Punaisen Lokakuun metsästys, pikkumoka(ko?)

Katsoin tieskuinkamonennen kerran elokuvan "Punaisen Lokakuun metsästys", ja huomasin erään mahdollisen virheen...

Aika lopussa kun venäläinen Alfa-luokan sukellusvene laukaisee torpedon kohti Punaista Lokakuuta, siinä on pieni epäloogisuus suunnissa, nimittäin... radio- ja SONAR-suunnat ilmoitetaan suhteessa alukseen, mutta navigoidessa suunnat ovat kompassisuuntia...

Kun luotaaja ilmoitti torpedon lähestyvän suunnasta 315 astetta, niin jos ilmoitus olisi normaalikäytännön mukainen, niin se tarkoittaisi sitä että torpedo lähestyy kulkusuuntaan nähden 45 asteen kulmassa vasemmalta puolelta.

Mutta navigoidessa suunta 315 tarkoittaa 45 astetta pohjoisesta länteen, eli suomeksi sanottuna luodetta.

Oikea komento olisi ollut: 45 astetta tyyrpuuriin.

Tähän on tietysti kaksi mahdollista selitystä millä tuon voi selittää:

1: Aluksen kurssi oli 0 astetta, eli suoraan pohjoiseen, tällöin asteikot olisivat täsmälleen samat.
2: Sonarin käyttäjä suhteutti sonarin lukeman aluksen kurssiin.

Itseasiassa on olemassa kolmaskin vaihtoehto, nimittäin se, että nykyaikaiset tietokoneet tekisivät tuon muunnoksen valmiiksi... Ja siinä tapauksessa mitään virhettä ei olisi. Mutta ainakaan U-veneen äänimies ei voisi antaa lukemia suhteessa kompassisuuntiin, sillä todennäköisesti äänimies ei edes läheskään aina tiennyt mihin suuntaan oltiin milloinkin menossa.
2138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unterseeboot's Recliner of Rage.

Äänestä

Turhaa pilkunnu...mista aivan kuten laskelmat olisivatko marinereiden ammukset riittäneet niin pitkälle Aliens:n lopussa tai miten avaruusaluksien massat olisivat vaikuttaneet maan kiertorataan Independence Dayssa.

Boring!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unterseeboot... kirjoitti:

Katsoin tieskuinkamonennen kerran elokuvan "Punaisen Lokakuun metsästys", ja huomasin erään mahdollisen virheen...

Aika lopussa kun venäläinen Alfa-luokan sukellusvene laukaisee torpedon kohti Punaista Lokakuuta, siinä on pieni epäloogisuus suunnissa, nimittäin... radio- ja SONAR-suunnat ilmoitetaan suhteessa alukseen, mutta navigoidessa suunnat ovat kompassisuuntia...

Kun luotaaja ilmoitti torpedon lähestyvän suunnasta 315 astetta, niin jos ilmoitus olisi normaalikäytännön mukainen, niin se tarkoittaisi sitä että torpedo lähestyy kulkusuuntaan nähden 45 asteen kulmassa vasemmalta puolelta.

Mutta navigoidessa suunta 315 tarkoittaa 45 astetta pohjoisesta länteen, eli suomeksi sanottuna luodetta.

Oikea komento olisi ollut: 45 astetta tyyrpuuriin.

Tähän on tietysti kaksi mahdollista selitystä millä tuon voi selittää:

1: Aluksen kurssi oli 0 astetta, eli suoraan pohjoiseen, tällöin asteikot olisivat täsmälleen samat.
2: Sonarin käyttäjä suhteutti sonarin lukeman aluksen kurssiin.

Itseasiassa on olemassa kolmaskin vaihtoehto, nimittäin se, että nykyaikaiset tietokoneet tekisivät tuon muunnoksen valmiiksi... Ja siinä tapauksessa mitään virhettä ei olisi. Mutta ainakaan U-veneen äänimies ei voisi antaa lukemia suhteessa kompassisuuntiin, sillä todennäköisesti äänimies ei edes läheskään aina tiennyt mihin suuntaan oltiin milloinkin menossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu