Koska EKokoomusmafia lopettaa MOTin?

On suorastaan ohme että YLE:n tutkivan journalismin MOT-ohjelma on vielä hengissä, se tuo ainoana valtamediassa esiin. rötösherrahyvävelikerhon kolttosia. Veikkaan että EKokoomusmafia alasajaa senkin vuoden-parin sisään. Sitten meillä on vain vastamedia, ja senkin pitää toimia ulkomailta rahavallan koston pelon takia.
764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

MV-lehtikö on ainoa "Suomesta huolta pitävä"?

Kun lukee tuota lehteä , ei voi kun sanoa ETTÄ SALATAANKO TÄSSÄ SUOMEN MAASSA MIELETTÖMÄSTI ASIOITA ??

Lehdessähän on järkijuttuja ja reaali-tosielämästä kertomuksia nähtävästi?

Kyllä rehellinen totuus pitää kertoa kansalaisille , ei kai tämä kaikki puppua ole??

Äänestä
  • 70-luvulla oli myös yksi totuus mediassa ja ylellä. Laulettiin työväen taistelulauluja ja ihailtiin Neuvostoliittoa. Toisinajattelijat eivät saaneet ääntään kuuluviin.
    Nyt ollaan taas kovan sensuurin alla, vain maahanmuuttomyönteiset uutiset sallitaan. Suurin osa Yle-veron maksajista suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon, heidät yritetään talloa ja vaientaa hinnalla millä hyvänsä. Koska tästä nousee todella kova poru ja kriisi.
    MV-lehti on suurimmaksi osaksi ihan asialinjalla. Hyvä että jostain saa sensuroimatonta tietoa.

    Äänestä

  • k.otimaani kirjoitti:

    70-luvulla oli myös yksi totuus mediassa ja ylellä. Laulettiin työväen taistelulauluja ja ihailtiin Neuvostoliittoa. Toisinajattelijat eivät saaneet ääntään kuuluviin.
    Nyt ollaan taas kovan sensuurin alla, vain maahanmuuttomyönteiset uutiset sallitaan. Suurin osa Yle-veron maksajista suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon, heidät yritetään talloa ja vaientaa hinnalla millä hyvänsä. Koska tästä nousee todella kova poru ja kriisi.
    MV-lehti on suurimmaksi osaksi ihan asialinjalla. Hyvä että jostain saa sensuroimatonta tietoa.

    Ennen kumarreltiin Neuvostoliittoa ja nyt EKokoomusmafia kumartaa lännen imperiumin rahavaltaa. Samaa informaatiosotaa käydään ja valtamedia suoltaa ideologista muunneltua totuutta. Vain se on faktaa että Suomen hyvinvointioikeusvaltio ja sopimusyhteiskuntademokratia halutaan tuhota kilpailulle ja rahavallan eliitin plutokratialle jota hallitaan piilosta näennäisdemokratian avulla.

    Äänestä

Suomalainen lehdistö Kokoomuksen vietävissä, MV kertoo sentään jotaintotuudesta.

Äänestä
  • Valtamedia on oikeisto-omistuksessa ja puhuu EKokoomusmafian rahavallan hyväveljien äänellä. MV-lehti ja muu vastamedia on paha uhka yhdelle oikealle SSS-totuudelle.

    Äänestä

Luen MV:tä kun ei noista muista lehdistä saa mitään tietoa, nää muut lehdet on jo pahempia kuin jotkut seiska tai vastaavat.

Äänestä

Yksi kerrallaan,yksi kerrallaan.Kokoomus ja kepu vaihtavat toimittajakuntaa kovalla tahdilla.Viimeksi sai Ervasti lähteä Ylestä kun oli kerran uskaltanut pottuilua kepulle,samoin kuin aikaisemmin Korvola lautakasa jutussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YksiOikeaTotuus kirjoitti:

On suorastaan ohme että YLE:n tutkivan journalismin MOT-ohjelma on vielä hengissä, se tuo ainoana valtamediassa esiin. rötösherrahyvävelikerhon kolttosia. Veikkaan että EKokoomusmafia alasajaa senkin vuoden-parin sisään. Sitten meillä on vain vastamedia, ja senkin pitää toimia ulkomailta rahavallan koston pelon takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu