Lääkityksellä ateistiksi?

PenttiKalle

Ruotsalaistutkimuksen mukaan aivojen serotoniini-välittäjäaine saattaa selittää osan yksilöiden uskonnollisuuden eroista. Tutkijat ehdottavatkin, että esimerkiksi kiihkouskovaisuuden taustalla voisi olla aivojen poikkeava serotoniiniaktiivisuus. Serotoniini säätelee mielialaa ja sen puute liitetään mm. masennukseen.
Tukholman Karoliinisen sairaalan psykiatrit seurasivat PET-kameralla seroniiniaktiivisuutta 15 miehen aivoissa. Skeptisesti henkimaailmaailman asioihin suhtautuvien aivoista löytyi runsaasti serotoniinia vastaanottavia reseptoreita. Henkien olemassaoloon ja yliluonnollisiin uskovien serotoniiniaktiivisuus oli puolestaan silmiinpistävän vähäistä.

American Journal of Psychiatry.

SSRI-lääkkeiden vaikutus perustuu siihen, että ne nostavat keskushermostossa välittäjäaineena toimivan serotoniinin pitoisuuksia.

Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (engl. Selective Serotonin Reuptake Inhibitor eli SSRI) ovat ryhmä lääkeaineita, joita määrätään yleensä masennuksen hoitoon. SSRI-lääkkeitä käytetään myös pakko-oireisen häiriön tai paniikkikohtausten, bulimian, sosiaalisen fobian ja ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon.

22

220

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HihhulismusMaximus

      Mielenkiintoista. Kun lisäksi tiedetään että runsas alkoholin ja joidenkin huumeiden käyttö ja etenkin niiden runsas sekakäyttö vähentää serotoniin määrää aivoissa ja samalla tiedetään, että erityisesti alkkikset ja narkkarit usein narahtavat helposti uskoon, niin syy-yhteys on harvinaisen selvä.

      Pipipäät uskovat sokeasti asioihin, joihin normaali tervejärkinen ei usko, koska pipipäillä vaurioitunut aivotoiminta ei haittaa sokeaa uskomista. Tämän minä tiesin kyllä jo ennestäänkin, mutta onhan se hauskaa saada siihen oikein tieteellinen vahvistus.

      Ja jos asia silti vähääkään epäilyttää, niin voi lukea tämän palstan uskovien tekemiä avauksia. Ja yrittää löytää sieltä edes yhden jossa olisi edes hivenen ajatusta, eikä pelkkää pipipäistä ääliövuodatusta vailla järjen hiventäkään.

      Toisessa ketjussa eräs palstan uskiksista kertoi, että hän on ollut tutkittavana ja hoidettavana masennuksen vuoksi. Masentuneella ihmisellä serotoniinitaso on nimenomaan erittäin alhainen. Taas erittäin selkeä syy- ja seurausyhteys. M.O.T.

    • Ateistitrollii

      Aivoja voidaan stimuloida myös vahvoilla mangeeteilla tai sähköshokeilla jolloin aivoista voidaan kytkeä uskonnollisuus kokonaan pois ja vaikka ainainen joulumieli sen tilalle. Ikävä kyllä operaation jälkioireena ilmenee apatiaa ja apaattisuutta, mutta sehän on vain pienimurhe siihebn että uskikset saadaan hoidettua järkiin sulljetuissa hoitolaitoksissa. Ei sellaistemn hullujen tule sentään antaa vapaasti juoksennella kaduilla ja äänestää vaaleissa.

      • minäluotan

        Näin tehtiin lähiomaiselleni ja lopputloksena hän tappoi itsensä laitoksessa.Kyllä te ateistit osaatte helvetin hienosti muotoilla sen millä tapaa saa toivoa ja valoa elämäänsä etsiä ainoa oikea keino teillä on Jumalan eli Täydellisen Rakkauden lähteen kieltäminen ! Minä olisin kyllä mieluummin pitänyt lähelläni rakkaan ihmisen Jumalaan uskovana,kuin antanut hänen elää ja kuolla hirveissä tuskissa! Olette ylpeydessänne tyhmiä kylmiä ja sydämettömiä olentoja!

      • ikävä.totuus
        minäluotan kirjoitti:

        Nykyaikainenkin psykiatria on edelleen tuulahdus puhdasta keskiaikaa, valitettavasti. Toivoisi joskus, että siihenkin pimeyteen vielä joskus valo paistaisi. Siihen sisältyy kuitenkin mahdollisuus käyttää niin suurta valtaa toisen ihmisen yli, että se vetää magneetin tavoin puoleensa hyvinkin pimeitä sieluja. Ehkä tulevaisuus tuo vielä muutosta siihenkin, toivotaan ainakin.

    • nauravaateisti

      Pillerillä parannus. Jumalanhulluuskin on siis kohta poistettavissa.

    • suattaaolla

      Saattaa selittää tai saattaa olla, että ei selitä.

    • MasennusJohtaaAteismiin

      Omassa lähipiirissä masennus on useimminkin yhdistettävissä ateismiin ainakin tuntemani ateistit ovat myöntäneet olevansa "hyvin masentuneita" ja negatiisisuus kumpuaa oikein heidän pessimistisyydestään. Sen sijaan uskovaisilla (eli henkisillä) tutuilla tila on harmoninen jopa euforinen, ja luottamus tulevaisuuteen ja elämään optimistinen.

      • MasennusJohtaaAteismiin

        PalliHiki, PH, pitää minut uskossa. Pallit ei hikeenny sattumalta, joten kaapaiseppa sinäkin masennus-lesta hieman pallihikeä sieltä pallien luota, ja kohta julistat Sanaa tuolta!

        Jeesus kiitos PH:n voimasta, siitähän niiskautan!!!!!!!!!!!!

      • ikäviätotuuksia

        Minä aika lailla epäilen ettet sinä edes tunne yhtään ainoaa ateistia. Kaikki minun tuntemani uskovat ovat koko ajan vihaisia ja raivoissaan paheksumassa milloin mitäkin syntiä ja tapainturmelusta. Ei jälkeäkään mistään harmonisesta euforiasta, pelkkää raivoa ja synkeää vihaa kaiken aikaa. Eivät voi edes luontodokumenttia katsoa telkusta, kun siellä puhutaan saatanallisesta evoluutiosta, joka saa uskovan aina silmittömän raivon valtaan.

        Ja tulevaisuudelta uskovat odottavat vain Lopun ajan kauhuja, karmeaa tuhoa ja hävitystä. Jota on mahdotonta pitää optimistisena. Vaikka ajatus jumalattomien ja vääräuskoisten täydellisestä tuhoamisesta saakin nuo uskovat hekumoimaan tyytyväisenä ja hykertelemään innoissaan niitä verisiä fantasioitaan toisten kammottavista kärsimyksistä.

        Mikä on minusta erittäin rumaa, alhaista ja vastenmielistä.

      • MasennusJohtaaAteismiin
        ikäviätotuuksia kirjoitti:

        Kovin on meillä erillainen kirkko, opetetaan saarnoissakin että evoluutio on todiste luonon ihmeellisyydestä. Mutta onhan ihmisiä omaan veneeseen ja puhuinkin omasta lähipiiristä jonka tunnen, mutta saas nähä mihin meidän nuorten liberaalius johtaa vai johtaako muuhun kuin että kirkossa vihitään samaasukupuolta olevia. Mutta jännä jutgu kuitenkin tuo että mikä yhdistää masennuksen ateismiin, tai että onko ateismi heillä seuraus masennuksesta.

      • perimmäinen.syy
        ikäviätotuuksia kirjoitti:

        Minä aika lailla epäilen ettet sinä edes tunne yhtään ainoaa ateistia. Kaikki minun tuntemani uskovat ovat koko ajan vihaisia ja raivoissaan paheksumassa milloin mitäkin syntiä ja tapainturmelusta. Ei jälkeäkään mistään harmonisesta euforiasta, pelkkää raivoa ja synkeää vihaa kaiken aikaa. Eivät voi edes luontodokumenttia katsoa telkusta, kun siellä puhutaan saatanallisesta evoluutiosta, joka saa uskovan aina silmittömän raivon valtaan.

        Ja tulevaisuudelta uskovat odottavat vain Lopun ajan kauhuja, karmeaa tuhoa ja hävitystä. Jota on mahdotonta pitää optimistisena. Vaikka ajatus jumalattomien ja vääräuskoisten täydellisestä tuhoamisesta saakin nuo uskovat hekumoimaan tyytyväisenä ja hykertelemään innoissaan niitä verisiä fantasioitaan toisten kammottavista kärsimyksistä.

        Mikä on minusta erittäin rumaa, alhaista ja vastenmielistä.

        "Kaikki minun tuntemani uskovat ovat koko ajan vihaisia ja raivoissaan paheksumassa milloin mitäkin syntiä ja tapainturmelusta."

        Tämä johtuu vain siitä, että he ovat kaikki sukua sinulle.

      • ikäviätotuuksia
        perimmäinen.syy kirjoitti:

        "Kaikki minun tuntemani uskovat ovat koko ajan vihaisia ja raivoissaan paheksumassa milloin mitäkin syntiä ja tapainturmelusta."

        Tämä johtuu vain siitä, että he ovat kaikki sukua sinulle.

        Heko heko. Tuo olisi jo aika hyvä heitto, mutta sisarusteni aviopuolisoiden sukulaiset eivät tietenkään ole mitään verisukulaisia minulle ja juuri he ovat sitä kaikkein tiukkapipoisinta sakkia, joille suunnilleen kaikki inhimillinen toiminta on syntiä.

        Ei mikään ihme että ovat koko ajan niin vihaisia ja ahdistuneita, kun eivät mitään muuta teekään kuin miettivät mikä on syntiä ja mikä ei ole ja mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Säälittävän irvokasta elämää, tai elämän irvikuvaa.

    • täyttäelämää

      Uskovaisilla on jatkuva pelko päällä. Jumalan, helvetin, demonien jos jonkin pelko.
      Ateismi vapauttaa näistä harhoista ja ateisti osaa arvostaa enemmän tätä elämää mitä eletään.

      • hehhhh

        Telkusta tulisi David Attenborughin luonto-ohjelma... en voi katsoa, se on taas sitä saatanallista eksytystä, evoluutiota. Aurinko paistaa, ihmiset istuu terassilla iloisina olutlasit edessään... En voi mennä, syntiä ja moraalittomuutta. Jääkiekko-ottelu... Maallisuutta, ei sovi elävässä uskossa olevalle. Tanssit paikallisella lavalla... Riettautta, hyi, ei ole Jumalan mielen mukaista. Tuttu elää avoliitossa... Mikä moraaliton ihminen! Seksi on vain avioliittoon tarkoitettu. Meillä on jo viisi lasta, eiköhän se riittäisi, hyvänen aika, mitä ajattelen! ehkäisyhän on synti! Mitenkähän heikkona ihmisenä jaksan näiden kaikkien kiusausten keskellä? Olenkohan sittenkään elävässä uskossa, kun tällaisia tulee mieleen, kävin vielä helluntailaisten/jehovantodistajien/lestadiolaisten/mormonien tilaisuudessa, ovatkohan he sittenkin oikeassa, vakuuttavasti puhuivat, ei ei ei, eksytystä se varmaan oli, täytyi olla... pakkohan se on olla... Jos ei sittenkään, mistä minä tiedän! Jumala, anna merkki! ei tule... Joudunkohan kadotukseen, kun kuolen... Epäilyttää... Olen niin heikko uskossa... En tiedä... Pelottaa...

      • ikäviätotuuksia

        Tuo Attenborough, todella hurmaavan fiksu ja leppoisan lempeä herrasmies, saa jatkuvasti tukuttain vihapostia uskovilta. Saa vihapostia jossa hänet kirotaan alimpaan helvettiin ja ikuiseen kärsimykseen helvetin lieskoissa, koska kirottu saatananpalvoja ei koskaan puhu ohjelmissaan luojasta, vaan aina evoluutiosta.

        Saa jatkuvasti tukuttain tulikivenkatkuista vihapostia ja törkeää solvaamista noilta harmonisilta, euforisilta ja optimistisilta uskovilta, jotka näin hienosti todistavat millaista harmonista euforiaa heidän uskonsa todellakin maailmaan levittää.

        http://www.telegraph.co.uk/culture/tvandradio/4345830/Sir-David-Attenborough-I-get-hate-mail-telling-me-to-burn-in-hell-for-not-crediting-God.html

    • Marion_Cobretti

      Kun lapsi opetetaan uskomaan satuihin ja turvautumaan satumaailmaan pienestä pitäen, voi olla aika kova kolaus tajuta jonain päivänä kaiken aiemmin oppimansa olleen . . . satua. Jos tähän on vielä yhdistetty hurmoksellinen toiminta, aivojen kemiassa voi esiintyä ihan kirjaimellisesti vieroitusoireita, jotka vaikeuttavat uskonnosta luopumista. Kun tähän yhdistetään vielä monien uskontojen harjoittama syrjiminen tai karttaminen, joka kohdistuu sellaiseen, joka ei enää usko muiden tavalla, uskonnon jättävä voi olla oikeasti ongelmissa.

      "Religion is a Disease, Atheism is the Cure"

    • Eipä vaan ole usko minusta poistunut, vaikka olen syönyt seronil-valmistetta jo vuosi kausia. :)

      • Annostelukysymys.

        Minä taas juon valtavia määriä alkoholia ja pössyyttelenkin silloin tällöin. Pitäisi oikeastaan käydä lääkärissä, kun ateismi ei noilla minusta katoa mihinkään.

      • juhani1965
        he-ma kirjoitti:

        Annostelukysymys.

        Minä taas juon valtavia määriä alkoholia ja pössyyttelenkin silloin tällöin. Pitäisi oikeastaan käydä lääkärissä, kun ateismi ei noilla minusta katoa mihinkään.

        On kokeiltu eri annoksilla, tämän hetkinen "titrattu" sopivammaksi kun ajattelee sivuoireita ja hyötyjä.

      • harkitse.tarkkaan
        he-ma kirjoitti:

        Annostelukysymys.

        Minä taas juon valtavia määriä alkoholia ja pössyyttelenkin silloin tällöin. Pitäisi oikeastaan käydä lääkärissä, kun ateismi ei noilla minusta katoa mihinkään.

        "Minä taas juon valtavia määriä alkoholia ja pössyyttelenkin silloin tällöin. Pitäisi oikeastaan käydä lääkärissä, kun ateismi ei noilla minusta katoa mihinkään."

        Älä tee sitä. Voi käydä, että lääkärisi menettää uskonsa lääketieteeseen.

      • Oudoksuva

        Onneksi lääketiede ei vaadi toimiakseen uskoa. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      224
      2265
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1332
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      1006
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 76
      875
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      757
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      741
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe