa EU:n maksamien ylisuurten tukiensa kanssa, että päätti lopettaa Tampereen meijerin toiminnan kokonaan. Samalla Valio auttaa viljelijöitä luopumaan lehmistään, joten se lienee jo varma vuoden hyvän työn palkinnon saaja.
Valion Tampereen meijeri lopettaa, 50 ulos
topakkatäti
21240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ratikan maksajat sen kuin vähenevät, Nokia, Microsoft ja nyt Valio loppuu. Jäljellä ei ole kohta kuin työttömiä, eläkeläisiä ja opiskelijoita.
Unohdit ratkaisevan voimavaran, matut.
En unohtanut, ne kuuluvat tuohon kastiin "työttömät".
hyvä kun kannattamaton maataloustuotanto lopetetaan, voidaan tehdä parempituottoisia hommia
Mitä hommia?
Mitään ei ole enään jäljellä.
No mainitsepa muutama parempituottoinen homma jota on tasaisesti seuraavat 100 vuotta tarjolla? Lehmät sentään lypsetään tasan joka aamu ja ilta.
Viron maito on hyvää, ja varsinkin Viron palkkataso on sanoakseni yrityksiä kannustava!
Jääkiakko Areenalla
Meillä on kuuden hengen perhe. Viisi meistä juo maitoa tai piimää tai molempia, koira kuudentena. Voita voidellaan ja muitakin Valion tuotteita on ostettu kotimaisuuden vuoksi runsaasti.
Nyt se on loppu. Julistan Valion kaikki tuotteet boikottiin viideksi vuodeksi. Siinä en häviä mitään. Muilla tehtailla on paremmat maitotuotteet, piimät, juustot ja kaiken maailman jalosteet. Ja ennen kaikkea: muiden tuotteet ovat halvempia!
Kuka omistaa Valion? Tuottajat! Ovatko he niin helvetin typeriä, että antavat renkiensä kohdella omistajia ihan kuinka pahasti hyvänsä? Tuottajaosuuskunnissa ei ole ikänä demokratia pelannut. Maaseudun laiskanpulskeat isännät ja emännät antavat poliitikkojen (lähinnä kepulaisten ja kokoomuslaisten) viedä itseään kohti perikatoa. Siellä viidennen sukupolven maalaisliittolaiset isännät uskovat asfalttivirkamiesten hienoja puheita isänmaan edusta ja muusta paskasta.
Samoin tavoin kohtelevat kaikki muutkin tuottajayritykset. Metsäliitto (mukaan lukien metsänhoitoyhdistykset), Apetit, Raisio, HK, Atria jne, onhan noita. Ja vielä tuottajien asialla, kaikkia kanssa. Nouskaa maajussit hiljalleen kapinaan ja vallatkaa äänestämällä "omat" yrityksenne!
Tässäpä onkin kahdensorttisia tuottajia. Tehomaataloustuottajat ja perheviljelmät. Isot omistavat Valion.
Olipa siinä tyhmä kommentti. Vaihtoehtona on, että rahat valuvat ulkomaille.
Tottakai pitää sopeuttaa, kun Venäjälle ei enää viedä.
Suomessa on pilvin pimein Valioon kuulumattomia meijereitä. Niissä on monia, mitkä tuottavat laadukkaampia tuotteita kuin Valio, mikä on tunnettu korkeasta hinnasta ja matalasta laadusta. Kuluttajat ovat siirtyneet hiljalleen laadukkaampien tuotteiden ostajiksi, siinä yksi syy Valion huonoon menoon.
Valio oikeasti on vaikeuksissa. Valio on suomen suurin meijerituotteiden viejä ja venäjä OLI sen suurin vienti maa... Itse ostan nyt ja jatkossakin mahdollisimman paljon Valion tuotteita. Ehkä joku päivä tuotanto palaa Tampereelle...
Miksi Valion tuotteet maksaa aina sen 40 - 70% enemmän, kuin esim Arlan?
Valion Edam on parasta.
Positiivista tässä on se, että tällä kertaa uusia työttömiä ei tullut enempää kuin 50. Negatiivistä taas se, ettei valoa tunnelin päässä
Oli täydellistä idiotismia ripustautua Venäjän viennin varaan, tyhmyydestä sakotetaan kovemman kautta.
Paljonks sitä Venäjän vietiä tuettiin? Vai saatiinko sieltä se "oikea" hinta?
Onko asia ymmärrettävä niin, että verovaroilla maksettiin Venäjälle viedyt Oltermannit ja muut maitojalosteet? Ei helvetissä, sanokaa, että ei ole käytetty verovaroja!
Onko maataloustuet sinulle tuntematon asia? Lähes koko maatalous kustannetaan verovaroista. Tuotteiden myyntituloista tulee vain murto-osa.
Tilojen tuet tiedetään, niille on (?) perusteensa, mutta teollisen jalostuksen tuet on ainakin minulle uutta.