Anna minun olla nainen palstalla on hyvä keskustelu miten nainen voi osoittaa alanaisuittaan. Blogisti antaa kyllä aika kevyen ohjeen. Hän valmistaa miehelleen paljon illalla ruokaa ja pesee heti miehen pyykit. Nainen kunnioittaa näin miestä.
Veisin asian pitemmälle. Raamatun mukaan nainen sanoo miestä herraksi. Miestekee lopulliset päätökset.
Veisin asian pitemmälle. Raamatun mukaan nainen sanoo miestä herraksi. Miestekee lopulliset päätökset.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kunkin asian hoitaa se, joka paremmin osaa tai ehtii. Käytännöllistä, tehokasta ja järkevää - pysyy rauha maassa ja hyvä tahto ihmisten kesken. Naisella tulee olla omat aivot ja kykyä itsenäiseen ajatteluun sekä päätöksentekoon, ettei tarvitse koko ajan olla holhoamassa. Olen jo sinkkuajoilta tottunut pesemään / silittämään / viikkaamaan itse pyykkini. Parempi vaan, ettei nainen tule siihen sähläämään. Sama juttu ruuanlaiton kanssa; tarkkuutta ja taitoa vaativaa puuhaa, jonka mieluummin hoidan itse useimpien ruokalajien osalta.
Heh heh, millä vuosituhannella ihmiset oikein elävät. Ihmisuhteet ovat kahden kauppa, ei niissä ulkopuolisten neuvoja tarvita. Molemminpuolisen kunnioituksen pitäisi olla rakastavassa suhteessa itsestäänselvyys. Järkevät ihmiset tietävät, että kunnioitusta ei voi vaatia, se pitää ansaita.
Mitä kunnioituksella on ruuan laiton tai kotitöiden kanssa tekemistä. Se tekee, joka osaa tai ehtii. Nykyajan korkeasti koulutetuilla naisilla on monenlaisia töitä. Yksi voi tehdä vuorotyötä, toisella voi olla 150 työmatkapäivää vuodessa. Eivät he päivystä ovella odottamassa miestään. Tervetuloa nykyaikaan.
(Joku) mies kun tulee ovelle, niin jo saattaa tulla "pilkettä silmäkulmaan". Yleensä olen kyllä sahauttanut käyttämäni pilkkeet ammattilaisella. Edellinen miesystävä kun sai aikaiseksi vain pilkkoa palasiksi pöllin, jonka päällä puita pilkotaan. Eikä tajunnut edes kantaa halkoja sisään tupaan. Kaupunkilainen.
Miten joku voi kunnioittaa miestä joka uskoo satuolentoon, eli Jumalaan?
Itse ostaisin bikinit sellaiselle miehelle ja pistäisin sen vaihtoon.
Nainen miehen alamainen, tarkoittaa sitä, että nainen "heikompana astiana" kaanaan kielellä on miehen silmäterä, josta hän vastaa siis mies itse Jumalalle kuinka naistaan kohtelee. Hyvin yksinkertaista! On ihanaa olla nainen!
Ja sinä olet vanhana naisena ja alamaisena onnellinen pesukoneesi kanssa? Hyvä sinulle, elät kykyjesi rajoilla! Oletko ikinä ajatellut jälkikasvuasi?
Jos tyttäresi haluaa nähdä muutakin kuin liesituulettimen? Hän haluaa opiskella, osata kieliä, käyttää älykkyyttään ja voimiaan itsensä, lastensa ja toisten ihmisten hyödyksi?
Sinä torppaat lastenlastesikin tulevaisuuden. Joku mies sanoo heille, että muija nyt ulos, sinä muka "silmäterä" pidät turpasi kiinni ja teet sapuskaa tai silmäteräsi sumenee. That`s it!
ok! Hienoa, että tartuit asiaan. sitten asiaa, minun lapseni ovat erittäin hyvin koulutettuja ja omillaan, sekä vakituisissa työssä. Eipä oo tarvinnut juurikaan ohjailla, mutta olen sata varma, että meidän jokainen oma elämä on se malli, siis kotoa opittu malli joka kantaa. Niin hyvässä kuin pahassa. Mieti omaa saamaasi mallia, enkö osunut naulan kantaan? Ja mitä pesukoneeseen tulee, on se tosi hyvä apu ja jälkikasvu on parasta mitä olen elämältä saanut. Varsinkin lastenlapseni ovat nro 1.
Mielestäni jotenkin olet ymmärtänyt väärin miehen osan. Minun mieheni ei koskaan käyttäytyisi kuten oletat viimeissä kommenteissa. Ruokaa tekee meillä kuka ehtii, siivon useimmiten itse, koska koen, että sen osaan paremmin. Mies tekee ja harrastaa kuten minäkin ja me annetaan tilaa ja aikaa toisillimme vapaasti. Tavataan yhdessä ja erikseen omia ystäviä. Se miten käytämme aikaa on omalla vastuulla ja suurimmaksi osaksi elämä hymyilee, nyt! Se mitä itselläni on ollut lapsuus onkin sitten toinen juttu.....mutta onneksi elämä kantaa ja aina voi muuttua kun haluaa. Moni asia onkin tahdosta kiinni!!
Jumalan luomassa avioliitossa ei kumpikaan ole alamainen!
Mistä keskiajalta näitä aloituksia tulee.
Jumala vihaa alistamista kaikissa suhteissa.
Mistä tietää, onko oma avioliitto Jumalan luoma vai ei?
Tässä hieno biisi siitä, millaista on olla miehen silmäterä:
https://www.youtube.com/watch?v=OMOGaugKpzs
Every breath you take and every move you make
Every bond you break, every step you take, I'll be watching you
Every single day and every word you say
Every game you play, every night you stay, I'll be watching you
Oh, can't you see you belong to me
How my poor heart aches with every step you take
Every move you make, every vow you break
Every smile you fake, every claim you stake, I'll be watching you
Since you've gone I've been lost without a trace
I dream at night, I can only see your face
I look around but it's you I can't replace
I feel so cold and I long for your embrace
I keep crying, "Baby, baby, please"
Oh, can't you see you belong to me
How my poor heart aches with every step you take
Every move you make and every vow you break
Every smile you fake, every claim you stake, I'll be watching you
Every move you make, every step you take, I'll be watching you
I'll be watching you
Every breath you take and every move you make
Every bond you break, every step you take (I'll be watching you)
Every single day and every word you say
Every game you play, every night you stay (I'll be watching you)
Every move you make, every vow you break
Every smile you fake, every claim you stake (I'll be watching you)
Every single day and every word you say
Every game you play, every night you stay (I'll be watching you)
Every breath you take and every move you make
Every bond you break, every step you take (I'll be watching you)
Every single day and every word you say
Every game you play, every night you stay (I'll be watching you)
Every move you make, every vow you break
Every smile you fake, every claim you stake (I'll be watching you)
Every single day and every word you say
Every game you play, every night you stay (I'll be watching you)
Read more: The Police - Every Breath You Take Lyrics | MetroLyrics
"Mustasukkaisuus kertoo pinnan alla vellovasta epävarmuudesta ja haavoittuvuudesta. Tunteen työstäminen voi tuoda elämälle uuden alun."
http://www.valomerkki.fi/aiheet/elama/mustasukkainen-pelkaa-hylkaamista
Näin se on, Jumalan tahto on, että naiset vetäytyvät työelämästä hoitamaan keittiötä ja lapsia. Naiset hössötyksineen saavat paljon pahaa aikaan, kun sotkeutuvat semmoiseen, mikä ei heille kuulu. Äänioikeus on myös naisilta poistettava, ei ole heidän asiansa tehdä päätöksiä. Valitettavasti tämä maailma taitaa vain mennä pahempaan suuntaan.
1.Moos.3
13. Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
14. Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
15. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
16. Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
1.Piet.3
1. Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
2. kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
3. Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
4. vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
5. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
6. niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
7. Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.
Miksi Jumala antaa ihmisille vapaan tahdon, jos hän ei halua että käytämme sitä, vaan tyrkyttää meille omaa tahtoaan?
Koska se on mustasukkainen kosminen kusipää. Kunnia Saatanalle!
Tarkennetaan sen verran, että kyllä nainen voi olla työelämässä, kunhan ei laiminlyö kotiaan ja lapsiaan, se on hänen tärkein tehtävänsä. Jos naisella on lapsia, silloin hänen paikkansa on kotona ja lapseton avioliitossa elävä nainenkin voi hyvin olla kotona.
1.Tim.5
9. Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo,
10. josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut.
11. Mutta nuoret lesket hylkää; sillä kun he himokkaiksi käyden vieraantuvat Kristuksesta, tahtovat he mennä naimisiin,
12. ja ovat tuomion alaisia, koska ovat ensimmäisen uskonsa hyljänneet.
13. He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin, eikä ainoastaan laiskoiksi, vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.
14. Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
15. Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa.
Tiitus 2.
3. niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
En minä tarkennusta pyytänyt vaan vastausta kysymykseen:
Miksi Jumala antaa ihmisille vapaan tahdon, jos hän ei halua että käytämme sitä, vaan tyrkyttää meille omaa tahtoaan?