Perussuomalaistenkin kannatus nousi Yle gallupissa

Gallupit ovat aiemminkin olleet vain galluppeja perussuomalaisille ja niinpä on nytkin. Tulevissa eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset ottanevat ykköspaikan. Viime vaaleissa varsinaisena vaalipäivänä annettiin perussuomalaisille eniten ääniä ja jos äänestys olisi kestänyt tunninkin pitempään, olisi Perussuomalaiset ollut ykkönen. Hyvä kun Vasemmistoliiton ja sdp:n kannatus laski uusimmassa yle gallupissa. Nyt pitää saada kansalle, erityisesti nuorille tiedoksi että vihreät on samaa kakkaa mutta eri lahkeessa kuin sdp vasurit. Nuo kolme puoluetta olisivat valmiit ottamaan jopa 1,5 miljoonaa elintasopakolaista maahamme elämään suomalaisten veronmaksajien siivellä ( eli nuo puolueet huonontaisivat kantasuomalaisten ihmisten oloja). Jos nuo puolueet olisivat nyt hallituksessa, kansalta leikattaisiin enemmän. Muistissa tulee aina olemaan vasemmistopuolueiden raukkamainen petturuus/takinkääntö 2011 vaaleissa. Noille puolueille kelpaa mikä tahansa vaaliohjelma kunhan vain pääsevät itse hallitukseen. Nuo esiintyvät köyhien etujen ajajina mutta mm. 2011 sateenkaarihallituksessa nuo leikkasivat vanhustenhoidosta ja jakoivat tukipaketeita ulkomaille vastoin vaalilupauksia ja olivat hommaamassa kokoomuksen Jyrki Katsiselle korkean eu viran jonne hän lähti pääministerin paikalta kesken vaalikauden. Sdp vasemmistoliitto sekä vihreät tai niiden johtoeliitti lähipiireineen ovat hyvin varakasta ahnetta omahyväistä porukkaa. Jos nuo olisivat olleet itseisen Suomen ja suomalaisten puolella, eläisimme jo paratiisissa mutta ei nuo ole mitään hyvää saaneet aikaan tavallisten suomalaisten hyväksi. Tavallisia pieni ja keskituloisia suomalaisia on miljoonia. Tuosta gallupista senverran että entistä suurempi osa eli yli 40% ei vielä tiedä ketä äänestää. Uskon itse vakaasti että monet heistä valitsevat vaalipäivänä parhaimman eli perussuomalaiset.
79568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Virhemarginaalin sisällä persujen kannatus on laskenut.
Alle 10 prosentin kannatuksella on turha juhlia. Kunnallisvaalit näyttävät todellisen luvun ja se aika koittaa pian, tuskin silloin päästään edes viiteen prosenttiin.

Äänestä

Itse olen erittäin tytyväinen Persujen toimintaan enkä kuvittelisi äänestää ketään muuta puoluetta,meillä on osaava ulkoministeri joka saa kannatusta ylipuoluerajojen ,puolustusministeri on vailla vertaa ja muut ministerit hoitavat tonttinsa hienosti . Ja maassa on kerrankin Presidentti joka on kansan mieleen toivottavasti näemme hänet vielä seuraalla kaudella maamme isäntänä.

Äänestä
  • Haisetkin tollolle metrien päähän!

    Äänestä

Valtio säätää kaikissa hoitokuluissa ja perussuomalaisten kannatus on sidoksissa avohoidossa olevien mielenterveyspotilaiden maarään.
Mukana muutama muuten epäonnistunut yksilö.
Nyt tarvitaan Stalinia.

Äänestä

Vaikeaa+tietää+kuka+enään+äänestäisi+persuja.++Duunari+ei+äänestäpersuja+(metallin+vaaleissa+persujen+kannatus+oli+0.1%+!!!!).Porvarit+eivät+loikkaa+kokoomuksesta+persuihin+ja+persuja+siirtynyt+massoittain+keskustaan+ja+demareihin.+++Työpaikoilla+ja+markettien+auloissa+kirotaan+petturipuoluetta.

Äänestä
  • Kyllä Hanna Mäntylä ministerinä on sammunut Stella Polaris !

    Äänestä

Sateenkaarihallitus oli fasisti hallitus ja siihen kuuluivat myös vasemmistoliitto sdp sekä vihreät. Muka nyt oppositiossa ovat köyhän asialla

Äänestä
  • Nykyhallitus on vain köyhän lompakolla. Ja viime hallituksen suurin puolue on hallituksessa, joten nykyinenkin on sitten fasistihallitus...

    Äänestä

SOINILLE VOI HYVIN RIITTÄÄ KUUDEN PROSENTIN KANNATUS 10 EDUSTAJAA

Soini on rakentamassa uskonnollista SMP-verkostoa katolisen liigan kanssa.

Soini tarvitsee hovillisen resursseja, joka tekee kirjoitustyöt, jolloin hän pääsee itse levittelemään grandiositeettiaan fiksuille (... konservatiivien (Englanti) kokouksessa on tullut olo ... pääsisin keulapaikalta johtamaan ...olisi urku auki, fiksuja ihmisiä, ei tarvitsisi miettiä näitä puolueen sotkuja ...).


Kirjallisten esitysten ylpeyden aihe on ulkopuolisen katolisen liigan tuntemattomien amerikkalaisten tekijöiden Soinille kirjoittama Wall Street Journal-juttu, joka sai USA:laisen Business Insider -lehden luulemaan (Soini luulee tätä arvostukseksi), että Soini on maailman 7. vaarallisin poliitikko, vaikka pelkää Ylen ja Hesarin suvakkeja ja kirjoittaa niiden pillin mukaan http://timosoini.fi/2016/05/kysymys-yle-n-johdolle/ http://timosoini.fi/2016/05/loysaa-toimittamista/

MUTTA Soinin edustaja taas kehuu ylepropagandaa, jossa ramppaa suvakkia, toteemimatua ja pakkoruotsittajaa haukkumassa Suomea kuin Hesarissa http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/08/hallintoneuvoston-puheenjohtaja-kimmo-kivela-yle-huolehtii-suomalaise

Äänestä

Kyllä me tavikset teemme kaikkemme jotta kolmaskin jytky tulee

Äänestä
  • Siis sinä ja sivupersoonasi vai?

    1Äänestä

  • Kerro yksikin todellinen syy miksi äänestäisin oman maan kansaisten kusettajia ja takinkääntäjiä?

    Miksi äänestäisin henkilöitä, jotka kohtelevat kaikkia työttömiä yhtenä harmaana massana. Siis tämä ylimielinen PS-nousukasporukka, jolle on noussut kusi päähän ja joka on päässyt lähinnä katteettomalla maahanmuuttokriittisyydellä hyviin virkoihin?

    Miksi äänestäisin sopulilaumaa, joka myy omat periaatteensa, jos vain hinnasta sovitaan!

    Miksi äänestäisin takinkääntäjiä, jotka hallituksessa ovat oikeistolaisempia kuin Kepu ja Kokoomus itse.

    Miksi äänestäisin puoluetta, jonka ministeri asettaa maahantunkeutujille omat ohituskaistat, mitä tulee ylläpitoon ja työpaikkoihin - oman maan vähävaraisten ja työttömien kustannuksella.

    Miksi äänestäisin puoluetta, jonka ministerit ja kansanedustajat priorisoivat Kreikan velat, elintasopakolaisten ylläpidon ja oikeastaan kaiken muun (ei Suomeen liittyvän) puuhastelun suomalaisen yhteiskunnan edelle etenkin taloudellisesti?!

    Äänestä

Suomen hyvän tulevaisuuden takaa perussuomalaiset

Äänestä
  • Omituinen käsitys sinulla Suomen hyvästä tulevaisuudesta.

    Äänestä

" Noille puolueille kelpaa mikä tahansa vaaliohjelma kunhan vain pääsevät itse hallitukseen.", kirjoittaa tämä nero.

Lähinnä tulee mieleen eräs jytkyttelevä peräreikäpuolue.

Äänestä

Perussuomalaiset on Suomen ainoa isänmaallinen eduskuntapuolue. Perusuomalaisuus näkyy hallituksessa. Suomi tulee saamaan takaisin itsenäisyytensä. Vasemmistoliitolle sdp:lle ja vihreille tämä on kova paikka koska nämä haluaisivat että Brysselistä käsin määrättäisiin Suomen asiat ja että tukipaketteja jaettaisiin iäisesti eli Suomi sekasortoon. Me Perussuomalaiset taistelemme Suomen ja suomalaisten puolesta.

Äänestä
  • Toivon että tekstisi oli ironiaa...

    Äänestä

RKP menee ohi.

1Äänestä

Luin Soinin Plokit

Äänestä

Hyviä kommentteja, hyvä että perusuomalaisuus näkyy hallituksessa :) Tllä hetkellä ainakin ääni menee ensi kerralla ps:lle, paras vaihtoehto siitä mitä tarjolla.
Eiköhän nää vihreetkin oo pikkuhiljaa nähty, vastustavat oppositiossa juuri nyt omia päätöksiään aiemmilla hallituksilla :D Kaippa ihmisillä ees jonkun verran on älliä, että nähdän läpi eikä haluta maata velkavankeuteen Kreikan tavoin.

Äänestä
  • Ja sitten kiireesti ottamaan ne lääkkeesi, etteivät harhat pääse enempää valloilleen...

    Äänestä

  • Ai? Tiukennuksia maahanmuuttoon ois tehty vaikka vihervasemmisto ois ollut allituksessa? Vai olisko kuitenkin tämä tapahtunut perusuomalaisten vaatimuksesta, ääliö. Ja mikä mikähän on harhaa mun kommenteissa vihreistä? Vai seuraatko uutisia yhtään?

    Äänestä

Perussuomalaisuus on parasta lääkettä

Äänestä
  • PS:lle+on+saatava+enemmän+kannatusta+mieluiten+jotain+33+%

    Äänestä

Mikä se antipersujen mielestä on paras puolue?

Äänestä
  • Tulin vaan sanomaan että Perussuomalaiset ovat paras puolue ,Ja Vasemmisto huonoin ,vai mitä palstäpölhö ,menikö oikein ?

    Äänestä

Nimikin siitä kertoo eli Perussuomalaiset haluaa pitää Suomen itsenäisenä. Siis ei eu liittovaltiolle

Äänestä
  • Siinähän se tuli! Ja tiukennuksia maahanmuuttoon mitä ollaan saatukin persujen ansiosta. Muakin kiinnostaaä ärettömästi mikä olisi muka parempi vaihtoehto sitten.

    Äänestä

  • Wanhat puolueet ei ole vaihtoehto PS:lle

    Äänestä

  • JärkeäPäähän kirjoitti:

    Siinähän se tuli! Ja tiukennuksia maahanmuuttoon mitä ollaan saatukin persujen ansiosta. Muakin kiinnostaaä ärettömästi mikä olisi muka parempi vaihtoehto sitten.

    35000 mamua puoleen vuoteenko muka tiukennus? Ja soinikin näkee nykyään painajaisia siitä että Suomi eroasi EUsta...

    Äänestä

  • Hallituspuolue Perussuomalaiset oli taannoin hallituksessa hyväksymässä KEPUn ja KOKoomuksen vatuloitsijoiden kanssa tilanteen, jossa Suomen valtakunnan rajat olivat täysin avoinna tänne tuleville maahantunkeutujille. Ainakin parin viikon ajan maahan pääsi ilman, että ketään viranomaista asia olisi liiemmälti kiinnostanut, kun samaan aikaan poliittinen eliitti vatuloi ja pohti itse aiheuttamaansa tilannetta tumput suorina.

    Siinä vaiheessa, kun maahan oli saatu joka päivä satoja uusia "insinöörejä", joista suurin osa on elintasoelättejä, paskan voisi sanoa osuneen kunnolla tuulettimeen. Tässä vaiheessa on enää turha Persujen rutista, koska tästä lystistä aiheutuu lähiaikoina veronmaksajille vähintään satojen miljoonien kustannukset per vuosi. Kaikki tämä raha otetaan suoraan uutena velkana (!), joka maksatetaan kansalaisilla. Lisäksi kaikki tämä raha on pois suomalaisesta yhteiskunnasta, jonka tärkein prioriteetti joka tilanteessa pitäisi olla ensisijaisesti suomalaisten omiin asioihin keskittyminen.

    Äänestä

  • Googleta , Iltalehti FT:EU kaavailee sakkoja jäsenmaille, siinä on Soinin mielipide isänmaansa puolustajana.

    Äänestä

Lukekaa Soinin plokia

Äänestä

Eiköhän palstan itsensä kanssa keskustelevan pölhopersun olisi jo aika ottaa taas päälääkkensä?

Äänestä

Itse olen siitäkin hyvilläni ettei minun tarvitse maksaa yle veroa. Tästä kiitos yksin perussuomalaisille.

Äänestä
  • Yle-vero ei ole poistunut. Persut valehtelevat AINA.

    Äänestä

Näkyi jo veroilmoituksessa

Äänestä

Perussuomalaiset onneniten heikon ihmisen puolella. !!!

Äänestä

Perussuomalaiset = Vähäosaisten auttajia.

Äänestä
  • Auttavat vähäosaiset rahoistaan...

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat rehtejä isänmaallisia. Suvakit epäisänmaalliset on muissa puolueissa. Mm. Vihervasemmisto hyyssää muslimimatuja maahamme ja ei mikään ihme vaikka noista radikaaleimmat ampuvat suvakkien suojeluksessa olevia homppeleita.

Äänestä

Täytyy kyllä olla joko upporikas tai sitten varsinainen masokisti, jos edelleen aikoo äänestää persuja. Leikkausten kohdentaminen yhteiskunnan heikoimpiin ja systemaattinen pyrkimys heikentää palkansaajien työehtoja ovat asioita, joita ei kukaan järjissään oleva voi hyväksyä.

Persujen pyramidihuijaus tuottaa Soinin hoville jättitulot, mutta muille persujen toiminta on yksinomaan vahingollista. Persut ovat politiikan syöpäkasvain, josta on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti.

1Äänestä

Persut kusaisivat niin raskaasti Soininkin kehuessa kilpaa EU.ta

Olen niin vihainen persuille että puolestani voisivat kadota puoluekartalta kuten SMP.

Äänestä

Minä en vihaa ketään

Äänestä

Vihalla ei voiteta mitään

Äänestä

Tänään Persut julisti facessa että haluavat YLEn agendasta monikulttuurin puolustamisen pois. Että YLEn pitäisi puolustaa Suomen kulttuuria. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Toivottavasti tämä menee läpikin.

Äänestä
  • No, eipä mennyt ei. Mahtaa sinua vituttaa...

    Äänestä

Jassoo.

Yle on vähän korjaillut ylöspäin persujen kannatuslukemia gallupissaan
ja
persut vastineeksi tukevat yleveron säilyttämistä ennallaan.

Kuinka te kehtaatte.

Äänestä
  • ...ja kyllähän te kehtaatte.

    Äänestä

Vai on persut isänmaallinen puolue? Svl, jonka alaisuudessa toimii SoO-rikollisten katulöntystely- ja toljotusryhmä, joka taas on persujen erityisessä suojeluksessa, ajaa pohjoismaiden yhdistymistä yhdeksi valtioksi, toisin sanoen Suomi -nimisen itsenäisen valtion lakkauttamista. Siinä teille isänmaallisuutta!

Äänestä

Suomen parahiksi. Äläs nyt innostu,se on gallubin marginaali virhe.

Äänestä

Joo, suomalaisten enemmistö todellakin haluaa, että heille valehdellaan ja että vaalien jälkeen tehdään kaikki päinvastoin kuin on luvattu. Erityisesti suomalaiset haluavat, että puoluetta johdetaan kuin diktatuuria ja että sen johtaja kasaa itselleen omaisuutta puoluetuista ja jäsenmaksuista. Puolueen mafiamainen toiminta on juuri sitä, mitä suomalaiset kaipaavat. He haluavat edustajikseen puoli-idiootteja, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä hoitaa tehtäviään.

Äänestäjien enemmistön täytyy olla mielenterveyshoidon tarpeessa, jos persut saavat vielä yli viiden prosentin kannatuksen.

Äänestä

Perussuomalaiset ovat seuraavien eduskuntavaalien ykkönen

Äänestä

Persutien kannatus on seuraavissa vaaleissa alle neljä prosenttia. Palstalle kirjoittavat persutit kuvittelevat vieläkin että äänestäjät ovat yhtä tyhmiä kuin he. Kiva katsella ihrakasan ilmeitä kun karu totuus hänelle paljastuu. Ettei vaan pumppu pettäisi ja säätiön varat jäisi lesken käyttöön. Eikös isä-Timo aikoinaan vaatinut säätiöitäkin verolle? Mihis se nyt on unohtunut?

Äänestä

Persujohto on vähäosaisten kusettaja. Soini ei uskalla edes kertoa sitä, että hän kannattaa Trumppia USA'n presidentiksi. Väistelee, ettei hänellä ole kantaa. Eikö se ole vastuun pakoilua, jos mikä ja täydellestä kusetusta vähäosaisia kohtaan. Soini on kesetusmakki .

Äänestä

Perussuomalaiset on parasta suurimmalle osalle suomalaisista. Kun sdp vihreät sekä vasemmistoliitto olivat viimeksi hallituksessa, he tekivät yhden hyvän työn: he hommasivat kokoomuksen Jyrki Kataiselle korkean eu viran jonne hän pakeni pääministerin paikalta kesken vaalikauden. Samalla vanhustenhoidosta leikattiin ja tukipaketoitiin kaikki Euroopan maat jotka olivat tukea hailla ja tämä kaikki vastoin vaalilupauksia ja suomalaisten vielä syntymättömienkin lasten kustannuksella. Tiedä Soinista mutta Trump on sata kertaa parempi kuin sosialisti Clinton. Usa:ssakin kuten Suomessa on vasemmistoeliitti rahassa rypeviä kroisoksia ja muka esiinnytään köyhän etujen ajajina.

Äänestä
  • Totta turiset

    Äänestä

  • Ja persut tekee ihan samaa. Itse koplailee rahat ties minne säätiöön ja köyhille on tarjolla seuraavaa:

    3 päivää ilmaistyötä
    50 euron lääkeomavastuu
    Ylityökorvauksen puolittaminen
    Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
    Bensaveron nosto
    Poliisien määrää LEIKATAAN
    Vammaistukea leikataan
    Kotihoidon tukea leikataan
    Kansaneläkettä leikataan
    Lapsilisiä leikataan
    Opintotukea leikataan
    Leskeneläkettä leikataan
    Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
    Kiinteistöveroa nostetaan
    Vammaispalveluista leikataan
    Sairauspäiväraha pienenee
    Kuntoutusraha pienenee
    Sairasvakuutusmaksut nousevat
    Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
    Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
    Ajoneuvoveroa kiristetään
    Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
    Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
    Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
    Veteraanien etuuksiin leikkauksia
    Perusväylänpitoon leikkauksia
    Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus

    Ja tämä on suppea lista.

    Clintonista muuten saa sosialistia tekemälläkään. Paitsi huumehöyryisen uusnatsin mielessä...

    Äänestä

  • Ja sitten joku vielä kehtaa sanoa, etteivät persut olisi saaneet hallituksessa mitään aikaan. Tosin persujen johdolla muotoiltu hallituksen maahanmuuttopolitiikka on varmasti persujen suurin aikaansaannos. Mikä muu puolue voi sanoa kymmenkertaistaneensa maahanmuuton päästessään valtaan?

    Äänestä

Perussuomalaiset on ehdoitta paras puolue

Äänestä

Nostetaan Perussuomalaisten kannatusta

Äänestä

Vasemmisto vastustaa nyt oppositiossa niitä asioita joita hallituksessa ei vastustanut.

Äänestä

Itse olen puhunut jo tuhansille ihmisille järkeä ja ovat muuttuneet perussuomalaisiksi

Äänestä

On mukava kun on saanut antaa äänensä Suomen toiseksi suurimmalle puolueelle. Pääministeri Soini puhui tänään eduskunnassa kuten suuren valtiomiehen kuuluukin. Soini on ehkä kaikkein aikain paras ulkoministerimme

Äänestä

Perussuomalaisten kannatus lähtee nousuun kun punikki Tolppanen lähtee takaisin punikkien pariin. Perussuomalaiset ei ole vasemmistolainen puolue mutta silti enemmän köyhänkin puolue kuin nuo punaiset köyhän puolueena esiintyvät ovat.

Äänestä

Tolppanen puhui että eläkeläisiltä hallitus leikkasi. Kun demarit olivat viimeksi hallituksessa, leikattiin vanhustenhoidosta. Ensin käännettiin takki.

Äänestä

Varmaankin ovat häntäpäässä ykkössijalla takiaspallukkapuolue ,romahtaa kannatus ja niin pitääkin tehä tyhjänpuhujilla,nakkimukin heiluttajilla,puujalkavitsit ei enää tehoa,hyvä päästään persuista,saa sitä unia maalailla ,mutta kylmä romahdus teille persulaiset tuloo vaihtakaa muihin puolueisiin niin säilytätte arvonne suomalaisina.

Äänestä

Onneksi vasemmistopuolueiden kannatus laski myös hs gallupissa

Äänestä

Persut ovat yksinkertaisten ihmisten yhteenliittymä joka katoaa hiljalleen pois puoluekartalta. 10 vuoden kuluttua kukaan tuskin muistaa ko puoluetta olleenkaan.
Onhan se tietysti hyvä että persut ovat tällä hetkellä olemassa, on jotain mille nauraa.

Äänestä

Jis mikä tahansa muu puolue olisi nyt Perussuomalaisten tilalla hallituksessa, köyhiltä leikattaisiin enemmän ja hommattaisiin kokoomus pomolle korkea eu virka joka makaisi suomalaisille köyhille miljardeja(kuten sateenkaarihallitus teki)

Äänestä

Totta. Jutta demari yksi pahimmista leikkureista

Äänestä

Siunausta aloittajalle !!!

Äänestä

Soinin ploki oli jälleen hyvä

Äänestä

Olisi järjetöntä äänestää puoluetta joka on epäisänmaallinen ja sortaa oman maan kantaväestöä. Muut paitsi Perussuomalaiset ovat em.

Äänestä

Miksi olen jo vuodesta 2011 äänestänyt Perussuomalaisia? Koska se on arvokonservatiivinen isänmaallinen puolue joka haluaa Suomen takaisin itsenäiseksi ja joka huolehtii heikoistakin Ja joka kannattaa pienyritteliäisyyttä Ja joka ei hyväksy elintasosurffausta.

Äänestä
  • Juu, persuthan ei tee enää mitään noista.

    Niin. Tämän listan kurjistuksia:

    3 päivää ilmaistyötä
    50 euron lääkeomavastuu
    Ylityökorvauksen puolittaminen
    Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
    Bensaveron nosto
    Poliisien määrää LEIKATAAN
    Vammaistukea leikataan
    Kotihoidon tukea leikataan
    Kansaneläkettä leikataan
    Lapsilisiä leikataan
    Opintotukea leikataan
    Leskeneläkettä leikataan
    Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
    Kiinteistöveroa nostetaan
    Vammaispalveluista leikataan
    Sairauspäiväraha pienenee
    Kuntoutusraha pienenee
    Sairasvakuutusmaksut nousevat
    Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
    Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
    Ajoneuvoveroa kiristetään
    Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
    Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
    Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
    Veteraanien etuuksiin leikkauksia
    Perusväylänpitoon leikkauksia
    Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus

    Ja tämä on suppea lista.

    Äänestä

Perussuomalaiset on rehellinen ! Arvostakaa tukekaa rehellisyyttä .

Äänestä

Teemme niin

Äänestä

Ainakin eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten kannatus noussee

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SuomenParahiksi kirjoitti:

Gallupit ovat aiemminkin olleet vain galluppeja perussuomalaisille ja niinpä on nytkin. Tulevissa eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset ottanevat ykköspaikan. Viime vaaleissa varsinaisena vaalipäivänä annettiin perussuomalaisille eniten ääniä ja jos äänestys olisi kestänyt tunninkin pitempään, olisi Perussuomalaiset ollut ykkönen. Hyvä kun Vasemmistoliiton ja sdp:n kannatus laski uusimmassa yle gallupissa. Nyt pitää saada kansalle, erityisesti nuorille tiedoksi että vihreät on samaa kakkaa mutta eri lahkeessa kuin sdp vasurit. Nuo kolme puoluetta olisivat valmiit ottamaan jopa 1,5 miljoonaa elintasopakolaista maahamme elämään suomalaisten veronmaksajien siivellä ( eli nuo puolueet huonontaisivat kantasuomalaisten ihmisten oloja). Jos nuo puolueet olisivat nyt hallituksessa, kansalta leikattaisiin enemmän. Muistissa tulee aina olemaan vasemmistopuolueiden raukkamainen petturuus/takinkääntö 2011 vaaleissa. Noille puolueille kelpaa mikä tahansa vaaliohjelma kunhan vain pääsevät itse hallitukseen. Nuo esiintyvät köyhien etujen ajajina mutta mm. 2011 sateenkaarihallituksessa nuo leikkasivat vanhustenhoidosta ja jakoivat tukipaketeita ulkomaille vastoin vaalilupauksia ja olivat hommaamassa kokoomuksen Jyrki Katsiselle korkean eu viran jonne hän lähti pääministerin paikalta kesken vaalikauden. Sdp vasemmistoliitto sekä vihreät tai niiden johtoeliitti lähipiireineen ovat hyvin varakasta ahnetta omahyväistä porukkaa. Jos nuo olisivat olleet itseisen Suomen ja suomalaisten puolella, eläisimme jo paratiisissa mutta ei nuo ole mitään hyvää saaneet aikaan tavallisten suomalaisten hyväksi. Tavallisia pieni ja keskituloisia suomalaisia on miljoonia. Tuosta gallupista senverran että entistä suurempi osa eli yli 40% ei vielä tiedä ketä äänestää. Uskon itse vakaasti että monet heistä valitsevat vaalipäivänä parhaimman eli perussuomalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu