Eilen oli uutisissa juttua, jossa kerrottiin suomalaisista jotka tutkivat kunniaväkivalktaa Suomessa. Sanoivat että viranomaiset eivät osaa sitä tunnistaa ja siihen puuttua.
Tänään yksi tutkijoista oli YLE Radion Ykkösaamussa klo 8.15.-9.00 lähetyksessä haastateltavana tutkimuksesta. Muutama asia pisti korvaan ja ihmetytti.
Kun toimittaj kysyi, havaittiinko tutkimuksessa eroavaisuuksia eri taustaisten ihmnisten kunniaväkivallan muodoissa ja suhtautumisessa siihen, rtutkijanainen sanoi että ei tausta vaikuta kunniaväkivalllan muotoihin, ei voida sanoa että tietystä maasta tuleet mamut syyllistyisivät tietynlaiseen kunniaväkivaltaa. Hän sanoi että ei sitöä edes tutkittu. Miksi ei? Ollaan niiiiin huolissaan leimaamisesta, vaikka kyse olis todistetuista asioista. Miksi ei saa sanoa jos on todisteita että tietystä maasta tulleet syyllistyvät juurio teitynlaiseen kunniaväkvaltaan - yleensähän se kohdistuu naisiin, tyttöihin, tämä lienee selvä mutta mainittakoon.
Muotoja on monia ja vakavuusasteita. Liikkumisen rajoittaminen, samoin seurustelun, pakkoavioliitot, naisella ei lainkaa omaa rahaa käytössään, väkivballalla uhkaaminen, sen käyttäminen parvekkellta alas heittäminen, tappaminen, murhaaminen, usein perheen pojan toimesta. tapaavat siis siksonsa joka "häpäiisyt perheen/suvun.
Tutkija sanoi että joskus poliisi syyttä epäillyt kunniaväkivaltaa, vaikka syy on ollut muu, usein taas poliisi ei tunnista kunniaväkivaltaa sellaiseksi pitää sitä vain väkivaltana tunnistamatta kunniamotiivia sen takana. Olemme paljon muita Pohjoismaita jäljessä kunniaväkivallan tutnnistamisessa. Poliisi, sosiaalityö, oikeuslaitos, muut viranomaiset...
Sitä kummastelin kun tutkija kovasti vakuutteli, että kyse ei ole uskonnosta, mitä kunniaväkivaltaan tulee. Minusta on kyse uskonnosta ihan suoranaisesti mutta vähintäänkin välillisesti. Uskonto on olemnnainen tekijöä joka on muokannut esim. islamilaiset kultturit sellaisiksi että kunniaväkivalta sallitaan. Esiintyy sitä toki muissakin kultturiessa, muiden uskontojen vaikutuspiirissä. Ei kristinuskokaan ole vieläkään puhdas pulmunen mitä naisten alistamiseen tavalla tai toisella tulee.
Minusta yksi syy siihen että kunniaväkivaltaa ei Suomessa tunnisteta , on nimen omaan se että täällä on vallalla Evl, kirkonkin kovasti markkinoima tulkinta uskonnonvaopudesta jota kutsutaa positiiviseksi uskonnonvapaudeksi. Eli korostetaan sitä että on oikeus uskoa niin kuin haluaa, jopa niin että mikä muuten on laissa kielletty ja rangaistavaksi määrätty, sallitaan jos sen perustelee uskonnollisella perinteellä.
Sen sijaan kirkko vähättelee ns. "negatiivista uskonnonvapautta" (kauhea termi) , (vakaumuksenvapautta), eli sitä, että on myös oikeus olla uskomatta MIHINKÄÄN jumalaan, ja kuulumatta MIHINKÄÄN uskonyhteisöön. Ja että ei saa joutua syrjityksi, huonompaan asemaan, yhteiskunnassa jos näin valitsee.
Edellinen oik. ministeri Anna Maja "Baja-Maja" Henriksson RKP, juuri valittu uusi puolueen pj. Esitti että tulisi säätää erillislaki poikien pippelin silpomisen sallimiseksi uskonnollisin perinnesyin perusteltuna. Onneksi lastenoikeuksien järjestöt ampuivat sen ehdotuksen seulaksi.
Meillä on aivan liikaa väärää "positiivisen" uskonnovapauden kunnioitusta hulluuteen asti. Se mikä on laissa kielletty koskekoon kaikkia. Ei millään verukkeela, ei edes uskonnollisella, pidä sallia mikä muuten on rikokseksi laissa määritelty.
Toinen esim. vaikkapa rituaaliteurastus, jota sitäkin, kuten pippelin silpomista, harjoittavat sekä muslimit että juutalaiset. Koirien hännän typistäminen on laissa kielletty eläinrääkkäyksenä, jalapsen tukistaminen fyysisenä väkivaltana, muutama tuomiokin, sakko, tästä annettu oikeudessa palsen vanhemmalle.
Silti poikien pippeleiden silpominen sallitaan, vapauttavia tuomiota annettu, ainakin sitä siedetään pitkälle, ja rituaaliteurastus ilman eläimen tainnutusta uskonnollisin syin sallitaan - vaikka siis koiran hännän typistäminen on rangaistavaa! Niin kuin toki pitääkin olla. Aivan turha toimenpide kuten ympärileikkauskin.
Tällaisen järjettömän, täysin rajoittamattoman, "positiivisen" usk.vapauden hehkiutuksen ilmapiirissä viranomaiset eivät uskalla puutta tökeisiinkään kinniaväkivalktatapauksiin, ihmisoikeusrikkomuksiin, kun pelkäävät tallovansa uskonnonvapopauden varpaille. Ei uskonto saa oikeuttaa väkivallankäyttöä!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuuntelin radiota ja siinä sanottiin että suomessa ei ole ollut kunniaväkivältaa taikka -murhia. Olin todella hämmästynyt, no ei sitten .....
Ei ollut ennen ei kuulu "impivaara" suomeen. Nuo kuluu nyky monikulttuuri suomeen nuo kunnia murhat. Paljon monikuttuurillisemassa ruotsissa noita tapahtuu jo paljon enemmän.
Jopa nekin jotka tunnistavat ongelman Suomessakin ja sitä tutkivat, panevat sordiinon päälle, ettei vain tulisi loukatuksi ketään. Jos jotkut ryhmät loukkaantuvat totuuden kertomisesta niin sittenhän loukkaantuvat.
Ihan niin kuin joidenkin meelstä ei saisi kettoa että raikskauksiis Suomessa syyllistyvät mamut ihan suhteettomalla osuudella. Mamujen määrään Suomessa suhteutettuna, tietyiltä alueilta tulleet jopa 17-kertaisesti enemmän kuin kantasuomalaiset.
Olikohan se oikeuspolitiikan tutkija Pertti Lehti, joka tutki asiaa, ja kirjoitti 250 sivuisen raportin.