Kauppakeskus Kaaressa oli eilen kansainvälistä

Etnisen taustan kirjavuus oli valtava. Käykääpä toteamassa jos liikutte siellä päin.
28456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Unohtui aloituksesta että ko. mesta sijaitsee Helsingin Kannelmäessä.

Äänestä

Meillähän on jo useita no go kauppakeskuksia ja alueita. Lisää tulee vauhdilla.

Äänestä

Kannelmäessä ja Pohjois-Haagassa asuu paljon afrikkalaisia ja Lähi-Idästä tulleita.

Äänestä
  • Noissa mainituissa lähiöissä on paljon kaupungin vuokra-asuntoja joihin mamut asutetaan Suomeen tultuaan.

    Äänestä

Siis EI Kaarelle ja Itikselle.
En halua törmätä kauppareissuillani haiseviin, läskisiin kaapuämmiin tai korskeasti käyttäytyviin karvaranne-partalapsiin.
Ilmeisesti kyseisillä kauppakeskuksilla on varaa menettää kantasuomalaisia asiakkaitaan?!

Äänestä

Kauppakeskus Kaari lienee tällä hetkellä Suomen upein. Tuo etninen kirjavuus todennnäköisesti muuttaa sitä niin, etteivät suomalaiset siellä viihdy. Kauppakeskus Columbus on siitä hyvänä esimerkkinä.
Sellosta taas jostain syystä ovat pakolaiset vähentyneet, onko sittenkin tullut kotiin lähdön aika ?

Äänestä
  • Kauppakeskukset ei voi syrjiä asiakkaita värin tai pukeutumisen perusteella, se on rotusortoa ja laki kieltää sen.

    Äänestä

  • Asioin Columbuksessa jonkun kerran viikossa. Etnisestä kirjavuudesta ei ole haittaa ollut. Enemmänkin moniongelmaisista ja holhouksen tarpeessa olevista suomalaisista. Tärisijöitä ja horisijoita riittää riesaksi asti. Rajalliset valikoimat Columbuksen pahin puute.

    1Äänestä

  • ikävääkin kirjoitti:

    Kauppakeskukset ei voi syrjiä asiakkaita värin tai pukeutumisen perusteella, se on rotusortoa ja laki kieltää sen.

    Ei Suomessa ole sellaista rikosta kuin rotusorto, se on nimeltä syrjintä. Kauppias ei voi syrjiä, mutta yksityinen voi miten paljon tahansa ja yksityinen voi ostaa mistä ja keneltä tahansa.

    Äänestä

  • ikävääkin kirjoitti:

    Kauppakeskukset ei voi syrjiä asiakkaita värin tai pukeutumisen perusteella, se on rotusortoa ja laki kieltää sen.

    Ja kuukerin nellin lutkuttaminen sekä homous on sallittua!

    Äänestä

Saatanan Sipilä tuhoaa Suomea houkuttelemillaan mutakuonoillaan. Itse käärii lahjusrahat.

Tuo KEPUli-lesta paskaperse on laitettava pyörätelineeksi pahimpiin mutakuono-kauppakeskuksiin, niin näkisi KEPU-Pöpilä-paskiainen aiheuttamansa tuhon, mitä Suomelle tapahtuu.

Äänestä

eipä taida viitsiä ajaa 500 kilometriä sinne sivukylille.

Äänestä
  • Somaleita paljon paikalla kartanovolvoineen.

    Äänestä

  • Osaavatko apinat ajaa autoakin?

    Äänestä

  • hohhhhoijaa kirjoitti:

    Osaavatko apinat ajaa autoakin?

    No näköjään koska kaauttelivat ulos parkkihallista. Kortin ovat maksaneet Suomen veronmaksajat kuten autonkin.

    Äänestä

Ei tuo automarket-tyylinen Kaari nyt taida olla pahimmasta päästä. Tai sitten eilen on ollut joku mamukeskittymä?

Äänestä
  • Ei vielä tokikaan Itiksen tasolla mutta sitä mukaa kun lisää väkeä muuttaa Helsinkiin Afrikasta ja Lähi-idästä kauppakeskus Kaarikin etnistyy koska Kannelmäessä ja Pohjois-Haagassa on paljon kaupungin vuokra-asuntoja joihin mamut asutetaan. Lähellä on myös etnistyvä Malminkartano.

    Äänestä

Vantaan Myyrmanni on jo aika pahasti saastunut ja haisee.

Äänestä
  • Näin on, AllahuSnackBar.

    Äänestä

Ei lähiössä tarvitse asua kuin muutama matu, kun ne jo saastuttavat paikallisen kauppakeskuksen. Matut eivät tuhlaa aikaansa työntekoon vaan rahaa tulee sekä sossusta että huumekaupasta.

Äänestä

Asun itse Haagassa ja käyn ainakin kerran kuussa Kaaressa. Ja ainakin tähän saakka siellä on mielestäni ollut aika vähän maahanmuuttajia, vaikka alueella niitä paljon asuukin. Nimittäin vaikka johonkin Itikseen verrattuna. Toivottavasti asiat eivät ole muuttumassa huonompaan suuntaan.

Äänestä
  • Käyt liian harvoin nähdäksesi todellisen tilanteen.

    Äänestä

Pitää myöntää että jos kauppakeskuksessa hyörii ja pyörii matuja pitkin käytäviä vain kuluttamassa aikaansa niin sellaiseen paikkaan en mene montaa kertaa. Sellaiset kauppakeskukset ovat parhaita joihin pitää mennä omalla autolla eikä kaupungin vuokrakämppiä ole lähettyvillä.

1Äänestä

Todella typeriä ihmisiä nämä,jotka halveeraavat vuokra asunnoissa asujia.Meitä on joka lähtöön asui sitten omistusasunnossa tai vuokralla.

Äänestä
  • Juu ovat hyvin vaurasta porukkaa yli tonnin lastenvaunuja lykkivät ja rouvilla muotikuteet päällä, ei köyhillä on varaa.

    Pitää maksaa verot. Eräpäivä lähestyy.

    Äänestä

Samoin on Espoon Omenassa

Äänestä
Anonyymi00027

Äänestä

kauppa kävi hyvin,kauppias tyytyväinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xckjhgf kirjoitti:

Etnisen taustan kirjavuus oli valtava. Käykääpä toteamassa jos liikutte siellä päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu