Ihmeiden aika ei ole ohi

Ihmeiden aika ei ole ohi. Minä olen kuskina känniselle polttariporukalle. Ja vielä täysin vieraalla paikkakunnalla. Auto on ahdettu täyteen kikattavia, kiljuvia naisia. Siideriä läikkyy niskaani, autostereot huudattavat täysillä iänikuista Essi Wuorelan ”Me mennään naimisiin” -renkutusta. Taukoamatta. Ihme tosiaan on, kuinka suostuin kuskiksi. Eipä silti, en valita, ilta on mennyt yllättävän hauskasti. Nyt ollaan jo aamuyössä, baarista oli poistuttava tunti ennen valomerkkiä morsiamen väsähdettyä liikaa. Karaokeversio Aikuisesta naisesta päättyi siihen, kun morsian tippui baarijakkaralta selälleen, muu porukka tanssi pöydillä ja heitteli toisiaan jääpaloilla. Järjestysmies katsoi parhaaksi laittaa seurueen kotimatkalle.

Tunnen morsiamen lisäksi vain yhden naisen seurueestamme. Nina, morsian, on asunut tällä paikkakunnalla jo vuosikausia ja saanut täältä paljon hyviä ystäviä, joista läheisimmät ovat siis nyt juhlimassa morsiamen viimeistä iltaa neitinä. Kaikki juhlaväki ei kuitenkaan sopinut autoon, jonka kuskina toimin, vaan perässäni ajelee toinen mokoma juoppolauma. Olemme toisen auton kuskin, Saran kanssa jutelleet tänä iltana paljon – ainoa ihminen seurueesta, jonka jutuissa on edes jonkinlaista tolkkua.

– Pysäytä!! Pysäytä äkkiä!!!
Nina oksentaa. Jaana pitää hiuksista kiinni. Muut nauravat hysteerisesti.
– Mitä jos mä heittäisin nyt teidät kaikki pikkuhiljaa koteihinne, että mäkin pääsisin nukkumaan, väsyttää! Mä haluan sinne hotellille nyt, ja kylpyyn!
Samalla kun olen päästänyt suustani nuo valittavat sanat, alkaa melkein hävettää. Minähän olen suostunut kuskin tehtävään, ja luvannut toimia kuskina niin kauan kuin kuskia tarvitaan! Porukka ottaa marmatukseni vastaan kuitenkin ymmärtäväisesti.
– Joo eiköhän nää juhlat ala olla jo ohi. Ei varmaan tarvi ajaa grillinkään kautta, ei tuo morsian ainakaan taida pystyä mitään syömään.., Jaana toteaa hymyillen.

Koska olen vieraalla paikkakunnalla, enkä ole viitsinyt tuppautua morsiamen kotiin yöksi, päätin ottaa tästä pikkukaupungista hotellihuoneen itselleni. Polttareita suunnitellessamme sovimme kuitenkin Saran kanssa, että jakaisimme huoneen, koska hänkään ei jaksaisi lähteä ajamaan kotiinsa enää aamuyöllä. Soitan perässämme ajavalle Saralle ja sovimme, että heitämme seurueet koteihinsa ja tapaamme huoneessa.
– Korkataan rankan työkeikan päätteeksi siiderit, eiköhän me se olla ansaittu, ehdotan Saralle.
– Kysy vaan kuinka paljon tekee mieli! Totta kai! Nähdään, Sara vastaa.

Noin neljän aikaan aamulla olen saanut viimeisenkin bilettäjän vietyä kotiovelle, vaihdan vihdoinkin autostereoihin mielestäni musiikkia ja ajelen hiljaisia katuja kohti hotellihuonettani. Hotelli on pieni, mutta ihan miellyttävän oloinen. Haen respasta avaimen ja kysyn, onko huonetoverini jo hakenut avaimensa.
– Ei ole haettu, vastaa väsyneen näköinen täti tiskin takana.
Hymyilen. Saan siis ensimmäisenä vallata kylpyhuoneen. Kävelen portaat toiseen kerrokseen ja avaan huoneen oven. Ohhoh, olipa yllätys! Tämähän näyttää kerrassaan mukavalta. Pieni WC, tilava kylpyhuone – ja mikä parasta, poreallas! Laitan veden valumaan altaaseen, heitän kassini sängylle. Sängylle! Mitä hittoa?! Täällähän on parisänky!
-No voi hlvetin hlvetti, mutisen.
Päätän kuitenkin odottaa Saraa ja kysyä, kuinka toimitaan. Pyydetäänkö toinen huone vai sovimmeko samaan sänkyyn, sen saa Sara päättää.
Riisun kiristävän toppini päältä ja otan piilolinssit pois silmistäni. Lämmin vesi on höyrystänyt kylpyhuoneen. Hitto kun ei tullut kylpyvaahtoa mukaan. Avaan hameeni vetoketjun, riisuudun alusvaatteistani ja pulahdan lämpimään veteen. Suljen silmäni ja rentoudun.

Ovi kolahtaa, Sara saapui.
– Moi! Sä kerkesitkin jo ennen mua tänne. Olipa ilta, piti vielä Katin pihallakin kuunnella ties kuinka kauan vuodatusta siitä, miten ihanaa oli kun suostuin kuskiksi, Sara naurahtaa.
– Mä kerkesin vallata tän poreammeen ennen sua, sori.
– Ei se mitään, oo ihan rauhassa. Tuonko mä sulle sen siiderin sinne?, Sara kysyy kurkaten raollaan olevasta ovesta sisään.
– No joo, tuo vaan. Mulla on siinä kassissa aika monta, yritä tunkea niitä sinne minibaariin että vähän viilenisivät. Ota itekin, juodaan sit toiset vielä rauhassa ennen ku mennään nukkumaan.
– Okei. Hei mikä tää sänkyjuttu oikein on?
– Ai niin mä unohdinkin jo. En mä tiedä, pitäskö meidän pyytää saada vaihtaa huone?
– Ei kai me nyt enää mitään huonetta vaihdeta, ku sä oot jo kylvyssäkin, Sara nauraa. Ei mua ainakaan haittaa, leveä sänkyhän tuo on. Kyllä me siihen molemmat mahdutaan, enkä mä edes kuorsaa.
– Kyllä se mullekin sopii. Enkä mäkään kuorsaa, ainakaan lujaa. Ja jos kuorsaan, niin herätä, naurahdan.

Lämmin vesi tuntuu ihanan puhdistavalta tunkkaisen baari-illan jälkeen. En kuitenkaan viitsi viipyä kauaa, pitäähän Sarankin päästä peseytymään....

Lue koko tarina täältä:
http://seksitarinat.nettiporno.net/ihmeiden-aika-ei-ole-ohi/