On usein nähty, että uraputkessa inhimillisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys häviävät. Alaisia kohdellaan väärin, usein lain tai sääntöjen puitteissa. Asiakkaita kohdellaa väärin, kun laki antaa tulkintamahdollisuuden. Nämä teot vaikuttavat siihen, että kansa ei luota, on eripuraa työpaikoilla, ihmiset voivat pahoin. Kaikki vaikuttaa myös tuloksiin loppupelissä. Mielestäni esimiestehtävissä ja päätäntävaltaa käsissään pitävät pitäisi laittaa inhimillisyyskouluun, josta he saisivat inhimillisyyskortin. Tämä myös pienemmille yrityksille pakolliseksi. Työntekijät ja kansalaiset pitää nähdä asiakkaina, joita pitää kohdella hyvin. Poliitikot pitää myös saada ymmärtämään että heidän pitää ensin leikata itseltään, ja vasta sitten jos tarvetta, alkaa ehdottelemaan köyhien leikkausta. On nähty, että mies jonka lapset ovat aikuisia, mielellään leikkaa lapsiperheiltä. On nähty, että mies, jonka vanhemmat ovat joko kuolleet tai muuten hyvässä asemassa, mielellään leikkaa vanhuksilta. Eihän tällainen ole oikein.
Johtajat, esimiehet, virkamiehet ja inhimillisyys
Bougainville
053
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.