Autoliike Hattula

Koiviston automyymälä jossa ei saa koe ajaa myytävänä olevia autoja.
7292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koeajoon vaaditaan ajokortti ja kirjoitustaito.

Äänestä
  • Mihin siinä kirjoitustaitoa tarvitaan?

    Äänestä

  • Käyttölupalappuun.

    Äänestä

Ajokortiton ja lukihäiriöinen ei voi lähteä liikenteen sekaan edes äipän mopolla, sillä sellainen toistaitoinen henkilö on vain vaaraksi muille tiellä olijoille.
Eli takaisin vaan sinne Esson takapöytään kepua vetämään kiduksiin.

Äänestä

Täysi huijarifirma kaiken kaikkiaan, ei voi muuta sanoa! Tekivät eräästä autosta viime viikolla sähköpostitse mukavan suoran kaupan tarjouksen 1500 eurolla. Auto oli vielä siinä vaiheessa katsastamaton, ja viimeiseen pakolliseen katsastuspäivään oli aikaa noin kaksi(2) kuukautta. Tarjoukselle ei ollut asetettu minkäänlaista aikarajaa, eikä siinä mainittu sanallakaan katsastuksesta. Kun sitten kahden(2) vuorokauden kuluttua ilmoitin sähköpostilla hyväksyväni k.o. tarjouksen, ja tulevani ensi tilassa noutamaan auton, alkoi "venkoilu". Liikkeestä tuli taas sähköpostia, siinä ilmoitettiin kylmän viileästi auton olevan nyt katsastettu, ja hinta eri. Avasin kyseisen Nettiauton sivun, ja siellähän olikin sama auto edelleen myynnissä, mutta nyt hinta oi pompannut vuorokauden aikana 2430 euroon. Tässä 1500 euron hintaluokassa hinnan korotus on erittäin suuri. Ilmoitin sitten ihan asiallisesti, että tarjoushan on käytännössä autoliikettä sitova, ja suostun ilman muuta maksamaan sen alkuperäisen hinnan päälle ne laissa säädetyt, 50-60 euron katsastusmaksut, kaikkine OBD-ja päästömittauksineen. Tämän jälkeen auto "katosi" yht´äkkiä Nettiauton sivulta, eikä Koiviston Autotalosta ole otettu sähköpostitse, eikä muullakaan tavalla mitään yhteyttä. EN SUOSITTELE KENELEKÄÄN AUTON OSTAJALLE KOIVISTON AUTOTALOSSA ASIOIMISTA HATTULASSA, KAIKEN KOKEMANI PASKAN JÄLKEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Pitäköön tunkkinsa ja autonsa !
    Pari tuntia meni rassatessa leimakuntoon ja vähän varaosiakin meni ja ainakin tunti katsastusreissuun, joten ei siitä millään selviä alle 500 euron.

    Äänestä

  • Onhan se Avensis vielä myytävänä.
    http://www.nettiauto.com/toyota/avensis/8404496#yritys=miikkakoivisto

    Miksi sinun oli noin vaikea tajuta, että ennen katsastusta annettu hintatarjous ei päde katsastuksen jälkeen? Ei missään autoliikkeessä. Hyvin usein autoliikkeet tarjoavat katsastus ajankohtainen autoja ihan pilkkahinnalla ja tyhmimmänkin pitää ymmärtää, että yli vuosi ajoaikaa auton hinta ja myytävyys on ihan eri luokkaa.
    Nukuit siis tunnilla, auttamattomasti myöhästyit ja näin joku toinen saa ostaa edelleenkin edullisen Avensiksen, juuri katsastettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harjapelti kirjoitti:

Koiviston automyymälä jossa ei saa koe ajaa myytävänä olevia autoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu