kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi kutsutut piileslkelee ja miksi.
Kun ei näy eikä kuulu, vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä kaikille hyväksi, Jumalan VALTAKUNTA yhteyden / yhtenäsyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen kestävän hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta VALTAVASTA, pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta.
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / perään kuulutteleva, vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntaan rakentavaan Krist. yhteteen ja yhteistyöhön kutsuttu ja sillä apostoliset seurakuntansa / pelastukseksi Krist. vaihtoehto, näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Kun ei näy eikä kuulu, vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä kaikille hyväksi, Jumalan VALTAKUNTA yhteyden / yhtenäsyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen kestävän hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta VALTAVASTA, pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta.
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / perään kuulutteleva, vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntaan rakentavaan Krist. yhteteen ja yhteistyöhön kutsuttu ja sillä apostoliset seurakuntansa / pelastukseksi Krist. vaihtoehto, näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ok-
Eivät vain näytä jostain SYYSTÄÄN (synneistään) johtuvasti tulla esiin, kaiken pahan ja väärän (Jumalan Sanan vastaisen) paljastavan Totuuden valoon, täyttämään sitä kutsumuksensa suuren ARMON ja arvon mukaista, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää, " Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi tehäväänsä.
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä ja peräänkuulutteleva, vähäinen, Totuudessa pysvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa.
Amen.
ök-
Olisi todella mukavaa nähdä myös sinun toteuttavan tätä haluaamasi keskustelua käytännössä. Mikset etsisi jotain mielenkiintoista keskustelua ja osallistuisi siihen?
No mites siitä Raamatun UT mukaisesta kristillisyydestä keskustelua toteuttaa, kun ei se ketään muuta, edes sen vertaa kiinnosta, että edes haluaisivat siitä asaillisesti, Krist. Rakkaudessa rakentavasti keskustella.
Kyllä olen osallistunut joihinkin muidenkin aloituksiin, mutta kun alkaan muistuttamaan RaamatunUT mukaisesta Kristillisyydesta niin ne muut hiljenee ja kaikkoaa. Kuka mihinkin, muihin aiheisiin osallistumaan.
Jeesuksen nimessä... valisaten. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita tähän em. mukaiseen,kustuttuja etsivä / peräänkuulutteleva.
Eskolta kysyisin..Miten keskustelualoituksesi liittyy profetiaan? Tämähän on aiheeltaan profetiat palsta.
Kaikki mikä on Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentamaan yhdistymiseen ja yhteistyöhön kutsuvia / kokoavia ja kehoittavia, on Raamatun UT mukaan profetoimista.
Jeesuksen nimessä... Raamatun UT opetuksista ja ohjeista muistuttaen ja valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa.
Kovin on vähän profetoimista tällä profetia palstalla. Kaikkea muuta, ihan kiusaantumiseen / tuskatumiseen asti kyllä on.
Nimenomaan on vähän proffetoimista...Kisaantumiseen/tusuttamiseen asti kyllä on /esimerkikinä Ehkon aloitus. Keeros Esko missä kohtaa raamatun UT sanotaan että Se on rophettoimista mitä edellisesssä vaRSTAuksessa mainits/zret?`Vastaus eii /ole että kaikkin.
ok.
Täälä olis yksi ehdokas, palstan parhaita
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14319267/saalix-kay-tuota-palstahairikkoa---
Ei vain ala näkymään ekä kuulumaan mitään niistä muista Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalle eläviä ja toimivia / vaikuttavia, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentaviin virkoihin ja eri palvelusten tehtäviin kutsutuista. Mihin lie kukin ja mistä SYYSTÄÄN eksyneet, tai tulleet eksytetyiksi? Liekö kenelläkään tietoa?
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / perään kuulutteleva. vähäinen, totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, Raamatun UT mukaiset apostoliset seurakunnat / se pelastukseksi Krist. vaihtoehto NÄYLLÄ armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Täh?Mäkään en ändöstänttää yhtään mitään tollasesta puolimaratonin pituisesta jaarittelusta.
Niin, näitä voi ymmärtää pääasiassa vain UUDESTI ylhäältä. Kristuksen Jeesuksen Pyhästähengestä hengellisiksi uskoviksi synyneet / tuleet. Joita muita nyt ei tahdo etsimälläkään, julkisista perään kuuluttelemisesta huolimattakaan löytyä.mihin lie eksyneet ja miksi. Kun ei vain ala näkymään eikä kuulumaan. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille.
Jeesuksen nimessä... heille, missä lienevätkään, herätykseksi etsintäkuuluus. vähäinen, Totuudessa / valkeudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelatsukseksi krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa. palvelijansa ja seuraajansa.
Oletko sokea. eihän tänne mahdu ketään muuta kuin tuo maaninen palstahäirikkö joka tunkee samaa soopaa samasta ihmsiestä...
Aivan totta!
Näin sanoi myös vanha tuttuni,Huomas Turskainen Kiteeltä kun tapasin hänet Kiteen S-marketin parkkipaikalla.
Lisäksi hän kertoi,että hän oli tarkistanut asian kristallipallostaan,joka tosin on itämainen halpatuontivehje,mutta se pelittää helskutin hyvin!
Miksi ette ota raamatullista kehoitusta vastaan?
Kun ei satu kiiinnostamaan.
Simppeliä eik's vaan?
Ei ole ihmiskuntalaiset muuttuneet yhtään Nooan aikaisista, ihan samalla tyhmällä, hirmuiseksi maailman lopukseen, lopulliseksi tuomiokseen puolesta, VANHANAIKAISELLA, saata naa palvelevalla tavalla, kaikkia eri nimisiä eri lahkohenkisiä, ns. "krist" kuntalaisia myöden elävät ja toimivat edelleenkin!! Liekö jo pahemminkin, ainakin valtavan paljon enemmän saavat pahaa, tuhoa ja turmelusta aikaan.
Jeesuksen nimessä... krist. tunnustaville / muillekin HERÄTYKSEKSI, muistuttaen.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä PELASTUKSEKSI Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / siihen näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita tähän vasta Oikeasti Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva. "Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen?
Ei näköjään ole kaikille hyväksi, Totuuden mukainen ja perustuva, mitenkään muita, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsuttuja krist. uskoviakaan kiinnostava, asiallisen ja rakentavan keskustelun aihe.