Mormonin kirjan mukaan ihmisten kuollessa heidän henkensä siirtyy joko paratiisiin tai ulkoiseen pimeyteen odottamaan ruumiin ja hengen yhdistymistä eli ylösnousemusta. Mormonin kirja ei mainitse mitään henkivankilaa, josta voisi vapautua kun mormonipappeudella toimitetaan maan päällä kasteita kuolleiden puolesta. Mormonin kirjan mukaan jumalattomien henget kohtaavat "Jumalan vihan" tuossa "odotuksen tilassa" ja he jäävät tuohon tilaan ylösnousemuksensa aikaan asti.
Smith ei vielä kirjoittaessaan Mormonin kirjaa ollut kehitellyt teologiaansa ihmisten pelastumisesta niin pitkälle, että olisi keksinyt kirjoittaa kirjaansa mitään temppelitoimituksista kuolleiden puolesta.
"Ja silloin tapahtuu, että niiden henget, jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan onnen tilaan, jota sanotaan paratiisiksi, levon tilaksi, rauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta.
Ja silloin tapahtuu, että jumalattomien henget, niin, jotka ovat pahoja — sillä katso, heillä ei ole mitään osaa eikä osuutta Herran Hengestä, sillä katso, he valitsivat pahat teot mieluummin kuin hyvät; sen tähden Perkeleen henki meni heihin ja otti haltuunsa heidän huoneensa — ja nämä karkotetaan ulkoiseen pimeyteen; siellä itketään ja valitetaan ja kiristellään hampaita, ja tämä heidän oman pahuutensa tähden, koska heitä johdetaan vankeina Perkeleen tahdon mukaisesti.
Nyt tämä on jumalattomien sielujen tila, niin, pimeydessä, ja heitä kohtaavan Jumalan vihan tulisen suuttumuksen kauhea, pelokas odotuksen tila; näin he jäävät tähän tilaan, samoin kuin vanhurskaat paratiisiin, ylösnousemuksensa aikaan asti." Alma 40: 12-14
Tämä temppelityö kuolleiden puolesta on vain yksi esimerkki MAP-kirkon opeista joita ei löydy Mormonin kirjasta, vaikka sen sanotaan sisältävän "evankeliumin täyteyden" ja palauttavan monia Raamatusta kadonneita kohtia.
MK vaikenee myös iankaikkisesta avioliitosta, endaumenteista, monista jumalista ja jumalan kehityskaaresta ihmisestä korotetuksi olennoksi.
Smith ei vielä kirjoittaessaan Mormonin kirjaa ollut kehitellyt teologiaansa ihmisten pelastumisesta niin pitkälle, että olisi keksinyt kirjoittaa kirjaansa mitään temppelitoimituksista kuolleiden puolesta.
"Ja silloin tapahtuu, että niiden henget, jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan onnen tilaan, jota sanotaan paratiisiksi, levon tilaksi, rauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta.
Ja silloin tapahtuu, että jumalattomien henget, niin, jotka ovat pahoja — sillä katso, heillä ei ole mitään osaa eikä osuutta Herran Hengestä, sillä katso, he valitsivat pahat teot mieluummin kuin hyvät; sen tähden Perkeleen henki meni heihin ja otti haltuunsa heidän huoneensa — ja nämä karkotetaan ulkoiseen pimeyteen; siellä itketään ja valitetaan ja kiristellään hampaita, ja tämä heidän oman pahuutensa tähden, koska heitä johdetaan vankeina Perkeleen tahdon mukaisesti.
Nyt tämä on jumalattomien sielujen tila, niin, pimeydessä, ja heitä kohtaavan Jumalan vihan tulisen suuttumuksen kauhea, pelokas odotuksen tila; näin he jäävät tähän tilaan, samoin kuin vanhurskaat paratiisiin, ylösnousemuksensa aikaan asti." Alma 40: 12-14
Tämä temppelityö kuolleiden puolesta on vain yksi esimerkki MAP-kirkon opeista joita ei löydy Mormonin kirjasta, vaikka sen sanotaan sisältävän "evankeliumin täyteyden" ja palauttavan monia Raamatusta kadonneita kohtia.
MK vaikenee myös iankaikkisesta avioliitosta, endaumenteista, monista jumalista ja jumalan kehityskaaresta ihmisestä korotetuksi olennoksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
1830 MK julistikin kolminaisuusoppia kokoonaisvaltaisesti eikä juuri poikennut kristillisistä jumaluskomuksista. Ei siis ihme, että se edelleen sisältää kiirastulta muistuttavan odottelutilan pahiksille. 1837 MK:ssa Joseph Smith sitten muutti tekstiä ja korvasi monia aiemmin kolminaisuutta julistaneita kohtia polyteistisiksi, mikä on varsin eriskummallista kun ottaa huomioon mm. Emma Smithin kertoneen kirjan synnystä kuinka hattuun pannussa kivessä teksti ei muuttunut ennen kuin kirjuri oli saanut tekstin kirjoitettua kirjaimelleen oikein. Joseph siis muutti 1837 MK:oon taikakalujensa vahvistamia tekstejä ja käytännössä korruptoi samalla täysin oman uskottavuutensa profeettana.
Voisitko esittää jonkun esimerkin näistä muutoksista? Noin ylimalkaiseen syytökseen on vaikeata vastata, kun ei oikeen tiedä mitä tarkoitat. Joseph Smithin tekemät muutokset eivät koskaan ole olleet salassapidettyjä. On myös varteen otettavaa että Joseph Smith näki mitä hän näki, eikä voinut kieltää näkemäänsä. Kirjoituksesi haiskahtaa tavalliselta lapselliselta ilkkumiselta jolle ei löydy todisteita.
No yksi yhteenveto miten JS yritti poistaa kolminaisuuden mormonin kirjasta löytyy vaikka täältä.
http://www.mormonism101.com/2014/12/trinity-in-book-of-mormon.html
On syytäkin tarkentaa ensi käännöksen tekstejä, mutta eivät tarkennukset ole perusasiaa muuttaneet. Tuossa linkissä puututaan siihen, että Kristusta sanottiin Isäksi ja että se olisi kolminaisuusoppia. Suomen kielessäkin voidaan sanoa isäksi jonkun alullepanijaa ja kehittäjää. Jeesus Kristus on Isä, koska Hänen kauttaan on luotu kaikki meitä koskeva. - Isä-sanalla on useita merkityksiä, mutta on vain yksi Isä, jonka henkilapsia ihmiset ovat. Myös Kristus on Jumalan, Isän, henkilapsi, mutta Hän on yhteisen Isämme Ainosyntyinen Poika maan päällä.
Miksi on syytä muuttaa tekstiä? Eikö kurkistuskivi toiminutkaan oikein?
Jumalan taikakaluilla välittämä teksti oli siis väärin. On siinä teillä melkoinen Jumala kun ei osaa ensimmisellä yrityksellä määritellä oppiaan oikein.
Martin Harrisin, tuon luotettavan todistajan mukaan Smith tarkisti kirjurilta mitä tämä oli Smithin sanelun mukaan kirjoittanut. Vasta kun tämä tarkistus oli suoritettu ja kirjoitettu oikeaksi todettu, jatkoi kivi uuden lauseen käännöksen loistamista. Jos teksti oli kirjattu väärin, ei "käännös" hävinnyt kivestä eikä uutta tekstiä ilmennyt ennenkuin kirjurin virheet korjattu.
Miksi siis oli syytä muuttaa ensimmäisen painoksen tekstiä jos kerran käännösprosessi oli edellä kuvatun kaltainen?
"By aid of the seer stone, sentences would appear and were read by the Prophet and written by Martin and when finished he would say "Written," and if correctly written that sentence would disappear and another appear in its place, but if not written correctly it remained until corrected, so that the translation was just as it was engraven on the plates, precisely in the language then used." (Martin Harris)
Miksi+et+käännä+suomeksi+Englanninkielsitä+linkkiäsi?+Miksi+vain+heität+väitteitä+ilman+mitään+pohjatietoa?+
MInä+tietenkin+osaan+lukea+Englantia+mutta+ei+kaikki+täällä+osaa!+Niinhän+minullekin+aina+sanotaan+ja+poistetaan+hyviä+keskustelunpohjia+sen+takia+että+ne+pitää+lukea+Englanninkielisestä+linkistä.+Voinhan+minäkin+heittää+sinulle+takaisin+vastaavanalaista+herja+ajota+heität+mormonien+niskaan+asia+aparemmin+ajattelematta+tai+tarkistamatta+koko+ajan!+
No+joka+tapuksessa+ensinnäkin+miten+voit+väittää+että+Josep+Smith+poisti+kolminaisuuden+ja+että+mormonit+olisivat+uskoneet+kolminaisuuteen+alussa?+
Joseph+Smith+näki+näyn+jossa+hän+näki+kaksi+hahmoa+joista+toinen+sanoi:+"Tämä+on+minun+rakas+poikani+kuuntele+häntä."+Vaikuttako+tämä+kovin+kolminaisuusopilta?+Mitä+jos+Joseph+Smith+yritti+tarkemmin+valottaa+ihmisille+jotka+eivät+näkyä+nähneet+että+on+olemassa+Isä+Jumala+ja+hänen+poikansa?+
Sivusto+101+estä+yleensä:+Yleensä+kun+yliopistossa+on+kurssi+no+101+se+tarkoittaa+sympaattista+totuudenmukaista+introa+aiheeseen.+Esimerkiksi+Astronomiassa+se+kertoo+astronomian+pääasiat,+sekä+kuinka+astronomia+on+auttanut+ihmisten+elämässä.+Se+ei+suinkaan+sano+astronomian+olevan+väärin+ja+typerää.+Joten+tällainen+nimi+joka+sisältää+luvun+101+saa+ihmisen+odottamaan+että+hän+saa+totuudenm,ukaista+tietoa.+Jo+tämän+pitäisi+saada+hälytyskellot+soimaan...+tämä+sivusto+ei+ole+muuta+kuin+antimormonien+vanhoja+juttuja.+Etenkin+tämän+sivuston+pitäjät+hyökkäävät+mormonismia+vastaan+koska+sillä+tienaa+rahaa.+
The+reason+is+that+even+if+you+don't+accept+an+opponent's+assumptions,+you+have+to+at+least+understand+them+and+deal+with+them+or+you'll+discredit+yourself+with+neutral+inquirers,+and+possibly+even+with+your+target+audience,+which+in+the+case+of+Mormonism+101+is+"Biblicists"+who+try+to+"witness"+to+Latter-day+Saints.+This+is+because,+as+will+be+shown+time+and+again+in+this+review,+what+McKeever+and+Johnson+are+actually+criticizing+are+caricatures+of+the+teachings+of+the+Restored+Gospel-teachings+that+they+interpret+on+the+basis+of+their+own+assumptions,+rather+than+on+ours.+When+the+truth+is+examined,+rather+than+caricatures+or+straw+man+arguments,+works+like+Mormonism+101+lose+their+credibility.+A+polemical+book+that+tries+to+ridicule+the+Restored+Gospel-which+is+what+Mormonism+101+is+at+heart-cannot+afford+to+provide+balanced+arguments+or+it+risks+confusing+the+rather+narrow+world+view+of+its+intended+audience+of+anti-Mormon+"witnessers."
Mormonism+101's+failings+can+be+summarized+in+terms+of+two+very+common+errors,+and+the+reader+is+encouraged+to+be+on+the+lookout+for+them+in+each+of+the+individual+chapter+reviews:+The+first+error+is+what+I+call+"preaching+to+the+choir."+Metaphorically+speaking,+if+you+think+that+a+mirror+is+a+window,+your+view+of+the+"world"+will+be+what+you+yourself+already+perceive,+and+you+will+be+unable+to+see+other+points+of+view.+Your+logic+will+be+circular,+your+thinking+will+merely+confirm+your+preconceived+notions,+and+your+arguments+will+make+sense+only+to+those+who+already+share+your+preconceived+ideas.+An+example+of+this+first+type+of+error+is+if+a+person+speaks+only+English,+and+reads+the+word+gift,+and+then+assumes+that+the+English+word+is+the+only+possible+meaning;+they+could+be+making+a+grave+error.+For+example,+in+German+the+word+actually+means+poison!+Of+course+this+is+a+trivial+example,+but+this+type+of+error+is+made+in+Mormonism+101+time+and+time+again+with+respect+to+both+simple+and+obvious+concepts,+as+well+as+regards+more+complex+and+subtle+philosophical+arguments-as+readers+will+see.+
The+second+common+error+I+call+"co-opting+of+Christianity;"+the+incorrect+assumption+that+one+particular+viewpoint+can+be+applied+to+a+wider+audience,+thereby+deliberately+excluding+others+on+that+near-sighted+basis.+An+example+of+the+second+type+of+error+is+assuming+that+a+very+narrow+and+specific+movement+within+Christendom,+such+as+Biblicism+(which+I'll+define+shortly),+constitutes+"orthodox+Christianity,"+thereby+excluding+99%+of+all+other+Christians-not+just+Latter-day+Saints,+but+also+Catholics,+Eastern+Orthodox,+mainstream+Protestants+and+so+on.+This+is+the+error+one+encounters+most+often+in+Mormonism+101-the+assumption+that+the+authors+alone+know+what+constitutes+"real"+Christianity.
Rauhoitu nensku. Ootko ottanut liikaa? Nukkumaan!
Nenskulla on menny myös kronologia sekaisin. Ensin oli 1830 MK ja kanonisoitu varsio ensimmäisestä näystä ilmestyi vasta 1842, jos en väärin muista, siis vasta sen jälkeen kun JS monoteisminsä oli vuoden 1835 jälkeen kehitellyt.
Tuo mormoniapologien roskateksti taas on sitä itseään, pelkkää ad hominem roskaa, joka ei itsessään kommentoi itse asiaa, eli varhaisen mormonismin kolminaisuusoppia, jolle löytyy pitävät aikalaiset todisteet jopa JS:n omista kirjoituksista.
Kyllä sinä osaat olla ilkeä ja halventava! Taas se nähtiin. Kiitos vaan. Vastaus seuraa ... se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...
Miten niin kronologia sekaisin? En puhu mitään vuodesta 42 tai 35.... Vastaan siis tuohon edellä olevaan väitteeseen 1930 ja 37 painoksista ja niissä olevista muutoksista. Ei tuo englannin kielinen olekkaan vastaus asiaan vaan vain varoitus sivuton 101 epäluotettavuudesta! On s ekumma kun ei mee perille jollei jokaista sanaa saelitä!
No minä sitten googletin ja kyllä auttaisi jos tekin niin tekisitte! Ensinnälin Joseph Smith paperit ON netissä! Niissä on sekä alkuperäinen "käännös" jossa ei ole pisteitäkään ja sitten se 1930 painatusteksti sekä 1937 painatusteksti vierekkäin. Vastaus 1 Nefi 11:18 korjaukseen vuosien 30 ja 37 välillä on yksinkertaisesti se että painaja EI kirjoittanut sanoja "Son of" vaikka ne olivat oikovedoksessa! siski ne on vuoden 1937 MKssa.
Vastaavia "virheitä" joita 101en kaltaiset sivustot toitottavat on useampia, eli ne kuuluu sarjaan ihmisten virheet.
Smithin paperit todellakin löytyvät netistä.
http://www.josephsmithpapers.org/
Voi nensku kun ei ollut. JS myös korjasi KJV Luuk 10:22
Ensin se oli näin...
22 All things are delivered to me of my Father: and no man knoweth who the Son is, but the Father; and who the Father is, but the Son, and he to whom the Son will reveal him.
JS muutti sen tälleen..
"…no man knoweth that the Son is the Father, and the Father is the Son, but him to whom the Son will reveal it. ”
JS siis korjasi KJV Luukkaan evankeliumin ainoan kohdan, joka olisi tulkinnanvaraisesti tukenut polyteismiä, kolminaisuusopilliseksi!
JS uskoi kolminaisuusoppiin kirjoittaessaan Mormonin Kirjan, mutta myöhemmin siirtyi pakanalliseen polyteismiin.
Laitetaan vielä ote 1834 Lectures of Faith viidennestä luvusta.
There are two personages who constitute the great matchless, governing, and supreme power over all things … They are the Father and the Son—the Father being a personage of spirit, glory, and power, possessing all perfection and fullness, the Son, who was in the bosom of the Father, a personage of tabernacle …
Eli tässäkin JS:n jumalkuva on kolmiyhteinen. Isä on henkipersoona, Poika on Isän kupeesta lihaksi tullut persoona.
Viittaukset luulihaklönttijumalaan tulivat mormoniteologiaan vasta vuoden 1835 jäljeen.
Heklvtistä eli henkivankilasta:
Myöhempien aikojen ilmoituksissa helvetistä puhutaan ainakin kahdessa merkityksessä. Ensiksi, se on väliaikainen asuinsija henkimaailmassa niille, jotka ovat olleet tottelemattomia kuolevaisuudessa. Tässä merkityksessä helvetillä on loppu. Siellä oleville hengille opetetaan evankeliumia, ja joskus parannuksensa jälkeen he nousevat ylös siihen kirkkauden asteeseen, johon ovat arvollisia. Ne, jotka eivät tee parannusta mutta eivät ole myöskään kadotuksen poikia, jäävät helvettiin koko tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi. Näiden tuhannen vaivan vuoden jälkeen he nousevat ylös telestiseen kirkkauteen (OL 76:81–86; 88:100–101).
Toiseksi, helvetti on niiden pysyvä paikka, joita Jeesuksen Kristuksen sovitus ei lunasta. Tässä merkityksessä helvetti on pysyvä. Se on niitä varten, jotka havaitaan "yhä saastaisiksi" (OL 88:35, 102). Tämä on paikka, jossa Saatana, hänen enkelinsä ja kadotuksen pojat — ne, jotka ovat kieltäneet Pojan sen jälkeen kun Isä on ilmoittanut hänet — asuvat ikuisesti (OL 76:43–46).
Toisinaan helvettiin joutuvien sanotaan pyhissä kirjoituksissa menevän ulkoiseen pimeyteen.
Daavidin sielua ei hylätä tuonelaan, Ps. 16:10 (Ps. 86:13). Helvetin tuli ei sammu, Mark. 9:43 (Moosia 2:38). Rikas mies kohotti katseensa tuonelan tuskissa, Luuk. 16:22–23 (OL 104:18). Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, Ilm. 20:13.
Kyllä opetus kuului niin, että henkivankilasta vapautui paratiisiin odottamaan ylösnousemusta kun oli ottanut opetuksen vastaan ja sijaiskaste oli suoritettu . MK vaikenee täysin tästä puolesta.
Tuonela (sheol) ei ole helvetti vaan oli loppusijoituspaikka kaikille ja oli maan alla. Sen israelilaiset omaksuivat muilta kansoilta "annettuna ", omaahan ei koskaan kehitetty. Vainajan voi sheolista kutsua ylös, näin esim profeetta Samuel ilmaantui maan päälle, tosin häirinnästä vihaisena. Palkkio ja rangaistus saatiin maan päällä, ei kuoleman jälkeen.
1Sam.28:11 "Vaimo kysyi: "Kenen minä nostatan sinulle?" Hän vastasi: "Nostata minulle Samuel".
1Sam.28: 12 "Mutta kun vaimo näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä. Ja vaimo sanoi Saulille: "Miksi olet pettänyt minut? Sinähän olet Saul."
13 Kuningas sanoi hänelle: "Älä pelkää. Mitä sinä näet?" Vaimo vastasi Saulille: "Minä näen jumal'olennon nousevan maasta".
14 Hän kysyi häneltä: "Minkä näköinen hän on?" Vaimo vastasi: "Vanha mies nousee ylös, viittaan verhoutuneena". Niin Saul ymmärsi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta.
15 Ja Samuel sanoi Saulille: "Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?"
David tai se ketä psalmi 86 kuvaa, ei ollut pelastunut sheolilta vaan kuolemasta jonain tiettynä kertana , joutuminen sheoliin tarkoitti että oli kuollut.
30 Ja nyt muistakaa, muistakaa, veljeni, että jokainen, joka hukkuu, hukkuu omasta syystään ja jokainen, joka tekee pahaa, tekee sitä omasta tahdostaan, sillä katso, te olette avapaita; te saatte toimia omasta puolestanne; sillä katso, Jumala on antanut teille btiedon, ja hän on tehnyt teidät vapaiksi.
31 Hän on antanut teille kyvyn aerottaa hyvä pahasta, ja hän on antanut teille kyvyn bvalita elämä tai kuolema; ja te voitte tehdä hyvää ja tulla cpalautetuiksi siihen, mikä on hyvää, tai saada sen, mikä on hyvää, palautetuksi itsellenne; tai te voitte tehdä pahaa ja saada sen, mikä on pahaa, palautetuksi itsellenne.
11 Nyt, mitä tulee sielun tilaan akuoleman ja ylösnousemuksen välillä — katso, enkeli on ilmaissut minulle, että kaikkien ihmisten henget, niin pian kuin ne ovat lähteneet tästä kuolevaisesta ruumiista, niin, kaikkien ihmisten henget, olivatpa he hyviä tai pahoja, otetaan bkotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän.
12 Ja silloin tapahtuu, että niiden henget, jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan aonnen tilaan, jota sanotaan bparatiisiksi, clevon tilaksi, drauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta.
13 Ja silloin tapahtuu, että jumalattomien henget, niin, jotka ovat pahoja — sillä katso, heillä ei ole mitään osaa eikä osuutta Herran Hengestä, sillä katso, he valitsivat pahat teot mieluummin kuin hyvät; sen tähden Perkeleen henki meni heihin ja otti haltuunsa heidän huoneensa — ja nämä karkotetaan ulkoiseen apimeyteen; siellä bitketään ja valitetaan ja kiristellään hampaita, ja tämä heidän oman pahuutensa tähden, koska heitä johdetaan vankeina Perkeleen tahdon mukaisesti.
14 Nyt tämä on ajumalattomien sielujen tila, niin, pimeydessä, ja heitä kohtaavan Jumalan vihan tulisen suuttumuksen kauhea, bpelokas odotuksen tila; näin he jäävät tähän ctilaan, samoin kuin vanhurskaat paratiisiin, ylösnousemuksensa aikaan asti.
15 Nyt, on muutamia, jotka ovat ymmärtäneet, että tämä sielun onnen tila ja kurjuuden tila ennen ylösnousemusta olisi ensimmäinen ylösnousemus. Niin, minä myönnän, että sitä voidaan kutsua ylösnousemukseksi, hengen tai sielun herättämistä ja niiden määräämistä onneen tai kurjuuteen niiden sanojen mukaisesti, jotka on puhuttu.
Pohjaton mielikuvitus,joka on avannut Pandoran lippaan.