Mistä johtuu psykoosilääkkeiden käytön yleisyys?

Tuli vaan mieleen kysyä, kun niin monet lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset käyttää niitä, tai niille on lääkäri määrännyt niitä, muttei halua käyttää. Vaan tyytyy mieluummin vaikka melatoniin, valitettuaan unettomuutta, stressiä tms. Vaikka "tavallinen kansalainen" olenkin, olen ihmetellyt asiaa vuosia, koska puoletkaan heistä eivät minusta vaikuta "psykoottisilta" tai "sairailta" siis silleen, että tarvitsisivat jonkinlaista napitusta "mielialan kohentamiseen tai parantamaan jollain kemikaaleilla aivojen osia, jotka jotennii vaikuttavat käyttäytymiseen". En sitä sano, etteikö joillekin ihmisille se lääkitys olisi hyödyllistä, mutta kun miettii että luonnollisempaa olisi vaikka hyvät kaverit, harrastukset, mieluinen työ/koulu, liikunta, terveellinen ruokavalio ym. Tai vaikka terapia, psykologi, tukiryhmät yms. Jos sellasta tarttee. Kun tuntuu, että jos on vaikka vähän arempi kaveri, helposti stressiä ottava/huolta kantava tms. Ja menee lääkärille puhumaan niin eikun vaan naps ja resepti kouraan. Ja Apteekin kautta kotia, Niin "Kaikki kääntyy parhain päin, Kun tästä pilleri kuurin alottaa". Mihin tää maailma on menossa? Hei järki käteen!
14206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

> Mihin tää maailma on menossa?

Pillereissä pelastus.

Äänestä

Lääkärit tekee bisnestä nee saa lääkefirmoilta tuhnasia euroja vuodessa siksi ne niitä määräilee joka toiselle. Kannattaa olla tosiaan tarkka noissa lääkäreiden määrämissä myrkyissä.

Äänestä
  • Näin on. lekureilla on yhteistyötä lääkefirmojen kans. Jokainen on muka masentunut, ennen miehet menivät vastoinkäymisten jälkeen halon hakkuuseen, ruumiillisen työhön ja sillä vitutus lähti. Nyt pitäis aina kun tulee hankaaluksia laittaaa pilleri suuhun.

    Äänestä

  • Ahdistus, unettomuus ja masennus on kaikki ihan erilaisia tiloja. Bentsoja ei haluta antaa ja potilaat saadaan kätevästi karkoitettua ehdottelemalla masennus tai psykoosilääkkeitä. Joillekin niistä on hyötyä, mutta itsessäni esim. Ketipinor aiheuttaa seuraavana aamuna rasismia. En ole siis rasisti, mutta jos otan ketiapiinia, eli psykoosilääkettä, niin herään umpirasistina. Olenko tullut siis yön aikana järkiini?

    Äänestä

  • Siksi niitä sanotaan mielipidelääkkeiksi. Ne voivat muuttaa ihmisen mielipiteitä asioista eli muuttaa persoonaa. Tunnen SSRI-lääkkeitä syövän ihmisen joka on täysin kyynistynyt tapaus, mutta omasta mielestään lääkkeet ovat tosi hyviä.

    Äänestä

  • Huhkiiik kirjoitti:

    Siksi niitä sanotaan mielipidelääkkeiksi. Ne voivat muuttaa ihmisen mielipiteitä asioista eli muuttaa persoonaa. Tunnen SSRI-lääkkeitä syövän ihmisen joka on täysin kyynistynyt tapaus, mutta omasta mielestään lääkkeet ovat tosi hyviä.

    Joo. SSRI:t tekevät välinpitämättömäksi viemällä tunne-elämän ja "etäännyttämällä" todellisuudesta (kutsutaan myös derealisaatioksi). Siten on ihan odotettavissa, että käyttäjistä (ja käyttäneistä!) tulee kyynisempiä kuin ennen aineita.

    Äänestä

  • Jukikono kirjoitti:

    Ahdistus, unettomuus ja masennus on kaikki ihan erilaisia tiloja. Bentsoja ei haluta antaa ja potilaat saadaan kätevästi karkoitettua ehdottelemalla masennus tai psykoosilääkkeitä. Joillekin niistä on hyötyä, mutta itsessäni esim. Ketipinor aiheuttaa seuraavana aamuna rasismia. En ole siis rasisti, mutta jos otan ketiapiinia, eli psykoosilääkettä, niin herään umpirasistina. Olenko tullut siis yön aikana järkiini?

    Kuulostaa mielenkiintoiselle.

    Äänestä

  • iuytrjklkj kirjoitti:

    Kuulostaa mielenkiintoiselle.

    Ehkä tästä olisi ollut natseille hyötyä jos ilmiö olisi yleinen :/

    Äänestä

Tähän kysymykseen antaa aika tyhjentävän vastauksen professori Peter C. Gotzshen kirjoittama kirja: Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. On ilmestynyt nyt suomeksi noin kuukausi sitten.

Samalta professorilta on ilmestynyt vuonna 2014 julkaistu Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus.

Eiköhän molemmat kirjat löydy sekä kirjastosta että kirjakaupasta. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Sen jälkeen ei enää tarvitsekaan ihmetellä tätä pillerihysteriaa. Kyseessä kun on vain ja ainoastaan lääketehtaiden voitonpyynti kansalaisten terveyden kustannuksella.

Äänestä

Nimimerkki: "nykyaikana", olen aivan samaa mieltä! Kyllä se vaan niin on että tavallinen tekeminen, siivoaminen, urheilu... auttaa jo pitkälle. Mutta jos tosissaan on syvästi masentunut, kyllä pieni lääkitys silloin varmasti ihmisen auttaa takaisin toiminta kuntoon sängyn pohjalta terapiaan ja sellaisiin tukiryhmiin, harrastuksiin, joissa sitten saa kavereita/ystäviä, joitten kanssa sitten käy harrastuksissa, lenkillä jne. Mut joo, samaa mieltä oon, ettei tää homma näytä etenevän suuntaan eikä toiseen. Kansalaisia ei kuunnella/ymmärretä tässäkään asiassa. Todella inhottavaa....

Äänestä

Niinpä.
Neurolepteja unilääkkeeksi!
Huh-huh!

Äänestä

Raha ratkaisee suurimmilta osin. Neuroleptit tuottavat parhaiten. Viime vuosina markkinoille tulleista injektiomuotoisista versioista saa noin 7-10 kertaisen hinnan verrattuna pillerimuotoiseen tuotteeseen, mikä tietenkin lisää teollisuuden kiinnostusta nimen omaan neuroleptimyyntiä kohtaan. Koska neuroleptien hinnat on saatu neuvoteltua jo valmiiksi korkeiksi, on bisnesnäkökulmasta viisasta yrittää kasvattaa niiden käyttömäärää kuluttajien keskuudessa.

Psykiatrian näkökulmasta tarkasteltuna voidaan sanoa, että alan eläessä käytännössä lääketeollisuuden rahoilla, on heidän edunmukaistaan seurata trendiä ja puhua sen puolesta mitä teollisuus promoaa minäkin aikana. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Äänestä
  • Piikittäminen on monesti tehokkaampaa, esim. ihon alle piikitettävät piikityskynät jotka maksavat mansikoita. Mutta eikö ole hassua jos lääkeyhtiöiden tahto on kohta se että ihmiset piikittävät lääkkeensä? Psykoosilääkettä piikillä unettomuuteen..

    Äänestä

  • Hkbkbi kirjoitti:

    Piikittäminen on monesti tehokkaampaa, esim. ihon alle piikitettävät piikityskynät jotka maksavat mansikoita. Mutta eikö ole hassua jos lääkeyhtiöiden tahto on kohta se että ihmiset piikittävät lääkkeensä? Psykoosilääkettä piikillä unettomuuteen..

    Esim. vanhusten hoidossahan reiteen piikitettävä psykoosi-unilääke olisi kätevä. Vanhus sammuu samantien ja kassakone kilkattaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalainen4733 kirjoitti:

Tuli vaan mieleen kysyä, kun niin monet lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset käyttää niitä, tai niille on lääkäri määrännyt niitä, muttei halua käyttää. Vaan tyytyy mieluummin vaikka melatoniin, valitettuaan unettomuutta, stressiä tms. Vaikka "tavallinen kansalainen" olenkin, olen ihmetellyt asiaa vuosia, koska puoletkaan heistä eivät minusta vaikuta "psykoottisilta" tai "sairailta" siis silleen, että tarvitsisivat jonkinlaista napitusta "mielialan kohentamiseen tai parantamaan jollain kemikaaleilla aivojen osia, jotka jotennii vaikuttavat käyttäytymiseen". En sitä sano, etteikö joillekin ihmisille se lääkitys olisi hyödyllistä, mutta kun miettii että luonnollisempaa olisi vaikka hyvät kaverit, harrastukset, mieluinen työ/koulu, liikunta, terveellinen ruokavalio ym. Tai vaikka terapia, psykologi, tukiryhmät yms. Jos sellasta tarttee. Kun tuntuu, että jos on vaikka vähän arempi kaveri, helposti stressiä ottava/huolta kantava tms. Ja menee lääkärille puhumaan niin eikun vaan naps ja resepti kouraan. Ja Apteekin kautta kotia, Niin "Kaikki kääntyy parhain päin, Kun tästä pilleri kuurin alottaa". Mihin tää maailma on menossa? Hei järki käteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu