Mitä Venäläistä huipputeknologiaa on käytössä?????

Venäjällä tai yleensä missään maailmankolkalla?
Kalluppimies on vähän kysellyt ja saanut toki hauskoja vastauksia, joista yksikään ei pitänyt paikkaansa vaan paljastui heti itäkiimaisten päiväuniksi.

Niin että laittakaa nyt ihmeessä sitä listaa siitä venäläisestä huipputeknologiasta millä oikeasti on jotain käyttöarvoa, siis venäläisten kehittämästä ja valmistamasta tuottesta.

Tiltut varmasti ''tietävät'' paljonkin sellaista, niitä ei vaan yleensä todellisuus sitten tunne.
2432794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 243

Vanhimmat

Meillä on käytössä yksi venäläinen huipputuote: White Nights - vesivärit. Ne ovat oikeasti hyvät ja hinta/laatusuhteeltaan erinomaiset. Oli minulla aikoinaan Baikal-merkkinen haulikko. Ampuihan sillä. Itä-suomessa naisihmiset ostelevat venäläisiä askartelusettejä joissa ommellaan pieniä muovihelmiä kankaaseen ja tulokseksi tulee aika hienoja ikoneja.

Muuta käyttökelpoista ryssänkamaa ei ole vastaan tullut. :)

Äänestä

Edelleen se sinkkiämpäri, parasta mitä ryssäänmaalta on tullut.

Äänestä

Viimeiset 30 vuotta venäläinen huippuälymystö on ollut piilaaksossa kehittämässä ns. länsimaista teknologiaa. Piilaaksoahan ei olisi olemassakaan ilman H-1B-viisumia. Tuo viisumi antaa amerikkalaisille työnantajille mahdollisuuden palkata ulkomaista huippuälymystöä erikoisammatteihin. Siellä onkin roppakaupalla venäläisiä, intialaisia ja kiinalaisia huippuinsinöörejä töissä. Mutta kolmen vuoden sisällä USA romahtaa, ja piilaakso joudutaan valitettavasti sulkemaan. Mutta onneksi Venäjä on naapurimme. Noin kymmenen vuoden sisällä Venäjästä tulee maailman teknologia- ja innovaatiokeskus. Skolkovo. Jihuu!

Äänestä
  • Buahahhaa!

    Liibalaaba ja lässynvässyn, ryssänklonkku!

    TIETENKIN fiksuin ja koulutetuin osa venäläisistä on tajunnut häipyä länteen kaalimaasta eivätkä todellakaan ole palaamassa sinne takaisin.

    Venäjällä kun ei osata valmistaa edes tolkullista autoa ja koko maa on muutenkin täysin perseestä. Vai maailman teknologiajohtaja - Buahahhaaaa!!! Sitä kun ei kuule millään Putte-possun mahtikäskyllä rakenneta :-D

    Äänestä

  • MIKSEI Venäjä OLE JO NYT maailman teknologiajohtaja vaan PRIMITIIVINEN KEHITYSMAA josta vähänkään fiksumpi porukka pakenee? :-D

    Äänestä

  • ulkomaalainen edes olla samassa huonessa, jossa kehitetään uusia aseita tai avaruustekniikkaa. Sen takia USAn aseteollisuuden kehitys junnaa paikoillaan. Siiviilipuolella saa olla ulkomaalaisia ja lähes kaikki edistys USAn siviilipuolen tekniikassa on ulkomaalaistaustaisten henkilöiden varassa.

    Äänestä

  • USAssaEiSaa kirjoitti:

    ulkomaalainen edes olla samassa huonessa, jossa kehitetään uusia aseita tai avaruustekniikkaa. Sen takia USAn aseteollisuuden kehitys junnaa paikoillaan. Siiviilipuolella saa olla ulkomaalaisia ja lähes kaikki edistys USAn siviilipuolen tekniikassa on ulkomaalaistaustaisten henkilöiden varassa.

    Ryssä ryssä, kaalimaassa eletään vieläkin 70-lukua mitä 'huipputekniikkaan' tulee :)

    Korkean teknologiaosaamisen dynaamista yhteiskuntaa EI TODELLAKAAN voi rakentaa Venäjän tapaan mahtikäskyllä ylhäältä alaspäin.

    Se tehdään länsimaisittain alhaalta ylöspäin missä kehitystä vetävät YKSITYISET yritykset innokkaalla ja luovalla työvoimalla. :)

    Kova kilpailu kehittää ja jalostaa sekä takaa monipuolisuuden.

    Ryssä ei ymmärrä edes perusasioita!

    Äänestä

  • 17plus13 kirjoitti:

    Ryssä ryssä, kaalimaassa eletään vieläkin 70-lukua mitä 'huipputekniikkaan' tulee :)

    Korkean teknologiaosaamisen dynaamista yhteiskuntaa EI TODELLAKAAN voi rakentaa Venäjän tapaan mahtikäskyllä ylhäältä alaspäin.

    Se tehdään länsimaisittain alhaalta ylöspäin missä kehitystä vetävät YKSITYISET yritykset innokkaalla ja luovalla työvoimalla. :)

    Kova kilpailu kehittää ja jalostaa sekä takaa monipuolisuuden.

    Ryssä ei ymmärrä edes perusasioita!

    "Ryssä ryssä, kaalimaassa eletään vieläkin 70-lukua mitä 'huipputekniikkaan' tulee"

    Miten siellä voidaan elää peräti 70 lukua, kun äsken ne eli 40 lukua? Jos googleautolla ajelee pitkin venäjän kaupunkeja, niin ei voi sanoa onko euroopassa vai kenties amerikassa. Ihme mielikuvitusmaailmassa jotkut elelee venäjästä puhuttaessa... Vai onko tämä väite turhaa, koska natottaja ei voi parantua? Eli mitä enemmän venäjästä ketoo paikkaansa pitämättömiä tarinoita, sen vakaammin natottaja uskoo, että meininki todella on siellä niin? Tai sitten se on ihan sama sille, kunhan se saa mollata venäjää, ku oma elämä potkii päähän?

    Äänestä

Armeija-aikojen alussa minulla oli 'ilo' hallita ryssäläistä Molo-maastokuorma-autoa. Se semmoinen lyhyt tylppäkeulainen jossa oli V8-bensakone ja vaihdekeppi perkele selän takana niin että takaseinässä oli iso kolo että tietyt vaihteet sai ylipäätään päälle. Aivan karmea romu!

Siinä oli kuitenkin kaikista tehokkain polttoainetoiminen sisätilanlämmitin mitä olen ikinä nähnyt: Kokeilin sitä kerran ja se pamautti tulenlieskat ohjaamon kattoon kuin perkele paraskin liekinheitin(!) Auto paloi.

Sen jälkeen ryssänwebastoille astui voimaan täysi käyttökielto :-D

Kyllä ryssä sitten osaa tehdä tehokkaita vehkeitä!

Äänestä
  • "Sen jälkeen ryssänwebastoille astui voimaan täysi käyttökielto :-D"

    Tuo on kyllä hiukan liioiteltua mikäli Gaz-66:a tarkoitat. Ainakin silloin kun itse olin intissä niin sen "webastoa" sai harjoittelumielesä käyttää mikäli sotilaspalokunnan yksikkö oli mukana siinä ja ihan vierellä valmiudessa.

    Koppimallien sisätilalämmitin oli myös tehokas ja sillä olisi auttavasti saunonut kun lämpöötilan sai nousemaan 60C:n. Sitä ei sitten saanut käyttää lainkaan ja ihmettelen miksei sitä liekinheitintä oltu purettu pois kokonaan.

    Äänestä

Stupidoko tuon aloituksen väsäsi? Sehän kertoili auliisti ettei sieltä saa mitään.
Aseet, sotilas ja metsästys erittäin hyviä. (Äläkä natdildo sotke tähän mitään ohjuksia niistä ei kummallakaan tietoa.)
Polttoaineet ja polttoainetarvikkeet,
maakaasu, metallit,
puu ja puutuotteet, kemikaalit. Onhan noita.
Usalla on sota, sota ,sota ja sota.
CIA tuntuu olevan myöskin vientituote . Paskat lentokoneet.(suomen tiedustelukone),,,,

Äänestä
  • Mitä lentokoneisiin tulee niin ryssällä ei ole edes kunnollista suihkumoottoria ja kehitys on jämähtänyt kaalimaassa sinne 70-luvun 'high-tech' maailmaan :)

    Jenkit saavat lentsikkaprojektinsa valmiiksi, toimiviksi, ylivoimaisiksi sekä taloudellisiksi menestyksiksi :-D Ryssä ei osaa näistä yhtäkään :)

    Ryssä ei osaa eikä ryssällä ole rahaa eikä huipputeknologiaa :)

    Äänestä

  • 19plus13 kirjoitti:

    Mitä lentokoneisiin tulee niin ryssällä ei ole edes kunnollista suihkumoottoria ja kehitys on jämähtänyt kaalimaassa sinne 70-luvun 'high-tech' maailmaan :)

    Jenkit saavat lentsikkaprojektinsa valmiiksi, toimiviksi, ylivoimaisiksi sekä taloudellisiksi menestyksiksi :-D Ryssä ei osaa näistä yhtäkään :)

    Ryssä ei osaa eikä ryssällä ole rahaa eikä huipputeknologiaa :)

    Nyt alan ymmärtää. Natottaja tunnustaa oman päänsä olevan kaalipalleron arvoinen, ja myöntää itse jämähtäneensä 40 ja 70 luvulle. Kaikki uskottelut viittaavat siihen, ettei natottaja halua uskoa kenenkään, etenkään venäjän pystyvän loukkaamaan hänen pyhää kaikkivaltiallista natoansa. Näin olen on helpompi kuvitella miten huono tekniikka venäjällä on.
    No, voihan sitä kuvitella mitä haluaa, mutta miksi se pitää tuoda nähtäville, kun kaikki tietää sen olevan paskaa?
    Toisaalta natottajalla on äärimmäinen tarve olla ykkönen. Näinollen ykkösenä ololleen natottaja tarvii tukea, jota se luuleee saavansa natosta. Koska ilman mielikuvituksellista auttajaa natottaja olisi auttamatta tallottavana.

    Äänestä

  • 19plus13 kirjoitti:

    Mitä lentokoneisiin tulee niin ryssällä ei ole edes kunnollista suihkumoottoria ja kehitys on jämähtänyt kaalimaassa sinne 70-luvun 'high-tech' maailmaan :)

    Jenkit saavat lentsikkaprojektinsa valmiiksi, toimiviksi, ylivoimaisiksi sekä taloudellisiksi menestyksiksi :-D Ryssä ei osaa näistä yhtäkään :)

    Ryssä ei osaa eikä ryssällä ole rahaa eikä huipputeknologiaa :)

    "1960-luvulla kehitetty MiG-23 oli aikansa huippukalustoa, ja se on edelleen maailman nopein yksimoottorinen hävittäjä, jättäen pakokaasuihinsa suuren osan nykyisistä kaksimoottorisistakin koneista."

    Äänestä

  • vasenlaita kirjoitti:

    "1960-luvulla kehitetty MiG-23 oli aikansa huippukalustoa, ja se on edelleen maailman nopein yksimoottorinen hävittäjä, jättäen pakokaasuihinsa suuren osan nykyisistä kaksimoottorisistakin koneista."

    60 luvulla kehitettiin Mig-25 jolla lennettiin 39 kilometrin korkeudessa!
    Yksikään kone ei ole sen jälkeen rikkonu sitä lentokorkeutta..

    Äänestä

  • 19plus13 kirjoitti:

    Mitä lentokoneisiin tulee niin ryssällä ei ole edes kunnollista suihkumoottoria ja kehitys on jämähtänyt kaalimaassa sinne 70-luvun 'high-tech' maailmaan :)

    Jenkit saavat lentsikkaprojektinsa valmiiksi, toimiviksi, ylivoimaisiksi sekä taloudellisiksi menestyksiksi :-D Ryssä ei osaa näistä yhtäkään :)

    Ryssä ei osaa eikä ryssällä ole rahaa eikä huipputeknologiaa :)

    Missä kirnussa sinäkin olet päätäsi pitänyt? Liekö nuo Sukhoi hävittäjät
    kehityksessä metriäkään Hornetin perässä.
    www.sukhoi.org/eng/

    Äänestä

Meillä on vaarin sotasaaliina Suomeen tuoma mortteli. Oikein hyvä. Monet pippurit on sillä jauhettu. En antaisi pois.

Äänestä

Jenkeillä ei ole mitään saumaa avaruuteen, ellei Venäläiset heitä sinne toimita....kansainväliselle asemalle ei lennetä sinkkiämpäreillä?

Äänestä
  • Lentolaitteiden ylivertaisuus onkin palstalla jo tiedossa, mutta mainitaan sekin...siis länsikoneilla ei mitään tekoa Venäläisiin vastineisiin nähden.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Lentolaitteiden ylivertaisuus onkin palstalla jo tiedossa, mutta mainitaan sekin...siis länsikoneilla ei mitään tekoa Venäläisiin vastineisiin nähden.

    Voi pikku reppana, et sitten taaskaan ymmärtänyt kysymystä.
    Tässä kun piti luetella jotain todellisia juttuja, eikä paskahousu punikin runkku-unelmia.
    Niin että kuse housuihisi ja juokse pää edellä päin seinää.

    Äänestä

  • Ryssänrommeli: Ryssä ei ole osannut tehdä edes avaruussukkulaa vaan leikkii edelleen 60-luvun raketshkeilla :)

    Jenkeillä on jo Orion-mars-alus testissä. Samoin uusia kantoraketteja ja propulsiosysteemeitä JOTKA TOIMIVAT.

    Yksityiset yritykset kehittävät avaruuslentokoneita ja esimerkiksi uudelleenkäytettäviä kantorakettisysteemeitä.

    Ei ryssiä mihinkään tarvita :)

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Lentolaitteiden ylivertaisuus onkin palstalla jo tiedossa, mutta mainitaan sekin...siis länsikoneilla ei mitään tekoa Venäläisiin vastineisiin nähden.

    Eipä länsikoneita voi TODELLAKAAN verrata ryssän primitiivisiin putoleveihin jotka ovat ehtaa 70-luvun high-techiä.

    Ryssä ei osaa tehdä edes kelvollista suihkumoottoria mistään monimutkaisemmqsta nyt puhumattakaan :)

    Äänestä

Ostin 70-luvulla Rigonda Bolshoi-merkkisen stereolaitteiston. Toimii edelleen erinomaisesti, tosin putkivahvistimen lämpiäminen kestää hetken, mutta vahvímen lämmin saundi palkitsee odotuksen.
Kaiutinkaapit ovat umpipuuta - eivät mitään höttö-lastulevyä kuten aikansa kilpailijoilla.
Ehdotonta huippulaatua aikanaan ja vieläkin. Jopa porvarien toimittama Tekniikan Maailma kehui laitteistoa aikoinaan.
Huippulaatua Neuvostoliitosta

Äänestä
  • Ostin 80-luvulla Radiotehnika S-30 kaiuttimet työreissulla Punasen torin laidalta GUMista. Kajarit soi edelleenkin helevetin hyvin ja laadukkaasti vielä 30 vuoden jälkeen. Muoviset japsipaskat olis jo moneen kertaan kärrätty kaatopaikalle. Näitäkin tais TM kehua aikoinaan. Huippulaatua made in ussr...

    Äänestä

  • Tuttu laite oli aika pätevä ei Japanilainen vehje aikoinaan, ei sillä tosin mitään tekoa ollut NL/Venäjän kanssa.
    DDR sen laitteen suunnitteli ja valmisti, joskin suurin osa komponenteista tuli lännestä.

    Äänestä

  • 4plus9 kirjoitti:

    Tuttu laite oli aika pätevä ei Japanilainen vehje aikoinaan, ei sillä tosin mitään tekoa ollut NL/Venäjän kanssa.
    DDR sen laitteen suunnitteli ja valmisti, joskin suurin osa komponenteista tuli lännestä.

    Itse asiassa Latvialainen merkki alun perin, valmistettiin myös DDR:ssä aivan kuten Radioteknikan kaiuttimetkin.
    Mutta eikös tässä pitänyt luetella venäläistä huipputeknologiaa, sieltä kun ei taida muuta löytyä kuin se sinkkiämpäri?

    Äänestä

  • Joku koe-erä "made in ussr" - hitsausmuuntajia tuli aikanaan Suomeen koeajoon. Silloinen tukes-/sähkötarkastuspöllöt eivät tietenkään vehjettä hyväksyneet, kun boxissa luki että made in ussr. No onneksi mulle jäi talliin näytekone, jolla olen räkinyt saumoja peruspuikoilla. Vehje on aivan helvetin painava, muttei kooltaan paljon inverttereitä isompi. Hyvin toimii, eikä mene rajat päälle niinkuin näissä italiaanojen, esabin yms. pilipalivehkeissä.

    Äänestä

  • Joskus 30 v sitten ostin työreissulta itänaapurista minimoottorin nimeltä KMD-15, löytyy nykyään asianharrastajille vielä Ebay:stä jne. nettirojukaupoista.
    Asiaankuuluvasti helvetin kovaääninen ja pesi mennen tullen amer. COXit käytön helppoudessa.

    Äänestä

  • AquaIris kirjoitti:

    Joku koe-erä "made in ussr" - hitsausmuuntajia tuli aikanaan Suomeen koeajoon. Silloinen tukes-/sähkötarkastuspöllöt eivät tietenkään vehjettä hyväksyneet, kun boxissa luki että made in ussr. No onneksi mulle jäi talliin näytekone, jolla olen räkinyt saumoja peruspuikoilla. Vehje on aivan helvetin painava, muttei kooltaan paljon inverttereitä isompi. Hyvin toimii, eikä mene rajat päälle niinkuin näissä italiaanojen, esabin yms. pilipalivehkeissä.

    "Silloinen tukes-/sähkötarkastuspöllöt eivät tietenkään vehjettä hyväksyneet, kun boxissa luki että made in ussr. "

    -Syy ei ole valmistusmaa vaan perussähköisten komponenttien kuten muuntajien huono laatu. Kun vanhalle 220 voltin jännitteelle tarkoitetun laitteen NL-valmisteinen muuntaja lyö läpi suomalaisessa jännitelujuustestissä uutena jo 1/3-osalla testijännitettä niin olisi sulaa hulluutta päästää niitä markkinoille. Mainittakoon että länsivalmisteisilla ammatikäyttöön tarkoitetuilla laitteilla oli ennen Aasia-invaasiota peräti harvinaista että näissä testeissä hylättyä tuli.

    Äänestä

  • Totuusjnejnejna kirjoitti:

    "Silloinen tukes-/sähkötarkastuspöllöt eivät tietenkään vehjettä hyväksyneet, kun boxissa luki että made in ussr. "

    -Syy ei ole valmistusmaa vaan perussähköisten komponenttien kuten muuntajien huono laatu. Kun vanhalle 220 voltin jännitteelle tarkoitetun laitteen NL-valmisteinen muuntaja lyö läpi suomalaisessa jännitelujuustestissä uutena jo 1/3-osalla testijännitettä niin olisi sulaa hulluutta päästää niitä markkinoille. Mainittakoon että länsivalmisteisilla ammatikäyttöön tarkoitetuilla laitteilla oli ennen Aasia-invaasiota peräti harvinaista että näissä testeissä hylättyä tuli.

    Ja lisää tätä sähkötarkastajien valkopyykättyä kiusantekoa; taas pukkas koe-erää Suameen joskus 80- luvun alkupuoliskolla. Tällä kertaa oli akkulaturia tarjolla. Sähköheebot tutkimaan vehjettä ja ei kelvannut vedonpoisto, eikä tuuletus, vaikka tiukka paketti kunnon alumiinikuorilla. Pohjassa stanssattuna tietty made in ussr, hinta jotain 5 p, ja taas hylsy.
    Kun vertaa sitä näihin nykyisiin kiinan- thaikkulan-, jnepaskoihin, niin onpa alas vajottu.

    Äänestä

Tetris, eräs maailman suosituimmista tietokonepeleistä on alun perin Neuvostoliittolaista alkuperää. Pelin ensimmäisen koodin on kirjoittanut Aleksei Pazitnov 1984.
Pelin koodi oli niin tiukkaa tavaraa, että koko pelpelin koko oli 30Kb!
Rökittää vieläkin esim kaiken maailman ängriböödsit.

Äänestä
  • Totta, vaikkakin silkka vahinko sillä toista toimivaa ohjelmaa Pazitnov ei koskaan saanut aikaiseksi, niin ja tuokin tehtiin Amerikkalaisella IBM koneella ja sen koodusohjelmalla.
    Vieläkään ei pysty venäläinen valmistamaan kilpailukykyistä tietokonetta, tai edes toimivaa sellaista.
    Kohta 20 vuotta ovat Nokian kännyköitäkin tutkineet, mutta eivät vieläkään osaa sellaista kopioida kunnolla.

    On siis aika naurettavaa edes keskustella venäläisestä huipputeknologiasta, kun sellaista ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • taidot.ei.vaan.riitä kirjoitti:

    Totta, vaikkakin silkka vahinko sillä toista toimivaa ohjelmaa Pazitnov ei koskaan saanut aikaiseksi, niin ja tuokin tehtiin Amerikkalaisella IBM koneella ja sen koodusohjelmalla.
    Vieläkään ei pysty venäläinen valmistamaan kilpailukykyistä tietokonetta, tai edes toimivaa sellaista.
    Kohta 20 vuotta ovat Nokian kännyköitäkin tutkineet, mutta eivät vieläkään osaa sellaista kopioida kunnolla.

    On siis aika naurettavaa edes keskustella venäläisestä huipputeknologiasta, kun sellaista ei ole olemassakaan.

    Sinun tietosi on alle ekaluokkalaisen, mutta se siitä.
    Harrastelijoille on tarjolla hyviä ja vankkoja TAL-tähtikaukoputkia, eli hinta laatu suhde kohdillaan ja ainahan Venäläiset ovat linssinhionnan osanneet.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Sinun tietosi on alle ekaluokkalaisen, mutta se siitä.
    Harrastelijoille on tarjolla hyviä ja vankkoja TAL-tähtikaukoputkia, eli hinta laatu suhde kohdillaan ja ainahan Venäläiset ovat linssinhionnan osanneet.

    Ryssät ovat harrastaneet lähinnä linssiinviilaamista mutta sekään ei mene enää läpi koska ryssien höpinöihin ei usko kukaan :)

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Sinun tietosi on alle ekaluokkalaisen, mutta se siitä.
    Harrastelijoille on tarjolla hyviä ja vankkoja TAL-tähtikaukoputkia, eli hinta laatu suhde kohdillaan ja ainahan Venäläiset ovat linssinhionnan osanneet.

    No niin ja punikki paskahousu todisti taas rajattoman yksinkertaisuutensa, TAL-kaukoputket ja kiikarit ovat alun perin Saksasta eikä linssienhionnalla ole mitään tekemistä huipputeknologian kanssa.
    Mutta ei kai noin yksinkertainen itälutka sitäkään kykene ymmärtämään.

    Mitä jos vaikka juokset pää edellä päin seinää ja kuset housuihisi, sen jälkeen voitkin sitten savustaa lepakoita ullakoltasi.
    Aika hauska ketju tämä, itälutkien paskasakkia lyödään kuin vierasta sikaa eikä runkku-unelmia kertomalla enää pärjääkään.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    No niin ja punikki paskahousu todisti taas rajattoman yksinkertaisuutensa, TAL-kaukoputket ja kiikarit ovat alun perin Saksasta eikä linssienhionnalla ole mitään tekemistä huipputeknologian kanssa.
    Mutta ei kai noin yksinkertainen itälutka sitäkään kykene ymmärtämään.

    Mitä jos vaikka juokset pää edellä päin seinää ja kuset housuihisi, sen jälkeen voitkin sitten savustaa lepakoita ullakoltasi.
    Aika hauska ketju tämä, itälutkien paskasakkia lyödään kuin vierasta sikaa eikä runkku-unelmia kertomalla enää pärjääkään.

    Vaihdata vaippasi ja mene nukkumaan, kaikella paskalla on rajansa....

    Onkohan mainittu ollenkaan haitaria joka on ehdoton....Volkovitsch, siis käsintehty ja numeroitu...mm. Veikko Ahvenainen sai käyttöönsä....kevyt huippu.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Vaihdata vaippasi ja mene nukkumaan, kaikella paskalla on rajansa....

    Onkohan mainittu ollenkaan haitaria joka on ehdoton....Volkovitsch, siis käsintehty ja numeroitu...mm. Veikko Ahvenainen sai käyttöönsä....kevyt huippu.

    No eipä tolla sun paskallas ainakaan näytä mitään rajaa olevan, samaa ulostetta kommentista toiseen.
    Taidat sinä muuten olla oikeesti aika helvetin tyhmä kun ketjussa puhutaan huipputeknologiasta, niin etkös sinä saatanan vähä-älynen sossuelätti ala tarjoomaan hanuria, kyllä heikot on eväät teillä ryssillä.
    Mene nyt vittu savustamaan ittes sinne siperiaan.......

    Äänestä

En tiedä onko käytössä ja missä, ei taida kukaan tietää että onko edes olemassa.
Mutta sellaisen jännän asian olen huomannut että kun Venäjä jatkuvasti kehittää toinen toistaan hurjempia ja tehokkaampia sotakoneita niin niissä on aina yksi yhteinen piirre, ne ovat näkymättömiä niitä ei kukaan ole koskaan nähnyt.
Niin no paitsi palstan venäläismielinen asiantuntijaraati.

Näillä ihmeellisten itäsatujen kertojilla se vika etteivät tunnu muistavan edes edellistä kommenttiaan vanhemmista nyt puhumattakaan ja ovatkin usein montaa mieltä yhdestä asiasta, no ei siinä mitään jos tietoisesti pyrkii tekemään itsestään ihan pellen.

Äänestä
  • Eihän niitä kuulukaan nähdä, oletko näin pihalla....ne iskevät hiljaa ja nopeasti.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Eihän niitä kuulukaan nähdä, oletko näin pihalla....ne iskevät hiljaa ja nopeasti.

    Jaa niin kuin osoitus sinun älykkyydestäsi, ei ole sitäkään vielä kukaan nähnyt.
    Se tosin taitaa olla kuten venäläinen huipputeknologia, eihän kukaan senkään olemassaoloon usko.

    Äänestä

Heh heh, kylläpä tiltuset ovat nyt vaatimattomia olisi odottanut satamäärin huikeita venäläisiä teknologian saavutuksia, kun niitä muutenkin niin kovasti täällä mainostavat.
Vaan ei taida näyttöä olemattomasta löytyä, vai loppuiko tiltujen mielikuvitus kesken?
HUUTONAURUA!!!!

Äänestä
  • 'Huutonaurun' voi tulkita myös suljetun potilaan idioottiominaisuudeksi?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    'Huutonaurun' voi tulkita myös suljetun potilaan idioottiominaisuudeksi?

    Siinä tapauksessa sinä taidat aika paljon huutonauraa ihan itseksesi, etkä sinä raukka taida edes tajuta että suurin osa ihmisistä täälläkin pitää sinua koko ajan pilkkanaan.
    Mutta kerro ihmeessä nyt niistä venäläisistä huipputeknologian keksinnöistä, pysyisit edes yhden kerran ketjun aiheessa.

    Äänestä

  • 14plus20 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa sinä taidat aika paljon huutonauraa ihan itseksesi, etkä sinä raukka taida edes tajuta että suurin osa ihmisistä täälläkin pitää sinua koko ajan pilkkanaan.
    Mutta kerro ihmeessä nyt niistä venäläisistä huipputeknologian keksinnöistä, pysyisit edes yhden kerran ketjun aiheessa.

    En epäile ollenkaan eikä se minua haittaa, mutta miten kuvittelet herjausten pärjäävän asiallisiin kannanottoihin.....eli sinä syötät herjauksia ja kuvittelet että minä sen vuoksi joudun naurunalaiseksi....voi polvihousupoikaa....vai mikä lienet?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    En epäile ollenkaan eikä se minua haittaa, mutta miten kuvittelet herjausten pärjäävän asiallisiin kannanottoihin.....eli sinä syötät herjauksia ja kuvittelet että minä sen vuoksi joudun naurunalaiseksi....voi polvihousupoikaa....vai mikä lienet?

    Ja taas punikin paskiainen lässyttää sitä itseään, kai sentään ymmärrät olevasi varmasti ainoa joka tuota säälittävää lässytystä vertaa asiallisiin kannanottoihin, joten kyllä sinä ihan itse teet itsestäsi naurunalaisen pellen jokaisella kommentillasi.
    Kaiken sinun uskottavuudestasi/ymmärryksestäsi kertoo se että kun pitäisi kertoa venäläisestä huipputeknologiasta niin sinä työnnät siihen hanuria ja sinkkiämpäriä, että silleen eihän noin pohjatonta tyhmyyttä pysty edes peittämään.

    Ja jos jotain ymmärtäisit niin tietäisit että mitä mieltä täällä sinusta ollaan, pelkkä yksinkertainen itälutka jonka ainoat saavutukset ovat itkeä jostain nimimerkistä ja säälittävä yritys savustaa toista kirjoittajaa täältä ulos.
    Kaiken tuon seuraukset ovat luettavissa niistä kommenteista joita sinä täältä saat.
    Mutta jatka ihmeessä harhaista haaveiluasi, siihenhän se kommunismikin perustui.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    En epäile ollenkaan eikä se minua haittaa, mutta miten kuvittelet herjausten pärjäävän asiallisiin kannanottoihin.....eli sinä syötät herjauksia ja kuvittelet että minä sen vuoksi joudun naurunalaiseksi....voi polvihousupoikaa....vai mikä lienet?

    Ei palstalla toista noin pelleä edes ole, ja enemmänhän sinä täällä toisia herjaat kuin kukaan muu. Tuskin täällä kukaan on edes nähnyt sinulta asiallista kommenttia, pelkkää lapsellista paskaa sinulta tulee ja paljon.
    En sitten tiedä että oletko liian tyhmä ymmärtämään että ketjun otsikko määrittää sen aiheen, etkä sinä siinä pysy koskaan mukana.
    Joten kyllä sinulle nauretaan, siitä voit olla varma.

    Äänestä

  • 18plus8 kirjoitti:

    Ja taas punikin paskiainen lässyttää sitä itseään, kai sentään ymmärrät olevasi varmasti ainoa joka tuota säälittävää lässytystä vertaa asiallisiin kannanottoihin, joten kyllä sinä ihan itse teet itsestäsi naurunalaisen pellen jokaisella kommentillasi.
    Kaiken sinun uskottavuudestasi/ymmärryksestäsi kertoo se että kun pitäisi kertoa venäläisestä huipputeknologiasta niin sinä työnnät siihen hanuria ja sinkkiämpäriä, että silleen eihän noin pohjatonta tyhmyyttä pysty edes peittämään.

    Ja jos jotain ymmärtäisit niin tietäisit että mitä mieltä täällä sinusta ollaan, pelkkä yksinkertainen itälutka jonka ainoat saavutukset ovat itkeä jostain nimimerkistä ja säälittävä yritys savustaa toista kirjoittajaa täältä ulos.
    Kaiken tuon seuraukset ovat luettavissa niistä kommenteista joita sinä täältä saat.
    Mutta jatka ihmeessä harhaista haaveiluasi, siihenhän se kommunismikin perustui.

    Itse asiassa tuo tyyli on ilmettyä Torsti Sireniä.....olisiko äijälle annettu kesäloma ja nyt se purkaa kaikki myrkkynsä Nato palstalle? Voi trolli olla jokin muukin viime aikoina tapetilla ollut, tällainen tyyli on yksi ääri ilmentymä toiminnasta?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Itse asiassa tuo tyyli on ilmettyä Torsti Sireniä.....olisiko äijälle annettu kesäloma ja nyt se purkaa kaikki myrkkynsä Nato palstalle? Voi trolli olla jokin muukin viime aikoina tapetilla ollut, tällainen tyyli on yksi ääri ilmentymä toiminnasta?

    Kas kas paskahousu punikki on ilmeisesti saanut Moskovasta uudet ohjeet, aikaisemminhan tämä ihmisjäte yritti vaan savustaa erimieltä olevia kirjoittajia ulos palstalta mutta nyt tämä sossukerjäläinen jakaa jo hirttotuomioita täällä.
    Ei ehkä kaikkein fiksuinta ottaen huomioon että ryssän kätyrit on ennenkin hoidettu montun reunalla.

    Äänestä

RadioMikro myi joskus 80-luvun lopulla (so. silloin kuin em. kirjoittajat imivät vielä tuttipulloa...) Elorgin taskulaskimia, mitä pysty käyttämään jopa laskimenakin, mutta siihen sai hyvin istutettua diy-taajuuslaskimen. Hyvä ja vankka runko, minkä purkamisen jälkeenkin sai vielä kasattua, eikä mikään pingpong-räpellys, mistä muovikorvakkeet rapsahtelee poikki kuin kuivat oksat...

Äänestä
  • Niin oli tuokin laskin alunperin Kiinalainen, neukut niitä kasasivat pari vuosikymmentä, eivätkä vielä tänä päivänäkään tajua että mitä kasasivat.
    Kyllähän Neuvostoliitto aikoinaan yritti kopioida kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, yleensä surkeasti epäonnistuen.
    Mitään muuta omaahan niillä ei koskaan ole ollutkaan kuin se sinkkiämpäri.

    Äänestä

  • Höpö höpö, Kiina vääntelehti vielä Maon kulttuurikumouksen jälkimainingeissa, teki vielä analogisia yleismittareita. hyllystä löytyy sellainenkin, ja huonolaatuisia käsityökaluja nim, Whale Brand
    http://www.xnumber.com/xnumber/russian_calcs.htm

    Äänestä

En kyllä yhtään ihmettele miksei rus ole kopioinut Nokian kännyköitä. Sellainen helvetinkone, 24/7-hälyssä oltu jo vuosikaudet. Vaikka kännyköistä on fyffet mökkiin tulleetkin...
Ai ni, eihän se tänne kirjailevia haittaa, kun palkka tulee Kelalta tai isi piffaa.

Äänestä

Taisikin olla liian ikävä kysymys kun itäkiimaisia alkoi heti itkettämään, tietyt nimimerkit täälläkin kertovat jatkuvasti venäläisen huipputeknologian saavutuksista, vaan kun pitäisi yksikin todistaa niin todistamattahan se jää.
Kyllä ovat nuo ihmeisiin-uskovaiset punalipunpalvojat niin säälittävää sakkia.

Äänestä
  • No ei kai tuo mikään yllätys ollut?
    Kas kun noilla punikeilla on sama vamma päässä kuin venäläisilläkin, elävät jotain harhaista tieteiselokuvaa vailla minkäänlaista tajua todellisuudesta.
    Ja näitä seurauksia saa sitten lukea ja nauraa tällä palstalla.

    Äänestä

Matemaatikko ja kalluppimiäs ovat enemmän pihalla idänihmeistä kuin lintulauta. Taas pukkas jo 80-luvun alkupuoliskolla koe-erää puolijohdetekniikalla toteutettuja 20W op-amppeja ja esivahvistimia hienoilla päälläseisottavilla parimillisillä polttomaalatuilla plootukuorilla. Tällä kertaa sähköheebot eivät vehkeitä torpanneet kun oli helpolle alle 20V 0- -virransyötölle tehtyjä ja virtalähteet oli fiksusti jätetty toimittamatta. No toimittajalle kertomaan, että näitä ostaa tässä maassa ehkä max 50 hifistä, joille ulkonäko, virransyötöt ja moninapaiset din-liittimen sukulaiset eivät ole kauhistus. Lopuilla on sen verran harakanvikaa, että pitää olla vilkkuvaloa ja kiiltävää kromipintaa, ei näitä osta muut kuin yksinelävät insinöörit l. hienosteluun toppas hyvä tekniikka tälläkin kertaa.

Äänestä
  • Kuinka voi perusasioiden ymmärtäminen olla noin mahdotonta pienelle punikille, kun pitäisi kertoa venäläisestä huipputeknologiasta niin peikko silmät kiiluen ja suu vaahdossa sekoilee jostain NL:n aikaisesta putkiradiosta, voi perse tuota tyhmyyttä.
    Sitä paitsi valtaosa NL:n aikaisesta elektroniikasta tuli DDR:stä ja Latviasta, kun Venäjältä taas tuli sinkkiämpäreitä ja votkaa enempään ei eväät riittäneet silloinkaan.
    Niin että kerrohan nyt peikko että kuka se pihalla olikaan, noin niin kuin omasta mielestä?

    Äänestä

  • Kovakielinen matemaatikko esiintyy täällä suurena asiantuntija. Se että on muutaman kerran käynyt r...lässä pelkäämässä, että tuleeko paskatauti vaiko ei, vai ottaako omonin ovimikolta turpaansa, ei kovin suuri meriitti ole. Tai että on muutaman viikon harjoitellu intissä jollain pönttöuazilla ajelua?

    Äänestä

  • DiamondBrand kirjoitti:

    Kovakielinen matemaatikko esiintyy täällä suurena asiantuntija. Se että on muutaman kerran käynyt r...lässä pelkäämässä, että tuleeko paskatauti vaiko ei, vai ottaako omonin ovimikolta turpaansa, ei kovin suuri meriitti ole. Tai että on muutaman viikon harjoitellu intissä jollain pönttöuazilla ajelua?

    Noinko koville se ottaa pikku punikilla, kun aikuiset vähän oikaisee tuota jatkuvaa paskan jauhantaa?
    Vaikka ei kai tuosta sinun lapsellisesta lässytyksestäsi kukaan selvää saa, kun sinulla on tuollainen outo tapa sekoilla aina omiasi, oli ketjun aihe mikä tahansa niin se tuntuu olevan sinulle ihan liian vaikea.

    Äänestä

  • Matemaatikko tuntuu tietävän asiat etänä ja paikanpäällä käymättä. Onko herra käynyt r...lässä turistia kummempana? Kärrykuskeja ei lasketa.

    Äänestä

  • WhaleBrand kirjoitti:

    Matemaatikko tuntuu tietävän asiat etänä ja paikanpäällä käymättä. Onko herra käynyt r...lässä turistia kummempana? Kärrykuskeja ei lasketa.

    Olethan sinä säälittävän yksinkertainen tapaus, etkä kykene ilmeisesti ymmärtämään ettei huipputeknologialla ole juurikaan mitään tekemistä turismin tai tuon sinun säälittävän lässytyksesi kanssa.
    Omalta osaltani tämä päättyy nyt tähän, ei noin tyhmän kanssa vaan jaksa lässyttää.

    Äänestä

  • 16plus12 kirjoitti:

    Olethan sinä säälittävän yksinkertainen tapaus, etkä kykene ilmeisesti ymmärtämään ettei huipputeknologialla ole juurikaan mitään tekemistä turismin tai tuon sinun säälittävän lässytyksesi kanssa.
    Omalta osaltani tämä päättyy nyt tähän, ei noin tyhmän kanssa vaan jaksa lässyttää.

    Noni, sekin romanssi nähtävästi päättyi ennen kuin kunnolla oli alkanutkaan.
    Niin kuin ehkä tiedät, finski specialistitkin oppivat neuvostojen maassa jotakin, eivät tosin kaikki, että naisten kanssa ensiarvoisen tärkeää on kohteliasuus.
    Niinpä voimme päättää tämän teknologiaflirttailun myös minun osaltani tähän, ja anteeksipyyntöjen kera, jos em. teksteistä mieli pahoittui.

    Äänestä

Harvoin on tiltuja pantu näin hiljaiseksi kun tässä ketjussa, ei toimi mutkun mutkut silloin kun pitää jotain perustellakin.

Äänestä
  • Idiootit eivät laita ketään hiljaiseksi, ainoastaan sääli estää ottamasta kantaa selkeästi aivoista nyrjähtäneen kommentteihin ja herjauksiin....ja se luulee että on laittanut luun kurkkuun?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Idiootit eivät laita ketään hiljaiseksi, ainoastaan sääli estää ottamasta kantaa selkeästi aivoista nyrjähtäneen kommentteihin ja herjauksiin....ja se luulee että on laittanut luun kurkkuun?

    Kerrankin olet edes osittain oikeassa, eihän teikäläiset täällä pysty ketään hiljentämään ei vaan eväät riitä siihenkään.
    Mutta teitä paskahousu punikkeja tässä ketjussa kyllä potkitaan kuin ryssärakkeja, jokaisesta paskansyötöstä olet sinäkin saanut suoraan vastapalloon, joten kyllähän sinulle on pantu ''luu kurkkuun'' jokaiseen kommenttiisi.
    Sinä et vaan sitä yksinkertaisuuttasi edes tajua.

    Menehän säntäilemään taas pää edellä päin seinää ja kuse sitten housuihisi, äläkä huoli kyllä se sossu taas huomenna sinut ja kaltaisesi kerjäläiset elättää.

    Äänestä

Kansainvälinen avaruusasema, minkämaalaisilla raketeilla ja aluksilla sinne kuljetaan ja sieltä poistutaan ja sinne toimitetaan ruokaa ja muuta tarvikketta?

Äänestä
  • Tiesitkö että avaruussukkulat enimmäkseen rakensivat tuon aseman kuljettamalla osa kerrallaan kiertoradalle?
    Ja parhaillaan eurooppalainen "Jules Verne" Automated Transfer Vehicle (ATV) rahtialus hoitaa tavarankuljetuksia asemalle. Alus laukaistaan euroopan avaruusjärjestö
    ESA:n Ariane 5 raketilla.

    Äänestä

  • 6-15 kirjoitti:

    Tiesitkö että avaruussukkulat enimmäkseen rakensivat tuon aseman kuljettamalla osa kerrallaan kiertoradalle?
    Ja parhaillaan eurooppalainen "Jules Verne" Automated Transfer Vehicle (ATV) rahtialus hoitaa tavarankuljetuksia asemalle. Alus laukaistaan euroopan avaruusjärjestö
    ESA:n Ariane 5 raketilla.

    Venäläiset kyllä toimittivat perustuksen ihan ensimmäiseksi, onko vastaväitteitä?
    Muusta huollosta on Venäjä ollut vastuussa koko ajan, ei ole tiedossa ainakaan käytännön toimia muualta?
    Moduuleja on toimitettu asemalle myös jopa jenkkien toimesta, mutta esim. pelastusmoduuli on Venäläisten innovaatio.....kuten myös täysin automaattinen telakointijärjestelmä.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Venäläiset kyllä toimittivat perustuksen ihan ensimmäiseksi, onko vastaväitteitä?
    Muusta huollosta on Venäjä ollut vastuussa koko ajan, ei ole tiedossa ainakaan käytännön toimia muualta?
    Moduuleja on toimitettu asemalle myös jopa jenkkien toimesta, mutta esim. pelastusmoduuli on Venäläisten innovaatio.....kuten myös täysin automaattinen telakointijärjestelmä.

    Ensimmäinen osa laukaistiin venakkojen toimesta.
    Sukkulat ovat tehneet kasaamisen ja huollon suurimmaksi osaksi. Se "pelastusmoduuli" on Sojuz kapseli siinä missä muutkin vastaavat 70-luvun kapselit. Ei siis mitään ihmeellistä ja uutta tekniikkaa. Automaattinen telakointijärjestelmä koskee vain venäläisiä aluksia. Euroopan ATV käyttää vastaavaa eurooppalaista suunnittelua olevaa järjestelmää.

    Äänestä

Navigointi reaaliajassa suoraan tuulilasista luettavana....?

Äänestä

Täällä taas maailman viisaimmat hakkaa päitään ja mitä lie yhteen. Pyhäjoelle joku rakentaa lowtech peltiämpäreilllä lauhdutettavaa halkopannua. Menee matemaatikonalut sinne protestoimaan työmaata.

Äänestä

Parasta venäläistä "teknologiaa" olen saanut kokea naisten olomuodossa.
On kokemusta suomalaisesta, ruotsalaisesta, norjalaisesta, saksalaisesta ja jenkistäkin, mutta parhaat panot olen kokenut venäläisen naisen kanssa. On liitäntää - sisäänmenoa ja ulostuloa jos jonkinlaiselle pistokkeelle, plugille ja jakille. Tasa- ja vaihtovirtaa, oomia ja jäämiä. Proput ei pala vähästä.
En edes halua verrata natolaiseen siiderivalaaseen...

Äänestä

Näinpä, siiderivalaaseen on langettu, vaikka työreissuilla on päässyt e-amerikkaan myöten kyntämään. No joo, silloin kun heppi oli vielä vedossa.
En tiedä kultaako aika muistoja, mutta vm65 on oikeassa.

Äänestä

Saljut avaruusasemat (Neuvostoliitto, 1971–1986)
Saljut 1 (1971, 1 miehistö ja 1 epäonnistunut telakointi)
Saljut 2/Almaz (1973, rikkoontui pian laukaisun jälkeen)
Cosmos 557 (1973, putosi maahan 11 päivää laukaisun jälkeen)
Saljut 3/Almaz (1974, 1 miehistö ja 1 epäonnistunut telakointi)
Saljut 4 (1975, 2 miehistöä)
Saljut 5/Almaz (1976–1977, 2 miehistöä ja 1 epäonnistunut telakointi)
Saljut 6 (1977–1981, 16 miehistöä (5 pitkäkestoista, 11 lyhytkestoista ja 1 epäonnistunut telakointi)
Saljut 7 (1982–1986, 10 miehistöä (6 pitkäkestoista, 4 lyhytkestoista ja 1 epäonnistunut telakointi)
Skylab avaruusasema (USA, 1973–1974, 3 miehistöä)
Mir avaruusasema (Neuvostoliitto/Venäjä, 1986–2000, 28 pitkäkestoista miehistöä)
Kansainvälinen avaruusasema (ISS) (Yhdysvallat, Venäjä, Japani, ESA, Kanada, Brasilia, Italia 2000–, 22 pitkäkestoista miehistöä (tähän mennessä)). Avaruusasemista vain ISS on tällä hetkellä (kesäkuu 2011) käytössä ja kiertoradalla. Sen valmistus alkoi 1996 ja saatettiin päätökseen toukokuussa 2011. mut totta..ne ei edelleenkään osaa tehdä autoa jonka ovet menis kiinni paukauttamatta.

Äänestä
  • ja muista se et ne kumminki sai ensimmäisenä ihmisen avaruuteen;P

    Äänestä

joo, ja parhaista salaisista aseistahan me emme tiedä.

Äänestä

No näinhän tässä taas kävi paskahousu punikit kuorohuutavat joka ketjussa kuinka huikeaa huipputeknologiaa Venäjä tuottaa päivittäin, mutta nyt kun pitäisi pystyä niitä superkeksintöjä nimeämään, niin kas kummaa eipäs löydy ensimmäistäkään.
Kyllä itäkiimaset ovat säälittävän surkeata sakkia.

Äänestä

No Venäjä lähetti putnikin piipittämään taivaalle miljardeila dollareilla (nykyrahassa), kun kansanäki samaan aikaan nälkää.

Äänestä

Pohjois-Atlantin puolustussopimus. Englanniksi North Atlantic Treaty Organization (NATO)

Puolustusliitto Nato eli Pohjois-Atlantin puolustus sopimus (Treaty).
Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja poliittisesta vapaudesta viimeisenä keinona sotilaallisella puolustuksella.
Naton ”ydin” on määritelty sopimuksen artiklassa viisi (tutustu ja lue), jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan on hyökkäys jokaista Nato-jäsenmaata vastaan. Jokainen jäsen maa puolustaa itse sekä yhdessä puolustusliitto Naton kanssa (huom. Natolle kuuluu vain puolustus). Koskaan mikään maa ei ole ”uskaltanut” milloinkaan hyökätä Nato-jäsenmaata vastaan.
Nato ei siis ole koskaan ollut sodassa minkään maan kanssa, koska puolustus on onnistunut vähemmälläkin (ainoastaan Syyskuun 11. 2001 terroristisyyllisten etsimiseksi ja ko. terroristien vastuuseen saattamiseksi on tarvittu artiklaa 5).
Nato auttaa vain ja ainoastaan puolustuksessa. Nato ei koskaan auta hyökkäyksessä. Natolla on hyvä puolustus esim. hirveiltä hyökkäysohjuksilta eli ns. ohjuskilpi (Tutustu esim. netissä) Nato vakauttaa ja on hyvä rauhan takuu.

Nato- jäsen maita ovat esim.
Tanska, Grönlanti
Islanti
Norja
Viro, Eesti
Latvia
Liettua
Alankomaat, Hollanti
Luxemburg
Iso-Britannia, Englanti
Belgia
Kanada
USA, Yhdysvallat
Saksa, Slovenia
Puola, Tshekki
Bulgaria, Romania
Unkari, Slovakia
Kroatia, Albania
Italia, Turkki
Portugali, Kreikka
Espanja, Ranska

Siis Pohjoismaista Islanti, Norja ja Tanska ovat Naton jäseniä. Lähinaapureista Naton jäseniä ovat mm. Viro, Latvia, Liettua.
Naton läheisiä liittolaisia ovat lisäksi esim. Australia, Uusiseelanti, koko Brittiläinen yhteisö, Japani, Etelä-Korea Suomi, Ruotsi jne. Näillä maailla ei ole kuitenkaan täyttä Nato turvaa mutta kuitenkin osalla esim. ohjuskilpi yms.
On ymmärrettävää, että jotkut pahat ryöstäjä ”valtiot” raivoavat jos ryöstösaalis menee sivusuun esim. ohjuskilven vuoksi, eikä ryöstö onnistu.

Äänestä
  • NATOon ja heti!!!!!!

    Äänestä

Venäläinen huipputeknologia mitä se on?
Alusta loppuun asti maailmalta varastettua ja häikäilemättömän loisjoukon vaikoilemaa tietoa, kehitys, teollisuus ja yritys vakoilua ympäri maailmaa.
Sitä on venäläinen huipputeknologia, eivät vaan läheskään kaikkea osaa suorittaa vaikka tiedot ovatkin käytössä niin kyvyt ei vaan riitä.

Ja vielä vähemmän mitään toimivaa ovat itse koskaan aikaiseksi saaneet.

Äänestä

Venäläiset tekevät maailman luotettavimmat kantoraketit, ollut ensimmäinen kunnollinen avaruusasema jossa tehtiin lukuisia ennätyksiä avaruudessa ja josta saatiin arvokasta kokemusta nykyiselle ISS-asemalle.
Ensimmäinen kuukulkija on myös NL:ton aikainen saavutus...ensimmäinen pehmeä laskeutuminen kuuhun ym....ensimmäinen avaruuskävely jne...jne.

Äänestä
  • Arvaas montako hutia ja aluksen tuhoutumista tehtiin ennen kuin saatiin mitään osumaan saati laskeutumaan kuuhun?

    Äänestä

  • Onko tämä jokin arvausleikki......totta että kaikessa pioneerityössä tulee huteja....niinhän on aina ollut ja tulee olemaan?

    Äänestä

  • Toki entisen NLn aikana jotain vielä tehtiinkin mutta heti kun orjat vapautuivat venäjän ikeestä niin pysähtyi kehyskin kuin seinään, mikä osaltaan hyvin todistaa sen kuinka tyhmä kansa venäjällä on.
    Niin ja ketjun aiheenahan oli venäläinen huipputeknologia, eikä sellaista ole olemassakaan.

    Äänestä

..Venäläiset ovat avaruudessa! se on maailman suurin ihme...

Äänestä

Kukaan ei näemmä ole vielä kysynyt, mikä on se, joka ei mahdu persreikään eikä pärise. Venäläisvalmisteinen persreiänpäristin, tietysti. Mutta jos siis niillä raaka-ainevarannoilla ja lahjakkuuspotentiaaleilla ei saada aikaan sen suurempaa kansantaloutta kuin on jollain Italialla, niin syitä pitää etsiä muualta kuin länsimaiden tuhmista salaliitoista.

Äänestä

Kuulemani mukaan kovasti yrittävät jenkkipurukumilla paikata puhkiruostunutta laivastoaan.

Äänestä

"Mitä Venäläistä huipputeknologiaa on käytössä Venäjällä tai yleensä missään maailmankolkalla?"

No, nato käyttää venäläisiä koptereita 60-70 luvulta... Mitähän muuta?

Äänestä
  • Niin siis niitä Saksalaisten suunnittelemia ja rakentamia ''venäläisiä'' helikoptereita, sillä eihän NL:on aikaan Venäjältä tullut kuin sinkkiämpäreitä, kaikki muu tuli muualta.

    Äänestä

No voi sentään, juuri tulleen tiedon mukaan Venäjällä on onnistuttu kadottamaan kaikki uudet aseet, ne parhaat ikinä missään aseet, ne kun ovat kaikki näkymättömiä.
Eikä Venäläiset itsekkään enää löydä niitä.
On niin huipputeknologiaa että.....

Äänestä
  • No palstan tiltut pistetään kurssille ja kehittämään näkymättömät silmälasit millä pystyy näkemään ihan olemattomia, ja sitten taas mielikuvitus kierroksille.

    Äänestä

  • 4plus18 kirjoitti:

    No palstan tiltut pistetään kurssille ja kehittämään näkymättömät silmälasit millä pystyy näkemään ihan olemattomia, ja sitten taas mielikuvitus kierroksille.

    Jos tästä nykyisestä noiden tiltujen mielikuvitus vielä kiihtyy, niin kohta saadaan lukea Venäjän uudesta superarmeijasta sata miljoonaa valiosotilasta jotka osaavat vielä lentää ja ovat tuhoutumattomia, mutta voi kun ne ovat täysin näkymättömiä niin ei niitä voi esitellä.

    Äänestä

  • Tuskin niitä nyt on varastettukaan kun kerran näkymättömiä ovat, tainnu Iivanat vaan nähdä unia niistä suurista keksinnöistä.
    Mutta onhan niillä sentään ne sinkkiämpärit joista osa jopa toimii.

    Äänestä

Ei paljon kannata huipputeknologiasta puhua kun eivät kykene yksinkertaisintakaan tekniikkaa tuottamaan, tai ainakaan toimivaa sellaista, esim... pc, matkapuhelin tai tabletti ovat jo aivan liian vaikeita venäläisille.
Parhaiten asia selviää kun käytte katsomassa paikanpäällä mitä siellä käytetään, niin ei tarvitse ihmetellä eikä kuvitella mitään venäläistä huipputeknologiaa.

Äänestä

SAMOVAARI

Äänestä

Eikö pikkupojilla ole enää tekemistä, eikö väkivalta toimintapelit enää kiinnosta....siis edellä olevat kommentit eivät voi olla aikuisten ihmisten aivoituksia?

Äänestä
  • No ei tietenkään, pitää olla hinttari ja jakaa hirttotuomioita tai ainakin yrittää savustaa toisia kirjoittajia ulos.
    Pitää itähuorana palvoa paskaa ja valehdella jokaisessa lauseessa minkä kirjoittaa, niin kuin vain punikki osaa.

    Säälittävää ja kaiken kertovaa kuitenkin on se ettei kaikesta tuosta sekoilusta huolimatta mielisairas paskasakki ole pystynyt kertomaan ainuttakaan esimerkkiä tuosta venäläisestä huipputeknologiasta, pelkästään lässyttämään löysiä.

    Ja tuo jos mikä pientä punikkia kalvaa, kohta kusipäiden runkkirinki säntäilee taas pää edellä päin seiniä ja kuseksii housuihinsa, kun eivät muutakaan voi.

    Äänestä

  • Kaikkea se sinä kyseletkin et kai vaan ole taas jakamassa hirttotuomioitasi tai miesten sukuelimiä puristelemassa?
    Ei ihme että sinua pidetään ihan pellenä kuuleman mukaan sinulle nauravat Amerikkalaiset kosmonautitkin, ne samat satuolennot joita sinä kuljetat ympäri avaruuksia.
    HUUTONAURUA!!!!!!!

    Äänestä

Mitä Venäläistä huipputeknologiaa on käytössä?????

Taitaa kysymys olla liian vaikea palstan pienille punikeille, eivät ilmeisesti edes ymmärrä mitä huipputeknologialla tarkoitetaan?
Mutta tässähän se nähdään, kun päivittäin kouhotetaan niistä näkymättömistä aseista niin näkymätöntä taitaa olla se huipputeknologiakin, kun ei sellaista kukaan ole nähnyt.
Onhan tämä nyt jäätävä nöyryytys palstan venäläismielisille.

Äänestä

mukavasti taas tsuhnan päivä meni haukkunta-työssä. mitä teidän teknologia, kaikki on kopioituu, niin, rakit. homeiset talot on ihania, niistä riitellevat ja niitä maksaavat , tyhmät tsyhnat.

milloin natoon, sankarit?

Äänestä

No ihan pian alkaa naapurista tulemaan näkymätöntä leipää ja kaikkia muitakin elintarvikkeita kun Venäjä on päättänyt ryhtyä maatalouden supervallaksi.
Itse Venäläisillehän se näkymätön ruoka ei ole mikään uusi juttu, sitä kun ei ole ennenkään näkynyt.
HUUTONAURUA!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Ainahan Venäjällä on suuria suunniteltu, vaan mitään ei ole koskaan valmiiksi saatu.
    Venäjä on aina ollut todellisten suurvaltojen joukossa vähän niin kuin huutolaispoika, suuret unelmat vaan ei eväitä mihinkään.

    Äänestä

  • kaatuvat.haaveet kirjoitti:

    Ainahan Venäjällä on suuria suunniteltu, vaan mitään ei ole koskaan valmiiksi saatu.
    Venäjä on aina ollut todellisten suurvaltojen joukossa vähän niin kuin huutolaispoika, suuret unelmat vaan ei eväitä mihinkään.

    No saatiinhan siellä kymmenien vuosien kehitystyön tuloksena lähes toimiva sinkkiämpäri sekä aivopesty vähä-älyinen trolliarmeija, joka tälläkin palstalla lässyttää ympäri vuorokauden.

    Äänestä

on huipputarkka GLONASS-paikannusjärjestelmä, joka on paljon parempi kuin GPS.

Äänestä
  • Huilailee puhelimet ja Glone-Ass.

    GPS on todettu tarkemmaksi.

    Äänestä

Ja mitään ei sitten löydy, voi harmi tiltut paniikissa taasko se kupla puhkesi?
Palstan punikki hinttaria ahdistaa niin kovasti että pitää hirttotuomioita jakaa ankaraan vitutukseen.
Kusipäiden runkkirinki säntäilee kirkuen pää edellä päin seiniä ja housupyykkiä tulee taas.
Onhan aivan saatanan noloa kaiken lässytyksen jälkeen, kun mitään kerrottavaa ei löydykään.
HUUTONAURUA!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Aika yllättävää itse asiassa tuo ettei Venäjällä oikeasti ole niin mitään huipputeknologiaan viittaavaakaan, Venäjän vienti on pääasiassa kaasua ja öljyä sekä puutavaraa, kun taas tuonti kattaa kaikki kulutushyödykkeet elektroniikasta alkaen.
    Outoa ettei lähes 140 miljoonainen kansa kykene itse valmistamaan yhtään mitään, ei edes omille kelpaavaa.
    Eli on siinä suhteessa kuten mikä tahansa kehitysmaa, vai vielä suurvalta.

    Äänestä

  • huonoja.ovat kirjoitti:

    Aika yllättävää itse asiassa tuo ettei Venäjällä oikeasti ole niin mitään huipputeknologiaan viittaavaakaan, Venäjän vienti on pääasiassa kaasua ja öljyä sekä puutavaraa, kun taas tuonti kattaa kaikki kulutushyödykkeet elektroniikasta alkaen.
    Outoa ettei lähes 140 miljoonainen kansa kykene itse valmistamaan yhtään mitään, ei edes omille kelpaavaa.
    Eli on siinä suhteessa kuten mikä tahansa kehitysmaa, vai vielä suurvalta.

    Joo kyllähän siellä asiat on päin vittua, pari viikkoa siellä just vietin töiden takia ja onhan siellä kaupoissa tuontitavaraa pääosin, mutta heikosti siellä kauppa käy kun rupla on jo lähes arvonta paperia eikä siellä tavallisella ihmisellä ole varaa mitään ihmeitä ostella.
    Yleinen vitutus Moskovassa alkaa olemaan uusissa huippulukemissa.

    Äänestä

  • en.tahdo.takaisin kirjoitti:

    Joo kyllähän siellä asiat on päin vittua, pari viikkoa siellä just vietin töiden takia ja onhan siellä kaupoissa tuontitavaraa pääosin, mutta heikosti siellä kauppa käy kun rupla on jo lähes arvonta paperia eikä siellä tavallisella ihmisellä ole varaa mitään ihmeitä ostella.
    Yleinen vitutus Moskovassa alkaa olemaan uusissa huippulukemissa.

    Sama juttu Pietarissa edes Venäläiset itse eivät niitä omia romuja osta, ei vaikka saisivat puoli ilmaiseksi.
    Kovasti niitä kiinnostivat pohjoismaat.

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    Sama juttu Pietarissa edes Venäläiset itse eivät niitä omia romuja osta, ei vaikka saisivat puoli ilmaiseksi.
    Kovasti niitä kiinnostivat pohjoismaat.

    Joo pari päivää oltiin Pietarissa ja kyllähän siellä ollaan kovaa vauhtia palaamassa suuren ja mahtavan aikaiseen kurjuuteen.
    Ovat kuulemma alkaneet jo rajoittamaa venäläisten matkustamistakin.

    Äänestä

Millonkoha on taas jenkkien aika LIFTATA kansainväliselle avaruusasemalle?

Äänestä
  • Liftaavatko vai käyttävätkö alempirotuisia orjia kuljetukseen, aika mielenkiintoista että silloin mennään kun pomo sanoo, tiedätkö miksi?

    Äänestä

  • en, kerro ihmeessä.

    Äänestä

Taitaa edelleen Venäläistä huipputeknologiaa edustaa sirpi ja vasara, niillähän ne ladat vieläkin korjataan ja toimivat ruokailuvälineinä varsinkin nyt kun se ruokakin on muuttunut näkymättömäksi.

Äänestä
  • Venäläinen huipputeknologia elää ainoastaan saduissa ja tarinoissa, silloinkin palstapeikkojen pään sisällä.

    Äänestä

juuri venäläiset keksivätkin paljon, mutta te-ei mitään. tänäänkin jäämurtaaja laskettiin veteen. ja miten mahtavaa rakentavat venäjällä. teillä-naurettavat matalat homerakenukset, lahoneet urheilukentät

Äänestä
  • Yötä-päivää kännissä sekoilevat juoppohulluthan ne keksivätkin vaikka mitä, kuten vuotavan sinkkiämpärin.
    Siinä ne Venäläiset keksinnöt taisivatkin sitten olla.
    Lähes mikä tahansa muu maa Venäjän resursseilla olisi maailmassa johtava maa sekä talouden että teknologian aloilla, mutta Venäjä se vaan pysyy takapajulana.

    Äänestä

Nizhny Novgorod cable car line (Russian: Нижегородская канатная дорога) is a gondola lift cable car link across the Volga River in Russia connecting the city of Nizhny Novgorod with the town of Bor.
It is a 3660 metres long gondola lift across the Volga River. It was inaugurated in 2012 and crosses the Volga River in a 900 metres long span on two 82 metres high towers. Nizhny Novgorod Volga Aerial Tramway was built by Poma. A trip on it lasts 13 minutes.

kävitkö, näitkö, typerys, ikuiset luusertit

Äänestä

juuri te ette ole keksineet mitään. niin. kerro, mitä keksi suomalainen? hyvin teille mersut ja volvot kelpaa

Äänestä
  • Höpö höpö, onhan Suomi nyt sentään kymmeniä vuosia Venäjää edellä kaikessa teknologiassa.
    Tule sitten juttelemaan kunhan onnistutte tekemään ensimmäisen toimivan tietokoneen, tai edes kännykän vuosia olette muiden puhelimia tutkineet mutta ette vaan pysty samanlaisia itse tekemään.
    Ja koita nyt edes vähän suhteuttaa, teitä on 135 miljoonaa ja meitä 5 miljoonaa, silti Venäjä on Suomeen verrattuna ihan kehitysmaa teknologian suhteen.

    Niin ja hyvin ne mersut ja volvot teillekin kelpaa, kun taas ladaa ei kukaan huoli kuin pakon edessä.

    Äänestä


tai edes kännykän vuosia olette muiden puhelimia tutkineet mutta ette vaan pysty samanlaisia itse tekemään

HAAAA, KÄNNYKÄN KEKSIVÄT AMERIKKALAISET. JA NOKIALLA ALUSSA OLI NONTAA ULKOMAALAISIA INSINÖÖREJÄ, JA MYÖS VENÄLÄISIÄ

Äänestä
  • Niin no tuossahan puhuttiin teknologian tuottamisesta ei keksimisestä, aika moni maa on tuossa matkan varrella valmistanut parempia kännyköitä kuin Jenkit, niin ja ketjussahan kysytään venäläisistä saavutuksista joita muut haluavat.
    Tuo on aika lapsellinen ja väsynyt selitys että ulkomailla venäläiset insinöörit keksivät kaiken mahdollisen, mutta kotimaassaan eivät pysty yksinkertaisimpia tuotteita edes kopioimaan.
    Vai uskotko että joku löytää tuosta jotain logiikkaa?

    Äänestä

No missä ihmeessä viipyy se loputon lista niistä maailmaa mullistavista venäläisistä keksinnöistä?
Aika hiljaa ovat itätrollit.

Äänestä
  • No johan tuolla aikaisemmin yksi idiootti tyrkytti hanuria, ehkä punikki-peikot eivät vaan ymmärrä kysymystä?
    HUUTONAURUA!!!!!!

    Äänestä

  • Niin eipä ole sitä häikäisevää listaa näkynyt, ainoastaan huonoja vitsejä kaikesta näkymättömästä.
    Jos se listakin on näkymätön?

    Äänestä

Ja mitäköhän se venäläinen huipputeknologia mahtaa olla, siihen kun ei valehtelemaan syntyneet itä-trollitkaan pysty mitään keksimään?
Sinkkiämpäri huudettu.

Äänestä

Hauskoja huhuja olen kuullut että tietyt punapeikot palstalla ovat tähän ketjuun totaalisen kyrpiintyneitä, ja kummasti on muuten vähentyneet ne päivittäiset ylistysketjut venäläisistä suurista keksinnöistäkin.
No pitää jatkaa kyselyä, kunnes saadaan vastauksia.

Äänestä
  • Ihmemalmi, ihmetitaani ja ihmeaseet on jääneet nyt vähemmälle.

    Äänestä

  • No jos näin on niin onhan tämä ketju pidettävä hengissä ihan trolliarmeijan vitutuksen takia.

    Äänestä

No itäpeikot kertokaa nyt.......

Äänestä

Kusipäisimmät jalkapallohuligaanit löytyvät Venäjältä eli ihmehuligaanit...

Äänestä
  • Totta, tosin ainoastaan vähäpäiset punapeikot pitävät kusipäisyyttä huipputeknologiana.
    Hieno ketju, hienosti on punapeikoille pantu luu kurkkuun varmasti ketuttaa kun ei mitään voi.

    Äänestä

  • Luunappia.peikoille kirjoitti:

    Totta, tosin ainoastaan vähäpäiset punapeikot pitävät kusipäisyyttä huipputeknologiana.
    Hieno ketju, hienosti on punapeikoille pantu luu kurkkuun varmasti ketuttaa kun ei mitään voi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14332180/mita-venalaista-huipputeknologiaa-on-olemassa

    Hienoa nyt iski hysteerinen paniikki punapeikoille, siellä on taas tutkittu Amerikkalaisia tieteistarinoita ja kuten yleensä kuviteltu että nehän on venäläisiä keksintöjä.
    Aah, kuinka mukavasti voikaan yksi ketju ahdistaa itä-intoilijoita????

    Äänestä

  • ihan.ykkösketju kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14332180/mita-venalaista-huipputeknologiaa-on-olemassa

    Hienoa nyt iski hysteerinen paniikki punapeikoille, siellä on taas tutkittu Amerikkalaisia tieteistarinoita ja kuten yleensä kuviteltu että nehän on venäläisiä keksintöjä.
    Aah, kuinka mukavasti voikaan yksi ketju ahdistaa itä-intoilijoita????

    Tunnetustihan se totuus on pahinta myrkkyä itätrolleille.
    HUUTONAURUA!!!!!

    Äänestä

No tuleeko niitä suuria maailmaamullistavia keksintöjä vai ei?

Äänestä

Ohjuksia ja hävittäjiä ainakin Syyriassa. AK-47 on huippu ase, jota USA ja Britit levittävät maailman joka kolkkaan.

Äänestä
  • Joo, ei.
    AK-47 kopio saksalaisesta varmasti parempi kuin alkuperäinen, tosin vahinko sekin kun eivät osaa mitään kunnolla valmistaa, on niin väljä että toimii lähes aina.
    Ohjukset ja hävittäjät kopioitu länsimaisista, tosin toimivat paljon heikommin.
    Ei kopiointi ja varastaminen ole mitään keksimistä.

    Äänestä

Huhun mukaan venäläiset ovat huomanneet että käpyjä polttamalla voi paistaa makkaraa, tosin kohtahan ne makkaratkin ovat näkymättömiä.

Äänestä

Jos puhutaantavallisille ihmisille tarkoitetuista käyttötavaroista ja kulutustavaroista, kodintekniikasta tai elektroniikasta, vastaus vetää surulliseksi. Juuri mitään huippuhyvää teknologiaa ei venäläisiltä löydy.

Mutta jos pitää tappaa joku tai tuhota totaalisesti, niin silloin rupeaa löytymään ihan kilpailukykyistä huipputeknologiaa! ????????????????????
Voi hyvällä syyllä kysyä, mitä helvettiä!

Mitä järkeä noiden venäläisten touhuissa on?
Eikö olisi paras alkaa tehdä yhteistyötä ja rakentaa parempaa maailmaa yhdessä?
Miksi pitää yrittää alistaa muita ?
Miksi pitää valloittaa ja varastaa?
Miksi pitää yrittää olla kova ja vahva, kun ei kuitenkaan ole kuin samanlainen, kuin muutkin?
Miksi piti alkaa haikailla uudestaan orjuuttajan asemaa, kun heidät juuri oltiin hyväksymässä tasavertaiseksi ja yhtä hyväksi kuin muutkin?
Miksi reilu ja aito ystävyys ei kelvannut?

Tulee kulumaan paljon aikaa, ennenkuin ollaan takaisin siinä samassa pisteessä ja ajassa, kun hyökkäilyt naapurimaihin, uhittelut ja sotaisuudet venäläisten toimesta alkoivat!

Äänestä
  • Taitaa olla niin että ryssien touhuissa on ihan yhtä paljon järkeä kuin palstan punikki-peikkojen jutuissa, täysin tyhjiössä molemmat.

    Äänestä

Kysymys itää ihannoiville tiltupeikkosille.
No löytyykö sitä venäläistä huipputeknologiaa, vai ei?

Äänestä

Heh heh, hoituuhan se venäläisten verkkovakoilukin IBM:n ''venäläisellä'' teknologiallakin, tekniikka on tosin jo niin vanhaa että käry käy päivittäin.

Äänestä

Eikä vieläkään mitään mullistavaa......

Äänestä

Koko maailmahan toimii länsimaisella teknologialla, ilman sitä ei venäläiset pystyisi edes tuottamaan kaasua ja öljyä.
Esim. Venäjän öljyntuotanto on alusta loppuun täysin Amerikkalaisen tekniikan varassa, eikä se kaasun jakelukaan ihan sinkkiämpäreillä toimi.
Niin että kannattaako edes keskustella tuollaisen täysin muiden armoilla olevan kehitysmaan huipputeknologiasta?

Äänestä
  • No palstan punikkipeikkojen tarinoissahan kaikki huipputeknologia tulee venäjältä, tosin nyt kun saisi mainostaa niin yhtään esimerkkiä eivät ole pystyneet antamaan.
    Tämä ketjuhan nöyryyttää noita punikkipeikkoja oikein huolella.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    No palstan punikkipeikkojen tarinoissahan kaikki huipputeknologia tulee venäjältä, tosin nyt kun saisi mainostaa niin yhtään esimerkkiä eivät ole pystyneet antamaan.
    Tämä ketjuhan nöyryyttää noita punikkipeikkoja oikein huolella.

    Kaikki se mahtava teknologia on näkymätöntä eikä siitä saa puhua.

    Äänestä

  • tiltu.peikko kirjoitti:

    Kaikki se mahtava teknologia on näkymätöntä eikä siitä saa puhua.

    Eli se näkymättömyys onkin se ongelma kaikissa suurissa venäläisissä keksinnöissä?

    Äänestä

Historialliset faktat puhuu puolestaan Lännen teknologian ylivoiman puolesta.

Hyvä esimerkki on F-15 hävittäjän tulos Neuvostoliiton/Venäjän MIG:ejä vastaan erinäisissä konfliteissa/sodissa: 104-0.

Toinen esimerkki: Iran tuhosi F-14 hävittäjillä 50 Irakin MIGiä/Suhoita ja itse hävisi yhden.

Eli siis vaikka Idän teknologia on halvempaa, ja samalla rahalla saa enemmän, voi huonolaatuiseen massaan panostaminen olla huono strategia niin pienelle kuin isollekin maalle, jos se on pelkkää rojua.

Äänestä
  • Juurikin noin, mutta punikin perkeleet ei faktoja ymmärrä kun niiden koko elämä perustuu valheelle.

    Äänestä

  • Neuvostoliittolaista kelloteollisuutta ja -osaamista kävivät ihmettelemässä jopa Sveitsiläiset. Tosin sen taso notkahti samalla kun länsimainen hapatus saapui maahan.

    "Russians were the first to produce wristwatches on modern assembly lines and their movements often incorporated sophisticated features and technologies available elsewhere only later and on much more expensive pieces.
    Unfortunately, the two decades following the Soviet collapse have not been kind to Russia's watch industry."

    Äänestä

  • vasenlaita kirjoitti:

    Neuvostoliittolaista kelloteollisuutta ja -osaamista kävivät ihmettelemässä jopa Sveitsiläiset. Tosin sen taso notkahti samalla kun länsimainen hapatus saapui maahan.

    "Russians were the first to produce wristwatches on modern assembly lines and their movements often incorporated sophisticated features and technologies available elsewhere only later and on much more expensive pieces.
    Unfortunately, the two decades following the Soviet collapse have not been kind to Russia's watch industry."

    Lässyn lässyn...
    Silloin oli kaalikin parempaa mutta kun ei nyt puhuta niistä ajoista vaan Venäjästä, sitä paitsi NL:n aikaan lähes kaikki tekninen kehitys tuli Itä-saksasta ja osin myös Baltian maista.
    No keksiväthän Venäläiset sentään sen sinkkiämpärin, mutta siihen se sitten jäikin.

    Länsimaisella hapatuksella tarkoitat ilmeisesti sitä kun NL hajosi ja venäläiset häiriköt jäivät yksinään sekoilemaan, aika vähissä on sen jälkeen keksinnöt olleet.

    Äänestä

  • Aika hiljasta on niiden suurien keksintöjen kanssa ja punikkeja vituttaa ankarasti, hieno ketju.

    Äänestä

  • Eikä vieläkään mitään, ja kuitenkin punapeikot ennen tätä ketjua mainostivat päivittäin suuria venäläisiä keksintöjä jotka mullistavat koko maailman, mutta nyt ei mitään.
    Vähän nöyryyttävääkö?

    Äänestä

"Kun Neil Armstrong käveli kuun pinnalla vuonna 1969, Yhdysvallat pääsi historiankirjoihin avaruudenvalloittajana. Neuvostoliitto oli kuitenkin 1900-luvulla todellinen avaruuspioneeri.

BBC:n kaksiosainen dokumenttisarja kertoo, kuinka venäläiset hallitsivat modernia avaruustutkimusta. Sarjassa nähdään harvinaista ja aikaisemmin esittämätöntä kuvamateriaalia."

Tänhän on kuitenkin pakko olla valhetta tai vähintäänkin propagandaa, kun kerran Ylen kanavalta tuli. ; )

Äänestä
  • Venäläisten oikotie avaruuteen olivat saksalaisilta Berliinin valloituksessa varastetut suunnitelmat. Ehtivät nekin pölliä siinä naisten lasten raiskaamisen ohessa.

    Äänestä

  • Siksikös se Venäjän N-1 kuuraketti räjähti laukaisualustalle ja loi maailman suurimman räjähdyksen joka ei ollut ydinpommi? ;)

    Äänestä

  • Holovernström kirjoitti:

    Venäläisten oikotie avaruuteen olivat saksalaisilta Berliinin valloituksessa varastetut suunnitelmat. Ehtivät nekin pölliä siinä naisten lasten raiskaamisen ohessa.

    No on siinä puna-armeijalla kiirettä pitänyt, kun ottaa huomioon sen paskasakin miljoonat sivulliset uhrit, no teurastihan ne kymmeniä miljoonia omiakin miehiä naisia ja lapsia.

    Äänestä

Tämä ketjuhan on piikkinä itähuorien lihassa ja siksi valittavat ja vaativat ketjun poistamista.
Kun eivät pysty asiasta keskustelemaan.

Äänestä
  • Niinkö?
    Mikähän se sinun keskustelusi on?

    Et kykenekkään muuhun keskusteluun, kuin siihen Natoon.

    Äänestä

  • dtyjdd kirjoitti:

    Niinkö?
    Mikähän se sinun keskustelusi on?

    Et kykenekkään muuhun keskusteluun, kuin siihen Natoon.

    Taitaa tosiaan tietynlaisia tyyppejä ahdistaa kun asioista puhutaan suoraan ja sadut sun muut tarinat ammutaan alas tuoreeltaan...
    Kova paikka ryssänpalvojille.

    Äänestä

Eikö mitään vieläkään?????

Äänestä

Samovaari, ei muuta

Äänestä

No ainakin AK-47 Kalashnikov pitää mainita. Tosin idea varastettiin muualta (tässä tapauksessa Saksasta) kuten kaikkiin muihinkin venäläistuotteisiin, mutta menestys se on ollut - käsiase jolla on tapettu eniten ihmisiä maailmassa. Kakkossijaa pitänee edelleen hallussa toinen erinomainen venäläistuote, konekivääri Maxim. AK-47 kuuluu maailman kaikkien diktatuurien armeijoiden ja terroristijärjestöjen vakioaseistukseen.

Venäläiset ovat tuottaneet myös erittäin tehokkaita taistelukaasuja. Niillä tapettiin menestyksellisesti afganistanilaisia naisia ja lapsia, ja Saddam Hussein tappoi venäläisiltä ostamillaan kaasuilla satoja tuhansia kurdeja.

Että kyllä sieltä löytyy...

Äänestä
  • Kerrotko vielä että mikä noissa muilta varastetuissa jutuissa edustaa sitä huipputeknologiaa, siis sitä jota vähäjärkiset pikku punikit täällä koko ajan mainostavat?
    Ja onhan tuo oikeasti todella säälittävää ettei lähes 150 miljoonainen kansa saa mitään järkevää aikaiseksi, kun luonnonvarojakin olisi omasta takaa enemmän kuin tarpeeksi, osaamista ei vaan ole.

    Äänestä

Ja taas ovat tiltuset kertomassa Venäjän uusista superohjuksista, ovat kuulemma parhaita ikinä missään.
Miksiköhän koko sivistynyt maailma nauraa noille mainoksille?
Johtuisikohan siitä että Venäläinen ohjusteknologia on tunnetusti maailman huonointa ja epäluotettavinta, yleisestihän Venäjän aseteollisuutta pidetään huonona vitsinä.

Äänestä
  • Onhan ne Iivanat kovia poikia keksimään vaikka mitä, ei vaan ole vielä sattunut mikään niistä keksinnöistä toimimaan.

    Äänestä

  • eikä.satu kirjoitti:

    Onhan ne Iivanat kovia poikia keksimään vaikka mitä, ei vaan ole vielä sattunut mikään niistä keksinnöistä toimimaan.

    Kyllä se sinkkiämpäri toimii, paitsi jos vuotaa pahasti.

    Äänestä

  • ainoa.on kirjoitti:

    Kyllä se sinkkiämpäri toimii, paitsi jos vuotaa pahasti.

    Jos siihen laittaa siivet, niin se saattaa myös lentää!

    Äänestä

  • 4-20 kirjoitti:

    Jos siihen laittaa siivet, niin se saattaa myös lentää!

    Mahtaako siellä mikään muu lentää kuin punikkien kiero mielikuvitus?

    Äänestä

  • ainoa.on kirjoitti:

    Kyllä se sinkkiämpäri toimii, paitsi jos vuotaa pahasti.

    Sinkkiämpärin voi aina korjata, jos siihen tulee reikiä:
    Mutta F-35 paskaa ei voi taas korjata, jos se reijiteyään..

    Äänestä

  • uiohuu kirjoitti:

    Sinkkiämpärin voi aina korjata, jos siihen tulee reikiä:
    Mutta F-35 paskaa ei voi taas korjata, jos se reijiteyään..

    Sinäpä sen sanoit sinkkiämpäri ja paikkaus-sarja, siinä kaikki venäläisestä huipputeknologiasta.
    Ei ihme että peikot istuvat hiljaa nurkassa alahuultaan pureskellen.

    Äänestä

  • Vaarallisia ovat nuo Venäjän ohjukset, mutta ongelmana on se ettei kukaan tiedä että kenelle, ne kun eivät ole koskaan toimineet kunnolla.
    Niin että laittele nyt noihin sitten ydinkärkiä, kun todennäköisesti räjähtävät omaan syliin.

    Äänestä

  • 19plus19 kirjoitti:

    Vaarallisia ovat nuo Venäjän ohjukset, mutta ongelmana on se ettei kukaan tiedä että kenelle, ne kun eivät ole koskaan toimineet kunnolla.
    Niin että laittele nyt noihin sitten ydinkärkiä, kun todennäköisesti räjähtävät omaan syliin.

    Ihmekkö tuo kun kaikki ''venäläiset'' ohjukset perustuvat vanhaan Amerikkalaiseen teknologiaan 60-luvulta, eli ovat noin 50 vuotta länsimaisia jäljessä.
    Ja näillä paskoilla sitten jotkut nuijat vielä elvistelee.....

    Äänestä

  • Herra.Huhuu kirjoitti:

    Sinäpä sen sanoit sinkkiämpäri ja paikkaus-sarja, siinä kaikki venäläisestä huipputeknologiasta.
    Ei ihme että peikot istuvat hiljaa nurkassa alahuultaan pureskellen.

    Niinkö?
    Olenko minä puhunu mistää huipputeknologiasta?

    Minä vaan kerroin että sinkkiämpärin voi korjata, kun taasd F-35 paskaa ei voi korjata.

    Että siinä ero?

    Äänestä

Siis venäläistä huippuosaamista?
Eipä tule nyt muuta mieleen ku imukone nimeltä Tatjana.
Toimii viidensadan euron setelillä.

Äänestä
  • Lisätään tuohon vielä pikkusisko Irina siinä se vasta kone on imee Ladankin käyntiin pakoputken kautta, ja nyky-ruplan kurssilla toimii 20 euron setelillä.

    Äänestä

  • jataasmennään kirjoitti:

    Lisätään tuohon vielä pikkusisko Irina siinä se vasta kone on imee Ladankin käyntiin pakoputken kautta, ja nyky-ruplan kurssilla toimii 20 euron setelillä.

    No siinä, eikä maksa paljon....

    Äänestä

No ei sitten punikki peikot ole vieläkään keksineet mitään jännää valehdeltavaa, voi kun ikävää.
Harmittaakohan niitä ihan kauheasti?

Äänestä

AK-47 is everywhere.

Jenkit aseistaa niillä mm. maltillista ISIS järjestöä Syyriassa.

Äänestä
  • That is true, amen....
    Saksalainen kehitystyötyö tuottaa aina laatua, mutta kun piti niitä ryssien keksintöjä.......

    Äänestä

Samovaari, ainut toimiva laite ryslandiasta

Äänestä
  • Liekö kuinka toimiva, on kuulemma aika vikaherkkä härveli.

    Äänestä

  • kaukanako kirjoitti:

    Liekö kuinka toimiva, on kuulemma aika vikaherkkä härveli.

    Ainakin sellainen isompi samovaari on tosi hyvä katiskan painona kun sen täyttää kivillä.

    Äänestä

Venäjän johto on katsonut tähtien sota elokuvia, ja heti tuli ilmoitus uudesta täysin ylivoimaisesta avaruudessa kulkevasta superkoneesta, koodilla Millennium Falcon, tiedottajan mukaan tuo kone tulee yksinään voittamaan NATO-joukot.
Venäjä on tilannut niitä 5000 näin alkuun, niiden valmistaminen kestää kaksi viikkoa ja ne tehdään näkymättöminä.

Äänestä
  • Heh nauruunko ne Venäläiset aikoo muun maailman tappaa?

    Äänestä

lamauttamaan kaiken Naton käyttämien sotilaslaitteiden elektroniikan. Tämän korkeampaa teknologiaa ei voi olla.

Äänestä
  • Joo kaikkeen ne pystyy, ihan vain kattelemalla tähtien sota leffoja.
    Taitaa se sekava mielikuvitus olla ryssän ainoo huvitus?

    Äänestä

No tiltupeikot kertokaas nyt että mitä maailmaa mullistavia helvetinkoneita se Venäjä on jussin aikana kehittänyt?
Kovin on teillä vähiin jäänyt se idänihmeiden mainostaminen, ja niiden vähienkin mainosten todistaminen on täysin loistanut poissaolollaan.
Mikä mättää, siihen sinkkiämpäriinkö se kehitys sitten loppuikin?

Äänestä
  • Niin se alkoi uusi viikko ja edelleen punikeilla radiohiljaisuus päällä, ilmeisesti näkymättömistä pyssyistä ei passaa paljon huudella.
    Mahtaa punikkeja vituttaa?

    Äänestä

Vähissä tuntuu olevan pikku Iivanoiden kesätarinat, kun ei edes mitään näkymätöntä ole keksitty.

Äänestä

Ei mitään vieläkään, noloa on pikku peikot.
Keksikää vaikka jotain, kuten tähänkin saakka.

Äänestä
  • Mahtaa punikkeja rassata tän ketjun hengissä pysyminen?

    Äänestä

Venäläinen teknologia pähkinänkuoressa:
Ostetaan Italiasta Fiatteja ja ruuvataan niihin Ladan logo, niin on syntynyt Venäjän autoteollisuus.
Kyllä varmasti sen sinkkiämpärin salaisuuskin löytyy jostain muualta, pakko olla kopio, sillä sehän toimii.

Äänestä
  • Ainakin jo vuonna 1903 sinkkiämpäreitä tehtii Suomessa, olisko ne kopioineet tuotteen Suomesta ?

    "Galvanoida levyjä ja vastaavaa, kuin myös harjoittaa muuta tähän liittyvää toimintaa ja kauppaa.” Näin yrityksen perustajat muotoilivat Galvanoimis Oy:n toiminta-ajatuksen sata vuotta sitten, ja keisarillisen Suomen senaatti ”katsoi kohtuulliseksi” vahvistaa yhtiöjärjestyksen.
    Galvanoimis Osakeyhtiöllä oli uusi tuoteidea, galvanoitu kattopelti. Peltikattoja tehtiin paljon, mutta levy tuotiin ulkomailta. Yhtiö toimi Ferrarian konepajan yhteydessä, missä sillä oli puulämmitteinen sinkityspata ja levynoikaisukone. Ohjelmassa oli myös galvanoitujen sankojen valmistus, ja sitä varten oli levyntyöstökoneita."
    http://www.tekniikkatalous.fi/arkisto/2003-10-27/Sata-vuotta-sinkitystä-ei-riitä-3251278.html

    Äänestä

  • Totuus on ikävä isku punapeikkojen valheille Venäjän teknologiasta, alkaa tuo nöyryytys olemaan aika täydellinen.

    Äänestä

  • mitä.jää kirjoitti:

    Totuus on ikävä isku punapeikkojen valheille Venäjän teknologiasta, alkaa tuo nöyryytys olemaan aika täydellinen.

    Täydellinen on nöyryytys kun ei muuta löydy kuin se sinkkiämpäri, ja sekin on naapurilta varastettu.
    Ei ihme että tiltupeikot ovat kovin hiljaa, taitaa v*tuttaa?

    Äänestä

No voi sentään kun pienet tiltupeikot eivät ole muistaneet niitä näkymättömiä ohjuksiakaan mainostaa, ei kai pieniä pelota että harhaiset tarinat tyrmätään taas.

Äänestä

Kas kummaa....
Vieläkään ei ole kalluppimiehelle tullut vastauksia, mahtoiko kysymys olla liian vaikea, pitää varmaan seuraavaksi kysellä niitä mielikuvituskeksintöjä josko sitten alkaisi löytymään?

Äänestä

Venäjällä on huipputuote kansan alistamiseen huippuunsa hiottu koneisto. Lenin aloitti
ja Putte jatkaa menestyksekkään tuotteen jalostamista. Nyt tuotteesta on vientiin tarkoitettu hybridisodankäynti.Ja siihen liittyvät vihreät miehet.

Äänestä
  • No johan alkoi sitä osaamista löytymään...............

    Äänestä

Mikä se on suurin ero Amerikkalaisilla ja Venäläisillä ohjuksilla?
Amerikkalainen ohjus menee sinne minne se on lähetettykin, Kun taas Venäläinen ohjus menee minne sattuu tai sitten räjähtää taskuunsa.

Äänestä
  • Niin mutta ne venäläiset ohjukset onkin näkymättömiä.

    Äänestä

Kannattaa käydä venäjällä katsomassa niin näkee että kaikki tehdään ja toimii länsimaisella tekniikalla.
Ja jos siellä jotain itse tehdäänkin, niin niitä vehkeitä ei kukaan käytä, ei ainakaan vapaaehtoisesti.
Tai sitten käyttöä haittaa se näkymättömyys.

Äänestä
  • Ja jos siellä sattuu käymään niin paikallisilta voi kysellä venäläisestä teknologiasta, aika nopeasti käy kyllä selväksi se että ne hienot laitteet ja huippu innovaatiot ovat olemassa vain palstalla lässyttävien punapeikkojen pään sisällä.

    Äänestä

  • newezki kirjoitti:

    Ja jos siellä sattuu käymään niin paikallisilta voi kysellä venäläisestä teknologiasta, aika nopeasti käy kyllä selväksi se että ne hienot laitteet ja huippu innovaatiot ovat olemassa vain palstalla lässyttävien punapeikkojen pään sisällä.

    No eipä ole niiltä lässyttäviltä punapeikoiltakaan muuta löytynyt kuin se sinkkiämpäri, kun kaikki muut sadut ja tarinat on ammuttu alas lennosta.
    Ja punikkeja vituttaa ankarasti.

    Äänestä

  • Juuri noinhan se asia on mutta selitäppä tuo palstan tiltupeikoille, ne kun näkee telkkarissa kuvaa venäjältä niin kaikki Mersut Nokiat IBMmät Sonyt ja kaikki muukin kuvissa näkyvä muuttuu heti niiden vähäisissä mielissä venäläiseksi teknologiaksi.
    Ja lisäksi venäläinen huippuaseistus keksitään amerikkalaisista tähtien sota elokuvista.
    Yksinkertaisen mielikuvitus on voimakas asia.

    Äänestä

  • Te jotka jostain syystä joudutte siellä venäjällä käymään niin kirjoittakaa tähän omista kokemuksistanne, kun tuntuu tämä ketju kiukuttavan palstan pieniä punikkeja oikein tosissaan.

    Äänestä

  • Saa.Jatkaa kirjoitti:

    Te jotka jostain syystä joudutte siellä venäjällä käymään niin kirjoittakaa tähän omista kokemuksistanne, kun tuntuu tämä ketju kiukuttavan palstan pieniä punikkeja oikein tosissaan.

    Eipä niissä ole paljon kertomista, se on juuri niin kuin aiemmissa kommenteissa kerrotaan.

    Äänestä

  • kohta.loppuu kirjoitti:

    Eipä niissä ole paljon kertomista, se on juuri niin kuin aiemmissa kommenteissa kerrotaan.

    Jep jep, se hyvä venäläinen teknologia on olemassa vain saduissa ja tarinoissa ei todellisuudessa, ja sitä voi käyttää vain palstan venäläismielisten peikkojen pään sisällä.

    Äänestä

  • 8plus18 kirjoitti:

    Jep jep, se hyvä venäläinen teknologia on olemassa vain saduissa ja tarinoissa ei todellisuudessa, ja sitä voi käyttää vain palstan venäläismielisten peikkojen pään sisällä.

    No onhan tämä ketju ainakin selvä todiste siitä että tiltupeikot jauhavat pelkkää paskaa.
    Eli ei niitä kannata ottaa vakavasti missään muussakaan asiassa.

    Äänestä

  • Jokohan tämä ketju on aiheuttanut itsemurhia Putinin-palvojien keskuudessa?

    Äänestä

  • No ainakaan tänään ei ole vielä julkaistu yhtään uutta näkymätöntä ja ylivertaista asetta.

    Äänestä

  • siis.vielä kirjoitti:

    No ainakaan tänään ei ole vielä julkaistu yhtään uutta näkymätöntä ja ylivertaista asetta.

    Tuli vaan mieleen että kun niitä uusia huippuaseita keksitään päivittäin niin niitä on jo ihan hurja määrä, vahinko että ne ovat kaikki näkymättömiä ei päästä ihailemaan.

    Äänestä

  • Hui.Sentäs kirjoitti:

    Tuli vaan mieleen että kun niitä uusia huippuaseita keksitään päivittäin niin niitä on jo ihan hurja määrä, vahinko että ne ovat kaikki näkymättömiä ei päästä ihailemaan.

    Toki satuja kertomallahan sitä pääsee sotilaalliseksi suurvallaksi, tosin ainoastaan pienten peikkojen pään sisällä.

    Äänestä

  • Hui.Sentäs kirjoitti:

    Tuli vaan mieleen että kun niitä uusia huippuaseita keksitään päivittäin niin niitä on jo ihan hurja määrä, vahinko että ne ovat kaikki näkymättömiä ei päästä ihailemaan.

    Hapankaalia kun syö, niin satunnaisesti pääsee ilmaan sellainen näkymätön kemiallinen ase.

    Äänestä

Juuri tulleen tiedon mukaan kuunatsit sitä käyttävät kun muille ei kelpaa.

Äänestä

Venäjällä on keksitty sellainen nappula huoneen seinälle, että kun siitä painaa, niin valot satunnaisesti saattavat jopa syttyä.

Äänestä
  • Onhan venäjällä keksitty sellaisia naisiakin että kun niitä painaa, niin satunnaisesti tulee se nappula.
    Mutta onko niillä oikeasti siellä jo sähkökin?

    Äänestä

Tiltun historianäkemykset ovat mielenkiintoinen marginaali-ilmiö. Sama Stalinin ajan "moottori" on käynnistetty tuottamaan tekstiä, jota kukaan vakavasti otettava alan tutkija ei allekirjoita.
Ilmiö kuolee pois omaan mahdottomuuteensa, kuten Neuvostoliitto aikanaan.

Äänestä

No kertokaa nyt punapeikot uusista ja ihmeellisistä aseista, että ihmiset saa nauraa.

Äänestä

Niin olisihan se mukava kuulla, mutta kun nuo pienet punaiset tiltupeikot ei kerro....
Haahahhaaaahaahahahaaa.......

Äänestä

Taitaa tämä ketju pitää punapeikkojen verenpaineet ihan tapissa?

Äänestä
  • Ettei vaan paineet putoa.
    UPpia..........

    Äänestä

  • No sittenhän tätä ketjua täytyy pitää tapissa, ainakin kunnes saadaan vastauksia kysymykseen.

    Äänestä

  • Eikö vieläkään, tiltut vaikenevat kuin muuri, nyt ei salaisia aseita paljasteta.

    Äänestä

No kylläpä ovat tiltu-peikot nyt vaatimattomia, kun eivät mainosta niitä suuria maailmaa mullistavia keksintöjä joita venäläiset ovat tehneet.

Äänestä

Saduissa ja tarinoissahan venäjällä on aina maailman nopeimmat lentokoneet ja ohjukset ja ihan kaikki, mutta todellisuudessa ainoastaan venäläinen sotilas on maailman nopein ainakin pakenemaan kun näkee NATO-joukkojen lähestyvän.
Luotettavien lähteiden mukaan ensimmäinen 200 metriäkin menee alle neljän sekunnin ja vielä täyspakkaus selässä.

Äänestä
  • Tarkoitatko Venäjän voittamatonta armeijaa?
    Tolla ajalla pärjäis hyvin Riossa vahinko ettei venakoilla ole enää asiaa ihmisten joukkoon.

    Äänestä

  • kovaonaika kirjoitti:

    Tarkoitatko Venäjän voittamatonta armeijaa?
    Tolla ajalla pärjäis hyvin Riossa vahinko ettei venakoilla ole enää asiaa ihmisten joukkoon.

    Tuleeko se voittamaton siitä ettei ole koskaan ketään voittanut, eikä ilmeisesti voitakaan...

    Äänestä

On se vaan kumma ettei tuota venäläistä aseteknologiaa julisteta ja ylistetä edes venäjällä niin paljon kuin suomessa, punikki-tiltujen toimesta.
Koko muu maailmahan tyytyy vain naureskelemaan noille jutuille.

Äänestä
  • Juuri näin koko sivistynyt maailmahan nauraa venäläisten tekniikalle ja niiden saavutuksille, sinkkiämpäri on ja siihen jää.
    Kaikki muu onkin sitten tiltujen pään sisällä ja näkymätöntä.

    Äänestä

  • Niinhän se on aina ollut noissa suurissa venäläisissä keksinnöissä, tänään kerrotaan että nyt rakennetaan joku mullistava uusi juttu joka valmistuu viiden vuoden päästä, no parin vuoden kuluttua ilmoitetaan kymmenen vuoden viivästyksestä ja viisi vuotta myöhemmin koko juttu on jo unohtunut kun jatkuvasti tulee uusia juttuja.
    Tätä venäläinen teknologia on aina ollut, pelkkää mielikuvitusta.

    Äänestä

  • Taitaa valtaosa noista suurista venäläisistä keksinnöistä olla niin mahdottomia, etteivät kelpaa edes amerikkalaisiin tieteiselokuviin, olisiko joku uskottavuusongelma?

    Äänestä

Ei vieläkään mitään, nyt on tiltujen tarinat yhtä näkymättömiä kuin suuret venäläiset keksinnötkin.

Äänestä

Koko maailmahan nauraa suoraa huutoa Venäläiselle huipputeknologialla, varsinkin aseille jotka pääosin ovat jonkun kahjon mielikuvitusta ja täysin mahdottomia edes oikeasti toteuttaa.
Todellisuudessa Venäläinen aseteknologia on kymmeniä vuosia jäljessä vastaavaa Amerikkalaista.

Tiltupeikkojen toimesta, vai iloksiko noita satuja ja tarinoita oikein keksitään?

Äänestä
  • Niin sen jälkeen kun Neuvosto-liitto hajosi loppui se vähäinenkin innovaatio tuolta naapurista, mitä se taas mahtaa kertoa Venäjästä?

    Äänestä

  • 17plus10 kirjoitti:

    Niin sen jälkeen kun Neuvosto-liitto hajosi loppui se vähäinenkin innovaatio tuolta naapurista, mitä se taas mahtaa kertoa Venäjästä?

    Kertoo ainakin uskomattomasta yksinkertaisuudesta, maa jolla parhaat mahdolliset luonnonvarat ei saa mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • jarskila kirjoitti:

    Kertoo ainakin uskomattomasta yksinkertaisuudesta, maa jolla parhaat mahdolliset luonnonvarat ei saa mitään aikaiseksi.

    Aatteleppa sitä juoppohulluja koko kansa eikä pysty edes keksii kunnon krapulalääkettä.

    Äänestä

No ei niin mitään, kun venäläinen ''huipputeknologia'' perustuu täysin länsimaista kopioituun tekniikkaan.
Eivätkä nuo osaa edes kunnolla kopioida, hyvänä esimerkkinä venäläinen matkapuhelin jo vuosikausia Nokiaa ovat kopioineet, eivätkä ole vieläkään saaneet toimimaan kunnolla.

Äänestä
  • HUUTONAURUA!!!!!!!

    Äänestä

  • Kaipa sekin jotain tuosta ''huipputeknologiasta'' kertoo, ettei se kelpaa edes venäläisille kuin pakon edessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalluppimies kirjoitti:

Venäjällä tai yleensä missään maailmankolkalla?
Kalluppimies on vähän kysellyt ja saanut toki hauskoja vastauksia, joista yksikään ei pitänyt paikkaansa vaan paljastui heti itäkiimaisten päiväuniksi.

Niin että laittakaa nyt ihmeessä sitä listaa siitä venäläisestä huipputeknologiasta millä oikeasti on jotain käyttöarvoa, siis venäläisten kehittämästä ja valmistamasta tuottesta.

Tiltut varmasti ''tietävät'' paljonkin sellaista, niitä ei vaan yleensä todellisuus sitten tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu