Ja niin kävi JO aikoja sitten, ilmeisesti JO enne vuotta nolla jKr. Että Jumala kumpp. JO siellä sortui, alistui aikaansaamaan kaiken kauhean, PAHAN ja vaarallisen. Sieltä asti on esim. alle 2-vuotiaiden poikalasten teurastamiset, no EI vissiin niistä ajoista ASTI ole hoitaneet, korjanneet asioita, aikaansaannoksiaan. Vaan kaikki muut ihmiset, olennot saivat sieltä asti kovan luokan löylytyksen, selkäsaunan, kaikki muut olemme viimeist. niistä ajoista alkaen joutuneet maksamaan, kärsimään Herrojen ITSENSÄ maksamattomia, hoitamattomia aikaansaannoksia.
Kaikki Raamatussakin mainitut, lausutut asiat (Saatana, Paholais-olennot/halut/aikeet, Hirviö-666-PETO...jne. jne....) ovat alkaneet jo viimeistään viim. yli 10 vuoden ajan kaatua, osua Herroihin ITSEENSÄ, aikeinensa, aikaansaannoksineen. Myös täällä nyky-valistuneessa aikakaudessa, nyky-sivistyksen aikoina Herrat luulivat voivansa tulla tänne koko tämänkin puolen maailman huoraamisellaan leimaamaan. Että me ihmiset/henkimaailman olennot olisimme jotain enemmänkin huoria, huorattavia, vaikka Herrat ITSE ton kaiken huoraamisensakin tulivat koko maailmaan kaatamaan (yli 5 viim. vuotta erityisesti) ja meidät muut siihen alati kaiken aikaa YRITTÄÄ leimaamaan. Suuri Portto, sorry vaan, kuuluu nyt kyllä itse Jumalalle, koska Hän on sitä eniten Valtiaista (emme me ihmiset tai muut) täällä kaikin keinoin, voimalla volyymillä YRITTÄNYT ja onnistunutkin siinä kaadossa ja leimaamisessa muita kohtaan.
Kaikki ne Raamatussakin mainitut, lausutut PAHAT kuuluu, KOSKEE vaan Jumalaa, Jeesusta (se Iso, Paha, Väärä Herra) ja niitä muita Jeesus-ehdokkaita. He kaikki ovat täällä täysin mitätöineet Kristinuskon-lait, lähimmäisen lait. JO vuosia sitten (n. v. 2012) Jumala Jeesuksineen tuli YRITTÄMÄÄN täysin mitätöimään kristinuskoa. Onkin ennustettu islamilaisessa profetiassa, että Jeesus tulee kyllä toisen kerran maan päälle, mutta aivan toisessa tarkoituksessa= murskatakseen ristin ja alkamaan käännyttämään islamin uskoon. Tiedä Häntä, mutta avatkaa JO ne silmänne, aistikaa OIKEIN, mitä kepuli-konsteja, kekkuja, petkustusta Herrat taas alkavat suunitella, haluta! Kyllä Risti on JO häväisty ja paskaks murskattu Heidän Itsensä taholta, käsistä. Sääli ja surku, koska on myös olemassa meillä jokaisella omat ristinkantomme, ristinmerkit, ristit ja joillakin toisilla JOPA omat krusifiksaamisensa, johon heidät asetettiin.
Jumala Jeesuksineen ITSE ilmestyskirj.kaikki PAHAT
KummatJÄÄHeVaiMeMuut
0
57
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1874107Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3973027Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12269Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k612209Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll171897No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....111875Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1671411- 931283
Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel21276Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu981166