Ruotsiinkin uusia ydinvoimaloita

28294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Joo jopa 10 uutta tulille :) lauriiiiiiii! :D
Hyvä meilläkin laskee sitten sähkönhinta, kun pakkasilla saadaan ytinvoimaa ruotsista, kun noi rupelit on hiljaa.

Äänestä
  • Että tulille, niinkö se reaktori toimii, tulilla kuumennettuna?
    Meillä on sähkö ollut jo jonkin aikaa puoli-ilmaista, ei kai kukaan oleta että sitä ihan ilmaiseksi alettaisiin jakaa. Sähkön kuluttajahinta ilman siirtohintoja on luokkaa kaksi- neljä senttiä kilowattitunnilta, siis onko se vielä siitäkin laskemassa?

    Äänestä

Luulenpa, että pahimman räkänaurun päästää itse ydinpaholainen - Ruotsi on ydinvoiman rimpuileva vanki! Tätä nej-ja-ne-jaa ydinvoimalle on jatkunut ~20 vuotta:

Ruotsi sulkee etuajassa kaksi ydinreaktoria (4.9.2015):
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsi-sulkee-etuajassa-kaksi-ydinreaktoria/nArYVm8E?ref=twitter:3807

"Lisäksi energianeuvotteluissa on muun muassa päästy yhteisymmärrykseen uudesta päivämäärästä, jolloin ydinvoimasta luovutaan kokonaan. " (31.5.2016)
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/05/31/ruotsi-luopumassa-energiayhtioita-piinaavasta-ydinvoimaverosta/20165866/170

Keskustelun avausotsiksossa virhe. Oikeasti uutinen kertoo, että

"Ruotsi sallii uusien ydinvoimaloiden rakentamisen vanhojen tilalle"
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsi-sallii-uusien-ydinvoimaloiden-rakentamisen-vanhojen-tilalle/5938118
(Innostuksissaan kirjoittaen tuollainen lapsus tulee helposti.)

Pitää toivoa, ettei Suomesta tule samanlainen ydinvoiman vanki kuin Ruotsista. Jokainen uusi ydinvoimala Suomeen on side potentiaalisesti maailman vaarallimpaan energiateknologiaan, joka myös voi vangita käyttäjänsä.

3Äänestä
  • Toiset osaa tehdä omiakin otsikoita eikä vaan linkittää jatkuvasti samaa ydinvastaista potaskaa. Ottaako patttiin?

    Äänestä

  • räkästä-naurua kirjoitti:

    Toiset osaa tehdä omiakin otsikoita eikä vaan linkittää jatkuvasti samaa ydinvastaista potaskaa. Ottaako patttiin?

    Näyttää ottavan sinua pattiin - sori, olin ehkä turhan pikkutarkka.
    Uusia reaktoreita sinne kuitenkin ehkä sitten tulee, tai sitten ei. Tai jotain. Tai ei.

    2Äänestä

  • räkästä-naurua kirjoitti:

    Toiset osaa tehdä omiakin otsikoita eikä vaan linkittää jatkuvasti samaa ydinvastaista potaskaa. Ottaako patttiin?

    Kannatat siis maailman vaarallisinta energiantuotantotapaa?Voi sua mikset vaan keksi miten se tehdään vaarattomaksi et taida osata arvasinko oikein?

    Äänestä

  • Ydinvoima on potentiaalisesti ylivoimaisesti maailman vaarallisin sähköntuotantomenetelmä. Sen käyttö perustuu pelkästään jättimäisten kansalaisille langetettujen riskien ottoon, minkä vuoksi siitä ei koskaan voikaan saada turvallista.

    1Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Ydinvoima on potentiaalisesti ylivoimaisesti maailman vaarallisin sähköntuotantomenetelmä. Sen käyttö perustuu pelkästään jättimäisten kansalaisille langetettujen riskien ottoon, minkä vuoksi siitä ei koskaan voikaan saada turvallista.

    Saattaa se potentiaalisesti ollakin, mutta reaalisesti ydinvoima on turvallisin. Sitä tukevat myös kaikki ernergiaan liittyvät tilastot ja kokemukset.

    Äänestä

  • potentiaaliutopia kirjoitti:

    Saattaa se potentiaalisesti ollakin, mutta reaalisesti ydinvoima on turvallisin. Sitä tukevat myös kaikki ernergiaan liittyvät tilastot ja kokemukset.

    Mahtaneeko tällaiset tapaukset olla huomioitu niissä turvallisuustilastoissa ja kokemuksissa: http://tinyurl.com/hhkmfmz

    Epäilen että ei ole.

    1Äänestä

  • Siinä nyt taisikin käydä niin, että räkästä naurua nauroikin uutistoimittaja! Uutinen kun ei ollut ihan selvä, mutta tähän olisi pitänyt tarttua kunnolla:

    "Sopimus sisältää tavoitteen, jonka mukaan Ruotsi olisi siirtynyt 100-prosenttisesti uusiutuviin energianlähteisiin, mutta siinä ei määritellä määräaikaa ydinvoiman käytön lopettamiselle."

    Asia selvisi minulle vasta nimimerkin @Ydinvoima viestistä http://keskustelu.suomi24.fi/t/14325665/ruotsiinkin-uusia-ydinvoimaloita#comment-85035994

    1Äänestä

Pari kommenttia ketjun viesteihin
- mielestäni fossiilisten poltto on maailman vaarallisin energiantuotantotapa. Joka vuosi miljoonat ihmiset sairastuvat ja kuolevat fossiilisten polttamisen aiheuttamiin saasteisiin.
- Ruotsi poisti ydinvoimaveron ja sallii korvaavien ydinreaktoreiden rakentamisen. Reaktoreita ei rakenna Ruotsin valtio, vaan yksityiset yritykset, kuten Fortum. Saapa nähdä, montako korvaavaa ydinreaktoria Ruotsiin aikanaan tulee.

Äänestä
  • Ei Ruotsissakaan ole ottaa mitään luotettavasti toimivaa ydonvoiman tilalle siinä määrin että se korvaisi ydinvoimaa edes osittain. Uutta vesivoimaa ei sielläkään voi enään rakentaa koska sikäläiset piipertäjät vastustavat sitäkin, eikä niin suurta määrää voi edes teoriassa rakentaa.

    Äänestä

Ruotsin YDIN- veron muutoksesta 10.06.2016

Niin .. Ruotsin ydinvoimalat muuttuivat kannattamattomiksi.
Valtio päätti poistaa hätäratkaisunaan siksi sen veron.

Suomeen piti saada 2,5 miljardilla reaktori 2009. Nyt Englannissa Hanfordin reaktorin hinta on 30 miljardia JO 2016. Eli 12- kertaa kalliimpi 7 vuodessa...

Luuleeko SUPO ihan TOSISSAAN, että ydinvoiman kannattavuus riippuu olemattomasta verosta?

OL-4 hankkeen TVO tyrmäsi kannattamattomana vuosi sitten. Eiköhän TVO kaltainen yhtiö TIEDÄ miksei ydinvoima vaan kannata. ËI edes Suomessa, jossa ydinvoimaa EI edes ole liikevaihdostaan koskaan verotettu!

1Äänestä

Joo Ruotsi tehnyt päätöksensä romuttaa JO 4 reaktoria.

Ja seuraa Saksan vanavedessä. Ja miksei seuraisikaan. KUN jopa ydinkiimainen TVO luopui JO luvatusta OL-4 hankkeesta kannattamattomana!..

Nyt kun Areva menee konkurssiin loppuu myös ylihintaisen uraanin tuotannot KOKo Euroopasta.

1Äänestä

Eikös Hanford ole Amerikassa ja oli maailman ensimmäinen suuren mittakaavan reaktorikompleksi jossa valmistettiin plutoniumia ydinasekäyttöön toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.
Sillä taitaa olla aika vähän tekemistä Ruotsin uutisten kanssa.
Erikoinen yhteensattuma ettei kukaan näistä muunneltua totuutta ja/tai suoranaisia valheita kirjoittavista henkilöistä osaa englantia...

Äänestä

Niin Kiina siis rakentaa Englantiin sikakalliin 30 000 000 000 maksavan reaktorin romun! Ei vaan taida edetä sen paremmin kuin Turkkiin Venäjän rakentamat 4 reaktoriannekaan?..))

Äänestä

No jaa, pelkkä veron poisto tuskin riittää siihen, että Ruotsissa rakennetaan korvaavaa ydinvoimaa. Uusi ydinvoima on noin 3-4 kertaa kalliimpaa kuin olemassa oleva ydinvoima, eikä sekään tunnu olevan kannattavaa. Uusien ydinvoimaloiden sijasta tulemme näkemään ehkä voimaloiden ennenaikaisia alasajoja.

1Äänestä
  • Riittää siihen että Ruotsi voi tehdä tarvittavat modernisoinnit ja jatkaa laitosten käyttöikää parhaimmillaan parikymmentä vuotta. Uusia laitoksia voidaan harkita myöhemmin.

    Äänestä

Uutisessa ei kerrota, että uusia ydinvoimaloita rakennettaisiin vanhojen tilalle. Se on kyllä mahdollista. Epäilen, että uuden voimalan rakentajaa ei Ruotsista löydy. Poliittisena kiemurana voi olla se, että ydinvoimatoimijat Ruotsissa pääsivät sopimuksella eroon ydinvoiman polttoaineverosta.

1Äänestä

  • Ruotsalaisten tavoite: ydinvoimasta luovutaan 2010 mennessä.

    Äänestä

  • Spekuloiva viesti toisista keskustelijoista, tarkoituksena vähentää uusien ydinvoiman kannattajien kirjoittelua ydinvoimapalstalla.

    Äänestä

No joo, Ruotsi teki fiksusti, kun se poisti saattohoidossa olevan ydinvoiman extraveron. Ja eräänlainen kompromissi oli antaa lupa korvaavan ydinvoiman rakentamiseen (vaikka kukaan tuskin sitä rakentaa), koska silloin oppositiota ja vihrepiipertäjiä ei enää syyttää ydinvoiman alasajosta.

1Äänestä
  • On se ihan mahdollista, että Ruotsiin vielä tulee uusia ydinvoimaloita, sen verran holtitonta siellä on energiapolitiikka.

    Ruotsia voidaan kuitenkin pitää esimerkkinä siitä, miten vaikeaa ydinvoimasta on luopua - ja selvä asiahan se on, että on vääritty väärää teknogiaa /1/ energiantuotantoon, kun siitä tekisi mieli luopua, mutta ei vain ole voimaa siihen.

    Ydinvoima vangitsee valtion energiapolitiikkaa samalaa tavoin kuin tupakka ihmisiä.


    /1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/14093995/vaaraa-teknologiaa

    1Äänestä

Todellisuudessa Ruotsi EI edes harkitse ydinvoimaa enää! Tuolla luodaan "täky" jolla saataisiin ydinyhtiöt jatkamaan 4 rektorinsa sovittua alasajoa. Olkiluodossa on Jo myös sama tilanne.!!!

Laitoksien sisällä ydinorjat menee nyt NASA avaruusasuissaan ja kypärissään säteilytilit PUNAISINA JO! Työväki karkaa työmaalta, kunnanjohtahat kaikkoavat.

Koska elokuussa alkava TVO:n yhtiön kriisipalaverit lupaavat ja tuovat jatkossa aina vaan lisää lunta tupaan! Ruotsissa JA Suomessa nämä 10v< yli-ikäiset reaktorit ovat myrkyttyneet HENGENVAARALLISIKSI! JA NYT ON PAKKO SAADA NE PIKAPIKAA ALAS! Siksi hallinto antaa nyt alasajon kiihdytyksiin "verohelpotuksia!"

2Äänestä

Ruotsi yrittää putsata ydinvoiman pois pöydältä ennen vaaleja
https://summa.talentum.fi/article/tt/paivan-lehti/2016-09-22/ruotsi-yrittaa-putsata-ydinvoiman-pois-poydalta-ennen-vaaleja/328791

”Puolet ruotsalaisista vihaavat ydinvoimaa, puolet rakastavat sitä”

"Ruotsin päättäjät haluavat saada valmiiksi maan energialinjaukset ennen vuoden 2018 parlamenttivaaleja. Erityisesti ydinvoimalat ovat niin herkkä aihe Ruotsissa, että teema halutaan pois pöydältä ennen vaaleja."
- Ruotsi ei kiellä ydinvoimaa mutta tavoittelee 100 prosentin uusiutuvaa sähköä vuoteen 2040 mennessä.
– Ruotsissa saa rakentaa uuden ydinvoimalan vanhenevan tilalle


Ruotsi edes yrittää päästä eroon valitsemastaan väärästä teknologiasta, toisin kuin Suomi, joka menee ydinvoiman vuoksi vaikka karhun syliin!

Aiheesta aiemmin täällä mm.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/8247500/ruotsi-sulkee-ydinvoimalat (2009)

1Äänestä

TVO Mokka ja poika totesi, ettei OL-4 hankkeessa ole

MITÄÄN kannattavuutta. Ja kylmästi peruivat saadun luvan!

Näin kävi MYÖS Lo-3 hankkeelle. Fortum ei enää edes kysy sellaista. Koska ydinvoimasta EI ole

kilpailijaksi tuulivoimaa, Aurinkoa, saati edes ST1 vastaan! TVO jarruttaa nyt MYÖS kannattamattoman OL-3 mokansa starttiaikaa kaikilla tasoillaan!

Miksi HITOSSA

ydinala eI ymmärrä edes OMIAAN!??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


räkästä-naurua kirjoitti:

Kylmä suihku ydinvoiman vastustajille. Mites nyt suu pannaan?
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsi-sallii-uusien-ydinvoimaloiden-rakentamisen-vanhojen-tilalle/5938118

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu