Nykyinen kaupunginjohto saa niin

paljon kaikkea hyvää ja kivaa aikaan, että ovat ansainneet Keskustorille kunnon hautamausoleumin. Eikun nyt jo heti lähetystö Punaiselle torille mittaamaan ja ottamaan mallia Leninin mausoleumissta ja tänne vähintäin samanlainen ja -tasoinen. Mieluummin reilusti isompi.

Sinne sitten balsamoitaisiin nykyinen johto sekä heidän taustavoimansa, tietenkin Kummolasta alkaen. Tampereen koululaiset ja virkamiehet vietäisiin sinne ainakin 4 kertaa lukuvuodessa näkemään suuret Esivanhemmat ja kiittämään heitä. Sehän on selvää sanomattakin, että suuret valokuvat koulujen ja kaupungin virastojen seinille ja niiden edessä tehtäisiin aamunavaus.

Kuka panee pystyyn kansalaiskeräyksen, minä laitan siihen vähistäkin rahoistani heti ainakin 300 euroo, on kyseessä niin tärkeä hanke.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannatettava hanke, etenkin jos balsamointi tehdään nyt heti välittömästi ennenkuin ehtivät tekemään lisää vahinkoa!

Äänestä

Kuka hakee rahankeräysluvan, tulen mukaan ja kaikki työkaveritkin lupasivat tulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan.kunnioituksesta kirjoitti:

paljon kaikkea hyvää ja kivaa aikaan, että ovat ansainneet Keskustorille kunnon hautamausoleumin. Eikun nyt jo heti lähetystö Punaiselle torille mittaamaan ja ottamaan mallia Leninin mausoleumissta ja tänne vähintäin samanlainen ja -tasoinen. Mieluummin reilusti isompi.

Sinne sitten balsamoitaisiin nykyinen johto sekä heidän taustavoimansa, tietenkin Kummolasta alkaen. Tampereen koululaiset ja virkamiehet vietäisiin sinne ainakin 4 kertaa lukuvuodessa näkemään suuret Esivanhemmat ja kiittämään heitä. Sehän on selvää sanomattakin, että suuret valokuvat koulujen ja kaupungin virastojen seinille ja niiden edessä tehtäisiin aamunavaus.

Kuka panee pystyyn kansalaiskeräyksen, minä laitan siihen vähistäkin rahoistani heti ainakin 300 euroo, on kyseessä niin tärkeä hanke.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu