Tämäkin ukkeli on saapunut Suomeen vasta viime syksynä.
http://yle.fi/uutiset/terrorismin_tukemisesta_epailty_mies_vangittiin_oulussa/8928673
"Terrorismin tukemisesta epäilty mies vangittiin Oulussa
Keskusrikospoliisi vangitsi perjantaina somalialaisen keski-ikäinen miehen. Hänen epäillään liittyvän terroristijärjestö Al-Shabaabin edistämiseen ja rahoittamiseen Somaliassa.
Keskusrikospoliisin Oulun yksiköllä on tutkittavana Al-Shabaabiin liittyvä terroristiryhmän toiminnan edistämiseen ja rahoittamiseen liittyvä esitutkinta. Järjestöön liittyvän toiminnan epäillään tapahtuneen Somaliassa Galgaduudin läänissä vuosien 2006-2015 aikana.
Asiasta on otettu kiinni somalialainen keski-ikäinen mies ja hänet on tänään vangittu syytä epäillä perusteella Oulun käräjäoikeudessa. Mies on tullut Suomeen viime vuoden syyskuussa.
"Al-Shabaab on Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Kanadan ja Australian hallitusten terroristijärjestölistoilla sekä YK:n ja Euroopan Unionin pakotelistaama, ja sen tiedetään keränneen varoja esimerkiksi Pohjoismaissa järjestön käyttöön Somaliaan. Suomen valtiolla ei ole kansallista terroristi- tai pakotelistauksia, vaan Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n ja EU:n määräämiä pakotteita.
Esitutkinta on käynnistetty apulaisvaltakunnansyyttäjän tekemällä päätöksellä. Tutkinnassa on tehty yhteistyötä Suojelupoliisin kanssa."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nerkki-Erkki kans kuulusteluihin tokihan akka on tiennyt sompun taustat.Ainakin niin akka aina väittää.
Olen järkyttynyt. Keski-ikäinen somalialainen mies, kerännyt rahaa terrorismiin pohjoismaista. En olisi ikinä uskonut.
Järkyttävää, miten rasistiseksi KRP on mennyt. Vangita nyt syytön vainoa paennut ihmisparka vain oman rasistisen epäilyn takia.
"Asiasta on otettu kiinni somalialainen keski-ikäinen mies ja hänet on tänään vangittu syytä epäillä perusteella Oulun käräjäoikeudessa. Mies on tullut Suomeen viime vuoden syyskuussa."
Olen pöyristynyt ja aionkin järjestää uuden "meillä on unelma" mielenosoituksen Oulussa mitä pikimmin.
polttakaa syylliset roviolla...... Tv ja radio mukaan juhliin ........... ja haitaristi.
Aivan pöyristyttävää ! Somaliasta sotaa karkuun lähtenyt laitetaan Suomessa vankilaan !
Kyllä nyt Päivi Lipposen ja muiden lespojen pitää nostaa kova mekkala mukaan kaikki vihreät !
Jokuhan sitä on vihjannut.että pakoloisten joukossa tulee näitä islamilaisia taistelijoita ! ei kai se voi olla totta ?