Poliisi epäilee 13-vuotiaan tytön tulleen raiskatuksi Haugesundissa. Teosta epäillään neljää henkilöä, joita epäillään myös toisen 13-vuotiaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Nelikosta kolme on parikymppistä nuorukaista ja yksi on nelikymppinen äijänköriläs. Poliisin mukaan he ovat tulijataustaisia. Poliisi kävi noutamassa epäillyt Haugesundin keskustassa sijaitsevasta asunnosta sunnuntaiaamupäivällä.
Kaksi naista sai vammoja, kun heidän kimppuunsa käytiin viime yönä eri paikoissa Göteborgin alueella. Tekijöitä ei ole saatu kiinni sattumuksista, mitkä on luokiteltu raiskauksen yrityksiksi.
Yrityksistä ensimmäinen tapahtui noin kello 03.40 Gårdsåsissa Pohjois Göteborgissa.
”Kotiinsa matkalla olleen naisen kimppuun hyökkäsi tuntematon nuorukainen”, poliisin tiedottaja Jenny Widén kertoo.
Nainen teki vastarintaa ja paikalla syntyi Widénin mukaan jonkinlainen kähinä.
”Nuorukainen häipyi paikalta ja nainen vietiin sairaalaan. Hän on järkyttynyt ja myös loukkaantunut. Vammat eivät kuitekaan ole vakavat”, Widén sanoo.
Poliisi kuulisi hyvin mielellään silminnäkijöiden havaintoja sattumuksesta. Nainen on kertonut nuorukaisen tuntomerkit; 18 – 20-vuotias, noin 169 senttiä pitkä, beigen värinen takki ja camo-kuvioinen huppari. Jotta nuorukaiksen löytyminen ei olisi liian helppo rasti, media jättää mainitsematta nuorukaisen tummaihoisuuden.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.