Kysyisin teidän mielipidettä asiaan että uskallanko käydä katsomassa paappaani kun se siirretään sairaalasta siunauskappeliin..?
Paappani kuoli viime yönä. Olen ilmeisesti shokissa kun en ole osannut vielä edes itkeä. Tuntuu että on tyhjä olo. Olenko jotenkin tunne- vammainen kun en osaa edes itkeä? Yleensä pystyn itkemään. En tajua että paappani on lähtenyt lopullisesti.
Niin sitä vaan että onko parempi jättää käymättä katsomassa sitä kun muutama vuosi sitten kuoli äitini pappa ja mamma ja kävin katsomassa pappaa. Kokemus taisi olla sen verran järkyttävä että olen vieläkin nähnyt ne kuolleet kasvot kun olen illalla laittanut silmät kiinni. Minua ahdistaa kuolema ja olen saanut paniikkikohtauksiakin. Nyt jotenkin tuntuu etten tunne mitään..
Vaikeaa...
Paappani kuoli viime yönä. Olen ilmeisesti shokissa kun en ole osannut vielä edes itkeä. Tuntuu että on tyhjä olo. Olenko jotenkin tunne- vammainen kun en osaa edes itkeä? Yleensä pystyn itkemään. En tajua että paappani on lähtenyt lopullisesti.
Niin sitä vaan että onko parempi jättää käymättä katsomassa sitä kun muutama vuosi sitten kuoli äitini pappa ja mamma ja kävin katsomassa pappaa. Kokemus taisi olla sen verran järkyttävä että olen vieläkin nähnyt ne kuolleet kasvot kun olen illalla laittanut silmät kiinni. Minua ahdistaa kuolema ja olen saanut paniikkikohtauksiakin. Nyt jotenkin tuntuu etten tunne mitään..
Vaikeaa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kannata säikähtää vaikka ei vielä pystyisikään itkemään. Suru tulee siinä vaiheessa, kun tajuat kokonaisuutena, mitä paappasi poismeno tuo tullessaan. Turha se on ruveta vuodattamaan "valheellisia" kyyneleitä. Juttu on vain sen verran iso, että sen pohtimiseen, hyväksymiseen ja tajuamiseen menee pitemmän aikaa. Parasta on kuitenkin, että aina kun asia rupeaa mietityttämään, niin käyt asiat rohkeasti läpi vain mielessäsi etkä yritä siirtää niitä sivuun. Se, jos mikä, saa kyllä ajallaan itkunkin tulemaan. Sitäkään ei kannata hävetä, se kuuluu asiaan.
Ehkä tuo vanha kokemus tuntui vielä sen verran oudolta, että se saa sinut jotenkin "lukkoon" aika ajoin etkä tunne tuntevasi mitään. Kaikkein ahdistavammat ja pelottavammat asiat yleensä vaistomaisesti siirtää syrjään. Oletko oma-aloitteisesti pohtinut ikinä tuota äitisi papan kuolemaa? Tai sitä, miten se sinuun vaikuttaa? Se voi olla vaikeaa, mutta kannattaa silti yrittää. Jos asiaan saa edes jotain selkeyttä, se auttaa jo kummasti tämän uuden tilanteen kanssa.
Tilanne ei ole ollenkaan harvinainen, varmaan ainakin 95% ihmisistä on epävarmoja kuoleman kanssa. Se aluksi tuntuu niin kaukaiselta, mutta kun joku läheinen kuolee, sen kanssa ollaankin yhtäkkiä kasvotusten.
Jos uskot, että siunauskappelissa käyminen auttaa sinua asian käsittelyssä, mene vaan. Jos se vain tuntuu sekoittavan pakkaa entisestään, jätä väliin.
Jos vaan pystyt mene ihmeessä katsomaan paappaasi.
Kun minun veli kuoli ja menimme katsomaan häntä siunaus kappeliin, en uskaltanut kuin vilkaista ovelta häntä, sitten näin että hän näytti nukkuvan joten uskaltauduin lähemmäksi ja nyt kun mieheni kuoli kävin ruumishuoneellakin katsomassa häntä pariin kertaan.
Olen sitä mieltä että kannattaa käydä jos mahdollista katsomassa vainajaa, silloin tietää varmaksi että hän on kuollut. Eikä päässään rakentele mitään sellaisia juttuja esim. jos se ei olekkaan hän jos on tullut väärin käsitys.
Älä ole huolissasi itkusta se tulee kun shokki helpottaa.
Menen ehkä katsomaan.. Isäni sanoi että voin poistua huoneesta jos minua alkaa ahdistamaan. Ehkä menen vaikka se onkin tosi rankkaa..
kiitos rohkaisuista..