Puolan ulkoministeri ei jarruttele luetellessaan syitä sille, miksi Euroopan pitää varautua uhitteluun Venäjän suunnalta.
Ulkoministeri Witold Waszczykowskin mukaan Venäjän kasvavat sotilasmenot, sotaisa ulkopolitiikka ja erityisesti Itä-Ukrainan sota osoittavat, että Venäjä haluaa haastaa Euroopan nykyisen turvallisuuspolitiikan.
”Venäjä, arvaamaton ydinsupervalta, horjuttaa koko Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria”, Waszczykowski kertoo HS:lle sähköpostitse antamassaan haastattelussa.
Puolan epäluulo Venäjän suhteen selittyy katsomalla karttaa. Sen rajanaapuri Ukraina käy sotaa Venäjän kanssa, koillisrajalla on Venäjälle kuuluva Kaliningrad sotilastukikohtineen ja pohjoisessa rajana on sotilaallisesti yhä rauhattomampi Itämeri.
Waszczykowski ei ota suoraan kantaa siihen, heikentäisikö vai parantaisiko Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon Itämeren turvallisuustilannetta. Hän tyytyy toteamaan, että ”enemmän Natoa tarkoittaa enemmän turvallisuutta” myös liittouman lähialueilla.
Ulkoministeri muistuttaa kuitenkin Naton päätehtävän olevan nimenomaan jäsentensä turvaaminen.
”Liittouma tekee selvän eron jäsentensä ja jopa kaikkein sitoutuneimpien kumppanien välillä, erityisesti kun kyse on turvatakuista.”
Waszczykowski sanoo Puolan jakavan Suomen ja Ruotsin kanssa hyvin samankaltaisen näkemyksen Itämeren nykyisestä turvallisuustilanteesta. Tavoitteena on entistä tiiviimpi yhteistyö.
”Yhdessä voimme vastata paremmin Venäjän aiheuttamiin haasteisiin, jotka kohdistuvat Euroopan intresseihin Itämeren alueella.”
HS kertoi aiemmin tällä viikolla, että Nato-maat pohtivat Suomen ja Ruotsin avustamista mahdollisessa Itämeren kriisitilanteessa.
Waszczykowski nousi ulkoministeriksi viime vuoden lopussa, kun Puolan vaalit voitti kansallismielinen konservatiivipuolue Laki ja oikeus (PiS). Hallitus ajautui lähes saman tien napit vastakkain EU-komission kanssa, sillä sen tekemien uudistusten pelätään vaarantavan Puolan demokratiaa ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta.
Waszczykowski sai itse Euroopan laajuista huomiota, kun hän sanoi alkuvuodesta saksalaisen Bild-lehden haastattelussa muun muassa pyöräilyn ja kasvissyönnin olevan jotain, jota Puolasta pitäisi kitkeä pois.
Kansallismielisen hallituksen ulkopolitikkaa leimaa syvä epäluulo molempia suuria naapureita kohtaan. Yhdysvallat koetaan luontevammaksi kumppaniksi kuin länsinaapuri Saksa.
Välit Saksaan ovat kuitenkin pysyneet toimivina. Venäjä-suhde on vaikeampi. Venäjä on uhkaillut Puolaa Naton ohjuskilven vuoksi, jonka yksi maatukikohdista sijoitetaan Puolaan. Venäjä pitää ohjuskilpeä uhkana itseään vastaan, minkä Nato kiistää.
Huhtikuussa jännitteet nousivat äärimmilleen, kun venäläinen Suhoi 24 -rynnäkkökone uhitteli lentämällä vain kymmenen metriä amerikkalaisen sota-aluksen yläpuolella. Alus on osa Venäjän vastustamaa Naton ohjuspuolustusta, ja se oli Itämerellä Puolan kanssa tehtyjen sotaharjoitusten vuoksi.
Jännitteitä Puolan ympäristössä lisää parhaillaan Naton seuraava huippukokous, joka järjestetään pääkaupungissa Varsovassa heinäkuun 8. ja 9. päivänä. Puola on vaatinut Natolta lisää pysyviä joukkoja länsiliittouman itärajoille, mikä on yksi kokouksen teemoista.
Ulkoministeri Waszczykowskin mukaan Naton edellisessä huippukokouksessa Walesissa vuonna 2014 otettiin vasta ensimmäisiä askeleita valmistautumisessa ”uuteen normaalitilaan”, minkä Ukrainan sota synnytti Eurooppaan.
Walesissa Nato päätti niin sanotuista keihäänkärkijoukoista, jotka ovat toimintavalmiita jopa parissa vuorokaudessa.
Nyt Venäjän uhka on ulkoministerin mukaan aiempaa moninaisempi, minkä vuoksi myös Nato pitää miettiä entistä kattavampaa pelotetta ja puolustusmahdollisuuksia.
”Meidän ei pidä odottaa siihen saakka, että Venäjä päättää jälleen haastaa Euroopan järjestelmän, kuten se teki Georgiassa ja Ukrainassa.”
hs

Vastaukset 4
Vanhimmat
r..än vinkujat paniikissa kun Puolasta tykitetään faktaa ja itä vinkujat jää jalkoihin valheineen.
Miksi puolalaiset on niin heikko ja köyhä kansa?
miksi r...ä on niin heikko ja köyhä kansa?
"Miksi puolalaiset on niin heikko ja köyhä kansa?"
Kiitos Venäjän (Neuvostoliittona) joka otti kaikki rikkaudet ja mahdollisuudet pärjätä hyvin kommunismin kautta.
Mutta heikkoja he eivät ole olleet, vain valitettavasti väärässä paikkaa kartalla :)