Heippa kaikille! Olen 32-vuotias nainen joka empii perheen perustamista. Minulla on vakituinen työ ja asun ihanan miehen kanssa yhdessä, joka voisi haluta lapsia joskus tulevaisuudessa. Mies on hieman nuorempi kuin minä ja mulla tietty kello käy jo kovaa vauhtia mutta mitään vauvakuumetta ei koskaan ole ollut.
Onko siis kenelläkään kokemusta siis että on saanut lapsia vaikka ei ole koskaan niitä oikein halunnut?
Itse tässä pähkäilen lapsettoman tai mahdollisen lapsellisen elämän välillä. Ensimmäinen kuulostaa toki houkuttelevammalta kuin toinen vaihtoehto. Pelkään että elämääni tulee raju muutos jos lapsia siunaantuu ja etten rakastaisikaan omia lapsiani. Toisaalta pelottaa että jos päätän etten lisäänny että kadun sitä etten yrittänyt.
Onko kenelläkään siis kokemusta ja ratkaisua tähän?
Lapseton vai lapsellinen?
23
301
Vastaukset
- lapsellinen_
Itse olen äiti kolmelle lapselle. Voin sanoa,että lapsen tulo mullistaa kaiken. Etenkin vauva-vuonna. Vauvan tarpeet menevät omien edelle. Mutta se on täysin itsestä kiinni miten sen kokee. Itse en vaihtaisi päivääkään pois. Muistan yhä ne niiiiin pitkiltä tuntuvat yöt kun kuljin vatsavaivoista kärsivä vauva olkapäällä pimeässä talossamme ja tuntui kuin se yö ei näkisi aamua ollenkaan, puhumattakaan seuraavasta päivästä kun olo oli kuin zombilla. Mutta se lasten pyyteetön ja aito rakkaus on korvaamatonta. Vauvan hymy ja nauru lämmitti aina sydäntä vaikka olisi nukkunut kuin huonosti. Ja se, että olen saanut rinnalleni hyvän ja rakastavan miehen. Kun vanhemmat pelaavat ns. samalla puolella ja tukevat toinen toisiaan niin vanhemmuus on helpompaa. Aika monesta tuttava perheen vanhemmasta en ikävä kyllä voi sanoa samaa. Parisuhteen olisi hyvä olla kunnossa kun lapsista aletaan puhua. Valitettavasti jos parisuhde ei ole kunnossa niin lapsi ei toimi liimana,päinvastoin vauvan tulo laittaa kyllä parisuhteen koetukselle. Näitäkin eläviä esimerkkejä löytyy tuttavapiiristäni valitettavasti. Lapsia on helppo tehdä, mutta vastuu heistä ja heidän kasvatuksesta on suuri, mutta palkitseva. Nykyään on vaan hirveästi näitä mulle heti kaikki tai jos joku muu hoitais ja kasvattais-vanhempia.
- OnnellinenLapseton
Minä kehottaisin sinua olemaan rehellinen itsellesi. Jos et ole tällä hetkellä valmis tekemään lapsia, niin älä ryhdy puuhaan!! On väärä motiivi ryhtyä tekemään lapsia sen pelosta, että myöhemmin katuisit. Olet oikeasti vielä nuori ja ehdit tekemään lapsia myöhemminkin. Onhan se totta, että hedelmällisyys alkaa laskea reilusti 35 jälkeen, mutta onpahan paljon naisia, jotka saavat ekan lapsensa vasta 35-40 ikävuoden välillä.
Lapsi asia on iso kysymys naiselle. Ympäristö ja yhteiskunta luovat asiaan oman paineensa. Tärkeintä elämässä on elää itsensä näköistä elämää joko lapsettomana tai tehden lapsia.
Olen itse hyvin nuorekas 40 vuotias nainen. Miehelläni on kaksi lasta 22 ja 15 vuotiaat. Olen ollut heidän elämässään 9 vuotta. Olen myös nähnyt sisarusteni lapsi perhe elämää. Lapsen jokaisessa ikävaiheessa on omat haasteensa. Vanhemmuus on haastavaa ja sitovaa, ja varmaan myös palkitsevaakin (itse taas en siitä mitään tiedä!). Olen ollut miehen kanssa 10 vuotta. Meillä oli suhteemme alussa ajatus yhteisestä lapsesta, mutta ei sitten milloinkaan tullut sitä kuuluisaa vauvakuumetta.
Minulla ei ole kiinnostusta vanhemmuuteen ja kaikkiin siihen liittyviin haasteisiin mitä se tuo mukanaan. Haluan olla vapaa ja elää itselleni tehden asioita, joista nautin ja iloitsen.
Sinun ei tarvitse ratkaista lapsi asiaa juuri nyt, vaan voit antaa ajan kulua ja katsoa, jos sisälläsi syttyy aito halua lapsen saamiseen. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna ja jokaisella lapsella on oikeus rakastaviin vanhempiin.- Apvastaa
Kiitos tästä vastauksesta. Tää oli varmaan rohkasevin kaikista ja pystyin eniten samaistumaan. Tää taitaa kuule olla juuri se neuvo jota kaipasin :) Kiitos :)
- Onellinenoloneuvosjo
Minulle ei tullut ikinä vauvakuutta eikä mitään hoivaviettiä lapsiin ja olen onnellinen etten väkisin alkanut niitä tekemään. Ei kaikkea tarvitse haluta ja kokeilla kun muutkin tekee. Aivan liian yli korostettua se lasten ihanuus mutta onhan se pakko leuhkia sillä mitä peruakkaan ei enää voi.
Olen köyhistä oloista ja kaikkein kammottavin kuva oli että minusta tulisi köyhä yksinhuoltaja ressukka vuokralähiöön. On sitä köyhyyttäkin koettu mutta sellainen loputon persaukisuus ällötti ja jossain kirpputoreilla ravaaminen. Nykyään meillä on mieheni kanssa melko kalliit harrastukset eikä centtejä tarvitse laskea. Kaikki saadaan mitä tarvitaan ja säästöönkin jää. - duurijuoppo
40v lapseton mies naimisissa 10v jo seurustelun alussa kerroin että en halua lapsia,
vaimollani oli lapsi kuumetta, mutta sitten alkoi puhua ymmärtää/ vuosien yhdessä elon jälkeen, että helppo elämä olisi, jos lapsia ei hommata.
Olemme keskituloinen pariskunta, olemme matkustelleet paljon, elämä varsin huoletonta, kun ei ole lapsia joista huolehtia 24/7/18v
Omista vanhemmista olemme huolehtineet- Mutakinviisaitanäemmäon
Nyt vaihdevuosi ikäisenä nauttii siitä kun saa levätä milloin lystää eikä kukaan tuuppaa lapsenlapsia väkisin. Ei tarvitse tinkiä omista harrastuksistaan rahoittaakseen toisen elämää. Eikä naama näytä sellaiselta loppuun ajetun näköiseltä. Pinna ei ole kireellä, ei ole tullut ryppyjä, silmäpusseja eikä tarvitse äksyillä väsymyksessä. Ei ole olo kun loppuunajetulla ajokoiralla. Säälittävimpiä tapauksia ovat uusperheet jossa asunto on kuin kolhoosi. Kauhea yrittäminen vaikka ensimmäisestä lähtien on mennyt mönkään ja aina vaan uutta väkisin pitää vääntää.
- erilainenmamma
No ei niitä lapsia laumoittain tarvitse tehdä ja itsestään voi pitää huolen. Itselläni on yksi lapsi, koska enempää ei tullut ja olen saanut lapsen myötä kokea aivan mahtavia juttuja ja maailman suurinta rakkautta. Lapset ovat pieniä vain niin lyhyen aikaa ja työssäkäyvänä päiväkoti ja koulu hoitavat niitä kuitenkin aika paljon. Ei ole tarvinnut kotiäitinä olla, mummotkin ovat lähestulkoon riidelleet kumpi saa joskus ottaa lasta yökylään. Naamakaan ei ole loppuun ajetun näköinen ja kuntoilua harrastin aktiivisesti raskauden ajankin. Pidän lapsia rikkautena ja olen onnellinen, että edes yhden sain. Katselen ihaillen lastani, miten kaunis, älykäs, pätevä ja ihmeellinen se on. Jos kokisin riesana, en todellakaan olisi tehnyt. Mitään vauvakuumeita minulla ei ole ikinä ollut. Olen kyllä omasta lapsestani vauvana pitänyt, mutta malttamattomana odottanut, että kasvaa ja pääsemme yhteisiin harrastuksiin ja muutenkin keskustelemaan. Jo vatsasta asti meillä on ollut ihmeellinen yhteys ja henkevät keskustelut heti kun on siihen kyennyt :)
- Saanollaomaitseni
Lapsen isä ei ole ilmeisesti enään kuvioissa kun et kerro mitenkä parisuhde voi.
Kyllä näitä "erilaisia" mammoja piisaa ihan loputtomiin ja niin onnellisia. Yh ja päiväkoti kasvattaa. Saa sitten nukkuma aikaan ihailla.
Kaikki ihastuu ja rakastuu omaan aivan varmasti ja sen tieltä saa häipyä mies jos on mustasukkainen.
Keskustelemaan pitää päästä aivan varmasti mutta ei kiinnosta keskustella kenenkään muun kanssa. Se on varmasti ihan samaa mieltä kanssasi kun on samasta puusta veistetty. Ei tarvitse kasvaa ihmisenä. Näitä samanlaisia kehittymättömiä vanhempia olen nähnyt paljon jotka ovat aivan lapsen tasolle jääneet kun ei ole muuta kuin omat lapset joidenka kanssa seurustella. Nämä vanhemmat eivät päästä otettaan irti niistä koskaan ja hallitsevat niiden elämää niin pitkään kuin voivat tuhoten niiden parisuhteen jos ei se ulkopuolinen tunkeutua miellytä ja harvoin miellyttää riippuvuussuhteessa elävää vanhempaa.
Tiedän mitä on läheisriippuvuus ja koko lähisukuni on ollut sitä. Minulla on mennyt koko ikäni päästäkseni eroon läheisriippuvuudesta ja otan etäisyyttä sukuuni. Niin kauan kun oli pakko asua kotona niin siellä oli vieras ihminen koko ajan ja yleensä joku lapseton poikamies joka asui äidillään kirjoilla mutta kävi naimassa yksinhuoltajaämmiä ja äitini luuli olevansa ainoa mutta kävihän ne muuallakin, jäi sitten kiinni saaden kenkää mutta ei mennyt kauaakaan kun tuli taas samanlainen tilalle.
Oletko ihan varma ettei sinulla ole läheisriippuvuutta? Läheisriippuvainen haluaa usein oman lapsen ja kaikki pitää pyöri sen ympärillä, mikään muu ei mahdu elämään ja kaikkia ulkopuolisia inhotaan. Olen nähnyt näiden kasvattamia lapsia ja erittäin kieroonhan ne kasvaa. Ei kykene ikinä normaalia tasa vertoista parisuhdetta luomaan, ei anna kumppaninsa koskaan "hengittää" vaan määräilee ihan kaiken. Lasta on helppo rakastaa kun sitä voi ohjailla, niin kauan kun voi ja jos ei voi niin piru on irti.
Tiedän mistä puhun kun on ihan omakohtaista kokemusta. Nuorena en vielä tajunnut mutta meni siinä hieman aikaa että aloin ymmärtämään sukuni sairaudesta joka oli jatkunut varmasti sukupolvesta toiseen. Lapsia jos tehdään heti niin ei katkea jatkumo ihan hetkeen. Sisaret jatkoi samaa mutta minun kohdallani se loppui ja loppui koko sukuun yhteydet niin että elän ihan omaa elämääni ilman mitään kilpailuja, kateuksia, kilpavarusteluja ym. paskaa. Olen vapaa, en ihan vapaa mutta kuitenkin saan elää lähes sellaista unelma elämää mistä monet vain haaveilevat. Ei rikasta mutta ei köyhääkään. Ei tarvitse kadehtia ketään, ei olla katkera eikä elää missään menneisyyden paskassa. Ei tarvitse epätoivoisesti hakea kumppania netistä, ei olla katkera jätetty eikä mitään muutakaan jätöstä.
- Puolisovanhoistavanhemmi
Ihminen joka löytää onnen omasta itsestään niin ei tarvitse koskaan tehdä mitään muiden perässä.
Lapsi ei tuo onnea ja autuutta vaikka kuka niin väittäisi, se pitää löytää ensin omasta itsestään ja sitten vasta voi olla onnellinen teki sitten mitä ratkaisuja tahansa. Tulee suuri pettymys jos kuvittelee toisten ihmisten, oli se sitten oma synnyttämä tai puoliso, tuovan onnen tarjottimella.
Jotta lapsella olisi vanhemmat mahdollisimman pitkään tukena niin 30 v pitäisin rajapyykkinä tehdä tai ei ollenkaan
Liian nuorena omaishoitajiksi tuomittu nuori joutuu liian koville kun itse tarvitsisi tukea niin osat vaihtuu. Omaishoitajaa itselleen tekevä on mielestäni itsekäs. Jos ei ole nuorena lasta halunnut niin mitä järkeä on haluta vasta sitten kun elämää on elänyt yli puolet ja loppu häämöttää?
Ihmisistä joidenka vanhemmat ovat tehneet ne vanhoilla päivillään tulee outoja jälkeläisiä. Ne häpeävät vanhoja vanhempiaan isovanhemman näköisiä eikä niitä esitellä kavereilleen. Minä häpesin mummoani enkä halunnut sitä koskaan mihinkään ja se olis voinut olla äitinikin jos olisi vielä neli viiskymppisenä tehnyt kakaroita. Kyllä se oli niin ajastaan jälkeen jäänyt ihminen ettei ymmärtänyt yhtään mitään nuorison juttuja.
Mieheni jäi jo nelikymppisenä vanhemmattomaksi kun oli nelikymppisten vanhempien tekemä ja kauhea ikävä jäi, vaikka mieheni ei puhu asiasta mutta vaistoan että olisi toivonut vielä vanhempiensa tai edes toisen olevan elossa. Sitä vanhemmuuden pois menon traumaa on purettu minuun vaikka millä lailla enkä ole halunnut olla hänelle mikään isän ja äidin korvike vaan on minullakin oikeus omaan elämään. Kaikki paskan sain niskaani ja haki välillä baareista muuta seuraa muttei lähtenyt silti lopullisesti kenenkään matkaan. Karmea murkku ikä iski ja olin kaikki viikonloput yksin.
Jos olisi ollut lapsia niin olisin lähtenyt mutta onneksi en ollut niin tyhmä että olisin alkanut kenellekkään niitä tekemään. Kaikki käy jotain traumoja elämässään lävitse milloin missäkin ikäkausissa eikä niitä voi koskaan etukäteen tietää. Oma lapsuuteni on ollut kova ja olen kärsinyt mielenterveysongelmista koko ikäni ja sitten miehellenikin alkoi tulla niitä vanhempiensa kuoltua. Tuntuu että olisin 500 vuotta elänyt vaikka olen vasta viiskymppinen, niin paljon on tullut koettua. Yksin olisi ollut helpompaa. Ne jotka elävät yksin tai lapsen kanssa eivät joudu koskaan suuresta itsekkyydestään luopumaan. Lasta pystyy ohjailemaan mutta eläppä sairastuneen aikuisen kanssa. Lapset ovat helppoja "uhreja" vaikkapa itsekkäälle joka ei halua parisuhdetta eikä halua yksin elää. Kaikilla ihmisillä näyttää olevan jokin vinoutuma päässä tai ihan sairaus. Kaikkein pahimpia ovat jotka kehottavat neli viiskymppisiä lisääntymään, eivät yhtään ajattele muuta kuin itseään että kun vaan pystyy.....- nojopataasolipläjäys
En ole samaa mieltä mistään mitä kirjoitit.
Oletko itse kokeillut tuota mitä muille toitotat, että onni pitää löytää omasta itsestä? Sen voi kuule yhtä hyvin toteuttaa, oli sitten perheellinen tai perheetön. Mutta ei sillä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa, että silti moni haluaa perheen.
Ikävää, että sinulla on ollut vaikea elämä.
Kaikkia vaikeuksia ei voi välttää vaikka parhaansa yrittäisi. Mutta jos et ole onnellinen avioliitossa, niin siitähän kyllä pääset pois. Olet aikuinen ihminen ja samoin on miehesi, ja se, että jäät hänen kanssaan ja hoivaat häntä on ihan oma vapaaehtoinen valintasi. Turha sitten tulla tänne marttyyrina esiintymään.
Veikkaan, että oikeasti et vain uskalla elää yksin. Tarvitset jonkun hyysättävän, jonka rinnalla itse näytät kelpo ihmiseltä, koska se kohottaa itsetuntoasi. Ehkä opit sen roolin jo lapsena kotoa. Olet kai läheisriippuvainen. - Olenelänytyksin
Olet aivan väärässä ja voisin elää yksinkin. En ole avioliitossa ja pääsisin pois milloinka haluaisin mutta rakastan miestäni yli kaiken vaikka kuinka vaikea olisi niin en jätä. Itsetuntoani ei ole koskaan kukaan toinen ihminen kohottanut enkä elä sen takia täällä että takertuisin toiseen ihmiseen.
http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti
Olen tutkinut läheisriippuvaisuutta ja miksi ihmiset siihen sortuu mutta en ole itsessäni sitä havainnut sillä olen täysin introvertti
http://www.introvertit.net/index.php/harhaluuloja-introverteista
Minun mies on ollut kuukausia ulkomaan komennuksilla ja minä olen ollut yksin niin ettei yksin olo ole ollut koskaan ongelma.
Pystyn hoivaamaan aikuista ihmistä ja rakastamaan niin ettei minun ole tarvinnut sitä synnyttää. Suurin osa naisista ei kykene rakastamaan kuin sitä omaa synnyttämää kun kenelläkään ei suhde pelitä enään sen kakaran jälkeen.
Ämmästä tulee jumalattoman itsekäs kun se saa sen kakaran eikä muut ihmiset enään sen jälkeen merkitse mitään. Olen läheltä nähnyt ja tiedän mistä puhun.
Kerroin jo ettei minulla ole hoivaviettiä niin etten hyysää ketään, en tee ruokaa kenellekkään, enkä tee mitään mikä ei huvita. Olen ollut suhteessa saman kanssa jo 30 vuotta. Mieheni osaa siivota ja laittaa ruokaa niin etten ole mikään palvelija enkä kokki.
Hoitosuhdetta ei meillä ole ainakaan vielä ellei sitten kumppani sairastu niin sitten hoidan aivan varmasti. Miehestäni en tiedä mutta kun loukkaannuin niin hän hoisi minut eikä jättänyt heitteile.
Minut passattiin kuin kuninkaallinen emmekä ole olleet ikinä läheisriippuvaisia. - nojopataasolipläjäys
Oiii, että oikein KUUKAUSIA olet ollut yksin? :D :D :D Paitsi että silloinkin olit parisuhteessa, et sinkkuna. Ja tiesit, että ukkeli on tulossa takaisin silloin ja silloin. Eli et tiedä yksinolosta yhtikäs mitään. :))
Jos olet niin onnellinen sen pettävän miehen kanssa, jota saat hakea baareista ja jolle joudut olemaan ottoäitinä - niin miksiköhän kuulostat aivan jumalattoman katkeralta? Miksi tulet tänne kateuksissasi haukkumaan muita, jos sinulla on niin onnellinen elämä ja tyyni mielenrauha?
Kannattaisiko ensin laittaa oma elämä raiteilleen ennen kuin alkaa muita neuvoa? Ja kirjoitella mieluummin noita haukkumisia jonnekin muulle palstalle. Täällä jossain on varmaan läheisriippuvaispalsta, jolla voitte jutskailla miehen hyvästä hoidoista. :D - Kasvanihmisenä
Ei ole mies pettänyt ikinä tai jos on niin en halua tietääkkään.
Tiedän yksinolosta ja rakastan olla yksin niin että oma seurani kelpaa.
Jaa, saako tänne tulla vain katkerat onnettomat tapaukset? En haku koskaan muita mutta pidän tavallista tyhmempinä ihmisinä ja onko se muka haukkumista.
Omaa elämääni olen laittanutkin raiteilleen koko ikäni ja kasvattanut itseäni sen sijaan että olisin alkanut muita kasvattamaan. Koskaan en ole täydellinen mutta pyrin lähestymään sitä. Tarkoituksena saavuttaa sellainen sisäinen rauha ja tasapaino mitä harvalla on siis luonnostaan, tai onkohan kellään sitä luonnostaan vaan sen eteen pitää tehdä töitä, >Näennäinen rauha voi olla mutta sisäinen myllerrys.
Meinaatkos että ihminen ei ole yksin silloin jos kumppani on toisella puolella maapalloa. No eihän täällä sitten kukaan ole yksin jos lasketaan naapuritkin suhteeseen. Seinän takana kun on joku niin ihminen ei ole koskaan yksin. Siis yksin en ole ollut koskaan jos naapurit lasketaan. - dfdfdd
Jotain pahaa sinulle tapahtunut varhaislapsuudessa. Ei ole hellitty, ei välitetty. http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/kosketuksen_puute_tuntuu_yha Ihminen on satoja tuhansia vuosia ollut kosketuksissa toisiin, perheeseen, lapsiin. Miksi pitäisi olla yksin, kun se ei ole luontaista meille.
- Budhalainenajatusmaailma
Mennyttä ei saa tekemättömäksi. Kasvatus oli sellaista että olen koko ikäni tuntenut itseni arvottomaksi ja haluaisin päästä koko suvustani eroon. Niin paljon pahaa ne ovat tehneet ettei tosikaan.
Kauheeta riippuvuus suhteita niin ettei yksin pysty kukaan olemaan kun kaikilla on läheisriippuvuus. Olen budhalainen sielultani ja rakastan yksinoloa. Haen onnea ihan muusta kuin toisista ihmisistä. Sellaisen sisäisen rauhan kun saavuttaa niin ihan kaikki muu menettää merkityksensä. Ei sitä saa kuin yksinololla ja mietiskelemällä. Kaikista riippuvuuksista kun pääsisi pois mutta se harvoin onnistuu. Minä en ole ainakaan vielä onnistunut. - Yksineläjäjust
nojopataasolipläjäys kirjoitti:
Oiii, että oikein KUUKAUSIA olet ollut yksin? :D :D :D Paitsi että silloinkin olit parisuhteessa, et sinkkuna. Ja tiesit, että ukkeli on tulossa takaisin silloin ja silloin. Eli et tiedä yksinolosta yhtikäs mitään. :))
Jos olet niin onnellinen sen pettävän miehen kanssa, jota saat hakea baareista ja jolle joudut olemaan ottoäitinä - niin miksiköhän kuulostat aivan jumalattoman katkeralta? Miksi tulet tänne kateuksissasi haukkumaan muita, jos sinulla on niin onnellinen elämä ja tyyni mielenrauha?
Kannattaisiko ensin laittaa oma elämä raiteilleen ennen kuin alkaa muita neuvoa? Ja kirjoitella mieluummin noita haukkumisia jonnekin muulle palstalle. Täällä jossain on varmaan läheisriippuvaispalsta, jolla voitte jutskailla miehen hyvästä hoidoista. :DEn ole mikään äiti enkä muukaan luulemasi tyyppi. Omaa elämääni ole laittanut raiteelleen jo viiskymmentä vuotta. Enkä jaksa kuunnella sellaisia joilla elämänhallinta on ihan hukassa vaikka ikää ja elämää on yli puolet eletty.
Miloin sitten on yksin jos ihan kaikki naapurit ym. lasketaan?
Jos joku pettää niin antaa vaan mennä, en halua tietää. - nojopataasolipläjäys
Tuosta pölhöstä naapurikommentista huomaa, että et ole ikinä elänyt yksin. Joten jätäpä sinkkujen ja sinkkuäitien haukkuminen, kun et tiedä koko asiasta yhtikäs mitään. En yleensäkään ymmärrä, että mikä into sinulla on tulla tänne solvaamaan muita ihmisiä.
Ja ketään ei kiinnosta hankala äijäsi (joka raukka jäi jo 40-vuotiaana orvoksi), jätä se tai pidä hyvänäsi, ihan sama. Vai aplodejako odotat?
- lapseton12
Itselläni ei oikeastaan ollut koskaan vauvakuumetta silloin, kun olisi mahdollisuus ollut lapsia saada ja ajattelin, etten lapsia halua. Nyt 5-kymppisenä ajoittain kadun, etten edes yrittänyt, ja mietin millaista elämäni olisi nyt, jos minulla olisi aikuisia lapsia? Sinulla on vielä aikaa kuitenkin miettiä asiaa, ja ajatuksesikin voi muuttua muutamien vuosien kuluessa.
- lapsellinen_
Tuskinpa lapsia tehdään vain läheisriippuvuuden vuoksi. Vanhemmuuteen kuuluu myös taito päästää irti,sillä se jos mikä auttaa lapsesta kasvamaan edes jokseenkin tasapainoisen ihmisen.
Itse en ymmärrä mitä niin nostalgista on jatkuvassa yksinolossa. Itse kun kaipaan yksinäisyyttä niin laitan lenkkikengät jalkaan ja suuntaan metsään juoksulenkille, ihanaa!
Veikkaanpa,että vanhana ehtii sitten kyllä olla yllin kyllin yksin. Onpahan näiltä vuosilta mukavia muistoja joita silloin muistella. Vai onko se sitten kiva muistella sitä ainaista yksinoloa joka vaan jatkuu ja jatkuu? Huvinsa kullakin mut en haluaisi omaa elämääni pyhittää vain ja ainoastaan yksinäisyydelle.
Lapset ovat opettaneet minulle lisää empaattisuutta, kärsivällisyyttä, arvostusta, parempaa organisointi kykyä, hetkessä elämistä ja sen,että vaikka minulla on vain kaksi kättä niin niilläkin voi tehdä vaikka mitä esim. saman aikaisesti pukea kuravaatteita, pitää vauvaa sylissä ja hämmentää ruokaa. En pidä yhtäkään päivää itsestäänselvänä vaan jokainen päivä on lahja. Lapset osaavat olla aidosti sitä mitä ovat kaikkine tunteineen. Meidän perheessä nauretaan, itketään, riidellään ja sovitaan. Elämä on elämisen arvoista joka päivä.- Apvastaa
Tää on ihana oivallus! :)
- Apvastaa
Kiitos kaikille vastauksista! Itse alan varmaan vanhemmiten kallistumaankin lapsettomaan elämään.
Olen aina ollut sitä mieltä että lapsia ei koskaan pidä yrittää saada jotta saisi täytettyä jonkun aukon elämässään. Olen nähnyt jotenkin liikaa sitä että lapsia saadaan jotta on joku joka rakastaa pyyteettömästi, vaikka sen pitäisi mennä toisin päin. Lasten kanssa tulisi viettää aikaa, kannustaa tekemään kaikkea, olla johdonmukainen kun kehitellään rajoja, pitkämielinen ja kärsivällinen. Lapset ovat vain lainassa, sanotaan. Ja se mielestäni pitää paikkansa. Ja minusta tuntuu ettei minulla ole tarpeeksi kiinnostusta siihen :( En halua enkä koe tarvetta.
Itse en niinkään omasta lapsuudestani pitänyt. Olin aina kauhean epävarma ja tuntui että olin vaan tiellä ja toinen vanhemmistani uhriutui milloin milläkin ja syyllä ja arvatkaa miltä se näyttää 5-vuotiaan silmissä. Sama meno jatkuu tällä vanhemmalla, mutta itse osaan suhtautua siihen jo niin etten anna sen vaikuttaa. Toinen vanhemmistani oli taas rauhallinen ja empaattinen ja ymmärtäväinen eikä vaatinut hölmöjä juttuja tai ollut pikkumainen.
Nykyään pidän elämästäni, koska on uskallusta tehdä asioita ja omata mielipiteitä. Tykkään pitää asiat yksinkertaisina. Lapset toisivat siihen kaaoksen, mitä en siedä. Ja muutenkin kun tykkään viettää suht paljonkin aikaa omissa oloissa, kumppani joutuu edelleenkin hieman opettelemaan tämän asian kanssa. Siihen jos vielä lisätään lapsia ni pää hajoaisi. Lapsilla olis kestämistä. Se on ehkä jopa siunaus etten ole kenenkään äiti. Parisuhteessakin on haasteita ihan tarpeeksi.
Tässä on kuitenkin sellainen outous että koen kyllä suojeluviettiä jos nään että jotain lasta kiusataan tai jos saa lukea jotain kauhujuttuja miten lasta on laiminlyöty tai pahoinpidelty. Silloin tekis mieli vetää ko.pahantekijöiden naama sorkkaraudalla sisään. - kyselenvaan
Miksi kyselet mielipiteitä, kun tunnut tehneesi jo päätöksen lapsettomuudesta ja olevan aika varma ettet lapsia halua etkä niitä jaksaisi. Jos tuntuu siltä, että "pää hajoaisi" lapsista, ei silloin todellakaan kannatta miettiä lapsia.
- Apvastaa
Nimimerkki "kyselenvaan",
no onko se aina aivoista niillä lapsillisilla jotka lapsia ovat aina halunneet? Ja juuri siksi kyselen kun EN TIEDÄ että ovatko tunteet muuttuneet vaikka on jo tuollaisia fiiliksiä vaikka ei omia lapsia vielä ole. Kait sitä saa aina miettiä ja pohtia kaikenlaista, ja olisi jopa kannattavaakin?Vai teetkö isotkin päätökset aina miettimättä? Mutta kiitos tästä näkökulmasta, olet vissiin vuosimallia 1927 kun varmuudella osaat kertoa.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?
Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https3754779En sitten aio sinua odotella
Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e861924Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan681652- 441566
Persut vajosivat pinnan alle
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) tietämättömyys hallinnonalansa leikkauksista on pöyristyttänyt Suomen ka2561509En vain ole riittävä
Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o291420Oon pahoillani että
Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(601396Kuka sinä oikeen olet
Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej541377KUPSinpelaaja vangittu törkeästä rikoksesta
Tänään tuli uutinen että Kupsin sopimuspelaajs vangittu törkeästä rikoksesta epäiltynä. Kuka pelaaja kysressä ja mikä ri111264- 281245