Onko Li Andersson tehnyt oikeita töitä?

Siinäpä kysymys, jota joku pohti ja johon en osaa vastata. Itse olen pyrkinyt välttelemään kaikenlaista toimintaa, joka edes kaukaisesti voisi viitata työntekoon.
Eipähän ainakaan kukaan pääse sanomaan, että olisin tehnyt vääriä töitä.
13194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jokuhan täällä oli tietävinään, että Andersson olisi ollut opiskeluaikoinaan kesätöissä Muumimaassa.

Äänestä
  • Itse en olisi tuollaiseenkaan työhön uskaltanut ryhtyä. Joku olisi kuitenkin sanonut sen olevan väärää työtä. Kun en tee mitään työtä, eipä pääse minulle kukaan naljailemaan oikeista ja vääristä töistä. Sitäpaitsi laulussakin sanotaan, että jos menee töihin, siellä voi tulla lakko. Autolla ajaminen myös kyseisen laulun mukaan on riskaabelia puuhaa, siitä voi tulla sakko. Siksi minulla ei ole autoakaan, joten töissä kulkeminen täällä pitkien etäisyyksien Kainuussa olisi hankalaa. Etenkin, kun ei ole ajokorttiakaan. Kulkekoon ne töissä, joilla on autot ja kortit. Ja työpaikka Talvivaarassa.

    Äänestä

  • Otin kopsun Li:n, vai Lii:n, kumpihan on oikein. Itse luulisin " Li:n" ?.
    Niin otin sivultaan sanomisensa. Itsensä sanomisensa laitoin eetteriin.
    Hän painotti sitä, oikein urotekona, että on työläinen.
    Oliko sitten viikon vai kaksi, se ei selvinnyt, varmaan sitä luokkaa.
    Että sellainen työväenpuolue, vai onko sitä enään edes puheissa.
    Taitaa pääkaupungin laiskat jupit olla mielessä enemmän.

    Äänestä

  • Minä.se.olin kirjoitti:

    Otin kopsun Li:n, vai Lii:n, kumpihan on oikein. Itse luulisin " Li:n" ?.
    Niin otin sivultaan sanomisensa. Itsensä sanomisensa laitoin eetteriin.
    Hän painotti sitä, oikein urotekona, että on työläinen.
    Oliko sitten viikon vai kaksi, se ei selvinnyt, varmaan sitä luokkaa.
    Että sellainen työväenpuolue, vai onko sitä enään edes puheissa.
    Taitaa pääkaupungin laiskat jupit olla mielessä enemmän.

    Ooks sä taas menny haisteleen jotain eettereitäkin? Ihmetyyppi sä oot kyllä majuriks.

    Äänestä

  • Elämä ja ura

    "Andersson valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 2010 Åbo Akademista.(!) Hän on opiskellut pääaineenaan kansainvälistä oikeutta erikoistuen kansainväliseen ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisuuteen. (!)

    Sivuaineena Andersson on opiskellut venäjän kieltä ja kulttuuria. Hän on työskennellyt muun muassa Finlands Svenska Skolungdomsförbund (!)-opiskelijajärjestön pääsihteerinä, Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten piirisihteerin sijaisena ja Civil Rights Defenders -ihmisoikeusjärjestön harjoittelijana.

    Andersson on ollut puheenjohtaja Åbo Gröna Vänster(!) -yhdistyksessä, joka on punavihreä(!) opiskelijayhdistys Åbo Akademissa opiskeleville ja vasemmistoliiton alla toimiva ruotsinkielinen paikallisosasto Turussa."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Li_Andersson

    .

    Äänestä

  • tuhoajan_ura kirjoitti:

    Elämä ja ura

    Fakemajor puolestaan ei edes suomen kieltä ole oppinut. Liekö opiskellutkaan, vai onko oppimis- ja omaksumiskyky ollut heikohko?

    Paula Lahtomäkikin osaa venäjää, mutta on muuten kyllä ihan /seestä. Nykyisin hän on palkkiovirassa "Sipilän jalkojen pesijänä". Onkohan se oikeaa työtä? Palkka ainakin on ihan kohtuullinen. Vaikka olisihan Lehtomäki saanut sopeutumiseläkkeenkin, kun putosi eduskunnasta. Eikö hän olisi ollut oikeutettu nimenomaan sopeutumiseläkkeeseen? Ennen 2011 kansanedustajana ja paskalain ajajana toimineena? Nämä uudemmat kansanedustajathan ovat oikeutettuja "vain" sopeutumisrahaan, kun tippuvat eduskunnasta.
    Onko Petri Neittaanmäki edelleen nuorin sopeutumseläkeläinen?

    Äänestä

  • neljäsvaltiosihteeri kirjoitti:

    Lahtomäkikin sopeutumseläkeläinen

    Puniikki neuvoo muita. 2019 Rinne ja muut punikit kaadetaan somessa

    Äänestä

Li on ollut kaksi viikkoa "työläisenä" Muumilaaksossa ja puhuu suureen ääneen kovista kokemuksistaan.
"Mikään ei tee niin suuria "asiantuntijoita", kuin täydellinen tietämättömyys"

Äänestä
  • "Mikään ei tee niin suuria "asiantuntijoita", kuin täydellinen tietämättömyys"

    Äänestä

Ei ole tehnyt töitä eikä saanut opintojaan loppuun Li-tyttönen.

Äänestä

Ei ole tullut mieleesi kysyä samaa vaikkapa Kanki-Kaikkosesta, Vanhas-Matista, Benkusta, Ikestä....

Äänestä

Meillä vasemmistossa pääasia on töiden välttely.

Äänestä

Samanlainen räksyttäjä kuin Arhinmäki.. kukaan ammatistaan ylpeä duunari ei äänestä vasemmistoa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Khihihihihhihihiiii kirjoitti:

Siinäpä kysymys, jota joku pohti ja johon en osaa vastata. Itse olen pyrkinyt välttelemään kaikenlaista toimintaa, joka edes kaukaisesti voisi viitata työntekoon.
Eipähän ainakaan kukaan pääse sanomaan, että olisin tehnyt vääriä töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu